Alkuvuoden kuvasato

 Heipä hei. Tässä lupaamani kuvat tammi- ja helmikuulta. 

TAMMIKUU

Vuoden eka kuva

Patosilta

Yksinäinen rantapenkki ja oikealla Tietomaan torni

Tukka hyvin, voi lähtä ulos :P

Tämä kuva taitaa olla vielä What's App -profiilissani

Janina keilaa

Mika, Pekka, Janina, mie

Pelattiin myös bilistä, Pekka taustalla

Tuiran patosiltamaisema on kaunis 

Mym nukkuu kaverin sohvalla

Bussia oottelin

Kaverin takapiha sinisenä hetkenä

HELMIKUU

Opiskelua Coffee Housessa

Kuurankukkasia piirtyneen mun ikkunaani näin...

...kuurankukkia nyt kannan sisälläin

Pekka avusti, kun kokosimme Mymmelille uutta kiipeilypuuta

Höpöilykuva

Mym ihmettelee uutta sisustuselementtiä :D

Vasemmalla näkkyy pienesti vielä vanaha raapimispuu

Kiitokseks kaakaot ja cookiet Coffarissa, mie kuvvaan ku Pekka kuvvaa

Jopas mulla on puu! =^.^=

Ulkoilupäivä Sanginjoella

Janinan kanssa

Etsi koira

Taavi ja Janina, ei oikeen puut syttynneet, muuten oli kivvaa

Aurinko valaisi puiden latvat, jotka ovat kuin tulisoihdut

Etäopiskelupäivä uuella konneella

Teams, nimppariruusut,, kouluvihko ja Mym

Voi laituri miks män rikki! :/

Lauantaina 27.2. tilanne oli vielä sama, sentään aurinko paistoi :)

Mym-olkkari salamalla...

...ja iliman 

Voiko töissä mukavampaa olla

Iltaa. Kello on kakskyt yli kuus ja mää oottelen Laivakankaan pysäkillä bussia. Mulla on ollut kerrassaan ihana lauantai. 

Oon käynyt kolmen eri asukkaan kanssa ulkona, syöttänyt yhtä ja jutellut mukavia muuten vaan. Nämä joien kanssa raattasin, oli sitä mieltä että voisin tuoda kissan mukanani seuraavalla kerralla. Hoitaja kertoi, että yks hoitaja on tuonu koiransa yövuoroon. 

Mää aivan oikeasti haluan täältä lisää vuoroja! Jäälistä on tullu lyhyessä ajassa tärkeä osa elämää. Ihana, lämmin vastaanotto. Niin hoitajat kuin asukkaat toivottivat tervetulleeksi uudelleen. Oon sanonut, että työ on mulle kuin toinen perhe. Mä ja Mym ollaan perhe. Ja jos saan olla perheineni perheessä niin bueno. Varmistan vielä yksikön esimieheltä, että kissan saa varmasti tuoda. Oi että, Mym mukaan töihin. Terapiaeläimeksi. 

Vähän kuin Oulunsalo, Jääli on jäänyt osaksi elämää. Mää aijon käyä Oulunsalossa heti kuin mahdollista. Toivotaan että työvuoro aukeaisi. Tännään soitin töistä Oulunsaloon muuan asukkaalle, joka lupasi kertoa terkkuja miun entiselle vakiasiakkaalle sekä muille. Kyllä eri yksiköiden asukkaat toisiaan tuntevat, kun terveisiä ovat pyytäneet lähettää.

Avustaminen ja ihmisläheinen työ on todella mun juttu! Omat huolet unohtuu. Odotan, että pääsen takaisin. Tältä työn kuuluu tuntua - erottamaton osa persoonaa. Ei tarvi vetää mitään ihme roolia tai piiloutua jonku panssarin taakse, mitä ny maskin taa. Yksikön esimies muuten puhui aiemmin, että kesällä voi tehä sijaisuuksia. Mulla on heinäkuu koulusta muutenkin lommaa niin miksenpä menisi. Tämä työ ei aina etes tunnu työltä, vaan siltä tosielämältä, jossa hyvät arvot kohtaavat. 

Äiti oli koittanu soittaa. Jos ja kun Suomeen tulee 8.3. se kolmen viikon sulkutila, on vaikia uskoa että Oulun kouluihin otettaisiin työssäoppijoita. Oon kysyny Limingasta ja Kempeleestä. Oottelen vastausta. Sitä äiti meinas, että Pirkanmaalla kouluja ei suljeta. Kävi villi ajatus mielessä, että tulisin työssäoppimaan Tampereelle. Hetkeäkään epäröimättä kysyisin ekana Kalkun koulusta. Hienua ois jos ympyrä sulkeutuis. No mutta, saa nähdä.

Jees mie pirrautan muorille jollei just nyt oo menny saunaan. Sitte se Ex-onnelliset kahtoa C Moresta. Oon ollu tännään poikkeuksellisen hyvällä tuulella. Eilinen jooga sai sen aikaan. Vaikka mulla alko menkat, se ei haittaa. Hyvä vaan, nyt ne hormonit asettuu, sillä kuukausi sitten alkoi tikitilleen samana päivänä.

Dudii mie jään bussista, mukavat illanjatkot. T: aina yhtä avoin ja hupaisa Tuitsu

TI-LA-päivitys (kyllä, ti, la ja tila ehee :D)

TIISTAI:

Hyvää iltaa. Istun bussissa. Oon kuolemamväsyneenä töistä tulossa. Ihan mukavasti päivä meni, ei sen puoleen. Huomiselle houkuttais ottaa työvuoro vaan enpä taija, muuten uuvutan ihteni, ku teveystarkastus aamukasilta ja Kaketsulla lupasin käyä. Toisekseen mulla on torstaille työvuoro. Ja lauantaille.

Vaikka olot on ollu välillä rajuja, oon jaksanu käyä töissä ja opiskella. Varmaan ikinä ollu tällaista comboa, että teen molempia. On ansaittava rahaa, että on varaa elää statuksella opiskelija. Se on sitä toimeentulon turvaamista. Tarvii vaa kahtoa ettei liikaa innostu, jottei Kela evää tukia. Muistaakseni 500e on raja paljonko saa tienata.

Peksi tosiaan tuli tänne silloin torstai-iltana, kun hieman maani myyneenä tuskailin kadonnutta koulutehtävää ja junalippuja, jotka eivät olleet vielä saatavilla. Molemmat huolet osoittautuvat turhiksi. Pekka kertoi pian saapumisensa jälkeen, että 25.2. tulee myyntiin kevään liput. Muutama päivä siis. Mitäpä näitä murehtia.

Lauantaina, avattuani tietokoneen, huomasin, että koulutehtäväni ei ollutkaan hävinnyt! Se oli vanhalla konneella. Office oli nähtävästi päivittänyt itsensä, jippii! Muuten Lenovo on pelittänyt hyvin ja sillä mennään.

Ohh... kotona vielä ruoka itselle ja kissalle ja viimesillä voimilla raahautua suihkuun. Uuen panssarilasin ja suojakuoret tillailen tähän puhelimmeen, jollei tänään niin viimeistään huomenaamulla. Jaahas nyt se on jo mun pysäkki, heipat ja öitä. 

LAUANTAI: 

Huomenia. Sitä ollaan jo lauantaissa ja työpäivä se on tännäänkin.

Keskiviikkona tosijaan kävin siellä opiskelijaterveydenhuollossa. Mää en tiijä jaksanko mää lähtä näitä asioita blogissani avaamaan, mut no, kerron nyt, että mulla on lääkärille aika huhtikuun alussa. Tätä sammaa ko aina: vämysystä. Tälle siis tuskin mitään parannuskeinoa on (tähän saakka selvinny pelkällä sinnillä, tsempillä ja tahdonvoimalla kaikki nämä vuodet), mut aikanaan luin juttua CFS:stä ja mietin, olisko se aiheellista diagnosoida. Kö miettii, et jo yli 7 vuotta tämä sama olo ollut. Se et miks se on just nyt ollu tosi raju, johtuu muutoksista. Opinnot, korona, epävarmuus tulevasta. Mikä on syy mikä seuraus, sitä on vaikia sanua. Sain myös vinkkejä keskusteluapuun, jos tulee tunne että fyysisen olon tuomaa henkisen tuskan taakkaa tarvii päästä purkammaan.

Mut jees, tännään voin paremmin ku eilen. Eilinen meni epätodellisuudessa ja aivosumussa. Sain pakottaa itseni tekemään pari koulutehtävää, mutta kas kummaa, sain molemmat tehtyä ja palautettua ennen 16.30. Janina tuli kyllään, me joogattii ja mää tekkin hälle hieronnan. 

Kylläpäs tännään tullee poikkeuksellisen paljon Oulua. Ainniihei, ne liput tuli myyntiin ja mää hommaan ne to 1.4. ja ma 5.4. Oon siis tuon välin Mansesterissa. Miralla ainaki käyn, porukoilla, Peksillä, parii tuttuu nään, en osaa täs vaihees sanua keitä muita jouan tällä kertaa.

Kun oon maininki kierineeni aamuisin hangessa, niin syy on tämä: Tuiran uimarannan laituri on epäkunnossa. Kävin äsken aamulla ennen bussiin nousua katsastamassa tilanteen. Ihana aurinkoinen ilma muuten! :) Muuan nainen tiesi kertua, että kesällä luultavasti vasta korjaavat. Ei se auta ku odotella jäiden sulamista. "Kyllä meitä koetellaan", hän tuumasi. Se on totta. Meikähullu on joka aamu kieriny kotipihassa hangessa. Siinäs näättä, näin kertakaikkisen riippuvainen oon kylymäkasteesta!

Jees hei mä tiiän mulla ois asiaa enemmän ku uutisankkurilla, vaan tarvii kahtoa että ossaa jäähä pois. Mää teen tuolla Jäälisä iltakuuteen tän päivän, si ehtoolla katon yhen jakson Ex-onnellisia. Kivaku Aallonmurtajan 3. kausi oli kans tullu C Moreen. Millä näitä ehtii vahdata ko kouluvideoitaki ois... tekemisen paljous... :'D

Jees... kattellaan. Viikonloppuja! Mää paan huomenna tänne blogiin kuvia. Muuten suutun ittelleni kun en saa aikaseks. Silti tet vaan luetta ja välitättä ja ootta kiinnostuneita, siitäkin huolimatta että kirjoittaja on toisinaan itselleen ja väsymykselleen vihainen. Vaan nyt, väsyärsy voimavaraksi ja töihin, lähimmäisenpalvelukseen, ihmisten auttamiseen, elämän merkitykseen.

Ihana kevätaurinko Jäälin hangilla. :)

Tuulianpäiväpostaus

MAANANTAI 22.2.2021

Heipä hei. Kirjoitan ensimmäistä kertaa uuella tietokonneella. Hankin viime viikolla Lenovon läppärin.

PÄIVÄ YLEISESTI

Moikka! Nimipäivä se mulla ois. Saapa nähä kuinka moni hoksaa asian vasta tämän luettuaan. Ei mua tarvi vasiten onnitella. :D Muutamalta tuli tuossa onnitteluviesti ja pari puheluakin. Peksin eilen ostamat valkoiset ruusut koristavat pöytää. Muuten ei sen juhlavammin oo tullut päivää vietettyä. Hangessa kävin aamulla kierimässä ja äsken hain kaupasta postipaketin ja lunastamassa arpavoiton. Muuten tämä päivä on mennyt Teamsissa opiskellen. 7,5 h taukoineen, huhhuh. Päikkärit piti ottaa, kuten aina. Nyt kello on vähän yli viisi ja mie bloggaan, ekkaa kertaa uuelta konneelta käsin.

OLOTILA

Edelleen väsyttää, mutta parempaa kohti mennään. Olen tajunnut yhtäläisyyksiä seitsemän vuoden takaisen ja nykyhetken välillä. Silloinkin kaikki alkoi salakavalasti ja olo meni aina vain epätodellisemmaksi. Ajatukset junnasivat, ajatus katkeili, päätä kihelmöi, nukahtaminen oli vaikeaa, aika juoksi, suunnitelmat menivät mönkään, päätösten tekeminen oli vaikeaa ja tavalliset asiat ahdisitivat. Huomio oli lähes kaiken aikaa omissa olotiloissa. Siksi tunsin itseni heikoksi ja epävarmaksi.

Miksi oon puhunut viime aikoina hormoneista ja kuukautisista? Siksi, koska kroppa on ollut sekaisin ja hormoniheilahtelut on ihan todellinen vaiva, joka voi saaha aikaan vaikka ja mitä. Jo vuonna 2014 mä vain elin toiveikkaasti, odottaen, että seuraava päivä on parempi. Sama ajattelu on auttanut. Oon tuntenut viime päivinä ihan fyysistä vapautumista niistä ahdistavista liitännäistuntemuksista, joita paha väsymys on aiheuttanut. Olen paremmin läsnä kehossani. Huomaan jaksavani päivä päivältä paremmin ja elämä maistuu jälleen.

Kävin eilen hierojalla. Se auttoi nukkumaan hyvin. Päähän ei ole enää koskenut, mitä nyt pikkuisen tänään, mutta se johtunee lievästä univajeesta. Tunnen menkkojen alkua edeltävät oireet entistä selkeämmin. Ehkäpä ne hormonit tasoittuvat. Mulla vuodon kautta poistuu myös valtaosa ikävistä tunteista. Vähän ku puhdistuksen kokisi.

RAHA

Tein viime viikolla elämäni kalleimman tietokoneostoksen. Rahhoo meni 1430€. Ostin 999€ maksavan Lenovo Yoga Slim 14” -läppärin. Siihen päälle 3v. Tietoturva (320€), 5v. takuu (n. 99€) ja kantolaukku (30€) niin johan on! Niin ja vielä Wilfan n. 60€:n blenderin otin völjyyn. Melekonen kertarykäisy opiskelijan pankkikortilta 1489,90€. Opintolainan ansiosta ei tarvinnut maksaa osarilla.

Ei sillä, Lenovo on laatumerkki. Lauantaina Peksi tähän jotakin asenteli (kiitokset hälle) mutta tännään kone on ensimmäistä päivää kunnolla käytössäni. Teams pyöri hyvin! Piän kyllä tuon vanhan Acerin, ihan jo siksi, että saan tiedostoja siirrettyä. Siinä ei oo muuta vikaa kuin hitaus ja N-näppäimen temppuilu. Mää tiedän, oon hurja kun opiskelijana meen kallista konetta ostamaan, mutta kuulkaa: köyhällä ei oo varraa halpaan. Paras on Lenovon pelittää! Jos ei, Gigantti hoitaa. Mie luotan. Oon ollut heijän tietokoneasiakas jo vuodesta 2010.

Valtion tuilla eläminen on tiukkaa. Opintotuki on hieman yli 250€/kk ja opintolainaa on jäljellä 1500€, kun sitä vielä joulukuussa lainan myöntämishetkellä oli 5200€. Seuraavan lainan saa muistaakseni 15.6. Siispä reilu 3 kk lainarahoilla alle 400€/kk + opintotuki, niin ei sillä eletä! Pelkkä vuokran omavastuu on 301,80€ ja siihen päälle laskut, ruuat ja muut, niin tappiota siinä tekee.

TYÖT

Olen tehnyt noin kuukauden päivät avustajan keikkatyötä. Puhuin postauksessani 14.1., että opintotuki ja -laina eivät riitä elämiseen. No, mää sitten aktivoin tunnukset Sijaiset.fi:n sivuilla, ja kuinka kävi? Keikkatarjouksia alkoi tulla ku sieniä satehella! Oon tehnyt työvuoroja noin tusinan. Eka palkkakin tuli jo. Työnantajani on sama, jolla olin reilun vuoden verran Oulunsalossa. On ollut mukava käydä eri kohteissa ja siten avartaa maailmaa. Eniten olen rakastunut Jäälin yksikköön, jonne olen tehnyt tähän mennessä kolme keikkaa. Tällä viikolla menen sinne huomenna ja lauantaina. Jääli on kiva pieni paikkakunta. ♥

Avustajan työ on ollut kultaakin kalliimpi! Se on valtava voimavara haastavien aikojen keskellä. Siinä on niin paljon hyvää, että sitä ei voi olla tekemättä. Sanat eivät riitä kertomaan sitä ilon ja kiitoksen määrää, jota työtäni kohtaan tunnen. Juuri kyseinen työnantaja on mulle enemmän kuin työnantaja. Se on henkireikä, pelastus, perhe ja elämän merkitys. ♥ Taloudellinen tuki ja turva. Ihmisten kohtaamista. Yksinäisten ilahduttamista. Lähimmäisenrakkautta. Pinnalla pysymistä. Uuden oppimista. Syy jaksaa.

Mistään en suurempaa merkityksellisyydentunnetta saa kuin työstäni. Ja, kyllä se myös opintoja tukee, sillä ohjaustyötä teen avustaessani. Oli kyseessä aikuisen yksilöavustaminen tai koululaisten ryhmäohjaus, molemmat tukevat toisiaan. Avustamalla pääsen etes hitusen pitämään ohjaustaitoa yllä.

Opin nopeasti tuntemaan asiakkaat ja muistan hyvin mitä he ovat puhuneet. Miksi vertaan työtäni perheeseen? Koska jo opisleluaikoina (ollessani yrityksen yksikössä työssäoppimassa) tunsin, että olemme yhtä suurta perhettä. Pidän valtavasti työyhteisöstä, asiakkaista sekä asukkaista. Lämminhenkisyys, kodinomaisuus ja iloinen vastaanotto saivat aikaan tunteen, että tänne mä kuulun ja täällä mua kaivataan. Tällä hetkellä tuntuu, että vaikka miten ja minne työllistyisin, koskaan lakkaa tekemästä avustajan työtä kyseiselle työnantajalle.

En silti ahnehdi töitä. Max. kolme keikkaa viikossa riittää. Torstaina menen Limingantullin suunnalla sijaitsevaan yksikköön, joka on mukava paikka sekin. Vaarana tietysti on, että kiinnyn työhöni ja asiakkaisiin niin paljon, etten malta himmata työtahtia, kun työssäoppiminen taas kutsuu. Ihmisläheisessä työssä on puolensa ja puolensa. Oon aatellu sen niin, että viikonloppuisin joko lauantain tai sunnuntain oon töissä ja kerran kuussa piän vappaata koko viikonlopun.

OPISKELU

Koulu ei oo mennyt kovin hyvin. Se suorastaan seisoo paikallaan. Välillä mietin, että oli huonoin mahdollinen ajankohta aloittaa opiskelu. Toisaalta, millä tätä olisi aavistanut, että rajoituksia vain jatketaan ja jatketaan? Päässä käy ajatus, että miksi baarit saavat olla auki, mutta kouluihin ei oteta työssäoppijoita?

Vallitsevan tilanteen vuoksi en ole päässyt 27.11. jälkeen työssäoppimaan. Opiskelu ei todellakaan ole mennyt putkeen. Jotenkin vain oon sinnitellyt ja saanut etätehtävät tehtyä. Jokaisella Teams-tunnilla olen ollut mukana.

Tänään opettaja mainitsi, että työssäoppimispaikkoja kannattaa kysyä esim. lähikuntien kouluilta. Koulukaveri, joka on oppisopimuksella Limingassa, suosittelee kysymään Limingasta. Siellä kuulemma kaivataan ohjaajia. Mitähän muita lähikuntia olisi, joita rajoitukset eivät koske…? Kempele, Muhos, Tyrnävä… matkaa tietysti tulisi, mutta aina kannattaa kysyä. Kuulemma esiopetuksesta voi myös kysyä, jos kerran koulut eivät ota työssäoppijoita. Tuirassa on päiväkoteja muutama. Kokemus sekin ois päästä eskariin. Siellä voisi tehdä ekan tutkinnon osan.

Lähinnä haluaisin oppia antamaan opiskelulle aikaa, jotta voi sitten hyvällä omallatunnolla elellä muutakin elämää. Ei ole ollut helppoa tämä aika, kun kaiken saa suunnitella ja räätälöidä itse. On koulu silti mielenkiintoista. Vaikka väsymyksen vuoksi opiskelu takkuaa ja harmittaa kun aina ei saa mitään kunnolla tehtyä, oon kiitollinen siitä, että minut valittiin opiskelemaan. Kolmas kerta toden sanoi. Vaikkei aina siltä tunnu, oon oppinut todella paljon.

Nyt alkaa väsyttää, pakko luovuttaa tältä päivältä. Nimipäiväsankari käy lepäämään, jotta jaksaa Jäälissä huomisen päivän skarppina avustaa. Moikka. :)

Että tällainen torstai

 Hei. 

Päivän ikävät tunteet: turhautuminen, väsymys, ketutus. 

Päivän mukavat tunteet: hyvä olo, toiveikkuus, kiitollisuus.

Oon bussissa menossa Peksiä asemalle vastaan. Hän tulee vaihteeksi tänne ja lähtee sunnuntaina. Mul on ihmissuhteis kaikki ihan jeesjees.

Äskön kotona olin vähällä vetää pömelöt. Yks koulutehtävä, jonka tein huolella valmiiksi eilen, on kadonnut. En löydä sitä mistään. Mä vielä tallensin sen (ainakin muistan tallentaneeni) koneelle, vaan eipä löytynyt ku yritin etsiä. Sen lisäks kone alkoi päivittää Officea kesken kaiken. No, jollei löyvy, yritän muistella mitä kirjootin. Sillä palautus sunnuntaina. 

Toinen mikä harmitti, oon pääsiäisenä tulossa Tampereelle, mutta lippuja näkyy olevan myynnissä VR:llä vain 27.3. asti. Oisin siis 1.-5.4. Trella. Höh, ei auta ku ootella. 

Purin vihantunteeni pumppaamalla ilmapatjan ja laittamalla pedin valmiiksi. En ois jaksanut lähtä asemalle vastaan. Aina vaan saa puskea ja taistella. Ja pitää sovitusta kiinni. Tahdonvoimalla. 

Hormonit on aivan sekaasin. Oon puhunu avoimesti menkoista ja kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kyllä, menkat alkaa ihan näinä päivinä. Miten must on viime aikoina tuntunu et mul on aina menkat. Kaikki vaivat hormonien piikkiin. 

Joo. Nää on vaan tunteita. Tuli silti tarve saaha avautua. Ei tarttis ressata, ilmankin selviää. Kai. Jotenkin. Aikataulutus on se, jolla hallitsen elämää. Tänään onnistuin juu, mutta se koneella olo meni poskelleen. Mä toivon että klaaraan sen tehtävän ja että kevään liput tulis myyntiin kun sen aika on.

Edelleen tää älypuhelin ressaa. Viesteihin vastaaminen. Siinä sais koko elämän kulumaan. Kaikilla on aina asiaa. Joo oon siinä mielentilas et kaikki tuntuu ikäviltä velvollisuuksilta. Nyt Tuulia, vejä henkee. Peksi saapuu. 

Joo. :)

Elämä voittaa

Moikka. Tänään voin jo paljon paremmin :) Jotakin olen tehnyt oikein, aistin sen. Voi olla, että eilinen alas istuminen ja aikataulujen suunnittelu auttoi. Tai sitten väsymys ei enää jaksa olla minussa. 

Enää ei ole olo, että olisi irrallaan. Jopa hormonikivut alkavat antaa periksi. Nyt tajuan sen: on tehtävä niin kuin vaisto sanoo. Kas kun, jos omaa luontoa vastaan alkaa sotimaan, tulee ristiriitoja, jotka oireilevat somaattisesti. 

Jos on olo, että tekee "vääriä" asioita ja iskee syyllisyys siitä, ettei opiskele, niin sitten vain opiskeluvaihde silmään. Ei kannata jättää asioita tekemättä siksi, että valmiiksi ahdistaa tai on pelko, ettei osaa, vaan ottaa asenne, että tee se nyt, joudut sen eteen kuitenkin.

Näin tännään. Mulla on vahva usko, että kyllä tämä tästä. Niin kauan kuin vain luotan vaistoihini ja teen sen mikä tärkeintä on (juuri nyt opiskelu ja hyvinvointi), asiat rullaavat jälkeen. Elämä voittaa!

Ystävänpäivän postaus

Hei ja hyvää ystävänpäivää!

Kello on vartin yli viisi ja pääti oikein istuutua alas teekupposen äärelle bloggaamaan. Vaikka mulla on kouluhommia ja elämä sekaisin, mulla on asiaa. Nii-in, milloinpa minulla ei olisi.

Oon tänään aamulla uinut avannossa, luistellut, kuunnellut radiosta uutisia, katsonut tv1:ltä jumalanpalveluksen käynyt salilla ja kuunnellut samalla Erkkaa verkossa -luentoa, tullut kaupan kautta kotiin, laittaut ruokaa ja puhunut Peksin kanssa tunnin puhelimessa. Lisäksi oo toivottanut muutamalle hyvät ystävänpäivät.

Kuulostaa varmasti siltä, että oon ollut aktiivinen, reipas ja toukukas, vaikka totuus on toisenlainen: En todellakaan voi hyvin. Mua on väsyttänyt yhtä soittoa ja useamman kuukauden. Tälläkin hetkellä uuvuttaa pelkkä asioista kertominen, mutta koska tahtoa on enemmän kuin jaksamista (kuten aina), mä puhun asiat vaikka viimeisillä voimillani.

Mulla on oikeastaan tismalleen sama olo kuin seitsemän vuotta sitten. Uupumus on ollut tosi rajua. Elämämuutokset, koronatilanne ja sekavat hormonit yhdessä vaikuttavat. Olen viime yönä nukkunut 12 tuntia ja silti väsyttää. En silti anna itseni nukkua enempää. Ajattelen, että mun on pakko jaksaa. Mulla ei ole vaihtoehtoja. Tiedän, että jos nukun koko päivän, en saa mittään aikaiseksi. Ja jos sänkyyn jää, kaunis päivä lipuu ohi ja silloin olo vasta kauhea on. Koska kyllä mä jaksan - hitaasti mutta varmasti. Käyn tahdonvoimalla.

Koska olen opiskelija, ajattelen, että mun täytyy ensisijaisesti olla kouluhommien kimpussa koko ajan. Täytyy edes yrittää. Ehkä mulla on päässä visio 16-vuotiaasta lukiolais-Tuuliasta, joka ei osannut järjestää elämäänsä, joka ei koskaan löytänyt sopivaa opiskelutekniikkaa, joka vain selviytyi päivästä toiseen. Jo silloin kuvittelin, että koulu on koko elämä enkä ole ansainnut muuta.

Tiedän, että tällainen ajattelu on tuhoisaa ja uuvuttavaa. Nyt kun olen 30-vuotias omillani asuva aikuinen, vastuu painaa koko ajan. Se ei ulotu vain arjesta selviämiseen (koulu/työ), vaan kotiaskareisiin, taloudenhoitoon, sosiaalisiin suhteisiin ja ihan kaikkeen. Opiskelu etenkin itsenäisesti etänä on ollu mulle tosi vaikeaa. En oo antanu sille aikaa riittävästi. Jos oon yrittäny, oon väsähtänyt kesken kaiken. Oon aivan oikeasti ollut vähällä nukahtaa kesken Teams-tuntien. Tiistaina meillä on 7h koulua etänä. Saapa nähdä kuinka käy ja kestääkö läppäri. Ostan ensi viikolla uuen, sillä tää vetelee viimeisiään. Mulla herpaantuu keskittyminen koko ajan, tauoilla nukun päikkäreitä ja päivän jälkeen oon totaalisen uupunut.

Eilen vietin luurittoman lauantain. Teki hyvää olla ilman puhelinta. Älypuhelin on mulle stressinaihe. Otan paineita ihmissuhteista. Tunnen syyllisyyttä siitä, että mulla kestää vastata viesteihin. Yks viestiin vastaaminen saattaa olla ylivoimaista! Voi olla, että oon kuntosalilta ja nuitten viestien määrästä rasittunut ja siksi hieman kierroksilla, mutta mulla on halu toimia väsymyksestä huolimatta. Tälläkin hetkellä voisin kuunnella sitä luetoa mutta haluan kertua tunteistani. Se on vapauttavaa. Siksi kirjoitan.

Jo silloin, kun tämä kaikki alkoi, mua aivan oikeasti satutti se, kun tätä väitettiin psyykkiseksi. Miten ihmeessä minä, jolla on vahva halu elää ja kaikki hyvät keinot käytössä, voisin olla henkisesti väsynyt? Väsymys satuttaa. Pää on niin sekiaisin, että mielen fokusoiminen on vaikeaa. Pystyn omilla ajatuksillai satuttamaa itseäni. Muuten mielialani on ollut tosi hyvä. Tykkään mm. nähdä ystäviä. Fyysisestä väsystä huolimatta olen sitkeä ja periksiantamaton. Taistelen tälläkin hetkellä, että jaksan kirjoittaa tämän tekstin loppuun. 

Toki fyysinen väsymys satuttaa henkisesti, saaden aikaa huolta ja pelkoa: miten selviän arjesta? Ennen kaikkea koulusta? Oon puhunut luokavalvojalle ja ollaan mietitty mulle erityisen tuen päätöstä. Se tietäisi uutta HOKS-keskustelua. Mitä sitten? Ei tuki mikään häpeä ole. Onkkait sitä ihmisillä jos jonninlaista. Parasta erityisessä tuessa on se, että sen saamiseksi ei edellytetä diagnoosia.

Apua on hajettu, siitä voitta olla varmoja. Mulla on tässä kuussa opiskelijaterveydenhuoltoon varattu aika. Tiiän, ehkä mulla on tällainen perisuomalainen ajattelutapa: lääkäriin ei mennä, selvitään omilla avuilla niin pitkälle kuin voidaan. Jos muistatta, niin lääkärissä ravaaminen ei etes kannata, sillä sieltä saa yleensä vain lämmintä kättä (korona-aikana ei sitäkään) ja laskun perrään. Eikä mittään löyetä tahi jakseta/haluta tutkia. Mitäpä siiä jälelle jää muuta kuin koittaa selevitä ite. Eikä siinä, hyvin tässä on elämätä räätälöity ja kantapään kautta opittu. Vaikka sattuu, en anna väsymyksen nujertaa mua.

Ajankäyttö on sellainen haaste ettei tosikaan! Ahdistaa, kun aika kuluu. Tuleehan sitä aina jostakin lissää. Sitä vain vaatii itseltää. Juuri nyt stressaa se, kun kello on kuusi ja haluaisin katsoa luentoa, viesteihin on vastaamatta ja nukkumaan haluan viimeistään kahdeksalta. Tekemistä on enemmän kuin resursseja. Kyllä mä rauhoitun. Venyttelen illalla. Ihan kauheeta ku ei ossaa päättää, kumman teen ekana: vastaan viesteihin vai katon luentoa? Molempien tekemättömyydestä on hirveä paine. Mulla ei auta syyllisyyteen tekemättömistä asioista muu kuin se, että teen ne alta pois. En tykkää, että hommat jää laavinrakoon.

Jos unohettaa hetkeksi huolet ja vaikeat olot, mitä muuta kuuluu? Eilen mun kaveri Pekka (joka oli täällä myös viikko sitten) kantoi veljensä kanssa pois miun vanhan sohvan. Se meni Pekan veljen asuntoon. Hyvä vaa päästä erroon! Nyt on kämpässä enemmän tillaa ja valoa. Emmie mithän soffaa tarvi. Mitäs muuta? Haluun Lenovon läppärin. Tää Acer jumittaa nii että järki lähtee! Tarvii TAAS budjetoida. Onneksi on ollut hyvin avustajan keikkatöitä. Olin muun muassa Jäälissä parina päivänä tällä viikolla ja tykkäsin tosi paljon! Ihana paikka ja mukavat asiakkaat.  

Ens viikko näyttää tältä: Ma Janinan kassa patikoimaan, ti TEAMS (psykososiaalisen- ja tunne-elämän vaikeudet), ke palkkapäivä ja Gigantti, to Peksi tulee ja viikonlopun vietän hänen seurassaan.   

Yes. Nyt lopetan tai muuten en pääse ikinä täältä blogista pois. :D Ja hei, tottahan mulla muutakin elämää saa ja pitää olla kuin opiskelu. Ei ihminen mikkään kone ole. Mää haluaisin jonain päivänä postata valokuvia tammi- ja helmikuulta. Mymmelistä ja hänen uuesta raapimispuusta, kuurankukista, sohvasta, talvisesta Tuirasta ja vähän muusta. Toivotaan että hidas kone taipuu sen verran. :)      

Kiitos, että jaksatta välittää. Itsestä tuntuu väliin ihan turhauttavalta tämä blogiin vuodattaminen. Oikeesti, väsymys invalidisoi ja vaikuttaa tosi laaja-alaisesti jopa itsetuntoon. Vaan kyllä se hyvä päivä koittaa. Olen luonnostani toiveikas. Mulla ei oo mitään akuuttia hätää - voitte luottaa =) Ehkä mää kahon ne viestit ja sitten paan sen videon pyörimmään.

Kiva, että jaksoit lukia. 

Toivotaan koronan hellittämistä, hyötyä rokotteesta, Aleksei Navalnin (en oo varma oks oikei kirjoitettu) vapauttamista, eriarvoisuuden vähentymistä, avun saamista ajoissa heille joilla hätä on oikeasti suuri ja kaikkea hyvää mitä toivoa voi! Vielä kerran ihanaa ystävänpäivää! ♥ 

Kynttilänpäivää!

Hei. Tänään on kynttilänpäivä. Vois kait sitä ehtoolla kynttilöötä poltella, niitä harvoin tulee sytyteltyä. 

Oon bussissa Mymmelin kans. Ollaan matkalla ystävättärelleni Hiirosiin. Aika raukea olo. Väsynytkin juu, mutta rento. Oon tänään meditoinut, uinut avannossa, nukkunut päiväunet ja joogannut. Ihme kyllä nukahdin päikkäreillä, ehkä se auttoi. Ainakaan ei ahdista. :) En tiiä syytä tälle väsymykselle mutta sen tiiän, että nukkuminen auttaa. Se ei ole sen tähtitieteellisempää.

Jees, eilen meni hyvin. Pekasta oli suuri apu! Vitsit ku tästä älypuhelinversiosta ei pysty lisään kuvia, oisin näyttäny puun valmiina. Kone hidastelee niin että hermot pakkaa mennä! Eikkait se auta ku hakia Gigantista uus vaikka kirpasoo. Onneksi saan rahaa nuista avustajan töistä. Ens viikolla oon menossa ti Jääliin ja pe keskustaan. On se uus kone hyvä saaha.

Kaikkea tuli eileen läristyä tänne blogiin. Varmaan tosi noloa.  Mutta, totta joka sana. Ehkä joskus havahdun ja poistan nekin (nämäkin) tekstit. Mut mä haluun kertua mitä mulle kuuluu. Tämä helpottaa mun oloa.

Jees me jäähään. Hyvää sunnuntaita, moikka! 

Helmikuulumiset

Heipä hei. Mä nopee postaan ennenkö jatkan hommia. Haluun kertua taasen että mitä mulle kuuluu.

Kello on 13.40. Mulla o hirveä smoothie-nälkä. Haaveissa jo rahka, loraus kermaa, marjoja, joukkoon pilkottu avocado sekä päälle chiasiemeniä, macajauhetta, viherjauheen jämät ja vähän sitä himalajansuolaa.

Mun kaveri Pekka (eri kuin Peksi-Pekka, assuu täällä Oulussa) tulee kolmelta kylään. Oon tilannu jo melekeen kuukausi sitten Mymmelille Zoo+:sta raapimispuun, joka meijän ois aikomus koota yhdessä. Mie oon teknisesti niin tumpelo ettei siit tuu mittää jos mie yksin alan sitä koota, vaikka ohjeet suht selkeiltä vaikutti. Lisäks kahotaan, onko mun blenderiä mahdollista ennää koota vaiko joko se joutaa hävitykseen ja tilalle uus.

Hävityksestä alkoi naurattaa: keittiössäni vallitsee hävityksen kauhistus. Hassu sanarykelmä. :'D Oon tänään tyhjenelly astiakaappeja ja pessy jääkaapin. Pöydällä on kaikki kupit ja kapot. Altaassa on muutama kuivaus- ja astiakaapin taso, jotka pitäis pestä. Välillä tarvii tehdä invetaariota, koska krääsää kertyy. Oon välissä opiskellutki, katsellu torstain Teams-tunnin dioja ja tehny oppimispäiväkirjaa.

Tänään on tekemisenpaljouspäivä. Monta rautaa tulessa. Koitan saaha tuon keittiön siedettävään kondikseen, ettei Pekka oo todistamassa hävityksen kauhistusta. Voe jestas, hävityksen kauhistuksesta tuli päivän sana. Kuhan ei pakkoajatukseksi mee niin hyvä niin. Anteeksi tämä sanarykelmän toisto. 

Menkkapirulaiset on selätetty, vihdoin. Väsymys alkaa kaikota. Toki sitä on, minkä vuoksi oman toiminnan ohjaus on haasteellista, mutta ei auta ku mennä sen yli. Nyt on viisaita, ettei jumitu minkään tunteen valtaan. 

Hyvien päätösten vuosi 2021. Oon tehnyt päätöksen olla tapailematta kettään. Oon varmasti Suomen noloin bloggaaja, kun kehtaan kertoa aiheesta ku aiheesta, mutta mitä sitten. Kolmenkympin hyvä puoli on se, että elettyyn elämään suhtautuu vähemmän vakavasti ja omat överöinnit pystyy myöntämään.

Siispä: tää herra J on Joni. Ei tapailla ennää. Hyvissä väleissä kuiten ollaan. Kaikki, joiden kaa mulla on viime vuosina/kuukausina ollu minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä, on ohi. Oon puhunu ja teheny kaikille sen seleväks. Ihmeen hyvin he ottivat tämän. Mikä pakko se on säätää ja sekstailla? Oma elämä o ihan tarpeeks sekavaa iliman ukkoja. Vihdoin mä tajuan tän, vaikka liki 15 vuotta siihen meni, jos aloitetaan ihan ekasta poikaystävästäni, johon tutustuin ollessani 15. Päin mäntyä menty ihmissuhteissa, joten jos jotakin ilman voi olla, niin miehiä. Nyt tulee tunnustus: en tarvii ukkoja. Mä piän kivaa mun satisfyerin kanssa.

Joo... ettei tää menis tässä iltapäivän hedari-väsykooma-smoothienkaipuu-sekobooltsi-avautumis-mielentilassa yhtään härömmäks, mää päätän tämän postauksen ja toivotan mukavata viikonloppua.

 

P.S. Toivottavasti saahaan raapimispuu koottua. Mää lupasin Pekalle, että tarjoon hälle Coffee Housessa kaakaot. Sinne meän ois tarkotus illemmalla käppäillä. S-mobiilissa on tarjous 2 kaakaota yhen hinnalla, niin tietty kaverille kans.