Kiitos vuosi 2018!

Moikka ja mukavaa alkuiltaa!

Joulu meni ja välipäivät myös. Nyt olen serkun luona Linnainmaalla uutta vuotta viettämässä. Laitettiin hetki sitten pihasauna lämpiämään ja tässä odotelessa mulla onkin hyvä hetki blogata. :)

Viimeksi kun joulun alla kirjoittelin, kerroin ottaneeni napakorun. Lävistykseni täyttää tänään jo kaksi viikkoa ja kaksi päivää. Se on hyvin parantunut eikä ole lainkaan oireillut. Alussa nukuin varmuuden vuoksi tyyny mahan päällä, ettei kissa tassuta ja upota kynttään suoraan koruun. Näin talvisin mulla on muutenkin paksu peitto, joten suojapehmusteesta uskalsi loupua jo muutaman yön jälkeen. Mutta arvatkaapa oliko tuskaa olla kaksi viikkoa uimatta ja saunomatta? Lävistyksen oton jälkeen kun ei kumpaakaan suositella pariin viikkoon. Huhhei, kamalat vieroitusoireet meinasi jo pukata.

Voitte vain kuvitella miten mahtavalta tuntui mennä neljäntoista päivän tauon jälkeen Rauhaniemeen pulikoimaan! Toissapäivänä vietin siellä omissa oloissani neljä tuntia. Minä olen sellainen olija, joka tykkää tehdä asiat antaumuksella ja pitkän kaavan kautta. Tuntitolkulla uiminen ja saunominen on varmaan parasta mitä tiedän. Kokemus sekin olla koko aika aivan yksin, sillä ainuttakaan tuttua ei näkynyt. No, nauttiipa sitten aivan erillä lailla ystävien seurasta kun on saanut itsekseen viettää laatuaikaa.

Mitä vielä tulee terveyteen ja hyvinvointiin, odotan että saan sununtaina viimeisen e-pillerin nieltyä. Sitten lopetan niiden käytön ainakin toistaiseksi. En vain jaksa niitä enää! Niiden ottamisessa on oma muistamisensa ja niistä jää suuhun outo sivumaku. Varsinkin jos en pidä taukoa ja vedän niitä kaksi laatallista putkeen, olo on kaiken aikaa turvonnut. Muutenkin oon syönyt niitä lähinnä vain siksi, ettei kuukautisoireet olisi liian invalidisoivia. Tämä voimakas väsymykseni kun korostuu menkkojen aikana vähintään potenssiin kymmenen. Kaikki vain pois, joita ilman voi elää. Haluan, että kierto tulee luonnollisena ilman, että sitä tarvii hormonaalisesti säädellä. Sitten kun on kriittinen aika kuusta, ottaa vaan rauhallisemmin ja lepää enemmän. Toki pillerit saa tarvittaessa aina takaisin, mutta hetken haluan olla ilman.

Kohta mennään saunaan, kuulemma +50 astetta oli jo lämpöä. Puut palaa jo hyvin.

Täällä omakotitalon rauhassa serkun kanssa ollaan ja naatiskellaan, vähän tehdään drinkkejä, kuunnellaan musiikkia, syyään nakkeja ja äiten tekemää italiansalaattia ja puolenyön aikaan mennään tuohon lähikoulun pihalle katselemaan ja ampumaan raketteja.

Ulkoa kuuluu jo rakettien pauketta. Minäpä menen saunaan. Ainahan tekstiä voi jatkaa illemmalla. :)

Klo 22.30. Noniin. nyt voi jatkaa.

Ensi vuonna tähän aikaan haluan
-olla hypännyt benjihypyn TEN YEARS AFTER (hyppäsin ekan kerran Kalajoella juhannuksena 2009), ajattelin heinäkuussa Oulussa Torinrannassa
-osata trampoliinilla takaperin kuperkeikan suorilta käsiltä (kummityttöni Sofia on todella, todella taitava temppuilija ja äärimmäisen notkea, haluan oppia yhtä hyväksi ja uskaliaaksi)
-taipua spagaattiin (edes toisella jalalla)
-oppia tanssikoreografian (ajattelin vihdoin alkaa käydä Limingantullissa Oulun Citydancessa tanssitunneilla)
-hallita nyrkkeilytekniikan
-olla muuttanut Tuiraan
-olla lähempänä haavettani koulunkäynninohjaajan ammatista
-olla myynyt tarpeettomia tavaroitani
-opetella korjaamaan polkupyörää
-olla hitto vie ittelleni se mies talossa!
-omaksua bloggaamisen luonnolliseksi osaksi elämää eikä vain silloin tällöin kerran kuussa!


Niin, ja haluan velkani takaisin!!!


Niin tai näin, haluan unohtaa kaikki ikävät asiat ja keskittyä kaikkeen siihen hyvään mitä minulla on.

Vuoden biisi on Egotripin Ennen ja nyt.

"Mitä nyt siitä / ennen oli vain ennen / nyt on tulevaisuus ja sehän on toisenlainen / kuin mihin asemoiduit / asemoidu vain uudelleen"

Muistan kun yhtenä aamuna oikein pysähdyin kuuntelemaan kyseisen kappaleen sanoja ennen kuin menin Tuiraan Oulujokeen aamu-uinnille.

"Nyt tiedät mikä kiinnostaa / ja mikä ei sitten kuitenkaan"

"Sinulla on oikeesti kaikki / mitä nyt tarvitset"

Ja oi, mä muistan Aviciin! Rest In Peace, Tim Berling! "Wake me up when it's all over" Valitettavasti kukaan ei enää voi herättää ruotsalaista DJ:tä ikiunesta.


Haluan oikeasti saada asioita aikaiseksi ja mennä eteenpäin! Jättää taakse kaikki mikä vain syö ja saa synkkiin ajatuksiin.

Kaikkea hyvää kaikille!

Näillä mennään! Oikein hyvää tulevaa vuotta 2019!

<3:llä Tuitsuli

 

Hyvää joulua!

Oikein mukavia ja rauhallisia joulun pyhiä kaikille! 💗 Toivoo Tuulia ja Mymme

Kolme yötä jouluun on...

...ja Tuulian blogi aivan postaamaton.

Moikka!

Sitä on menty yli kuun puolivälin, 21. päivä jo.
Tulin viime viikon keskiviikkona Tampereelle. Matkustimme Mymmen kanssa junan lemmikkivaunussa. Matkalla en muuta tehnytkään kuin kirjoitellut joulukortteja. Kello oli neljä kun juna oli perillä. Ostin Ärrältä joulumerkkejä ja sain kortit sopivasti postiin ennen viittä, jolloin asemarakennuksen laatikko tyhjennetään.

Kalkkuun päästyäni olin koko loppuillan ihan totaalisessa väsykoomassa. Ihmekös tuo, kun Oulussa meno oli ollut melkoista haipakkaa jo monta viikkoa. Koko aamupäivän olin tiskannut, vienyt roskia ja pakannut tavaroita. Siihen kun vielä päälle raahaa matkalaukkua, kantaa selässä reppua ja toisessa kädessä kangaskassia ja toisessa kissaa koppassaan niin johan se uuvuttaa.

Mulla on työt tämän vuoden osalta tehty joten sen puolesta ei ollut estettä lähteä joulunviettoon jo näin varhain. Lisäksi olin halunnut mennä Kauhajoen hierojakouluopiskelijoiden näyttöön asiakkaaksi. Näyttö oli viime viikolla ja mulla oli ajat varattuna Pirkanmaan urheiluhierojakoululle tortaiksi ja perjantaiksi.

Mitäs muuta olen jo tehnyt? Perjantain hieronnan jälkeen menin lempipaikkaani Rauhaniemeen, jossa saunoin ja uin pitkän kaavan kautta. Viivyin yhteensä viisi tuntia. Mulle ei ole mikään ongelma viettää kokonaista päivää saunoen ja uiden, kunhan saa välissä vähän ulkona vilvoitella ja syödä eväitä. Yksin mää monesti Rauhikseen menen, sillä tapaan siellä lähes joka kerta vanhoja tuttuja. Tai jollen tapaa, hankin uusia sellaisia. En pelkää jutella tuntemattomille.

Lauantaina olin yin joogassa, minkä jälkeen kävin ottamassa napalävistyksen. Pitkän ajan harkinnan tulos. Kumma kyllä ei sattunut yhtään. Kysyin vielä lävistäjältä että saanko pitää silmiä kiinni. Sitten kaikki oli ohi. Minä hädin tuskin tunsin koko pistoa! Vatsanahka on kait sen verran pinnallista kudosta ettei siinä niin tunnu.

Suojalappu oli mulla teipattuna varmaan 6 tuntia vaikka sen olisi saanut ottaa jo tunnin päästä pois.

Tällainen siitä tuli.

Tuulia avautuu pitkästä aikaa

Moikka ja lauantai-iltaa! Toisille se on hyvä, toisille huono ja toisille molempia tai kaikkea siltä väliltä. Minulle se on koti-ilta, jonka fiilikset selvinnee tämän tekstintuoton myötä. Koko tämä päivä on ollut melko perus, aamulla olen herännyt 9 jälkeen, syönyt aamupalan ja katsellut samalla C Morelta yhden jakson Klikkaa mua -sarjaa, treenannut salilla, käynyt Tuirassa joessa uimassa ja kaupassa ja tallustellut kumisaappaat jalassa ostoskassien kera bussipysäkiltä kotiin reilun kilometrin. Sitten mennyt viideltä saunaan, kuten Irwin laulaa laulussaan. Olenhan työnainen ja tänään on lauantai. Kuudelta ei odottanut putka vaan hiusnaamion pesu kotona lavuaarin alla sekä semi-iso tiskivuori, jonka halusin välttämättä hoitaa pois ennen kuin aloin kirjoittaa.

Kello on kohta puoli kahdeksan. Aiemmin katselin Putousta aina tähän aikaan, mutta enää se ei kiinnosta minua. En saa siitä itselleni mitään, että tuhlaan viikosta puolitoista tuntia kuuntelemalla itseään toistavia vitsejä ja ärsyttäviä hokemia ja vahtaamassa mauttomia sketsihahmoja. Lopullinen kyllästyminen tuli keväällä, kun olin alakoululla työkokeilussa. Jos yksikin opettaja erehtyi keskeyttämään äänekkään oppilaan sanomalla ”ap ap ap”, koko luokka lausui kuorossa: ”Opettaja puhuu!” Se oli NIIIIIIN raivostuttavaa! Putous on aikanaan ollut hyvä ja erittäin viihdyttävä sarja, kun siinä oli vielä Hissut, Hirviniemet, Niemiset ja Toivaset, mutta alkaa se jo olla aikansa elänyt formaatti. Ja mikä ihmeen perheohjelma se on? Antaa vain huonoja vaikutteita etenkin kasvaville lapsille ja nuorille. Mutta, se Putouksesta. Kattelkoot ne joita huvittaa, antaa Roope Salmisen mölöttää, mulla on telkkari kiinni ja rentoutusmusiikki soi taustalla. On mulla paljon paljon muutakin sanottavaa.

Välillä tämä elämä on vaikeaa. Joskus liiankin vaikeaa. Tai sitten vain teen siitä itselleni sellaista. Tiedän, että avaimet hyvään oloon ovat omissa käsissäni ja tiedän itse parhaiten, mikä oloani helpottaa ja mikä ei. Välillä sitä vaan on kaiketi niin kangistunut kaavoihin ja opittuihin toimintamalleihin, ettei edes halua muuttaa tapojaan ja suorittaa elämää vain samaa rataa. Tekee niin kuin on aina tehnyt, tottunut tekemään. Tietäisi, että pitäisi muuttua, mutta ei ole tarpeeksi voimavaroja toteuttaa haluttua muutosta. Joo, on se vaikeaa tämä Tuulian elämä välillä.

Oon ollut taas vaihteeksi siivoustöissä, jotka aloitin lokakuun 8. päivä. Ensin mun piti olla vain kolme viikkoa, mutta sitten suostuin jäämään pidemmäksi aikaa. Töitä riittää marraskuun loppuun asti. Osittain siitä syystä, että työt on alkaneet, mulla on ollu hermo kireällä ja oon pääni sisällä käyny läpi vaikka ja mitä.

Ei ole mikään salaisuus ja lähes kaikki sen tietävät, että mulla painaa taustalla selittämätön väsymys, joka alkoi viisi vuotta sitten. Siitä lähtien työnteko on tuntunut raskaalta, uuvuttavalta ja väkinäiseltä. On niitä hyviäkin hetkiä tietysti ollut, sitä en kiistä. Jos se jotakin ottaa, niin se myös antaa. Kaikista haastavinta ja raastavinta on kuitenkin aina ollut siivoustyö. Oon nyt sen vasta tajunnut, että siivotessa mulla on jatkuvasti kielteisiä tunteita ja ajatuksia. Väitän, että oloni ei ole koskaan ollut täysin hyvä. Vaikka oon tuota duunia tehnyt jo melkein vuosikymmenen, jo ekasta työpäivästä lähtien mun on ollut vaikea olla.

Ensinnäkin, siivoojilla työt alkaa yleensä helkkarin aikaisin, usein aamukuudelta. On sitä iltaakin joskus tullut tehtyä, mutta aamuisin väsyttää aina. Toisekseen, mulla ei oo alan koulutusta, vaan oon itse ja muita seuraamalla oppinut tietyt strategiat. Enkä haluu opiskella laitoshuoltajaksi! Inhoan sitä koneiden kovaäänistä surinaa, luutujen kostutusta, likapyykkiä, pöytien ympärillä pyörimistä, imurien johtoja, ylitsetursuavaa roskavuorta, jätesäkkien roudaamista säällä kuin säällä, moppiin tarttuvia pölyvanoja, avainten kaivamista taskusta, aikatauluja, kukonpierun aikaan työmaalle raahautumista sekä ennen kaikkea sitä iänikuista kiirettä, pakkotahtisuutta ja mukamas kaikenratkaisevaa tehokkuutta, jota työ pitää sisällään. Vaikka oon vuosien varrella oppinut tietyt rutiinit ja tekniikat sekä päässyt eroon vanhoista ja aikaa vievistä, väitän että mulla työergonomia on aivan päin pyllyä! Mulla tuloo kipiäksi oikea käsi, kun sillä moppaan jne, ja välillä mulla on keskisormi niin puutunut että herään siihen keskellä yötä ja joudun venyttelemään selkääni joskus jopa tunnin, jotta jumit helpottaa. Työ en erittäin invalidisoivaa, väsyttävää ja vielä kerran: hermoja raastavaa!!!

Oishan se tietty helpompaa, jos ois se koulutus. Oon vuodesta 2009 tehnyt työtä, jonka sisällöt ja niksit oon oppinut vain työkavereita matkimalla ja heiltä neuvoja saaneena. En mä silti halua tuota työtä lopun elämääni teherä! Joten oisko se koulutuskaan lopulta sen arvoista? Kyllä mää koitan päästä taas uuteen koulunkäynninohjaajan työkokeiluun ettei tarvi hampaat irvessä kestää tuota… no, suomeksi sanottuna paskaa! Oon vaan tämän marraskuun ja sitten hengähdän hetken. Moni miettii varmasti tätä vuodatusta lukiessaan, että miksen minä hyvä ihiminen ala tehdä jotakin muuta jos kerran siivous ei ole mun juttu. Siinä juuri se juju on: vaikka suoraan sanoen vihaan työtäni yli kaiken, haluan kehittyä siinä niin hyväksi kuin ilman koulutusta suinkin vain voi. Siihen vaikuttavat mun henkilökohtaiset motiivini, tavoitteeni ja persoonallisuuteni.
.
Minkä takia tunnen työssäni niin suurta tuskaa? Sen vuoksi, että oon luonteeltani tarkka, tunnollinen ja täsmällinen – ja hemmetin itsekriittinen. Haluan saada hyvää jälkeä aikaan niin että muutkin sen näkevät, tehdä työni kunnialla loppuun, hoitaa kaikki annetussa ajassa ja olla ripeä. Valitettavasti viimeiseksi mainittu ei lähes koskaan toteutu. Oon aivan liian hidas ja sekös mua suututtaa! Toisin sanoen, suutun itselleni jos en saa tietyssä ajassa tehdyksi. Aina mä kyllä yritän ja yritän olla nopeampi ja pusken itseäni vaikka väkisin, jotta onnistun tavoitteessani. Teen sen usein oman työhyvinvointini ja -ergonomiani kustannuksella. Ajattelen, että kerrakos sitä, kyllä loppupäivästä ehtii levätä. Olen tietyllä tapaa masokisti. Tiedän miltä tuntuu mennä oman jaksamisen äärirajoille. Olen kokenut sen monet kerrat. Mutta mitä siitä seuraakaan: kiire on jatkuvasti läsnä elämässä, eikä se lopu silloinkaan, kun tulee töistä kotiin. Kotona odottaa sitten muuta askareet ja velvollisuudet. Pitää tiskata, tehdä ruoka ja samalla ruokkia kissa, ja laittaa eväät, vaatteet sekä aivan kaikki valmiiksi seuraavaa työpäivää varten. Pittää saaha nukkua yheksän tunnin yöunet tai muuten ei jaksa ja seuraava päivä on yhtä helvetillistä selviytymistaistelua. Kiire on, jopa nukkumaan. Jos teen täyttä päivää, elän työlle. Mulla menee kaikki paukut siihen, että ylipäätään jotenkin selviän huomisesta. Tällaista oravanpyörää arkeni pahimmillaan on, viitenä päivänä viikossa, viisitoista tuntia vuorokaudessa (uniaikana todellakin nukun ja lepään, pyrin nollaamaan kierrokset niin, etten mieti töitä).

Elämä töiden kanssa on toisinaan aivan jäätävää stressiä! Elin vuosikaudet niin, etten saattanut töissä inahtaakaan väsymyksestäni tai tuoda millään lailla esille jaksamiseni haasteita. Raadoin vain kiltisti etiäppäin, koska ajattelin että mun kuuluu tehdä niin. Eihän töihin ole tultu valittamaan vaan töitä tekemään.

Nyt, ihan viime viikkojen aikana, olen kertonut avoimesti pahasta olostani. Tilitin yhtenä päivänä palveluohjaajalle suoraan kun olin muutenkin aivan maani myynyt: ”Mää itkin vessan lattialla varmaan varttitunnin. Mulla oli niin paska olla.” Myöhemmin: ”Mulle iskee tällainen väsymysvitutus.” Totta se on, että mää vittuunnun tästä omasta väsymyksestäni niin rajusti, että siitä seuraa kaikki mahdolliset kielteiset tunteet. Ja kas, noidankehä on valmis. Kannan häpeää, syyllisyyttä ja pyhää vihaa. Oon tällainen saakutin hidashousu. Voi Tuulia, anna jo olla ja mee eteenpäin. Eikä, kello on jo vaikka mitä. Taas menee ylitöiks. Mä vihaan mun duunii! Normaalisti en kiroile, mutta silloin kun olen oikein vihainen, päästän ärräpäitä. Se vaatii sen tietynlaisen mielentilan ja kunnon latauksen.

Mun ajatukseni jos joku kuulis / kuoren alla jotain muuta kun luulis

(Lainaus Sannin kappaleesta Supernova)

Meikäläinen kun noituu, teksti on tätä: ”Eikö ny saatana se ovi aukea?!” ”Ei vittu, mulla on väärät avaimet.” Taukotilassa tuumin:”Perkeleen kahvitahrat.” Tai kun roskat leviää lattialle: ”Voi helevetin helevetti!” Jos en sentään asiakkaiden aikana, niin yksin puoliääneen saatan manata tai vähintäänkin omassa mielessäni. Joskus viha pitää päästää ulos, keinolla millä hyvänsä! Kiroilu ei ehkä sovi mulle, mutta on se pienempi paha kuin vaikkapa väkivalta. Välillä itsekin miettii, että milloin minusta on näin pahasuinen tullut. :’D



Väsymyksestäni ja pahasta olostani tietää niin palveluohjaaja kuin esimieheni. Viime viikolla aamuvuorossa ollessani, pomo soitti ja ehdotti, että tulisin myöhemmin töihin ja tekisin lyhyempää päivää. Se jos mikä sopi minulle oikein hyvin! Hienoa että väsymykseni ymmärretään jopa työpaikalla näin hyvin! Vaikka suhtaudun työhön kuin työhön tietynlaisella vakavuudella, en ole työnarkomaani. Toisin kuin äitini, en anna työttömyyden sen enempää kuin työllisyydenkään vaikuttaa itsetuntooni. Voin kuulla korvissani äidin sanat: ”Mä en oo kunnon ihminen jos mä en käy töissä”. Itselleni on aina ollut yksi ja hailea kaikki työ. Saan aina aikani kulumaan, kävin töissä tai en. Toimeentuloni ei riipu siitä, mitä teen tai en. Pärjään vähällä rahalla enkä edes haaveile mistään kalliista. Oon vähän tällainen, että mut saa soittaa töihin. Itse en ala hakea enkä kysellä. Kun kerran satun olemaan Staffpointin kirjoilla ja tarvittaessa töihin kutsuttava, odotan - joskus jopa kauhulla – että mulle tulee soitto. Kauhulla siksi, että töitä tehdessäni joudun aina enemmän tai vähemään poistumaan mukavuusalueeltani. Jaksamiseni kun on mitä on.


Varmasti jatkossakin lataan raakaa tekstiä, kun oikein kunnolla palaa käämit ja alkaa vituttaa! Olen yksinäni laulellut Ismo Alangon vitutusbiisiä ja, kun kerran Salmisen Roopen alussa mainitsin, hoilasin yhtenä aamuna: ”Mä vihaan tätä mathöfakingduunii...”

No, nyt kun olen tiistaista lähtien päässyt hieman inhimillisempien työaikojen makuun, fiilikseni ovat jo ihan siedettävät eikä enää vituta aivan yhtä paljoa. Ja hetken se vain kestää, ei se ikuista ole.

Yritetään kestää tätä elämää.

P.S. En halua olla kiltti tyttö! Pois se minusta! Nyt jos koskaan: murtukoon se rooli. Välillä suorastaan haluan olla vaikea ja vittumainen. Haluan nähdä miten ihmiset reagoivat. Toisin kuin luulin, vielä ei ole kukaan sen vuoksi hylännyt. Päinvastoin, olen saanut yllättävän paljon ymmärrystä ja myötätuntoa, kun olen puhunut suoraan tunteistani. Jos siis joku kuvittelee, että kaikki on hyvin niin kauan kuin on hiljaa eikä puhu mitään, on väärässä. Muutos alkaa tapahtua vasta, kun uskaltaa myöntää tosiasiat.

Näillä mennään. Olen kaikesta huolimatta iloinen, että olen vihdoin tiedostanut, mikä minua siellä töissä syö ja mistä kaikki omien olotilojen kanssa tappeleminen johtuu. Olen perillä omista tunteistani paremmin kuin koskaan.

Elämänohjeeni tähän iltaan on: Anna tunteillesi lupa. Vitutus ei ole häpeä!

Juoksutunnelmia ja hyviä jälkimaininkeja

Heippa! Olin viikonloppuna Peurungalla, jossa järjestettiin vuoden viimeinen Extreme Run -tapahtuma. Minulle se oli elämäni ensimmäinen.

Sain jo kesällä ammattiliitoltani sähköpostiviestin, jossa kerrottiin elo-syyskuun vaihteen viikonlopusta sekä kaikesta mitä se pitää sisällään. Ensiksi ajattelin että äh, tuskinpa tuonne tulee lähdettyä, kun reissua on tiedossa kesälle jo ihan tarpeeksi. Sitten, loikoillessani kesäkuisena päivänä Edenissä hotellihuoneen sängyllä, selailin muodon vuoksi postejani ja päätin vielä kysäistä, mahtuuko mukaan. Ei kysyminen mitään maksa. Vielä oli tilaa, joten kävin täyttämässä ilmoittautumislomakkeen.

Odotin koko kesän tulevaa tapahtumaa kuin kuuta nousevaa. Se merkitsi mulle niin paljon, että aloin harjoitella juoksua hakemalla tuntumaa lähipururadalta. Kaikkiaan treenasin kolme viikkoa ja juoksin vähintään kaksi kertaa viikossa. Muuten kävin salilla saman verran eli kahdesti viikossa, tein kotona aerobista alulämmittelyä ja pilatesta sekä pyöräilin kaikki matkat. Palauduin venyttelemällä, joogaamalla ja tietysti uimalla joka ikinen päivä. Liikunta on mulle niin tärkeä juttu, että vaikka kyse olisi leikkimielisestä yhteisötapahtumasta, haluan olla parhaassa mahdollisessa iskussa. En ole kilpailuhenkinen enkä näe tarpeen kisata edes itseäni vastaan. Kyse on ainoastaan siitä, että haluan haastaa itseni ja samalla saada liikunnasta hyvää mieltä ja onnistumisen elämyksiä.

Pelkkä täysillä painamisen riemu ei kuitenkaan ollut syyni lähteä. Hotelliviikonloppu kylpylöineen, hyvine ruokineen sekä uusine tuttavuuksineen olivat vastustamaton lisä tähän kaikkeen. Liitto maksoi kaiken: matkat, majoituksen, ruuat sekä tietysti itse juoksutapahtuman. Ainoa, mihin mulla meni rahaa, oli nelostien taukopaikoilta ostetut eväät sekä pari hassua juomalasillista. (Onko punaviini ja kelkka jotenkin hassuja?) Jos tämän kaiken olisi tehnyt omakustanteisesti, en edes haluaisi tietää kuinka paljon rahaa olisi palanut.

Sitten päästään itse asiaan:

31.8. Perjantai-iltapäivänä oli lähtö Oulusta. Olin valmistautunut nousemaan perus isoon linja-autoon, mutta asemalla meitä odottikin pikkubussi, jonka kyydissä oli matkustajia noin tusina. Osa oli tullut jo Rovaniemeltä. Istahdin puoliympyränmuotoiselle takapenkille ja aloin tapani mukaan heti jutella kanssamatkustajien kanssa. Meistä Pohjois-Suomen aluenuorista oli lähtenyt mukaan pelkkiä naisia, ja se yksi ainoa mies oli kuulemma mennyt omalla kyydillä. Mutta, mikäs meidän akkojen siinä turistessa. Välistä tietysti nukuttiin päiväunia. Ensimmäinen pysähdys oli Pyhäjärven ABC, jossa muistan käyneeni viimeksi silloin, kun vielä Teron kanssa seurustelin. (Tero kävi siellä monestikin tankilla.) Mun oli saatava täyttää pullo pääovien vieressä sijaitsevalla vesipisteellä, sillä Pyhäsalmessa on mielestäni Suomen paras vesijohtovesi. Toinen hieman pikaisempi stoppi oli jollakin huoltoasemalla, jonka nimeä en edes tiedä. Taisi olla Neste. Muistan vain se, että vastapäätä tietä oli upea järvimaisema.

Bussi lähestyi Laukaata ja perillä kylpylähotellilla olimme noin 19.30. Minä ja huonekaverini emme olleet kauaa ehtineet huoneessa olla, kun huoneemme oveen koputettiin. Hetken päästä sisään astui nuori mies tavaroineen. Hän kertoi saaneensa kortin samaan huoneeseen. Numero oli sama ja vieläpä kortti toimiva! Mua ja kämppistäni lähinnä huvitti. Huonekaverini siinä heitti huumorilla, että "kummankos vieressä ajattelit nukkua?" Ite olin just vessasta tulossa, sentään vaatteet päällä. Hotellihenkilökunnalla oli ilmeisesti käynyt jokin erehdys, eikä siinä, kyllähän näitä sattuu. Mietittiin vaan, että me naiset oltais voitu olla ilkialasti ja joku mies vaan yhtäkkiä paukkaa sisään!!! :'''''D Oli kyllä komea nuorimies, ei voi muuta sanoa. En tiedä jos oisin ollut yksin kahden hengen huoneessa, että olisinko hennonnut ajaa häntä takaisin respaan pyytämään toista huonetta. ;) No, loppu hyvin kaikki hyvin ja mies sai vissiin oman yösijan kun ei loppuillasta enää luoksemme eksynyt. Meitä oli tullut paikalle kaikkiaan kolmesta eri aluejärjestöstä. Kokoonnuimme koko Pohjois-Suomen, Helsinki-Uusimaan sekä Keski-Suomen aluejärjestön porukka ravintolaan iltapalalle. Siellä oli kinkkukiusausta, tosin minä söin sitä kasvisversiota.

Hyvä tavaton että maisemat oli upeat! Ihailin järvimaisemaa, joka näkyi ravintolan isoista ikkunoista. Kävin huonekaverini kanssa illalla vielä pienellä kävelyllä ennen nukkumaanmenoa. Uimarannan aluetta oli teipattu merkiksi siitä, että juoksureitti tullaan osittain kulkemaan sen kautta. Tiedossa kyllä oli vesiesteitä ja vaikka mitä.

1.9. Aamupalan jälkeen päätin käydä uimassa. Olin varmasti huvittava näky, kun vaelsin ulkona hotellin kylpytakki päällä ja pyyhe harteilla kohti rantaa. En mennyt kylpylän kylmäaltaaseen kuten varmasti moni muu olisi tehnyt, vaan halusin nauttia aamukasteen luonnonvedessä. Käynhän minä talvipakkasellakin Oulujoessa, jonka rinnalla syyskuun alun Peurunkajärvi on melkeinpä linnumaitoa.

Kokoonnuimme meille PAMilaisille varattuun tilaan, jossa puimme kisa-asusteet yllemme ja saimme pientä treenitankkausta. Huoneeseemme edellisepäivänä eksynyt mies heitti: "No, saitteko nukuttua vaikken huoneeseenne tullutkaan?"  Hän oli komea mies tyllihame päällään. Jonkin ajan kuluttua yhtenäinen, erottuva joukkomme lähti kulkemaan tapahtuma-alueelle, jossa oli valokuvausta, juontaja Jaajo Linnonmaan puhetta, narikka, Hilarius Hiiren talon vessa sekä kunnon alkulämppä ennen starttia. Me pamilaiset saimme Jaajolta huomiota, koska olimme ylivoimaisesti suurin yhtenäinen porukka. Meillä oli kisa-asun teemana hyvä, tärkeä sanoma: Ei seksuaaliselle häirinnälle. Paitoja oli jopa neljällä erilaisella tekstillä: EMME OLE RUOKALISTALLA, WE ARE NOT ON THE MENU, #metoo sekä #ollaan ihmisiksi.

   

Yksi kierros oli pituudeltaan 5,82 kilometriä. Ensimmäinen kiekka meni osin hölkäten ja osin kävellen siksi, että lähdössä on aina eniten ruuhkaa eikä joka välissä viitsi ohitella. Toisekseen, halusin kulkea huonekaverini kanssa. Olisi ollut ikävä mennä ypöyksin. Esteitä oli jos jonkinlaisia: sähkönauhat (joista sain pienen tällin vasta toisella kierroksella), autonrenkaita, kiipeilytelineitä, kivilohkareita, jyrkkiä nousuja ja laskuja, autojen ylittämistä, vaahtoa, ryömittäviä putkia, pätkä uimista sekä aivan loppupäässä rantavedessä juoksemista. Maaliin päästyäni jäin hetkeksi fiilistelemään ja kuvailemaan huonekaverini kanssa ennen toiselle kierrokselle lähtöä. Olin pättänyt juosta radan kahdesti.

 JATKUU KUVINEEN JA TEKSTEINEEN MYÖHEMMIN.

No miehän leivoin!

NOMPARELLIÖRKKI

Aloin leipoa mokkapaloja ja tällainen pellillinen siitä muodostui. Käytin loput nomparellit, ne jotka oli olleet samassa kulhossa noin kolme vuotta. Yhteen kohtaan meni aika paljon, mutta taiteilin siitä iloiset kasvot. :) Siitä tuli nomparelliörkki.

Mmm... viikonloppu

Hei vain. Just mietin leipoisinko viikonloppuna mokkapaloja. Niitäkään ei oo tullu aikoihin tehtyä. Sais samalla jauhoja, sokereita, kahvipussin jämät sekä sen yli 6 vuotta vanhan Pirkka-kaakaojauheen pois kaapista. Tuota muuttoakin ajatellen...

Ajattelin tehdä ihan tällä reseptillä:
https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/888/Mokkapalat/

Aika paljon mää katson kotikokki.netistä kun haluan kokata tai leipoa jotakin. Vanha köksänvihko ajaa asian myös.

Muuten tämä viikonloppu menee rennosti oleillen, joogaten, uiden, vaihteeksi saunoen sekä C-More -sarjoja ja leffoja katsellen.

Hyvää viikonloppua siis! :)

Elokuun 11.

Moikka ja lauantai-iltaa!

Kerron vähän kuulumisiani ja bloggaan sen mitän jaksan sillä olen aivan superväsynyt.

Soittelin tiistaina sille koululle, jonne olen hakenut. Selvisi, että he eivät olleet vieläkään tehneet päätöstä siitä, valitaanko minua vai ei. Olisivat kuulemma olleet yhteydessä minuun joka tapauksessa, sillä he tarvitsevat arvion siltä koululta, jossa olin työkokeilussa. Siis arvion siitä, miten minulla meni heidän mielestä. He tarvitsevat sen siksi, koska kerroin omassa arviossa rehellisesti väsymyksestäni. Pyysivät mua olemaan yhteydessä sille koululle. (Jatkettu 12.8.) Minä sitten soitin torstaina koulun apulaisjohtajalle. Kuulemma oppilailla oli just sinä päivänä koulu alkanut ja oli kaikenlaista hässäkkää. Apulaisjohtaja sanoi, ettei ainakaan suorilta voi alkaa väsätä mitään raporttia mustaa valkoisella, vaikka arvio saakin olla vapaamuotoinen. Halusi, että Luovilta ollaan häneen suoraan yhteydessä. Mä sitten soitin seuraavana päivänä Luoville ja kerroin apulaisjohtajan toiveen. He ymmärsivät. Homma menee siis niin, että he jäävät keskenään sopimaan asioista, jolloin minun ei suotta tarvitse olla välikätenä. Luovilla kuulemma istuvat ja palaveeraavat ei ens mutta seuraavalla viikolla, joten ainakaan vielä elokuussa mulla ei ole mikään koulu alkamassa. Saan rauhassa keskittyä muuttamiseen. (Vielä ei siis oo kämppää mutta tavarat ym, you know.)

Joo piti tosissaan eilen kirjoittaa enemmänkin mutta kone meni jumiin niin en sitten voinut. Olin eilen ja toissapäivänä pitkästä aikaa töissä, molempina päivinä aamuvuorossa kaupassa hyllyttämässä. Nämä ovat näitä Staffpointin yksittäisiä keikkoja. Kaiken lisäksi Mymme oli päässyt livahtamaan ovesta, kun pidin läpivetoa ja käänsin hetkeksi selkäni. Kyllä se onneksi tuli yöksi kotiin. Se ei ollut koskaan aikaisemmin Oulussa ollut ulkona vapaana, mutta luotin siihen että se palaa muutaman tunnin päästä, sillä niin se aina teki myös Tampereella porukoiden luona. Tosin omakotitalo ja luhtitalo on hieman eri juttu, mutta onneksi minun taloyhtiöni on rauhallinen. Mymme oli ilman valjaita, enkä me ees oo hankkinut sille sirua. Joo ehkä kannattaisi. Oma moka sinänsä että se pääsi vapaaksi mutta toisaalta, saipahan kissaneiti vaihtelua. Se oli juuri vähän ennen kymmentä, kun kuulin oven raavintaa. Mymme tuli sisälle! Mikä onni! o:) Ja kyllä se söi, ja antaumuksella söikin! Rauha maassa. Sain nukkua yöni levollisin mielin.

Enää ei oo Suurlähettiläiden Elokuun 11. vaan ollaan jo siirrytty 12. päivän puolelle. Täällä Toppilassa kavereiden kanssa grillataan.


Jatketaan taas! Moido!

Paluu ruotuun vol. 2

Minulla on tällä hetkellä käytössä vain puhelin, minkä vuoksi joudun kirjoittamaan osissa. Tietokone on vuositarkistuksessa Gigantissa, josta tosin haen sen huomenna.

Mitä mulle sitten konkreettisesti merkitsee olla ruodussa? Ennen kaikkea tavoitteellisuutta ja päämäärätietoisuutta, mutta miten tuo moodi saavutetaan? Tärkeintä on säännöllinen rytmi. Hyvät yöunet on mulle onnistuneen päivän ehdottomin lähtökohta. Oon todennut, että mitä aikaisemmin maltan mennä maate, sitä virkeämpi ja aikaansaavempi olen seuraavana päivänä. Ja kyllä, olen joutunut aikanaan töiden takia kääntämään rytmini niin, että parhaillaan oon mennyt jo 18.30 nukkumaan - ja aina saanut unta hetimmiten. Jos lorvin sängyssä puoleen päivään, päivä ei lähde kunnolla käyntiin. Aamuisin mulla on selkeät rutiinit: juon sitruunavettä ja nautin aloe vera -juomaa. Sen jälkeen peseydyn, puen, harjaan hampaat ja alan meditoida. Teen myös aurinkotervehdyksen ja muutaman asanan, minkä jälkeen alan laittaa aamupalaa. Nautin teestä ja smoothiesta (tai munakkaasta) usein hyvän sarjan tai aikakauslehden kera. Sitten nousen pöydästä, petaan sängyn (yleensä Mymme pujahtaa siinä vaiheessa minun asettelemani peiton alle), pakkaan tavarat ja lähden uimaan. Uinti on se jota mun on saatava tehdä joka päivä - se on pakkomielle ja elämäntapa. Ilman uimista olen kiukkuinen ja mulla on hirveä tuskahiki koko päivän.

Entäs kun aamutoimet on toteutettu? Miten päivä jatkuu? Saatan hoitaa asioita, mm. käydä kaupassa, järjestellä kotia, laittaa ruokaa, tiskata jne. Jos en ole sopinut menoja, harrastan liikuntaa. Se jos jokin on henkireikäni ja auttaa pysymään ruodussa. Tänään aloitin taas salielämän kuukauden tauon jälkeen - enhän minä Tampereella ois menoiltani millään ehtinyt enkä jaksanut. Myös pilates on mulle tärkeä. Tekisin sen saman ohjelman vaikka joka päivä jos aika ja innostus riittäisi. Mun tarvii saada treenata erityisesti keskivartalon lihaksia, sillä haluan olla myös kehollisesti ruodussa ja ojennuksessa. Kun jaksaa nähdä vaivaa itsensä eteen, asiat sujuvat paremmin muussakin elämässä. Venyttely on äärimmäisen tärkeä osa palautumista (siihenkin mulla on ohjelma) ja rauhoittaa myös mieltä. Lisäksi jooga sekä kaikenlainen mindfulness on todella merkityksellistä. Onhan sisäinen rauha tavoittelemisen arvoinen asia. Tasapaino ja kokonaisvaltainen hyvinvointi, ne on ne sanat joihin voi tiivistää ruodussa pysymisen hyvät vaikutukset.

Tietenkään elämä ei saa pyöriä pelkkien terveellisten elintapojen ja niiden toteuttamisen ympärillä - eikä myöskään pidä tuntua suorittamiselta. Liikunta on vain yksi osa elämää, joskin hyvin tärkeä sellainen. Tietty tämä muuttoprojekti tuo mukanaan lisää työtä ja vastuuta, esim. kaappien tyhjennys ja siivous, enkä silloin mieti, että voi kun mun pitäis olla salilla tai tehdä jo viikon viides pilates. Pittää se välillä osata nollatakin js irrottautua. Niin tai näin, jos ja kun haluan pitää tähtäimen korkealla, näitä aisoita mun on vältettävä: sokeri, alkoholi, aiheista eksyminen (esim. "piti siivota mutta jäinkin tuijottamaan Salkkareita") ja liian myöhäinen nukkumaanmeno.

Siispä: mitä muuttoon tulee, keskityn täysillä siihen mitä haluan ja jätän pois kaiken ylimääräisen. Se lienee helpommin sanottu kuin tehty, mutta tärkeintä kaikessa on, että yrittää parhaansa.

Tiettekö mikä on kummaa: se, etten vieläkään tiedä, onko mua valittu kouluun. Netissä luki että koulunkäynninohjaajalinja alkaisi 6.8. ja sehän on tänään! Oon koko kesän odottanut ja odottanut postia, vaan mitään ei ole näkynyt eikä kuulunut. Koko viime viikonkin vain vartosin ja aina vain oli tyhjänä postilaatikkoosi. Tänään sitten soitin ja muhun luvattiin olla yhteydessä. Eivät tänään enää soittaneet, joten vissiin menee huomiseen. Tämä nainen jonka kanssa juttelin, ei kuulemma nähnyt koneeltaan sitä, onko mua valittu. Kyllä niiden ois pitäny ilmoittaa jo aikaa sitten, pääsin tai en. Kiva ku oon koko kesän ollut ihan fifty-sixty että alkaako se koulu vai ei. Totta puhuen mä vähän jo tässä vaiheessa epäilen että ei. Ja tiettekö mitä? Ei se haittaa! Mulla on nyt tärkeimpänä päämääränä tämä muutto ja aion käyttää paukkuni siihen. En mä silti ammattihaaveestani luovu - haen uudestaan ja uudestaan niin kauan kunnes pääsen!

Nyt on se aika, jolloin viimeistään on otettava "Periksi ei anneta" -asenne! Pysytään vain ruodussa niin eiköhän kaikki ajan saatossa selviä. ;)

Paluu ruotuun

Heippa kaikille ja hyvää alkuiltaa! Kello on seitsemän ja minulle ilta on jo suhteellisen pitkällä.

Matkustelut on matkusteltu, Miska lähti jo keskiviikkona ja lauantaina tosiaan olin Meri-Oulun kesäteatterissa katsomassa Reinikaista. Elokuulle ei sentään ole yhtä tiivistä aikataulua kuin heinäkuulle.

Olen ollut aika monta viikkoa väsynyt, mikä johtuu mm. helteestä, menemisestä, hormoniheilahteluista, heikoista yöunista sekä ennen kaikkea epätietoisuudesta. Nyt päätin, että tälle on tultava loppu. Väsyneenä en saa mitään erityisen järkevää aikaan ja elän jossain unen ja valveen rajamailla. Toki välillä on mukavaa olla rappiolla ja niin eespäin, mutta ei jatkuva haahuilukaan anna elämälle merkitystä.

Tänään lähdin takaisin ruotuun. Se on oltava iskussa, jos haluaa päästä päämäärää kohti. Oma tämänhetkinen päämääräni on muuttaminen. Oon katsellut harva se päivä kämppiä, lähinnä tori.fi:stä mutta jonkin verran myös vuokraovi.comista. HALUAN MUUTTAA TUIRAAN! Teen sen heti, kun sopiva asunto löytyy. Toki muuttamiseen liittyy paljon, mm. tavarasaneerausta, pakkaamista ja vanhasta luopumista. Jokainen muutto on pieni inventaario. Pyrin siihen, että mulla olisi uusi kämppä ennen kuin ensilumi sataa maahan. Kävin torstaina kattomassa yhtä kämppää joka oli tosi hyvä, mutta valitettavasti en saanut sitä. Vuokraemäntä tosin sanoi, että olen miellyttävän oloinen persoona ja lupasi ottaa yhteyttä, mikäli häneltä vapautuu muita kohteita - vissiin omistaa osakkeita enemmänkin. No, harvoin se ekalla natsaa. Olen lisäksi laittanut Sivakalle ja Lumo-vuokrakodeille hakemusta menemään. Haluaisin muuttaa 1.9. alkaen, mutta vaikka halu päästä nykyisestä pois on kova, fyysiseltä työltä ei voi välttyä.

Siinä ei auta kuin olla selkeä ja tavoitteellinen, jos haluaa esimerkiksi elokuun loppuun mennessä saada nykyisen kämpän tavarat pakattua muuttokuntoon - loppusiivousta unohtamatta. Sillä mää oonkin aiemmin puhunut, että paperin hävittäminen on yksi tämänhetkisistä projekteistani. Sitten ois ah niin ihanat astiat. Mun on pitänyt kauan aikaa jo laittaa Muumi-mukeja nettiin myyntiin, lahjoittaa vanhoja vaatteita Pelastusarmeijalle, pestä ikkunat myös ulkoa päin, antaa pois vanha telkkari jne jne. Tähän kaikkeen mun on laadittava suunnitelma, sillä tämä on mun oma juttuni, josta vain minä voin ottaa vetovastuun.

Jatkuu seuraavassa tekstissä.

Älytön ressi...vai onko vol. 2

Jooga on yksi niistä asioista joita harrastan säännöllisesti. Mulla se toimii. Sanni laulaa Supernova-biisissään "joogatkoon ne joit se auttaa / mä suutelen taksitolppaa". Jälkimmäinen on minusta ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta mua oikeasti jooga auttaa. Hyvä että olin eilen, sillä en olisi ehkä muuten pystynyt suhtautumaan tarpeeksi rauhallisesti tämänpäiväisiin haasteisiin.

Selvisin päivästä hyvin, ehdin ajaa autolla uimarannalle, käydä uimassa ja ajaa takaisin porukoille. Uiminen auttaa aina, sillä se viilentää kehoa ja mieltä sekä samanaikaisesti virkistää ja rauhoittaa. Ehdin jopa pakata kaikki tavarani niin, että olin valmiina noin 20 minuuttia ennen lähtöä. Mutta mulla oli melkoinen haaste:

Mymme oli vapaana ulkona vielä silloin, kun lähtöön oli noin 10 minuuttia aikaa. Siinä istuin ja arvuuttelin että tuleeko se kissa sisälle vai ei. Se on porukoilla ollessa käyny itsekseen ulkona ja tullu sisälle noin tunnin parin välein. Se saapui kyllä joskus aamupäivästä ja mää sanoin porikolle, että ovet täytyy laittaa kiinni, jotta se sitten h-hetkellä on sisällä eikä jossain omilla teillään kun sitä pitäisi alkaa kantokoppaan laittaa. Ovet oli kyllä kiinni, mutta keittiön ikkuna oli jäänyt raolleen ja kas kummaa Mymmeli pääsi livahtamaan sitä kautta ulos. Tämä tapahtui noin paria tuntia ennen kun mun oli tarkoitus lähteä. Äiti ajatteli, että kyllä se sieltä saapuu itsekseen, mutta itse haluan pelata varman päälle ja siksi epäilin. Oli luojan lykky että Mymme tulla tassutteli sisälle vähän ennen yhtä. Tämän kerran kaikki päättyi hyvin, mutta jatkossa en laskisi sen varaan, että kissa ymmärtää tulla sisälle silloin kun on aika lähteä. Eläin kun ei tunne kelloa, tai vaikka tuntisikin, tuskin ymmärtää käsitettä "valtion aika" saati haluaa noudattaa sitä.

No, loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka kyllä mua ressas! Siinä piti syödä, käydä vessassa, etsiä loppuja tavaroita ja pakata ja kissa ties missä. Vieläpä kun talossa olevat äiti ja isä ressasivat hekin. Ei se ollut kenellekään helppoa. Oonkohan mää perinny tän ressiherkkyyden kun tuntuu että porukat kilahtaa välillä aivan pienistäkin asioista. Varsinkin jos joku rupeaa yhtäkkiä huutamaan, stressireaktio on taattu. Itse en tykkää mesota ja meuhkata vaan ennemmin oon sitten vaikka passiivis-aggressiivinen ja tuskailen lähinnä vain omassa mielessäni.

Myöskin ympäristö vaikuttaa paljolti stressitasooni. Kaupungin kuuma ydinkeskusta liikenteineen ja yleisine hektisyyksineen puhelin kädessä googlemapsin kanssa bussiyhteyttä etsiessä ja painava reppu selässä -vieläpä jos tietää olevansa jostakin myöhässä- on pahin mahdollinen yhtälö! Sen sijaan vehreä metsä, tyyni lampi, poutapilvinen sinitaivas ja täydellinen luonnonrauha on omiaan tyynnyttämään ruumiin ja sielun. Toisinaan rakastan sitä, että missään ei ole mitään - esimerkiksi aakea laakea Pohjanmaa. Liika virikkeellisyys ei tee mulle hyvää. Monesti se on mulla just niin päin, että mitä enemmän ärsykkeitä, tekemistä, miettimistä ja menoa, sitä ahdistuneempi olo. Oonkin opetellut päästämään irti kaikesta ahneudesta, jopa mielen sisäisestä, mikä tarkoittaa etten haali liikaa aivokuormaa sen enempää kuin materiaakaan. Parempi niin päin, että jotakin on liian vähän, jolloin sen hankkiminen ja/tai lisääminen on tarkoituksenmukaista, kuin että vain hankkisi ja hankkisi vaikka vanhakin jo painaa taustalla - esimerkkinä vaikkapa riesa nimeltä väsymys.

Yhdessä vaiheessa aloin olla jo kuolema väsynyt, mutta kummasti se alkoi taas lyyti kirjoittaa kun välillä söi eväitä. Mutta kyllä mää taas oon paasannu. :'D Paitsi jooga ja uinti, myös kirjoittaminen laskee stressiä kummasti - vai oliko sitä edes ollenkaan? Suottako mä vain murehdin? Joka tapauksessa, välillä pitää saada kunnolla oksentaa kaikki ulos, tässä tapauksessa pukea kurja olo sanoiksi. Hyvää se tekee, kunhan ymmärtää myös joskus lopettaa.

Aa että onneks pääsen hierojalle tiistaina. Hurjat jumit on ja sekin osittain saa ärtyneeksi. Hieronta on myös yksi tapa helpottaa oloaan - kuten sanoin kyllä näitä keinoja riittää. Mymme on koko matkan maannu penkin alla, välillä en edes muista että se on mulla mukana.

Jaahas nyt saavutaan Ouluun. Lepoa vain niin hyvä tulee. Moi vain! :)

Älytön ressi...vai onko?

Moi!
Oon junassa, joka pysähtyi juuri Ylivieskaan. Viimein pääsee kotiin! Reissu oli aivan ihana vaikka välillä olikin rankkaa. Niinhän se vanha ruotsinkielinen sanonta menee, että borta bra men hemma bäst!

Matkan pääasiallinen tarkoitus toteutui paremmin kuin hyvin, sillä kavereita minä todellakin näin, jopa niitä, joiden tapaamisesta on useampi vuosi aikaa. Mut nurja puoli on tää aikataulu! Välillä tää mansessa matkailu vaatii huolellista organisointia, ja kun jotakin oon sopinut, yleensä pyrin myös pitämään sen. Yhdistelin esim. etelän reissun niin, että ehdin nähdä kaikki maisemissa olevat kaverit. Viimeisinä päivinä kävin tiistaina ja keskiviikkona Hervannassa neljän kaverin ja torstaina Hallilassa kahden kaverin luona. Välimatkat taittuvat kävellen, sillä halusin säästää bussimatkoissa. Väsy painaa tietysti sillä tahti on melko hurja ja kavereiden määrä suhteessa siihen paljonko heidän kanssaan haluasi viettää aikaa, on rajallinen. Siihen kun lisätään tukala kuumuus, niin johan se rupeaa vähitellen syömään.

Kaiken lisäksi mä oon oikeasti kova stressaamaan. En pidä sanasta stressi ja inhoan sitä ilmiönä aivan suunnattomasti, mutta valitettavasti olen siihen taipuvainen. Just varsinkin reissujen aikana kiusallisimpia tilanteita on pakkaaminen, aikataulussa pysyminen ja kaikkeen mahdolliseen sopeutuminen (vaikka yleensä kyllä oon tosi sopeutuvainen). Herkimmilläni oon silloin, kun olen väsynyt. Stressi onkin mulla monesti väsymyksen johdannaista. Varsinkin kuumalla ku hikoilee öisin paljon ja nukkuu vieraissa paikoissa, ei ehdi kunnolla palautua, vaikka ajallisesti nukkuisikin riittävän pitkät yöunet. Mutta se unen laatu... joskus kestää saada unen päästä kiinni. Sitten se puolikoomainen olo vain seuraa päivästä toiseen ja sitä koittaa vaan selviytyä. Hankalaksi tilanteen tekee se, että haluan tehdä sovitut asiat vaikka olisin kuinka väsynyt. Oma olo harvoin menee sen ilon edelle, joka on, kun saa nähdä ystäviä. Toisaalta hyvä että on tunnollinen ja täsmällinen, mutta joskus pitäis vaan osata sanoa ei ja perua menoja jos oikeasti ei jaksa. Eihän siitä silloin edes nauti jos puoliväkisin raahautuu jonnekin. Kaikki kun on vapaaehtoista. Oon vaan tosi miellyttämisenhaluinen. Ja kai mää ajattelen, että sen kerran ku Tampereella käydään, tehdään kaikki mitä on luvattu ja vietetään yhteistä aikaa täysillä, kun seuraavaan kertaan voi mennä pitkä aika.

Joo... väsymys lisää stressiä ja silloin alan tosissani murehtia välillä aivan turhasta. Mulla on jatkuva pelko ja huoli siitä, että myöhästyn tai unohdan tavaroita. Nuorempana mulla oli taipumusta molempiin, ja nykyisin hävettää tosi paljon etenkin, jos en ole ajoissa - vaikkei kyse olisikaan mistään supertärkeästä kuten työhaastattelusta. Tunnen häpeää myös silloin, jos oon omasta mielestäni liian hidas. Kaikki väsymys, hitaus ja myöhästyminen saa mut tuntemaan itseni heikoksi, vaikka taustalla oleva syy on inhimillinen. Kun väsymys on riittävän kova, ei luonnostaan jaksaisi tehdä yhtään mitään. Siinä sitä ollaan melkoisella törmäyskurssilla, kun uhmataan omaa todellista olotilaa.

Tää elämä on oppia ikä kaikki ja kyllä mulla onneksi keinot on stressin selätykseen.

Jatkuu seuraavassa tekstissä...

Reissukuulumisia

Morjesta! Vihdoin mulla on sopiva väli päivittää vähän kuulumisiani. Istun Tammelan puistossa. Otin tuossa odotellessa pikku päikkärit. Pian olis tarkoitus mennä Miskan kanssa kasvisruokaa syömään. Odotellessa vähän kirjoittelen

Helle on verottanut enkä sen vuoksi oo oikein jaksanut blogatam Helsingin reissu meni hyvin ja näin paljon kavereita. Olin siis ke-pe Lahdessa, pe-la Järvenpäässä ja la-ma stadissa. Kaikkiaan näin seitsemää eri kaveria. Sama jatkuu Tampereella. Täällä aika on mennyt perinteiseen tapaan joogaten ja ystäviä ja sukulaisia tavaten. Kuumuus on ollut toisaalta mahtavaa, ottaen huomioon millaisia pari viimeistä kesää on ollut. Mutta on se myös väsyttänyt ja saanut pään aivan sekaisin. Varsinkin joku bussissa istuminen ja pelkkä kadulla käveleminenkin on todella tuskaista, etenkin jos on painavia tavaroita mukana. Päätin että Hesan reissulle pakkaan mahdollisimman vähän ja onnistuinkin siinä suht hyvin. Yhtään enempää tavaraa ei ois jaksanut kantaa, kun tuntuu että niissä vähäisissäkin oli liikaa. Oon aina ollut sitä mieltä, että paras tapa sietää tukalaa kuumuutta on uiminen! En oo tänä kesänä varmaan päivääkään jättänyt välistä. Mun on vaan pakko päästä. Sillä se lähtee päivä käyntiin.

Olen vielä viikon Tampereella ja sitten palaan Ouluun pysyvästi. Tämä päivä menee syödessä, joogatessa ja kortteja ostaessa ja kalkkuunu palatessa. Viikonloppu onkin yhtä juhlaa, kun huomenna on min lapsuudenystävän häät ja sunnuntaina serkun pojan rippijuhlat. Maanantaina mun ja Miskan ptii mennä kissakahvilaan, mutta se ei olekaan silloin auki. Mennään ehkä tiistaina, mutta se on todellakin ehkä. Maanantaina tehdään jotain muuta, sillä tänään hoidetaan tuo kasvisruokailu, jottei tarvis ravata joka päivä keskustassa. On se yllättävän rankkaa hommaa aina tulla tänne Kalkusta puoli tuntia bussilla, ja se stressaa ku joutuu pakkaamaan tavaroita ja kattomaan millä bussilla menee, sopimaan kaikesta yms yms. Onneksi tämä on väliaikaista Kesällä tätä parhaiten jaksaa eikä tänään enää edes ole niin kuuma.

Tarvii alkaa soitella sen yhden perään että tuleeko syömään vai menenkö jo edeltä. Vähän olis nälkä ku oon vasta aamupalan syönyt. Olin eilen Jessen kaa karaokebaarissa, jossa lauloimme kumpikin neljä kipaletta. Olin tuossa keskustassa kaverilla yötä ja mentiin joskus 3 aikaan nukkumaan, sillä oonkin vähän väsynyt. Heräsin aikaisin kun näin yhtä kaveria ja käytiin uimassa. Sitten näin rautatieaseman pysäkillä sattumalta yhden kaverini. Mulla näitä kavereita riittää. Ei hyvä tavaton enää en edes jaksa laskea montako heitä on tai muuten mulla pää räjähtäis. :'D

Jeps kai minä alan pikku hiljaa mennä tästä ja katsoa mikä on päivän tilanne. Lisäilen kuvia myöhemmin, kun tosiaan yritin ladata kuvaa, jossa istun Starbucks-kahvimukin kanssa, mutta jostain syystä puhelin ei suostu sitä tänne blogiin lataamaan. Tarvii koneen kautta lisätä se. Dodii, palataan! Ja nähään, ystävät! :)

Kun lähden stadii dallaamaan......

Huh. Kyl on stadis kuuma. Ootan kaveria asemalla. Mennään Hietsuun. Hyvä vaa koska mää läkähdyn. Kävin tänään ekaa kertaa Starbucks-kahvilassa.

...on mulla kahvii kuppi tulvillaan :P

Jei! B)

Terveiset Etelä-Suomesta!

Moikka! Viime tekstissä vain arvailin, mistä päin Suomea mahdan seuraavan postauksen lähettää. Istun junassa matkalla Riihimäelle, josta vaihdan välittömästi Helsinkiin vievään junaan. Vielä en ole stadiin suuntaamassa, vaan jään pois Järvenpäässä. Sielläkin asuu eräs ystäväni.

Lahdessa meni vajaat kolme päivää oikein hyvin. Kävin paljon uimassa ja vietin aikaa ystäväni luona. Lämmintä ja helteistä säätä on ollut. Mikäs sen mukavampaa kuin matkustelu kuumassa Suvi-Suomessa.

Kaveri asuu ihan lähellä Salpausselän hyppyrimäkiä.

Kävin lenkillä vähän kuvaamassa.

Jaahas nyt saavutaan Riksuun, jatkan kohta.

Dodii. Junassa taas. Niin, mäistä korkein näkyy kaverin ikkunasta. Tein eilen kävelylenkin sillä välin kun kaveri oli töissä ja otin muutaman valokuvan.

Tuollahan ne taustalla näkyvät.

Lahdessa on paljon vanhoja rautateitä.

Tässä lammessa, Mytäjärvi nimeltään, kävin monta kertaa uimassa. Kesän tähän mennessä paras uimaranta! ...jos ei Tuiraa lasketa :)

Kohta perillä! Täältä tullaan Järvenpää! :)

Kesäinen päivä ft. JVG - Tarkenee

Huomentapäivää!

Kerrankin olen varhain liikkeellä bloggaamisen suhteen. Olen herännyt tänään 5.30, mikä johtuu siitä, että totuttelen huomiseen aamuherätykseen, joka on viimeistään 3.30. Mulla lähtee bussi Tampereelle kello 6. En sitten yhtän aikaisempaa lähtöä valinnut? No, tuo oli halavin.

Oon koko aamun pessyt pyykkiä, kuudes koneellinen pyörimässä ja sitten ois valmista. Käyn pian taas tuttuun tapaan Tuirassa uimassa ja ajattelin iltapäivällä salillekin eksyä. Sillä välin pyykki saa kuivua rauhassa. Loppupäivä menee vaatteita ja tavaroita pakatessa.

No, onko suunnitelmat tähän mennessä pitäneet? Kyllä mä olen saanut tehtyä kaiken mitä olen ohjelmaani kirjoittanut, joskin joku juttu on saattanut siirtyä päivällä. Viime viikolla olin kaverillani kaksi yötä, mutta kävin kyllä torstaina hathajoogassa sekä uimassa. :D Piti jäädä toiseksi yöksi, sillä grillattavia jäi sen verran paljon jäljelle, ettei niitä poiskaan raaskinut heittää. Perjantaina kanafileet, kalkkunanakit, paprikat, maissit ja sipulit maittoivat aamupalaksi oikein hyvin.

Keskiviikkoiltana sen sijaan tuli nautittua kansalaisluottamusta niin, että ihme ettei enempää mennyt pönttö sekaisin. Tässä tunnelmia.

Tuulia tässä pikkuisen hassuttelee.

Tanssivideolla viittaan tähän: 

Jälkimmäinen on pian kolmen vuoden takainen väriestejuoksu Tampereella. Sama biisi sujuu tanssien ja laulaen. xD

Jeps. Viimeinenkin koneellinen pyykkiä pesty. Mää leivoin muuten lauantaina unelmatorttua. Jos leipomukseni näyttää hieman hupaisalta, antakee anteeksi. En ole tätä ennen tehnyt kääretorttua varmaan kymmeneen vuoteen.

Ihan hyvää siitä kuitenkin tuli. Maku se on pääasia. :) Pittääpä viedä porukoillekin maistiaiset.

Juu. Nyt uimaan ja jatkamaan päivää! Ties mistä päin Suomea seuraavan postaukseni lähetän. Sepä jää nähtäväksi.

P.S. Oulu +24 ºC! TARKENEE! B) 

Tuulian heinäkuu

Hei hei heinäkuuta vain! Minä kun olen aina niin suunnitelmallinen, niin päätin julkaista tämän kuun aikatauluni kaikkien nähtäville. Tämä helpottanee varmasti etenkin teitä Tampereella asuvia ystäviä, jotta tiedätte milloin en ole ja milloin taas olen käytettävissänne. ;)

3.7. kotona Oulussa

4.7. Metsokankaalle kaverin tykö grillaamaan ja yöksi

5.7. kaverilta Jooga-aitan joogapyörään + uinti ja illaksi kotiin

6.7. kotona unelmatortun leipomista 

7.7. lauantai kotona + illalla sauna

8.7. ystävän kanssa Nallikari

9.7. pakkaamista + ajoissa nukkumaan

10.7. Tampere + Om Yoga -koulun pilatestunti

11.7. Lahti, kaverin tykö pariksi yöksi

12.7. Lahti, näen kaveria

13.7. Järvenpää, kaverin tykö

14.7. Helsinki, näen kavereita

15.7. Helsinki, näen kavereita

16.7. näillä näkymin palaan Tampereelle

17.7. vissiin jonkun kaverin kanssa

18.7. serkun kanssa kirppari

19.7. Jessen kanssa Tiikerihai

20.7. varmaan näen jotain kaveria

21.7. ystävän häät

22.7. serkun pojan rippijuhlat

23.7. Miskan kanssa kasvisravintola & Kissakahvila

24.7. Hervanta, kavereita, Tiinalle yöksi

25.7. kavereita ja perhetuttuja, illaksi Hallilaan

26.7. perhetuttuja, kaveri

27.7. paluu Mymmen kanssa Ouluun

28.7. Insinööriliiton Q-Stock -brunssille kaverin aveciksi

29.7. Miska tulee yöksi

30.7.-3.8. Miskan kanssa viikko

4.8. Reinikainen Meri-Oulun kesäteatterissa

Oho, siinä mentiin pikkuisen jo elokuun puolelle mutta mikäs siinä. :P

Entä mitäpä tässä kuussa on jo tapahtunut? Sunnuntaista kerroin jo edellisessä postauksessani - ja jos tarkkoja olette, lisäsin yhden valokuvan. Eilen toteutin jälleen yhden pitkäaikaisista haaveistani: Lähdin Nallikariin! B) Siellä se päivä meni mukavasti ystävän kanssa pyyhkeellä istuen, jutellen, uimassa käyden, musiikkia kuunnellen, vähän puhelimessa puhuen ja eväitä syöden. Tulin vasta illalla yhdeksän jälkeen kotiin. Sitä ennen kahtoin taas parit Salkkarit, kävin Tuirassa aamupäiväuinnilla, täytin kotona netissä liiton päivärahahakemuksen (normijuttuja) ja tilasin uudet kuoret puhelimeen, sellaiset söpöt pöllökuoret. ^^  Mutta päivän paras oli ehdottomasti Nallikari! Olin niiiiiin kaivannut!

I ♥ Nallikari 

Tänään oon varannut Tampereelle pilatestunnin (tuon joka aikataulussakin lukee), käynyt salilla, kahtonut Salkkareita, pyöräillyt Tuiraan uimaan ja poikennut samalla Lidlissä ostoksilla, nähnyt taas sattumalta samaa entistä työkaveria jonka näin sunnuntaina sekä heittänyt paperiroskaa menemään (jälkimmäisestä olen todella ylpeä!). Tässä viimeisiä bloggailen ja kohta alan venytellä, kattella uutiset, syödä iltapalan ja mennä nukkumaan.

Näin alkoi heinäkuuni - senpä näkee sitten kuun lopulla, menikö kaikki yhtä hienosti kuin miltä "paperilla näyttää". Ainahan suunnitelmiin vähän tulee muutoksia, ja se pitää hyväksyä. Toivotaan kuitenkin, että loppukuu menisi yhtä mukavasti kuin on alkanut tähänkin asti. ;)

1.7.

Iltaa! Kello on jo yli puoli kymmenen mutta haluan tovin postailla ennen kuin käyn nukkumaan.

Hyvää uutta puolta vuotta! Se on kuulkaa niin, että puolet vuodesta on takana päin ja tänään alkoi vuoden 2018 loppupuolisko. Jos haluais ja jaksais, sais syyn juhlia uutta puolta vuotta. Itseä ei moinen nappaa (kuten ei aina kokonaisenkaan uuden vuoden juhlinta), mutta aina voin tehdä uuden puolen vuoden lupauksen. Se on: bloggaa entistä ahkerammin. Sen vuoksi päätin vielä näin iltapuhteiksi näpytellä tekstiä.


Mulla on ollut yllättävän leppoisa sunnuntai. Kävin aamupäivällä Tuiran rannassa uimassa ja vähän istuskelemassa, tulin kotiin laittamaan ruokaa ja pesemään pyykkiä, kahtoin neljä jaksoa vanhoja Salkkareita ja venyttelin kipeitä lihaksia. Lisäksi tein vihdoin sen, mitä mun oli pitänyt tehdä jo vuosikausia: kirjoitin vanhalle kaverille kirjeen. En ole kuullut hänestä mitään kohta kolmeen vuoteen. En edes tiedä, tietääkö hän minun asuvan nykyään Oulussa. Minä olen tällainen vanhanaikainen ja nautin siitä, että saan kirjoittaa kortteja ja kirjeitä käsin.

Terveisiä Tuiranrannasta, jossa kävin uimassa ja istuskelemassa hiekalla.

Lähdin pari tuntia sitten viemään kirjettä lähimpään laatikkoon. Matkalla tapasin vanhan työkaverin, jonka kanssa jäin yli tunniksi suustani kiinni. Hän asuu tuossa naapurikadulla mutta emme olleet kuukausiin tavanneet. Niin se voi yksi hyvä teko (tässä tapauksessa kirjeen vieminen) johtaa moneen muuhun hyvään asiaan. :)

Toinen mitä voisin luvata, on, että tee niitä asioita joita sinun on pitänyt jo kauan tehdä. Älä jää odottamaan "parempaa hetkeä" vaan tartu toimeen heti!

Alkakoon tästä aikaansaavuuden, luovuuden ja haaveiden toteuttamisen aikakausi!

Hyvää vuoden uutta puolta! Uusi puoli - uusi mahdollisuus.   

Jatkoa toissapäiväiselle

Iltaa taasen! Jatkan toissapäiväisen tekstin loppuun. Hommahan menee niin, että Onnibussissa kirjoitan vanhanaikaisesti kynällä päiväkirjaa ja vasta näin jälkikäteen näpyttelen tuotokseni tänne virtuaalimaailmaan koko kansan nähtäville. Tarina jatkuu siitä mihin se eilen jäi.


Juupa juu. Enää puolisen tuntia ja sitten ollaan Oulussa. Tuli kyllä niin tyhjentävästi paasattua etenkin nuista lestadiolaisista että alkaa tämän päivän osalta olla takki tyhjä. Ois siellä taskussa tosin mp3-soitin, joten sieltä musaa kuunnellessa menee mukavasti loppumatka. Takki tyhjä vaan ei tankki tyhjä - muuten sitä oltais pulassa, en vain minä vaan koko linja-auton väki.

Kotona mulla ei ole jääkaapissa mittään, ei edes valoa, ennen kuin laitan johdon seinään ja käännän päävirtakytkimen ylös. Sitten tavalliseen tapaan uimaan ja kauppaan, niin saa ladattua jääkaapin. Joogatessa, uidessa, salilla käydessä ja kavereita tavatessa nämä päivät kuluvat... aika lailla samoin kuin Tampereella, sillä erotuksella että on oma kämppä josta käsin tulla ja mennä. Ajattelin mää myös heittää turhaa paperiroskaa menemään, sellaista, joka on saattanut lojua nurkissa vuosikausia. Oikein ihteäkin hävettää se paperijätteen määrä. Siinä onkin mulla sadepäiville savottaa...

Voi että nuita kaikkien kavereita tulee solkenaan vastaan... Valehtelematta vähintään joka kolmas vastaantulijoiden kaistalla on asuntoautollinen tai -vaunullinen. Ja mulla vaan Aknestik huutaa korvissa "Suomirokkia saunan takana / Suomirokkia kurkku suorana". Paitsi vettä nyt mentiin Haloo Helsinkiin. Viereinen kaista on kyllä huvittavalla tavalla yksi hulluuden highway. :D Ei siinä, olen minäkin haaveillut siitä, että eläkkeellä mulla olisi asuntoauto. Sitten vain ajelisin ympäri Eurooppaa, laulelisin huolettomasti "karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri / teiden tukko!" Enkä piittaisi mittään vaikka joka ikinen takana ajava järjestäen ohittaisi mut. xD

Melekonen sade täällä on vieläkin ja vesi pöllyää maantiellä. Ainakin ilma on raikas - tai sitten Onnibusseissa vain on hyvä ilmastointi.

Voi Mymmeä... sitä tulee vähäsen ikävä. Toisaalta, oli ihan oma tietoinen valintani jättää se vanhempien hoivaan. Eipä siinä järkeä ole puoletoista viikon takia kissaa kuljetella edes takaisin. Porukoilla on iso talo, jossa kissalla on tilaa. Lisäksi Mymme saa olla kunnolla ulkona. Itse pidän sitä Oulussa vain parvekkeella. Mymme itse asiassa pääsi Kalkussa puolivahingossa ulos, kun ovet olivat jääneet auki, mutta tuli kyllä takaisin kotiin ja on tehnyt niin joka kerta. Omakotialueella kissan voi päästää vapaaksi. Toista se on kerrostalossa.

Yleensä Mymme on tassutellut vain siinä lähistöllä, pihapiirissä. Sisällä se käy syömässä ja nukkumassa ja sitten taas maukuu ulos. Sille on ihan vasta annettu matokuuri, ja hyvä niin, kun ulkona on paljon. Ajattelin kuukauden päästä madottaa sen uudelleen. Hyvä Mymmelin on siellä olla vanhempien ilona, kun muuten kahdestaan kaiket päivät ovat. Vähän voi olla outoa kun ei ole unikaveria, mitta eipä se kauaa kestä.

Ja unikaverista kun tuli puhe -taas tää menee tähän ;)- niin tarviipa jossain vaiheessa kertoa sille yhelle että olen taas maisemissa. No, vaikka välillä ois hauskaa, Mymmeä en kehenkään ukkoon vaiha! Mies tulee ja menee, kissa on ja pysyy.

Jee, viimein Oulu! Olittepa Suviseuroissa tai ette, toivotan mukavaa loppuviikkoa. :)


Kello 20:48. Olen kirjoittanut tekstiä ja kuunnellut samalla tv:stä Ylen uutisia. Nyt tulee sää. Mä niin toivon edelleen komeita rantakelejä. B) Tässä vaiheessa viikonloppua toivotan mukavaa lauantai-iltaa ja hyvvää yötä.   

Reissun jälkifiilikset tien päältä

Hei! Tuulia kertoo kesästään ja jakaa ajatuksiaan mm. Suviseuroista. Kirjoitin tämän tekstin aiemmin päivällä, ollessani kotimatkalla.


Moikka! Terveisiä Onnibussista!

Mulla on pitkästä aikaa mahdollisuus matkustaa tällä halvaksi kehutulla kulkuneuvolla, sillä kerrankin mulla ei ole mukana lemmikkiä tai pyörää - yleensä on aina jompi kumpi. Mymme jäi Tampereelle hoitoon porukoille, jotka huolehtivat siitä sen aikaa kun olen Oulussa eli puolitoista viikkoa.

Käyn Oulussa siis lähinnä vain kääntämässä, minkä jälkeen teen paluun Manseen. Lähden 10.7. aamulla, silloinkin Onnibussilla. Seuraavana päivänä suuntaan vajaaksi viikoksi Etelä-Suomeen ystäviäni tapaamaan. Ensin Lahti, sitten Järvenpää, josta Vantaan Koivukylä, minkä jälkeen matka jatkuu Helsinkiin. Olen käynyt Hesassa ja ylipäätään pk-seudulla viimeksi joulukuussa 2015, joten on siitä jo tovi. Kerrankin mulla on mahdollisuus tavata lähes kaikki siellä päässä asuvat kaverit, kun ei ole kesätöitä tai muitakaan esteitä. Matkan jälkeen viivyn Tampereella vielä puolitoista viikkoa ja viimein 27.7. palaan Mymmen kanssa kotikonnuille Ouluun.

Tampereelle on sovittuna tämän toisen kesäreissun ajalle jo monenmoista ohjelmaa, kuten ystävän häät, sukulaispojan rippijuhlat, kirpparikierros, karaokebaari, kissakahvila ja Hervannan huudit. Vietän koko kesästä suhteessa enemmän aikaa Tampereella kuin Oulussa. Ei varmaan sellaista kesää olekaan, jolloin en olisi matkustellut lainkaan. :'D

Vaikka tämä meneminen ja ohjelman määrä nyt tuntuu hurjalta, mä olen oikeasti ansainnut tämän. Tiedätte ehkä sanonnan "viikko ja viis päivää". Siitä ei ole viikkoa ja viittä päivää, vaan päivälleen viikko ja viis kuukautta, kun erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Minulla ja Terolla oli etäsuhde, joten sen puolesta mun tuli väkisinkin reissattua. (Itse asiassa kuulin Terolta ekan kerran tuon sanonnan "viikko ja viis päivää".) Viimeiset puoli vuotta olen viettänyt lähinnä Oulussa, mm. työkokeilussa. Siinä välissä tein vain yhden lyhyen Tampere-reissun. Syksyt ja talvet minä muutenkin elelen niin parkkiintuneena pohjoiseen, että kesän tullen alan kyllästyä ja kaivata irtiottoa. Sosiaalisen elämäni suurin keskittymä on ex-kotikaupunkini Tampere. Siellä mun ei tarvitse hetkeäkään olla yksin.

Pääsen kuitenkin täksi pieneksi hetkeksi kotiin aivan omaan rauhaani. Olen monena kesänä halunnut Nallikariin aurinkoa ottamaan, joten toivon että tämä saderintama väistyisi ja tulisi huikeat rantasäät. B) Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Oulussa on Q-Stock, jonne en itse mene, mutta jonne kaverini lähtee järkkäriksi. Sen jälkeen majoitan hänet muutamaksi yöksi. Voi siis sanoa, että elokuun tullen kotiudun taas Ouluun. Toivottavasti silloin on vielä hyviä säitä. Enkä tiiä vaikka koulukin alkaisi. Eiköhän se pian tässä selviä. Ilmoittelen kun tieto tulee.

Joo nyt täällä sataa. Bussi kulkee jossakin Kärsämäen ja Pulkkilan välillä. No, Suomi on pitkä maa, joten mistäpä sen tietää vaikka Oulun korkeudella jo paistaisi. Toiveikas kannattaa aina olla. ;)

Tänä vuonna Suviseurat järjestetään Äänekoskella. Linja-auto pysähtyi tien varteen sille kohdalle, jossa tapahtuman pääportti sijaitsee. Ei siinä montaa tainnut jäädä pois saati nousta kyytiin, ainakaan en huomannut. Mutta hyvä tavaton sitä autojen ja telttojen määrää! Se on yhtä valkoista karavaanimerta neliökilometritolkulla, ainakin viiden ison pellollisen edestä. Näkyi siellä taaempanakin peltoja, mutta nuo viisi mainitsemaani oli niitä, jotka pelkästään ison tien varresta erottui. Ja koko ajan tullee lissää asuntoautoja ja -vaunuja vastaan! Varmaan kaikki Suviseuroihin menossa. Ei kyllä kateeksi käy. Miettikää nyt niitä lapsiparkoja joita puoliväkisin raahataan joka ikinen kesä jonnekin peltojen keskelle ja siellä sitä ollaan ja veisataan monta päivää vaikka vettä tulisi aamusta iltaan. Voihan se olla, että heille se on normaalia eikä lainkaan kiusallista, mutta meille herätysliikkeisiin kuulumattomille tämä kaikki on vain niin uskomatonta ja tavallaan surkuhupaisaa. Ketään en tuomitse enkä kenenkään elämäntyyliä arvostele, mutta tätä kaikkea miettiessäni toteanpa vain, että onneksi en ole lestadiolainen.

Eikä siinä mittään. Kyllä minäkin tunnen lestadiolaisia, jotka ovat todella mukavia ihmisiä. Jokainen elää kuin elää ja makaa kuin petaa. Pääasia, ettei tee tyhmyyksiä - tai tuhmuuksia. Muistan kun Tero sanoi, että että jostain kumman syystä kaupoista on aina Suviseurojen aikaan kaljat ja kondomit loppu. :'''''D Mene ja tiedä, ovatko lestat asialla, vai onko se tämä kesäaika joka saa "syntiset himot" heräämään... vai onko koko juttu vain vitsi. Pitäis itte mennä Suviseuroilla käymään jotta tietäisi millaista siellä on. Muistan tasan 10 vuotta sitten, kun olin tulossa nivalalaiselta eksältäni (mistähän minä aina löydän juuri nivalalaiset ukot :'D) ja jouduin lähtemään Ylivieskasta Tampereelle myöhäisemmällä junalla, sillä juna jolla mun piti mennä, oli täynnä, olisiko ollut jopa vaunu rikki. Vai täyttivätkö lestadiolaiset suurperheineen kaikki istumapaikat. Sinä vuonna Suviseurat järjestettiin Sievissä. Niillehän tulee väkeä joka puolelta Suomea... liekö maamme suurin vuosittainen tapahtuma. No, jos jotakin hyvää, pääsin fiilistelemään öisiä lakeuksia. Ja se perinne kesti monta vuotta. Kiitos täynnä olleen junan, pääsin yöjunailun makuun. Enää ei tosin menisi, sillä en osaa olla yökukkuja. :'D



Ilta, kello 21.06: Huhheijaa... en todellakaan ole yökukkuja. Kello on vähän yli yhdeksän illalla ja minä alan haluta jo iltatoimien pariin ja nukkumaan. Tässä huomaa, että minulla on säännöllinen rytmi, olin töissä tai en. Minulla se toimii todella hyvin. Epäsäännöllisyys sotkee elämää ja silloin olen aivan pönttö sekaisin. Joskus harvoin kun olen viihteellä, saatan valvoa hyvän seuran ja fiiliksen vuoksi. Mutta ei tällaisena tavallisena koti-iltana.

Matkan jälkeen päivä meni nopeasti; kotiin tullen, uimassa ja kaupassa käyden, ruokaa laittaen, syöden ja blogaten.

Jatketaan harjoituksia. Hyvää yötä.

Mites on mansessa mennyt?

Moikka ja hyvvää iltaa!

Reipas viikko on täällä päässä vietetty ja voin kertoa että vauhdikkaasti on aika kulunut. Kaikki on mennyt juuri kuten olen kertonut. Serkkuilu ja pyöräilyt sujui ihan hyvin, kävin maanantaina hierojalla ja viimeiset neljä päivää on todellakin ollut yhtä kylpemistä. Tiistaista torstaihin olin Miskan kanssa Edenissä ja tänään käytiin Rauhaniemessä, jossa sielläkin pääsee uimaan ja saunaan. Kyllä aika kiitettävästi ramasee tässä vaiheessa iltaa ja kylpyputkea. Näin vielä äsken vanhaa työkaveria Tammelantorilla, josta jatkoimme Semaforiin kun hän halusi mennä kahtomaan jalkapallomatsia. Minuahan ei moinen kiinnosta joten istuin vain hetken seurassa ja join lasillisen teetä ja punaviiniä. :'D Sitten lähdin bussilla Kalkkua kohti ja tällä tiellä olen. Linjuri on vasta Pispalassa eikä bussissa yleensä ole (ainakaan näin pitkällä matkalla) mitään tekemistä joten päätin blogata.

Aika Tampereella menee aina äkkiä, etenkin kun on päivänsä etukäteen suunnitellut. Tänään on kyllä ollut harvinaisen seurallinen päivä, kun olen aamupäivällä joogannut (siellä nyt en jutellut juuri kenenkään kanssa), käynyt porukoilla, mennyt Miskan kanssa saunomaan, jutellut tuttavan kanssa bussissa sekä tavannut Rauhaniemessä paljon vanhoja tuttuja vuosien takaa. Sitten vielä työkaveri. Ja onhan myös tämä bloggaaminen minulle eräs tapa toteuttaa sosiaalista puolta, sillä tiedän ainakin muutaman lukevan tekstejäni. Tampereella on se hyvä puoli, että hyvien ihmisten seuraa saa niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Ei juuri tarvitse yksinäisyyttä potea. Oulussa aika kuluu lähinnä itsekseen asioita hoitaen sekä kotona kissan kanssa kahden, joten siellä yksinäisyyden tunne on ajoittain enemmän läsnä. Enhän mä tänne manseen tulisi jollei täällä ystäviä olisi. Sellaisia, jotka aidosti välittävät ja haluavat tosissaan nähdä.

Maailmassa minne meen /
mitä sillä ilman sinua teen?

Erityisesti tänään tuntuu siltä että olen nähnyt paljon miehiä. Joogaohjaaja, äiti sekä vanha tuttu saunalta ovat ainoita naispuolisia, joiden kanssa olen tänään kasvokkain jutellut. Muut ovat kaikki olleet miehiä. Vaikka, mitä sen väliä kummat vehkeet haarojen välissä on, pääasia että juttuun tulee. Oon aina tullut toimeen molempien sukupuolten edustajien kanssa ja, en tiiä, ehkä mulle on toisinaan jopa luontevampaa tehdä tuttavuutta miehiin kuin naisiin. Enkä halua mitenkään kehua sillä että meikä jotenkin vetäisi miehiä puoleensa, kun en todellakaan ole aina ollut näin rohkea. Koulussa olin aina se luokan epäsuosituin tyttö joka salasi tunteensa vielä pitkälle teini-ikään ja joka ei olisi ikinä uskonut että hällä aikuisena olisi paljonkin vientiä. Ollaan Miskan kanssa puhuttu, että kannattaa nauttia siitä ettei ole sidottu kehenkään, sillä ei se parisuhde aina herkkua ole. Siinä vasta onkin omat haasteensa, tiedän sen itse. Kyllähän mua saattaa joku Oulussa kaivata tälläkin hetkellä ;) että en väitä etteikö mitään olisi, mutta uutta vakavaa suhdetta saa vielä rauhassa odottaa, sillä minulla ei ole kiire. Kyllä mä välillä myönnän kaipaavani miestä ihan jopa fyysisesti! Ja nyt koko maailma sai tietää että minäkin oon joskus puutteessa... Mutta sou not, normaaleja asioita.

En mä silti elä mitään villiä sinkkuelämää. Sellainen ei ole mun juttu ollenkaan. Ei mua houkuta alkaa pyörittää montaa miestä, ku tuossa yks on hyvän aikaa pyörinyt kuvioissa niin siinä on jo tarpeeksi pää pyörällä. Kahtoo mitä tuosta tulee, mutta sen myönnän että tähän asti on ollut todella mukavaa. ;) Mutta, ei näistä sen enempää, pysyttelen yhä mystisenä miesasioistani ja mitään en lähde avaamaan ennen kuin asiat ovat oikeasti varmoja. Kaikki aikanaan


Tässä illan avautuminen. Aika käydä pian nukkumaan. Älkää te musta huoliko, kyllä minä pärjään ja itse seurani valitsen. Kyllähän te mut tunnette. ;P

Hyvvää yötä.

Taas Tampereelle käy tie vol. 3

Noniin, vielä yksi teksti aiheeseen liittyen.

Kun jussit on juhlittu, menen toisen serkkuni luo pariksi yöksi. Molemmat serkkuni asuvat samalla suunnalla joten reissut on siten kätevä yhdistää. Serkun tytön, joka siis on kummityttöni, kanssa mennään HopLopiin, aivan kuten viime vuonna. Vitsi että siellä on hauskaa ja erittäin tehokasta liikuntaa aikuisellekin! Viimeisen viikon alun rauhoitan joillekin sattumamenoille ja porukoilla olemiselle. Kävi mielessä että siivoan taas meijän yläkertaa. Siitä talosta kyllä löytyy tavaraa vaikka huru mykke! Melkein pitäisi pyytää huutokauppakeisari kylään ja neuvotella hinnoista. :'D Tosin tekisin sen äidin selän takana, sillä hän ei kestä ajatusta että yksikään tuntematon tulee tonkimaan talomme nurkkia. Olis kyllä Akille ja Helille tarvetta. Jos se minusta olis kiinni...

Sitten oon vähän aikaa Oulussa ja viikolla 28 taas lähden. Tällä kertaa en käy ainoastaan Tampereella vaan myös Helsingissä, Lahdessa ja kenties Järvenpäässä. Hämeenlinnaankin haluaisin jos vain saan serkkuni mukaan lähtemään. 21.-22.7. on yhtä juhlaa koko viikonloppu, kun ensin on ystävän häät ja seuraavana päivänä serkun pojan rippijuhlat. Seuraavalla viikolla kotiudun taas Ouluun ja saatan lähtä kaverin kanssa Pudasjärvelle mökkeilemään. Ja jos se koulu alkaa, alkaisi se muistaakseni elokuun 8. päivä. Mutta jos ei, meikällä loma sen ku jatkuu! Tänä suvena menen kyllä Nallikarim biisille rötväämään! Toivotaan hyviä säitä ja onnistuneita reissuja. B-)

Juna lähestyy Tamperetta joten alan lopetella jotta ehdin kissan saada kantokoppaan - voin kertoa ettei aina ole mikään helppo homma, Mymmeli vastusteli tänään aluksi hyvinkin paljon. Toivotaan ettei nyt rimpuilisi tai tätä menoa ollaan kohta Helsingissä. :'D

Jeps, tässä tuli aikalailla kuulumiset ja kesäsuunitelmat päivitettyä. Ehdottakaa vaan kaverit päivää jolloin haluaisitta nähdä! Katsotaan kuinka aikataulut mätsää!

Hyvvää kessää!

<3

Taas Tampereelle käy tie vol. 2

Jatkuu edellisestä.

Niin, olin ollut siinä käsityksessä, että Luovilla alkaa koulunkäynninohjaajan koulutus kolmesti vuodessa, elo-, marras- ja tammikuussa. Tiedän sen siksi, että koulussa jossa olin työkokeilussa, oli harjoittelija Luovilta. Haastattelussa selvisi, että aiemmin on alkanut, mutta kyseinen haastattelu koskee nimenomaan elokuussa alkavaa koulutusta, ja että seuraava takuuvarma koulutus alkaisi vasta ensi vuoden elokuussa. Tammikuussa saattaa alkaa mutta se ei ole vielä varmaa. Toisekseen, tutkintonimike muuttuu. Se ei ole enää koulunkäynnin- ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, vaan uusi nimi on kasvatus- ja ohjausalan tutkinto. Haastattelijat kysyivät jo alkuvaiheessa, miten ajattelin rahoittaa opintoni. Varmaan olenkin ehtinyt tuollaista miettiä... Se on sitten sen ajan murhe jos kouluun pääsee. Ainakin työkokeilussa ammattiliitto maksoi mulle korotettua päivärahaa. Kuulemma mun pitäisi kysyä asiaa TE-toimistosta. Mikä rahasampo se työkkäri on? Eikö Kelasta olisi ensinnä hyvä selvittää, onko oikeutettu opintotukeen. No, mietitään näitä vasta kun asia on oikeasti ajankohtainen.

Sillä, että olin oma rehellinen itseni, tarkoitin myös sitä, että kerroin mitä minusta tuntuu juuri nyt. Itse olisin toivonut, että koulun olisi voinut kyseisen haastattelun perusteella aloittaa myöhemmin. Sanoin, että kesä menee yhdessä hujauksessa ja että elokuu koittaa liian äkkiä. Kun kysyivät opiskeluvalmiuksista, sanoin etten ole seitsemään vuoteen ollut koulunpenkillä, vuonna 2012 käytyä autokoulua lukuun ottamatta. Mainitsin myös väsymyksestäni, jonka vuoksi en välttämättä jaksa samassa tahdissa kuin muut, mutta joka ei ole este vaan pelkästään hidaste. En sitten tiedä vaistosivatko kaikesta tästä, etten ehkä ole tarpeeksi halukas aloittamaan koulua vielä elokuussa vai valitsevatko minut silti. Oliko niin, että kesäkuun puolivälissä saan tietää. No, kun palaan 28.6. Ouluun, minua odottaa enkä kirje postilaatikossa. Se on fifty-sixty todennäköisyys pääsenkö opiskelemaan, eikä mua totta puhuen haittaa vaikken pääsisikään. Mulla on syksylle muitakin suunnitelmia, kuten nurkkiin kertyneistä tavaroista eroon hankkiutumien ja muutto Oulun sisällä. Alan etsiä Tuirasta asuntoa kunhan saan ensin tämän Tampere-reissun tehtyä.

Jeppis jepulis. Tänään meikä lähti ja kyllä niin viimeisen päälle jätti kämpän että on mukava sitten palata takaisin. Siivosin huolella, niin ei sitten tiskit, pölyt, roskat ja pyykit kävele vastaan vaan voi oikeasti vain istahtaa alas ja huokaista. Napsautin jopa päävirtakytkimen alas niin ei pääse tulemaan sähkölaskua. Sen vuoksi tyhjensinkin jääkaapin. Tuossa pääni päällä junan hattuhyllyllä pullottaa matkalaukkuni, jonne on sullottu mm. pakkasesta sulatetut sämpylät, vajaa pullo sangriaa (se työpaikan perjantaipullo jonka sain säälistä kun en kertaakaan voittanut :'D), voipaketti, glögitiivisteen loppu ja mitä vielä... aivan, vapusta jäänyt simapullo. Aina kun lähden pitkään reissun, haluan suunnitella kaiken huolella. Kirjoitan listan tavaroista, joita aion pakata mukaan, siivoan hyvin ja muutenkin organisoin menoni sinne päähän jonne olen menossa.

Miten nämä kolme viikkoa sitten pääpiirteissään kuluu? Tuleva viikonloppu serkulla, josta lähden sunnuntaina kesän kohokohtaan eli Pirkan pyöräilyyn.
Maanantaina palaudun hierojalla. Tiistaista torstaihin kaverin kanssa kylpyläloma Nokian Edenissä. Torstaina mennään samaisen kaverin kanssa Flipperhalliin.
Perjantaina Rauhaniemi. Hetken on yhtä kylpemistä tämä elämä. Lauantaista maanantaihin kaverilla yötä.

Sitten ollaan jo 18. päivässä kesäkuuta. Silloin näen yhtä ystävää, tiistaina toista. Keskiviikkona lähden Sastamalan suunnalle hyvää ystävääni ja hänen perhettään tapaamaan. Torstaina palaan sieltä ja lähden illaksi Mouhijärvelle sukulaisten mökille. Sitten onkin jo juhannusaatto, jolloin lähden serkulle viettämään keskikesän juhlaa.

Taas Tampereelle käy tie

Terve kaverit ja muut uskolliset lukijat!

Jälleen on koittanut se hetki vuodesta, kun on tullut aika puistella Oulun pölyt jaloista ja pyyhkäistä kesänviettoon Tampereelle.

Kevät meni äkkiä ja työkokeiluni alakoululla päättyi parisen viikkoa sitten. Kuluneesta puolivuotisesta jäi oikein hyvät muistot ja päällimmäisenä tunteena kiitollisuus. Kävin vielä viime lauantaina kevätjuhlassa, minkä jälkeen otin parvekkeella muutaman kuvan itsestäni.

Olin viikko sitten haastattelussa Luovilla, jonne olen hakenut opiskelemaan koulunkäynninohjaajaksi. Haastattelu meni omasta mielestäni ihan hyvin, joskin haastattelijat olivat aika tiukkoja. Olin kuitenkin hyvin vuorovaikutteinen, esitin itsekin kysymyksiä enkä mennyt missään vaiheessa sanattomaksi. Olin oma rehellinen itseni ja toivon, että se riittää.

Tuulian vappuavautuminen

Hyvää huhtikuun viimeistä iltaa rakkaat lukijat!

En ole hetkeen ennättänyt postaamaan vaikka mieli kyllä on tehnyt. Kevät on kulunut hurjaa vauhtia ja aika mennyt työkokeilussa, harrastuksissa, asioita hoitaessa jne. Ajattelin nyt vielä kuitenkin huhtikuun viimeisen illan kunniaksi kirjoitella, kerrankin kun siihen on mahdollisuus.

Mulla on tavallista pidempi loma töistä. (Työllä tarkoitan työkokeilua, jonka käyn lähellä sijaitsevassa alakoulussa, vaikka aivan sama periaatteessa sanoisinko olevani koulussa vai töissä tai vaikka koulussa töissä.) Teki tiistaina mieli tanssia victory dancea, kun kuulin, että maanantaina ei ole koulua. Minulle kun oli päivänselvää, että vapunaatto olisi normaali työpäivä. Oppilaat olivat kuulemma tehneet sen päivän sisään jo viime vuonna ennen itsenäisyyspäivää, kun heillä oli yhtenä lauantaina Suomi 100 -juhla. Ihan järkevää sinänsä. Mitä sitä yhden maanantaina takia tulla kouluun kun voi jatkaa viikonloppua aina vapunpäivään asti.

Se on todellakin vapunaatto ja kello yli yksitoista illalla. En yleensä ikinä valvo näin myöhään, mutta nyt mulla on syyni. Lomalla ei oo niin väliä mitä tekee ja toisekseen, kerrankin mulla on aikaa tehdä niitä asioita, joita en yleensä viikolla ehdi. Viikonloput tuppaavat nekin olemaan niin ohikiitäviä hetkiä, että silloin oikeasti vain ressaa tulevaa maanantaita ja lataa kaikki paukkunsa seuraavaan viikkoon. Oishan tässä ollut mahkuja lomailla, mutta hiihtolomalla meikä oli siivoustöissä (totesin vain että ei todellakaan ole mun juttu) ja pääsiäislomalla serkku oli kylässä. Suoraan sanottuna pystyn rentoutumaan kaikista parhaiten silloin, kun saan olla yksin kotona eikä mulla ole mitään velvollisuuksia. Silloin, kun ei tarvitse mennä minnekään. Silloin, kun ei täydy kenenkään vuoksi tehdä mitään. Ja ennen kaikkea silloin, kun ei tarvitse välittää kellosta tuon taivaallista.

Hyi että, en halua edes ajatella sitä 24/7 oravanpyörää, jossa kaikki on toistoa, toistoa toistoa, toistoa. Viitenä päivänä viikossa kuusi tuntia päivässä, joskus yli jos joutuu korvaamaan työtunteja. Esim. nyt olen teheny sissään aika paljon, sillä lähden torstaina reissuun. Ja se töitten jälkeinen elämä, kun haluaa syyä terveellisesti ja tekkee evväät, käy yhesti viikossa siivoamassa toimiston, treenaa salilla kerran tai pari viikossa sen mukkaan mitä ehtii, tapaa kavereita, ruokkii kissan, toistaa, toistaa, toistaa, huolehtii, huolehtii ja suorittaa vielä vähän lissää. Tulee henkinen kiire kun pelkästään ajatteleekin tätä kaikkea. x( Pois se minusta.

Nautin näistä vapaapäivistä täysillä. Huominen vielä. Keskiviikkona normipitkä päivä ja torstaina vain muutama tunti, sillä mulla lähtee juna 14.30 ja  haluan sitä ennen ehtiä kottiin pakkaamaan. Lähden Tampereelle ja palaan sunnuntaina. Ja ei ystävät, tällä kertaa en ennätä tavata. Käyn vain kaksissa juhlissa ja palaan takaisin. Kesäkuussa Pirkan pyöräilyjen aikaan sitten viivyn pidempään ja silloin mua voi kysellä. Mukavaa että on pitkät vapaat ja vain tällainen puolentoista päivän mittainen viikko ja taas reilu kolome päivää lommaa. Irtiotto on juuri se mitä nyt kaipaan. En ole yli neljään kuukauteen käynyt missään, kun Nivalaankaan ei enää tule reissuja sattuneesta syystä. Siellä minä viimeksi kävin ja tulin ennen vuodenavaihdetta takaisin. Sen jälkeen en ole Oulusta minnekään poistunut, en edes Kempeleeseen tai Haukiputtaalle (vaikka nykyään sekin on osa Oulua). Täällä mulla pyörii arki niin täysillä, että olen jäänyt kiinni tähän elämään. Tätä nykyä ainoa paikka jonne voi karata, lienee Tampere. Ei sitä muualle ossaa kaivatakaan.

En todellakaan aio hakea kesätöitä! Työkokeilu loppuu 25.5. Yhdessä välissä aloin jo laskea päiviä kesälomaan, mutta totesin, että se ei tee mielenterveydelle hyvää. On parempi elää päivä kerrallaan ja ottaa kaikki irti joka hetkestä jonka saa koululla viettää. Vaikka välillä tuntuu, että olen ollut siellä jo aivan helekutin kauan ja iavn kypsä jo, oon samanaikaisesti todella kiitollinen siitä, että olen päässyt kokeilemaan haaveammattiani. Sillä, että pääsin juuri tuohon kouluun, on mulle suuri merkitys. Käytän mielelläni sanontaa "elämän merkitys". Tuolla koululla on elämän merkitys. Oon kuitenkin panistanut siihen niin paljon, että sen loputtua haluan vain puhallella ja vetää lonkkaa. Lähden sitten kunnolla Tampereelle tällä tietoa 7.6. ja viivyn määrittelemättömän ajanjakson. Toisekseen, oon hakenut ammattiopisto Luoville opiskelemaan. Koulunkäynninohjausta, mitäs muuta. Sain tänään viimein ansioluetteloni lähetettyä ja eilen jo kirjoitin hakemuksen. Kaiki hoidossa siis. :) Jos jokin mulle on kristallinkirkasta niin se, että haluan opiskella koulunkäynninohjaajaksi. Ainoa vaan, että koulu alkaisi jo 6. päivä elokuuta.Tuntuu, että se tulee aivan liian äkkiä, kuten kaikki muukin elämässä. Sen vuoksi haluan vain lomailla koko kesän vielä kun voin. Haluaisin tässä välissä muuttaa, sillä en oo tyytyväinen tähän kämppään. En vain tiijä ehdinkö. Ja, pääsin opiskelemaan tai en, eihän mun ole pakko ottaa paikkaa vastaan, Voin sanoa, että aloitan myöhemmin, vaikka tammikuussa. Jos haluan syksyllä ottaa iisisti, muutaa ja pakkailla tavaroita, voin tehdä sen tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että en vastaanottanut opiskelupaikkaa. Minähän ajattelen itseäni ja omaa hyvinvointiani.

Jepjep. Myönnetään, että oon ottanu vähän alkomahoolia tätä tekstiä kirjoittaessani. Meinas mennä ihan yksinäisyydeksi tämä ilta, mutta kurssi kääntyi sittenkin. ;) Mitä tällä tarkoitan, se selvinnee joskus...

Klaara vappen, baara vatten vai miten se meni... No joo.. Vappuja joka tapauksessa!