Suomalainen tarina

Hei ja hyvää Suomen sadatta itsenäisyyspäivää!

Päätin juhlavuoden kunniaksi kirjoittaa mietteitäni suomalaisuudesta. Oma Suomi 100 -teemakappaleeni ei suinkaan ole Timo Rautiaisen Suomi 100 vuotta. Ei, en voi sietää sitä, sillä siinä on aivan liian rajut sanoitukset. Siinähän suorastaan noidutaan: "Kyllä saatana saa taas hävetä." Mielestäni Suomen satavuotinen itsenäisyys on kunnioittamisen arvoinen asia, jota ei todellakaan kuulu hävetä, vaan josta on oltava ylpeä! Sen sijaan muutaman vuoden takaisessa kappalessa kuvataan suomalaisuutta rehellisesti mutta kauniisti. Kyseessä on Klamydian Suomalainen tarina (2011), jonka sanoituksia siteeraan ja osittain myös tulkitsen.

Me ei tosiaan olla ainoastaan pala Eurooppaa / vaan jotain kaunista jota ei koskaan myydä saa   

On ollut mahtavaa seurata, kuinka moni maa onnittelee satavuotiasta itsenäisyyttämme - kyllä me vain maailmalla erotumme. Vaikka Suomi hävisi aikanaan talvisodan ja joutui luovuttamaan alueitaan Neuvostoliitolle, säilytti se itsenäisen asemansa. Emme ole Ruotsin, Venäjän emmekä minkään muunkaan vallan alaisia, vaan vapaa ja riippumaton, erillinen valtiomme. Suomesta voidaan myydä tavaraa ulkomaille, mutta Suomea maana en minäkään halua myytävän. En koskaan, en kenellekään. 

Ei pidä nöyristellä / ei niin syvään kumartaa 

Tässä säkeessä lepää suomalaisuuden tasapaino, se jokin, johon jokaisen on hyvä pyrkiä. Nöyristely olisi alistumista eikä syvään kumarrukseenkaan ole tarvetta. Hieno kansa olemme kyllä, mutta ihan tavallisia samanarvoisia ihmisiä siinä missä muutkin. "On tässä kansassa voima/ jota ei kukaan toinen saa", väittää Vesku. Onhan suomalaisilla omanlaisensa voima, jota myös sisuksi kutsutaan. Siihen, saako sitä kukaan toinen, en ota kantaa. Kullakin maalla on oma juttunsa. Kullakin maalla on jotain erityistä ja jotain omap.räistä. "Maassa maan tavalla", kuten tavataan sanoa. Arvostusta ja kunnioitusta saa ja pitää osoittaa, mutta liikaa ei tarvitse alkaa kehua eikä kehuskella.

2006. Tuolloin ei ollut itsenäisyyspäivä, mutta pukeuduin mielelläni sinivalkoiseen jo 15-vuotiaana. 

Ylpeys kotimaata kohtaan on hyvä pitää.  Nuorempana olin yli-innokkaan yli-isänmaallinen. Suomi sitä ja Suomi tätä. Saatoin ylistää Suomea ja suorastaan julistaa rakkauttani maata kohtaan. Itsenäisyyspäivänäkin halusin pukeutua vain siniseen ja valkoiseen, vaikken olisi poistunut kotoa minnekään. Olen aina ollut ylpeä suomalaisuudestani, mutta teini-iässä liiankin fanaattinen. Vanhemmiten olen osannut rauhoittua, enkä nykyisin pidä meteliä identiteetistäni. Niin suomalaisuus kuin pohjalaisuus ovat luonnollinen osa minua, se jokin, joka on ja pysyy, ilman että minun sitä tarvitsee kuuluttaa koko maailmalle. Tietynlainen vaatimattomuus on hyvä säilyttää - onhan se osa kansamme luonnetta.

Vaikka sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen, olen miettinyt, että jos olisin kokonaan jonkun muun maan syntyperäinen kansalainen, olisinko yhtälailla ylpeä kotimaastani? Niin paljon kuin kotimaatani rakastan, tiedostan sen, että Suomi ei ole maailman ainoa kolkka. Avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus ovat hyvästä, sillä toisilta ihmisiltä voi oppia jotakin arvokasta. Arvostan maatani, mutta en kumarra sitä ikään kuin se olisi maailman ainoa. 

Elämää on aamukaste ja pelto hiljainen... // Kesä 2011, jossakin Pohjanmaalla yöjunan ikkunasta käsin. Aamuaurinko teki nousuaan ja pelto vielä lepäsi.

...elämää lento pääskysen ja järvi seesteinen // Tampereen Pyhäjärvi, syksy 2009. Kuvassa uivat linnut taitavat kyllä olla sorsia, mutta järvi oli tuolloin tyyni.

Se, mistä Vesku Jokinen laulaa, on todellakin elämää. Hiljaisen pellon yllä leijuva usva on suorastaan hekeäsalpaava näky. Seesteisiä järviä olen ikuistanut niin kameralle kuin sieluni silmiinkin. Suomalainen luonto on äärettömän kaunis. Se on monipuolinen ja monielementtinen. Se on taidetta itsessään. Minusta on hienoa, että meillä on neljä vuodenaikaa. Saatan pysähtyä pitkäksikin aikaa vain tuijottamaan auringonlaskua. Sieluni silmissä siintävät Pohjanmaan lakeudet. Erityisesti ne ovat jotakin sellaista, jota en koskaan väsy ihailemaan.

Menköön brändit ja trendit / menkööt villityksetkin  // Kevät 2006. Oli se niin hienoa viistoistkesäsenä pukeutua Lacosten kenkiin ja arskat silmillä poseerata skeittilaudan päällä. B)

Olen ainakin joskus kulkenut Lumenen meikit naamassa, Valio-maito mahalaukussa ja Nokian kännykkä kädessä. Suomesta on lähtöisin moni hyvä tuotemerkki. Kappaleessaan Vesku varmaan tarkoittaa brändeillä, trendeillä ja villityksillä kaikkea sitä, mitä ulkomailta rantautuu Suomeen. Kaikkea sitä, minkä perässä mennään ja matkustellaan vaikka ulkomaille asti - vain tajutakseen, että se kaikki on hetkellistä, ohimenevää ja lopulta katoavaa. Kotimaa on se tuttu ja turvallinen paikka, jonne voi aina palata.

Vaikka kuinka täältä lähtis / aina tahtoo takaisin. // Kauhajoki 2011. Sinistä ja valkoista on sekä taivaalla että tuon joen varrella seisovan tytön vaatteissa. ;) Kauhajoki on minulle tärkeä paikka, sillä siellä kävin vuoden verran koulua, kasvoin ihmisenä ja rakastuin maisemiin. Siellä haluan päästä jälleen käymään. Samoin jos lähden Suomesta, alan varmasti kaivata takaisin.

Suomalaisuus on tärkeä osa minua. Olen monessa asiassa hyvin perinteinen. Pidän luonnosta, saunomisesta sekä avantouinnista, joka on ollut elämäntapani jo reilut kolme vuotta. Pidän Suomen lipusta, sillä siinä on rehelliset ja puhtaat värit. Olen visuaalinen ihminen ja etsin mielelläni ympäriltäni sinistä ja valkoista, kuten kuvista saattaa huomata.  

Tämä on vain osa suomalaista tarinaa // Oulu, kesä 2010. Tuolloin Oulu asuinkaupunkina oli vain kaukainen haave, mutta tänä päivänä elän unelmaani. Sisimmässäni olen aivan yhtä innokas Oulunvaltaaja kuin kuvassa 19-vuotiaana.

joka päivä lisää syntyy / niin totta kuin on maa // Kesä 2011, Tampere. Jostain syystä ajattelen blogatessani tätä maisemaa, Tampereen Mältinrantaa. Kenties se johtuu siitä, että nykyinen blogini sai alkunsa sieltä. Yhtä totta kuin ovat maa ja vesi, on se seikka, että lisää tarinaa tämän yksittäisen suomalaisen ainutkertaisesta elämästä tuloo päivä päivältä.

Nöyremmäksi vetää mitä enemmän kiertää saa / mä oon vain oppityttö jota tää maa kouluttaa.  // Tampere 2012. Urheiluliikkeen sovituskopissa oli mukava luoda sinivalkoinen asetelma verhoja ja omia vaatteita hyödyntäen.

Vaikka minä lähtisin Suomesta, Suomi ei lähde minusta. Sama pätee pohjanmaalaisuuteeni ja tätä nykyä myös oululaisuuteeni. Monet elämänkoulut olen saanut käydä ja opintie vain jatkuu. Uskon, että pärjään maailmalla olemalla sopivasti vaatimaton, itseään ja muita kunnioittava rehti suomalainen. 

Siis miksi apinoida, ottaa mallia muista / kun on meillä jotain ainutlaatuista. //Oulu, 6.12.2017. Päivän kunniaksi nautin kotona Antellin kakkua, muutaman Panda-suklaakonvehdin sekä teetä Muumi-Mukista. Päälläni on taas sinivalkoista, onhan Suomen sadas itsenäisyyspäivä. :)  

Olemmeko me rujoja ja kauniita? Ehkäpä, jos kerran Vesku meitä niin kuvailee. Yksin en halua olla edustamassa rujoa kaunista kansaa, vaan mieluummin alla olevassa kolmen poppoossa, johon kuuluu Tero, Toripolliisi ja minä (Oulu, kesä 2015).

Tämä on vain osa suomalaista tarinaa /
rujo kaunis kansa sydän paikallaan ♥

Tämä kaikki on todellakin vain osa yksittäisen suomalaisen yksittäistä tarinaa, pelkkä pintaraapaisu. Minulla olisi suomalaisia tarinoita kerrottavana kokonaisen 27-vuotiaan elämäni edestä, mutta paras on nauttia pieninä paloina, muutama sivu kerrallaan. Tarina jatkuu vain elämällä tätä elämää. Niin tai näin, tänään, itsenäisen Suomen satavuotispäivänä, sisälläni sykkii sinivalkoinen sydän.


Viimeinen kuva: Kauhajoki, joulukuu 2010.

Onnea 100-vuotias itsenäinen Suomi!