Ajattelin tässä odotellessa pistää postaamiseksi kun ei ole muutakaan tekemistä. Dudii ja nyt kuulutettiin arvioiduksi saapumisajaksi 12.34. Lähes varttitunti myöhässä.
Olen herännyt tänään viideltä. Ei sillä, menin myös nukkumaan ennen 20. Aamuisin mulla on eniten virtaa, siispä silloin myös saan parhaiten aikaiseksi. Olen mm. käynyt joessa ennen seitsemää, tiskannu kahdesti, keittänyt spagettia ja paistanut jauhelihan, imuroinut vähäsen, leikkinyt Tonttu-Torv... eiku Tonttu-Järvistä (tapahtuu niin että tonttulakki päässä paketoin lahjoja ja kuuntelen Marionin Joulupukin maata, älkää kysykö miks :'D), kirjottanut reissulistan, pakannut repun, matkalaukun ja kissankopan, siistinyt vessan, tehnyt lopputsekkauksen, painanut oven kiinni ja lähtenyt.
Hyvä että tein lopputsekkauksen, sillä lahjakassi oli vähällä jäädä. Hivenenkö olis keljuttanut unohtaa se. Vaivalla hankitut ja paketoidut lahjat, jotka väki olisi saanut ehkä juhannuksena. :'D Oevoe. Tässä huonss kuinka tärkiää on jättää aikaa lopputarkastukselle ja kävellä kämppä ympäri.
Huh nyt kuulutettiin että juna saapuu. Yes, mepä mennään. =^.^= Kohti Tamperetta siis!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti