Hei kaikille ja hyvää uutta vuotta!
Vuosi 2016 on polkaistu vauhdikkaasti käyntiin ja nyt eletään jo
sen kahdettakymmenettäviidettä päivää. Kuten presidentti Sauli
Niinistö, myös minä haluan pitää puheen alkavan vuoden
kunniaksi.
Kansalaiset, medborgare, muistellaanpa
hieman vuotta 2015. Koska tämä on yksittäisen ihmisen yksittäinen
blogi, tarkastelen asioita subjektiivisesta näkökulmasta. Kuluneena
vuonna tapahtui paljon hienoja asioita, joita ilman en olisi tässä,
tällä hetkellä Maikkulan kirjastossa lap-top-tietokoneeni ääressä.
Alkuvuodesta liityin Fressille, jossa
treenasin ensimmäiset puoli vuotta. Joustava jäsenyys oli hyvä
valinta, sillä en halunnut sitoutua maksamaan summaa x joka ikinen
kuukausi. Helmikuussa matkustin Pieksämäelle serkkuni poikaystävän
30-vuotisjuhliin, jossa tapasin Elvikseksi pukeutuneen Teron. Näimme
uudelleen pääsiäisenä ja aloimme seurustella. En suunnitellut
mitenkään Teroa elämääni, ja kohta meillä on jo vuosipäivä.
Kaikki muut vanhat heilat ja suhdeviritykset jäivät sikseen ja niin
alkoi parisuhde-elämä, 350 km:n välimatkasta huolimatta. Vuosi
olikin yhtä maakuntamatkailua. Milloin tapasimme Keski-Suomessa,
milloin Pirkkalassa, Oulussa, Kauhavalla, milloin kyläilin rakkaani
luona Nivalassa, kunnes viimein pääsin asettumaan uuteen kotiini
Ouluun.
Olin viisi vuotta haaveillut muutosta
Ouluun. Olisin halunnut toteuttaa toiveeni jo edellisvuonna, mutta
matkaan tuli mutkia. Olin vähällä luovuttaa, kunnes jälleen
nousin jaloilleni ja tunsin olevani riittävän vahva menemään
eteenpäin. Haave muutosta eli taustalla kaiken aikaa eikä jättänyt
hetkeksikään rauhaan. Tiesin, että minua odottaa parempi elämä
jossakin aivan muualla. Kesällä suunnitelma kypsyi siihen
pisteeseen, että laitoin asuntohakemuksen Oulun Sivakalle. Hain
töitä saadakseni rahaa muuttoa varten. Syyskuussa olin mennyt jo
niin pitkälle, että halusin joka hetki tehdä vain sitä, mikä
veisi minua lähemmäs unelmaani. Mikään muu ei kelvannut, halusin
vain Ouluun. Asunto vapautui, tavarat menivät kaupaksi, töitä
riitti, rahasaldo kasvoi ja muuttopäivä lyötiin lukkoon - ja niin
se oli menoa. Perjantai 23. lokakuuta oli vuoden ratkaisevin päivä,
sillä silloin koitti muutto. Päivä oli todella rankka, mutta ilman
sitä en olisi tässä. Muuttoapunani olivat Tero sekä eräs
työkaverini. Miehet hoitivat homman todella hienosti, mistä iso
kiitos heille molemmille! Pakettiauto oli lastattu, ja viimein saimme
Teron kanssa nauttia jäähyväisteet keittiössä. Katsoin tyhjää
huonettani viimeisen kerran. Jätin avaimet keittiön pöydälle.
Sanoin hei kämppikselleni. Ovi meni kiinni. Hyvästi Tampere.
Tänä päivänä huomaan asuneeni Oulussa tasan kolme kuukautta. Se oli
juurikin 25.10.2015, kun kannoimme tavarani maikkulalaiseen
luhtitalokaksioon. Elämä Oulussa alkoi hienosti. Mikään
ei tuntunut niin hyvältä kuin aloittaa puhtaalta pöydältä.
Onnistuin saamaan heti kolmantena päivänä töitä, joita on ollut
sopivasti – ei liikaa eikä liian vähän. En väitä, ettenkö
varsinkaan alussa olisi kohdannut haasteita, mutta kaikesta on
selvitty eikä mihinkään yksittäiseen vastoinkäymiseen ole
juututtu, niin kuin ei pidäkään. Vaikkei suhde Teron kanssa
varsinaisesti muuttanut haavettani, uskon, että se osaltaan
vauhditti muuttoni toteutumista. Hyvään suuntaan ollaan siis menty
kaikilta osin. Olen aina ajatellut, että onni kun löysin miehen
Pohjois-Pohjanmaalta, sillä tämä haaveideni kotikaupunki kuuluu
samaan maakuntaan. Välimatkamme on lähes puolittunut nykyisestä
350:stä 162 kilometriin. En ole päivääkään katunut muuttoani
Ouluun – enkä kyllä Teroon tutustumistakaan. Juuri siksi viime
vuodella on ollut minulle suuri merkitys.
*Jatkoa luvassa, halusin vain julkaista tämän alun, sillä tiedän että armas lukijakuntani malttamattomana odottaa uusia tuotoksiani.*
