torstai 20. lokakuuta 2016

Onko siitä jo kymmenen vuotta?

Halusin välttämättä samalle päivälle tuoda esille erään tosiasian: Tasan kymmenen vuotta sitten aloin ensimmäistä kertaa elämässäni seurustella.

Se suhde kesti tasan puoli vuotta, minkä jälkeen olimme pitkään kavereita. Myöhemmin hän laittoi välit poikki, emmekä tätä nykyä ole missään tekemisissä. Tiedän kuitenkin, että hänellä menee hyvin ja että hän on päässyt elämässään eteenpäin. Se siitä ensimmäisestä poikaystävästä.

20.10.2006 olin 15-vuotias ja hädin tuskin tiesin vakavasta seurustelusta mitään. Se oli sitä nuoruuden huumaa ja kokeilunhalua.

Leikilläni mietin, olisiko pitänyt jäädä vain sinkuksi? Kuinka monelta murheelta ja sydänsurulta olisi välttynyt? Pääsisi tavallaan paljon helpommalla. No men, no worries. Toisaalta, ainakin olen montaa kokemusta rikkaaampi kuin jos olisin -hertsileijjaa- 25-vuotias joka on jättänyt kaikki miehet väliin. :D

Tätä nykyä seurustelen paremmassa parisuhteessa kuin yksikään aikaisempi (siltä osin kun niitä suhteiksi saattoi edes kutsua), joten ehkä kymmenen vuotta on opettanut jotakin. On se, jos nykyinen suhteeni on kestänyt yli puolitoista vuotta.

Eipä siinä kummempia, tuli vain näin iltapuhteina mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti