Moikka. Siitä on vierähtänyt hurjat nelisen kuukautta, kun olen viimeksi kirjoittanut yhtikäs mitään tähän blogiin. Postasin viimeksi sinä heinäkuisena perjantaina, kun olin junassa matkalla Jyväskylään. Se viikonloppu on yhä muistoissani, sillä se meni hyvin. Tyttö oli silloin mukanani. Kävimme Elinan ja tytön kanssa uimarannoilla, ulkona syömässä, kävelyllä ja hengasimme Elinan luona.
Kulunut kesä meni hyvin. Asuimme tytön kanssa ensikodilla, josta teimme matkoja niin lähialueelle (Petsamon omakotialue) kuin kauemmaskin (kotilomat). Syyskuun alku oli hyvin kesäinen ja teimme tytön kanssa reilun viikon mittaisen matkan Ouluun.
Syksy koitti ja siitä alkoivat vaikeudet. Siksi otsikoin tekstini nimellä Vaikea syksy. Tunsin väsymystä yhä enenevissä määrin. Sekä ensikodin työntekijät että sosiaalityöntekijät olivat huolissaan meistä.
Luulin jo pääseväni tytön kanssa kotiin syyskuun lopussa, mutta toisin kävi. Syyskuun 24. päivän palaverissa päätettiin, että jaksoamme jatketaan vielä noin kuukaudella. Aluksi olin pettynyt, mutta sitten ajattelin, että on ensikodilla asumisessa hyviäkin puolia. Palaverista jäi silti huono fiilis ja niitä tuntemuksia purinkin usein ensikodin työntekijöiden kanssa.
Lokakuu oli vaikea. Silloin ensikodin työntekijät ilmaisivat toistuvasti huolta tytöstä.
