MUSIIKKI
Asiakkaani huoneessa soi lähes 24/7 Radio Suomipop. Itselläkin tuli
kuunneltua kyseistä kanavaa nuorempana melko paljon. Tykkään kyllä
kotimaisesta musiikista, mutta alan liikaa miettiä sanoituksia –
kyllä te tiiättä. Olen tämän tästä analysoimassa milloin
minkäkin kappaleen lyriikoita. Jossain vaiheessa väsyin
suomihittien melankolisuuteen. Suuri osa lauluista kertoo
onnettomasta rakkaudesta. Vastapainoksi luukutan kansainvälisiä
ysärihittejä tai 80-luvun legendaarisia rock-kappaleita, kaikkea
laidasta laitaan ja fiiliksen mukaan. Jos haluan rauhaa, Yiruma
on paras. River flows in you suorastaan soljuu korvissa –
kuin joki virtaisi lävitseni.
Minulle on ihan ok, että asiakkaani huoneessa soi Radio Suomipop.
Vaikka soisi ooppera, en minä kanavaa vaihtaisi, sillä asiakkaan
ehdoilla mennään tottakai. Aamulypsyä kohtaan mulla on aika
kriittinen mielipide ja Jaajosta voi olla montaa mieltä – ei vaan,
ihan hauska supliikkimies hän on. Silti radiota vain kuulee samalla
kun työskentelee asiakkaan huoneessa. Toisinaan hoilailen mukana
kappaleita.
On kaksi kappaletta, jotka haluan aivan erikseen mainita. Kuulin ne
vasta tällä viikolla. Voin sanoa, että kumpikin kolahti heti:
Vilma Alinan Palasina sekä Irinan Haluun
olla yksin.
Palasina
Mulla on koko viikonlopun soinut päässä Palasina. Kuunnellessani
kappaletta olisin veikannut esittäjäksi Ellinooraa. Hänen
ja Vilma Alinan tyyli on hirmu samanlainen. Palasina-kappaleessa on
jotain samaa kuin Carriessa tai Elefantin painossa.
Siitä tulee myös etäisesti mieleen Chisun Yksinäisen
keijun tarina. Jännää
millaisia yhtäläisyyksiä sitä löytää.
Kuinka Vilma Alina pääseekin niin korkealle kohdassa ♫ lyödään
kättä päälle siit et kumpikaan ei rakastu ♪.
Kappaleessa on aivan mielettömän hyvä ja monipuolinen melodia.
Sanat tosin ovat surulliset: kaksi rakkauden runtelemaa ihmistä,
jotka yrittävät hukuttaa suruaan alkoholiin – ja toisiinsa.
Kohtalotoveruus yhdistää ja
kiehtoo: ”Kun sä ja mä me ollaan niin palasina...”
. Kun kerran kumpikin on jo
valmiiksi palasina,
mitä väliä sillä, jos tämäkään ei kanna kauas? Mitä väliä
vaikka menisi vain lissää palasiksi? ”...et
ees yhteen liimattuna ei tuu kokonaista”.
Sen syvemmälle
tulkitsematta, ei voi muuta sanoa, kuin että musertavan kaunis
kappale.
Haluun
olla yksin
Toinen joka iski, on Haluun
olla yksin. Tiesin heti, että
tämä on taattua Irinaa. Siinä on suorasanainen laulaja! Tässä
on kappale, jossa samastun joka sanaan. Voiko laulun keinoin enää
selvemmin ilmaista, että tahtoo omaa rauhaa? Haluun
olla yksin / haluun olla hiljaa / haluun että nukkuu kerrankin voin
Tismalleen
samoin voin sanoa, jos toinen anelee huomiota vaikka tietää minun
olevan uupunut.
♫ Haluun olla yksin / lukee vaikka kirjaa / junamatka Turkuun
ihana ois ♪ Kyllä
minuakin kiehtoisi lukea ja oikein mieluusti kulkisin junalla Turkuun
ja sieltä vaikka pyöräretkelle saaristoon. Mua
huvittaa se kohta, että ”syö vaan ite
ne suklaat / tai mene aivan keskenäs
joogaan”. Tosin minä olen
se joka käy joogassa muutenkin aivan keskenään. :D Tuokin
on meikäläisen kohdalla niin totta, että ”ja
varmaan hormonit vaivaa”. Niinä
hetkinä en halua, että mies saa skitsoiluistani osansa –
nimimerkillä Kokemusta
on.
”Joo en tarvii kainaloa nyt / ei mua
tarvitse hoitaa.”
Silloin kun tahdon
omaa tilaa, en todellakaan halua, että kukaan tulee viereen
lässyttämään. Tiedän kokemuksesta, että ei ne toiset ihmiset
aina oo ratkaisu ahdinkoon.
Juuri silloin on viisainta
vetäytyä
omiin oloihin – selittelemättä, perustelematta.
”Tiedän mitä mä kaipaan
/ et mä rauhoitun”
Silloin mä ”haluun olla yksin, haluun olla hiljaa”.
Sanat ovat todella kantaaottavat:
”Pyöriskö tää maailma ilman mua /
jos otteen annan hetkeks herpaantua /”?
Minä vastaan: Kyllä se
pyörii! Ei se yhdestä ihmisestä kiinni ole. Ihminen on vain
maailmankaikkeuden välikappale. Kyllä ne vedet virtaa, tuulet
puhaltaa ja kasvit kasvaa vaikkei meitä täällä olisikaan. Ei
kenenkään tarvitse jatkuvasti elää toista varten. Minä viihdyn
tälläkin hetkellä omassa (ja kissani) seurassa oikein mainiosti.
Työn, ystävien ja miehen aika on sitten kun on. ”Nyt
ois vaan pakko saada olla tarpeeton.”
Siihen, että haluaa ja tarvitsee omaa aikaa, on oikeasti syy. Ei
kukaan jaksa 24/7 elää toista varten ja toisen mieliksi. Ihminen
tarvitsee irtiottoja. Välillä on hyvä tehdä tutkimusmatkoja
itseensä.
Ja ehkä sitten lopulta elämä voittaa / muistan ehkä miks tän
kaiken teen.
Juuri näin. Ihanan
suoraa huutoa! ♥
Hyvä Irina!
ULKOPUOLISET ÄRSYKKEET
En ole aikoihin katsonut elokuvia.
Toki jos kaveri ehdottaa, olen avoin ja suostun katsomaan.
Samantyylinen suhtautuminen minulla on moneen muuhun asiaan.
Kuten tuli todettua, olen
introvertti. Oma mielensisäinen maailmani on niin rikas, etten
kaipaa henkistä ulkoruokintaa. Siinä on syy, etten välitä tarttua
joka houkutukseen. Tero oli
aikanaan harvinaisen oikeassa sanoessaan, että ”eipä sun tarvitse
paljoa leffoja kahtella kun oma alitajunta on yhtä elokuvvaa”.
Näin on – nimimerkillä Unien selostaja. :D
En seuraa uutisia enkä ajankohtaisia ilmiöitä. Ehkä uutisia
pitäisi, mutta jaksaako niitäkään aina? Parempi olla autuaan
tietämätön pahasta maailmasta – vai onko?
Elämä on yhtä inputia
ja outputia.
Yksinkertaistettuna: syömistä ja ulostamista. :D Ravinnon
sisällöllä ton merkitystä. On itsestä kiinni, millaisia malleja
haluaa omaksua, mitä kaikkea haluaa alitajuntaansa syöttää.
Lukion luokkakokouksessa eräs mies esitti oman kappaleen, jonka
sanoituksista muistan kohdan, joka meni jotakuinkin näin:
”Ehkä elämän suurin haaste / on hallita sun
sisäiset saasteet”.
Totesin jo yli seitsemän vuotta
sitten, että kaikesta on ylitarjontaa: Ihmisistä, kirjoista,
tyylisuunnista, tapahtumista, siis ihan kaikesta. Valintojen
maailma ahdistaa. Se
ahdistaa toisinaan niin paljon, etten halua valita mitään. Jos en
osaa päättää, haluanko valinja- vai mansikkajäätelön, en
valitse kumpaakaan. Valinta
sekin jättää valitsematta.
Mieluummin kierrän kaukaa koko jäätelökiskan. En muutenkaan
sellaisista sokerisista hellepäivän pikaratkaisuista välitä.
Ennen kaikkea maailmassa on liikaa
materiaa ja viihdettä. Sellaista tyhjän täytettä, joka joutaisi
turhuuksen roviolle. Roskaa
tuutin täydeltä. Pikavoittoja. Kuka niistä oikeasti kostuu?
Minua eivät kiehdo uudet asiat. Haluan
pysyviä ratkaisuja. No, minä
en eläkään
tämän maailman tahtiin muuta kuin sen mitä on pakko: työt ja
sovittujen aikataulujen noudattaminen. Vapaa-aikani koostuu tälläkin
hetkellä pohdiskelevasta kirjoittamisesta. Se riittää minulle.
SÄÄ
Lopuksi pudotan itseni maan pinnalle
ja puhun arkisemmasta aiheesta, säästä. Tänään satoi ensilumi.
Huomasin sen aamulla, kun katsoin ulos ikkunasta. Vastapäisen talon
katto oli valkoinen. Päässäni alkoi soida vanha joululaulu: ♫
Kattojen päällä on lunta ♪
(Ote laulusta Tonttu).
Päätin kulkea
kävellen
Tuiranrantaan, sillä pyörässäni on kesärenkaat. Kumisaappailla
tallustaessa sai tasapainosta pitää huolta. Mun tarvii varmaan
kaivaa nastakengät, jos ja kun aion aamulla käydä joessa. En ota
sitä riskiä, että alan pimeällä liukastella, kun aikaakaan ei
ole liiaksi. Haluaisin uudet Icebugit.
Vanhat vetelee viimeisiään.
No, on mulla rahhoo. Jospa
sitä Intersportiin joutaisi jokin päivä. Onneksi lähellä on
pyöräliike, jotta saa sen talvirenkaan. Haluan myös uuden
talvitakin, mutta sillä ei ole kiire. Myös vuodenaikojen siirtymät
tietyllä tapaa rasittavat, etenkin kun siihen liittyy varusteiden
kaivamista, pyörän huoltamista ja uuteen moodiin asettumista.
Monesti jos joku tulee juttelemaan
mulle säästä, mumisen takaisin. ”Mmmm.” Teen niin silloin, kun
en ole juttutuulella. En ole
niitä ihmisiä, joita erityisemmin kiinnostaisi puhua säästä. Eri
asia, jos sään takia olisi tapahtunut jotakin oikeasti kertomisen
arvoista. Oon pohjoisen tyttö, joka ui avannossa säällä kuin
säällä (ukonilma ainoa poikkeus). Sää tai
lämpötila eivät
ole asioita,
jotka
vaikuttaisivat
mielialaani – sielussani paistaa aurinko ja oikein pukeutumalla
jopa räntäsateessa ja kovassa tuulessa tarpomisesta saa nautinnon.
:)
Lämpötilat ovat
nekin mulle yks lysti. Meillä
töissä muuan asukas kertoo joka aamu lämpötilan. Hänellä on
kuulemma huoneessaan ulkolämpömittari. Kuullessani asteluvun totean
vain tuttuun tapaan ”joo”, ”jaahas”, ”nonnii” tai jotain
muuta yhtä tuuliamaisen välinpitämätöntä. :D
Jos minä saisin valita, olisi vielä
kesä – tai vaikka alakusyksy.
Kaikkein rasittavinta on pukeminen. Just tännään mietin, että
eikö oiski elämä helepompaa, jos kaikki sais vain kulkea Aatamin
ja Eevan asussa? Ei tarvis turhia murehtia siitä mitä päälleen
pukee vai pukeeko ollenkaan. Kylymä
vain voisi tulla. Vaatteet ovat eloonjäämiskeino, mutta nykyään
myös muoti- ja ilmaisukysymys. No, kunhan jotakin on päällä.
Eikkait sitä auta murehtia. Pääasia että tarkenee.
Tuo pyörä vain tarvisi laitattaa,
mikäli maa pysyy roudassa. Liukkaus ja pimeä ei oo hyvä
yhdistelmä. Talvi on liikkumisen kannalta haastavaa aikaa. Vaan ei
se auta. Kyllä se kevätkin sieltä taas tullee.
On talvessa oma viehätyksensä, en mä sitä sano. Ehkä olen vain
väsynyt ja siksi kaikki muutokset uuvuttavat, jopa säätiloissa.
Tulipahan taasen kirjoitettua. Ois
ollut enemmänkin asiaa, mutta taidan jatkaa toisella kertaa. Tarvis
vähän ehtiä siivota ennen nukkumaanmenoa. Ja jutella Pekan kaa.
Jeps. Palataan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti