Parasta mitä tapahtui, on Mymme sekä työkokeiluun pääseminen.
Uudenvuodenlupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa, yhtä turhia kuin juhannustaiat. Sen sijaan on parempi tehdä loppuelämän mittaisia, hyviä päätöksiä, joita alkaa toteuttaa alkavan vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien. Päätän, että mun ei tarvitse pystyä kaikkeen. Minäkin olen vain rajallinen ja keskeneräinen ihminen, vaikka kuinka haluaisin muuta todistella itselleni. Mun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, jos en pysty tekemään aina kaikkea sitä, mitä pitäisi. Jos jokin asia jää tekemättä niin sou not.
Ensi vuonna haluan hypätä benjihypyn ja ottaa yhden uuden lävistyksen, tai tehdä edes jomman kumman. Aion selättää kiireen ja väsymyksen ja opetella vieläkin enemmän kuuntelemaan itseäni. Tahdon kirjoittaa ja blogata enemmän. Haluan myös ottaa yhteyttä ystäviin joista en ole vuosiin kuullut mitään. Lisäksi haluan käydä Pohojanmaalla! Vanhalle koululle Kauhajoelle ainakin haluan ja toki myös ystäviä moikkaamahan. Haluan muistaa miltä tuntuu olla nuori ja huoleton! Nostalgiaa... Jotkin elämän hyvät hetket haluaa elää uudelleen.
Elämä ei ole aina yhtä ilotulitusta, mutta tänä iltana tämä kaupunki on sitä pienen hetken. :)
Kiitos kaikille ihanille ihmisille ja ystäville, jotka olette tehneet vuodestani unohtumattoman. <3
Rauhallista vuotta 2018 kaikille tasapuolisesti!
Elämä ei ole aina yhtä ilotulitusta, mutta tänä iltana tämä kaupunki on sitä pienen hetken. :)
Kiitos kaikille ihanille ihmisille ja ystäville, jotka olette tehneet vuodestani unohtumattoman. <3
Rauhallista vuotta 2018 kaikille tasapuolisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti