Heipsan hei pitkästä aikaa! Elelen niin kiireistä vauva-arkea, etten ole kuukausiin ennättänyt postata yhtikäs mitään. Tänään korjaan tilanteen. Tyttärelläni on hoitaja vielä vajaat pari tuntia, joten kaivelin läppärin, istuuduin alas ja päätin pistää postaamiseksi.
Haluan kertoa, miten minulla meni, kun olin Taysissa synnyttämässä.
Maanantaina 29.1. asuin jo ensikodilla. Heräsin aamulla todella aikaisin, sillä minun piti olla klo 8 Taysissa. Kävelin Petsamosta Taysiin, jossa sain oman huoneen. Synnytystä alettiin heti käynnistää misoprostoli-lääkkeellä, joita sain kahden tunnin välein. Lääkkeet otettiin suun kautta. Ystäväni Rita tuli sairaalaan vierailulle. Jalkani olivat tuhannen turvoksissa, minkä vuoksi pyysin tukisukkia ja sainkin sellaiset. Päivä meni nukkuessa, sairaalaruokaa syödessä ja MTV Katsomon Aallonmurtajaa katsellessa.
Tiistaina 30.1. minulta tuli lapsivedet kello 8.40. Vuodin koko päivän vaaleanpunaista nestettä aivan solkenaan, joten sairaalan maksimaaliset pikkuhousunsuojat tulivat tarpeeseen. Ultralääkäri tarkisti minut ja totesi, että kohdunsuu on auennut jo sopivasti. Siitä alkoivat erittäin kivuliaat supistukset. Joka kerta kun supistus tuli, nojasin pöytää tai tuolia vasten taikka asettauduin nelinkontin sängylle tai lattialle. Minulle annettiin tens-laite, joka lievitti supistuskipuja vähäsen. Supistuskipuja voi verrata maksimaaliseen kuukautiskipuun. Milloin kramppasi alavatsaa, milloin alaselkää. Kipu tuli kuin hyökyaalto, oli suorastaan infernaalista ja sitä kesti koko päivän. Päivällä ystäväni Maritta tuli katsomaan minua ja myöhemmin päivällä myös Rita. Vaikeroin heidänkin seurassaan, mutta jaksoin silti nauttia Marittan tuomasta mustastamakkarasta.
Katselin päivän ja illan aikana Aallonmurtajan loput jaksot. Viimeisen jakson kohdalla jouduin laittamaan sarjan pauselle noin viiden minuutin välein, sillä supistuksia tuli vähän väliä. Nukkumisesta ei tullut yhtään mitään. Sain iltamyöhällä kipupiikin. En saanut siitäkään huolimatta unta.
Keskiviikkona 31.1. kivuliaat supistukset jatkuivat. Niin lujaa särki, että meinasi lähteä järki. Yöllä noin 2-3 aikaan painoin nappia ja hälytin hoitajan. Hän sanoi, että pakkaa kamasi, nyt lähdetään synnärille. Tein kaiken käskystä ja lähdin. Sinne jäi huoneeni, jonne en enää palannut.
Minut kuljetettiin pyörätuolilla synnytysosastolle. Menin makaamaan sänkyyn, jossa sain unta korkeintaan varttitunnin pätkissä. Joka kerta kun supistus tuli, nautin ilokaasua. Siinä makasin muutaman tunnin. Kuuntelin pöljyyttäni YouTubesta Jope Ruonansuun kappaletta "Hiljentykää / meidän isä synnyttää / kyllä sitä jännittää / osaako se hengittää niinku pittää..."
SYNNYTYS
Aamun koittaessa kätilökin vaihtui. Silloin aloin tosissani synnyttää. Rita otti kotoaan taksin ja tuli synnärille minua katsomaan. Kätilö nimeltä Kerttu-Leena oli oikein mukava ja osaava. Hän valmensi ja tsemppasi minua kaiken aikaa. Sain yhteensä kolme epiduraalipuudutusta selkään sekä kaksi pudendaalipuudutusta, jotka laitettiin emättimeen. Lisäksi sain kanyylin käteeni ensimmäistä kertaa elämässäni. Toinen asia, joka minulle tehtiin ekaa kertaa elämässäni, oli katetrointi. Olin niin jännityksessä ja puuduksissa, etten saanut pissaa tulemaan. Siinä minä ähisin ja puhisin ja sihisin ja puskin. Kärsimys ja nautinto kulkivat rinnakkain. Aina kun alkoi supistaa, vedin ilokaasua naamariin minkä kerkesin. Jokaisen supistuksen jälkeen koitti hetkellinen euforia.
En edes laskenut monestiko jouduin ponnistamaan, mutta veikkaisin, että useita kymmeniä kertoja. Olin kyllä aivan järjissäni ja vielä aamulla puhuin sujuvasti politiikasta ja presidentinvaaleista, jotka olivat silloin ajankohtaiset. Pystyin jopa käyttämään älypuhelintani ja laittamaan viestiä kavereilleni ja lapsen isälle.
Hyödynsin kätilön neuvomaa hengitystekniikkaa. Ähisin ja puhisin useita kertoja. Olin aivan rasittunut ja lopen uupunut ja melkeinpä varma, etten jaksa ponnistaa tyttöä maailmaan. "Puske vaan, rohkeasti, ikään ku puskisit kynnyksen yli", valmensi kätilö. Tein käskystä ja lopulta: aah, vauva tuli pihalle. Kello oli silloin 11.19. Siihen loppuivat kivut kuin seinään. Kaikki paikat olivat hellänä. Viimeinen ponnistus tuntui peräaukossa asti. Rita, joka on lapsen kummitäti, sai kunnian katkaista napanuoran.
Sain heti lapsen rinnoilleni. En osannut muuta hokea kuin "oi että, oi että". Koin saman hetken kuin Samuli Edelmannin kappaleessa Tähtipölyä: "Äiti ottaa rinnoilleen lapsen vastasyntyneen / silmissään on vielä tähtipölyä."
Painoa tytöllä oli syntymähetkellä 3422 g, pituutta 48,5 cm ja päänympärysmittaa 36 cm. Apgar-pisteitä hän sai täydet 9/9.
SYNNYTTÄNEIDEN OSASTOLLA
Pääsin synnyttäneiden osastolle, jonne tuotiin vauvani. Mukavat kätilöt auttoivat minua ja opastivat mm. kanto-otteissa, pulloruokinnassa, aamupesuissa ja vaipanvaihdoissa. Pumppasin rintamaitoa sairaalan isolla keltaisella rintapumpulla. Yritin myös imettää tyttöä suoraan rinnoistani, mutta hänen ikenissään oli sellainen voima, että rintoihini sattui. Toisekseen, hän ei oikein suostunut tissille. Siispä sain pumpun ja pulloja, joihin lypsin maitoa päivät ja yöt läpeensä.
Tyttäreni syntyi samana päivänä, jona isäni kuolemasta tuli vuosi. 31.1. on myös veljeni syntymäpäivä. Äitini ja veljeni tulivat kumpikin katsomaan minua sinä päivänä ja toivat kortin. Myös Rita tuli käymään uudestaan. Myöhemmin samalla viikolla minua ja vauvaa tulivat katsomaan kummitäti Milla ja ystäväni Mari. Muitakin saattoi käydä kylässä, mutten muista että keitä.
Torstaina 1.2. kävin ennakkoäänestämässä presidentinvaalien toisella kierroksella. Taysissa oli onneksi äänestysmahdollisuus.
Perjantaina 2.2. lääkäri kävi laittamassa minulle ehkäisykapselin vasempaan ojentajalihakseeni. Kapseli on voimassa kolme vuotta. Eipä sillä, en haluaisikaan lisää lapsia, ainakaan tässä vaiheessa.
Ikäväkseni huomasin, että oikealle puolelle alaselän ja pakaran välillä sattui rajusti. Kävelin pari viikkoa synnytyksen jälkeen oikeaa jalkaani ontuen. Muistan, kuinka tein yksin kävelylenkkejä Taysin pihapiirissä ja kuinka kävelyni oli hidasta. Kävin silti joka päivä ulkona, tytön ollessa sen aikaa osaston kansliassa. Selkävaiva parani onneksi parissa viikossa. Se oli kait jotakin synnytyksestä peräisin olevaa.
Vietin sairaalassa kaikkiaan viikon. Menin maanantaina 29.1. ja palasin ensikodille maanantaina 5.2. Äiti tuli silloin autolla hakemaan meidät. Olisin muuten palannut jo perjantaina 2.2., mutta koska viikonloppuna ensikodilla ei ollut tarpeeksi henkilökuntaa, saavuimme vasta maanantaina. Minulla oli nähkääs alussa intensiivijakso, jota kesti reilut pari viikkoa. Sinä aikana minulla oli omaohjaaja 24/7. Myöhemmin omaohjaaja-aika typistettiin 6h/pvä ja lopulta sitä ei ollut enää ollenkaan.
Nykyisin minulla on käytössä Äidikepalvelu, jota saan maksusitoumuksella 40h/kk. Se tarkoittaa sitä, että talon ulkopuolinen hoitaja tulee tänne hoitamaan tytärtäni ennalta sovitulle ajalle, esim. kuudeksi tunniksi kerrallaan. Sen ajan saan tehdä mitä haluan. Monesti olen omilla menoillani, mutta tänään, hoitajan ollessa paikalla tällä nimenomaisella hetkellä, istun tietokoneen ääressä näpyttämässä tekstiä. Käytän huhtikuun viimeiset tunnit, joita oli jäljellä kolme. Hoitaja tuli tänne kello 11 ja lähtee kello 14 eli 20 minuutin kuluttua.
Jippii! Sainpas blogattua. =) Tarina Taysista on pitkän ajan, liki kolmen kuukauden takaa, mutta muistan sen vielä elävästi. Siksi halusin kirjoittaa sen tänään tänne. Laitan jossakin vaiheessa kuvia, kunhan saan ensin lapsen isän kanssa neuvoteltua asiasta. Sovimme jokin aika sitten, että kysymme luvan toisiltamme ennen kuin julkaisemme kuvia lapsestamme. Kyllä niitä kuvia tänne jossakin vaiheessa saadaan minusta ja tyttärestäni, joka on Aliisa nimeltään. Sitä odotellessa.
Kiva että sain pitkästä aikaa blogata!
