Päivä, jona toteutin haaveeni

Taas mä muistelen, Tällä kertaa en vuosikymmentä enkä edes vuosia, vain yhtä kulunutta sellaista. 23.10.2015 Tuulialla oli muuttopäivä. Silloin Tero piti töistä varta vasten vapaapäivän ja ajoi Nivalasta, yli 350 km päästä, mun kotipihaani Tampereen Mustanlahdenkadulle työkaverinsa pakun. johon minä, hän sekä minun entinen työkaverini aloimme lastata koko sitä tavararepertuaaria, jota olin lähes kuuden vuoden ajan pitänyt solukaksioni keittiössä, molemmissa huoneissa (omani lisäksi siinä toisessakin ne oli käyneet silloin kun asuin siinä), vessassa, eteisessä ja ullakkokomerossa.

Voi sitä päivää! Se oli todella rankka, mutta kaiken sen vaivan arvoonen. Ilman sitä en olisi tässä, Oulun Maikkulan 40 m2 kaksiossa, jossa parhaillaan näpytän läppärilleni tekstiä. On neljä kotimaista biisiä, jotka kuvas mun senhetkistä fiilistä. 

Suurlähettiläät - Kun tänään lähden: Oven kiinni laitan ja katson eteiseen, naulakko sinne yksin jää.  Niin jäi myös kämppis, jota halasin eteisessä hyvästiksi. Hän sain onneksi pian uuden asuinkaverin.

Mikko Pohjola - Paikkani tiedän: Itseni löytävän kaukaa sieltä... Olen niin fiiliksessä, että lennän, heitän jo ilmaa tieltä ja muutan suuntaa kauemmas pois, pois. Anna mun mennä, mä paikkani tiedän, se ei ole täällä... vaan Oulussa.

Chisu - Mun koti ei oo täällä: Nyt luovuttaisin avaimen... Keittiössä jäähyvääisteetä nauttiessani irrotin avaimenperät ja jätin nyklat pöydälle.  Anna mun mennä, en tänne kuulukaan, mun koti ei oo täällä. On ehkä joskus ollut, muttei ole enää.

Samuli Edelmann - Mahdollisuus: Viimein päivä koittaa kun hyvästellään, vaikka nähdään vastakin. ...Vanha huoneesi on jäänyt ennalleen ovensuusta katonreunukseen. ...Lähdetkö kauas, meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit? Lähdin, enkä palaa kuin kerran pari kesässä käymään. Sitten katoan taas pohjoiseen.

...Ja vaikka joskus vaarallinen, on matka silti ihmeellinen mahdollisuus. Vuosi Oulua on ollut hieno ja unohtumaton kokemus. Yhteenkään todelliseen vaaraan en ole joutunut, mutta elämän aloittaminen uudessa kotikaupungissa on ollut uskomattoman hieno mahdollisuus. Vaikka paljon on vielä opittavaa, en vaihtaisi päivääkään Oulua pois.

Viimein, kun paku oli tupaten täynnä, ajoimme Linnaimaalle serkkuni pihaan. Yövyimme siellä, ja seuraavana päivänä suuntasimme Teron luo Nivalaan. Vasta sitä seuraavana, joka oli sunnuntai, haaveeni konkretisoitui, kun minä, Tero, paku ja tavarani saapuivat määränpäähän. Muutto tehtiin pitkän kaavan kautta, mutta mitä muuta olisi voinut, kun matkan pituus oli puoli Suomea. 

Vuoden takainen muuttopäivä oli haaveeni toteutumisen kannalta vuoden 2015 ratkaisevin. Päivääkään en ole katunut. Oulussa olen ja pysyn niin kauan kunnes toisin sanotaan. :)

Lisää aiheesta voitte lukea blogistani kohdasta Lokakuu 2015, jolloin muuttoni oli uunituore juttu.

Onko siitä jo kymmenen vuotta?

Halusin välttämättä samalle päivälle tuoda esille erään tosiasian: Tasan kymmenen vuotta sitten aloin ensimmäistä kertaa elämässäni seurustella.

Se suhde kesti tasan puoli vuotta, minkä jälkeen olimme pitkään kavereita. Myöhemmin hän laittoi välit poikki, emmekä tätä nykyä ole missään tekemisissä. Tiedän kuitenkin, että hänellä menee hyvin ja että hän on päässyt elämässään eteenpäin. Se siitä ensimmäisestä poikaystävästä.

20.10.2006 olin 15-vuotias ja hädin tuskin tiesin vakavasta seurustelusta mitään. Se oli sitä nuoruuden huumaa ja kokeilunhalua.

Leikilläni mietin, olisiko pitänyt jäädä vain sinkuksi? Kuinka monelta murheelta ja sydänsurulta olisi välttynyt? Pääsisi tavallaan paljon helpommalla. No men, no worries. Toisaalta, ainakin olen montaa kokemusta rikkaaampi kuin jos olisin -hertsileijjaa- 25-vuotias joka on jättänyt kaikki miehet väliin. :D

Tätä nykyä seurustelen paremmassa parisuhteessa kuin yksikään aikaisempi (siltä osin kun niitä suhteiksi saattoi edes kutsua), joten ehkä kymmenen vuotta on opettanut jotakin. On se, jos nykyinen suhteeni on kestänyt yli puolitoista vuotta.

Eipä siinä kummempia, tuli vain näin iltapuhteina mieleen.