Siniristilippumme

Siniristilippumme / sulle käsin vannomme sydämin / sinun puolestas elää ja kuolla / on halumme korkehin

Näillä säkeillä alkaa kaikkien tuntema, vanha suomalainen laulu. Päätin tänä vuonna kirjoittaa mietteitä Suomen lipusta Lippulaulun sanoja tulkiten.

Avattuani aamulla olohuoneen sälekaihtimet, osuivat silmäni samantien lippusalkoon. Siellä lippu jo komeili puoli yhdeksän aikaan.

Parvekemaisema 6.12.2019.

Olen lapsesta saakka tiennyt Lippulaulun olemassaolosta. Minulla on sellainen käsitys ja jokseenkin hatara muistikuva, että partiolaiset laulavat laulua nostaessaan lippua salkoon. Aloin kuitenkin kiinnittää sanoihin huomiota vasta pari vuotta sitten ollessani työkokeilussa alakoulussa, jossa kyseinen laulu oli osa Suomi 100 -juhlaa.

Pari vuotta myöhemmin, jos tarkkoja ollaan niin viime viikonloppuna, kysyin Pekalta, olisiko hän valmis kuolemaan isänmaan puolesta. Peksi vastasi näin: ”Viimeiseen veripisaraan asti.” Peksi harrastaa vapaaehtoista maanpuolustusta, joten vastaus on sinänsä ymmärrettävä. Ihailen ja kunnioitan sitä, että jos Suomeen syttyisi sota, sen puolesta olisi valmis – valmis kuin partiolainen lipputangon luona, Lippulaulun raikaessa taustalla.

Itse en tiedä, kuinka suhtautuisin sotaan. Piiloutuisin luultavasti pommisuojaan yksin meditoimaan ja rukoilemaan rauhaa maailmalle. En välttämättä haluaisi vaarantaa henkeäni menemällä lotaksi rintamalle – sen verran paljon vastustan sotaa. Elämäntahtoni on niin kova, etten halua kaatua edes isänmaan vuoksi. Korkein haluni on elää, ei vain Suomen vaan monen muunkin asian puolesta, sillä kotimaatakin enemmän kunnioitan elämää itsessään.

Yhtä kaikki, Suomen lippua kuvataan laulussa oikein upeasti. Kerroin kaksi vuotta sitten Suomalainen tarina -tekstissäni, kuinka Suomen lippu on kaunis. Siinä on rehelliset ja puhtaat värit. (Unohtakaamme tässä yhteydessä elokuva nimeltä Sinivalkoinen valhe, sillä se ei vähennä rakkauttani siniristilippua kohtaan.)

Kuin taivas ja hanki Suomen /  ovat värisi puhtahat  Kuva tasan vuosi sitten silloisesta kotipihastani.

Sinä hulmullas mielemme nostat / ja kotimme korotat  Onnistuin ottamaan kuvan, kun tuuli nosti lippua tänään kotipihassani.

Isät, veljet verellään / vihki sinut viiriksi vapaan maan

Toisinaan on vaikea uskoa, miten kovia aikoja Suomessa on eletty. Ihmisiä kaatui sodassa tuhansittain. Silloin oli todellakin taisteltava isänmaan puolesta, vaikka se maksoi monen isän ja veljen, ja jopa naisen ja lapsen, hengen.

Saamme joka tapauksessa kiittää sotiemme veteraaneja siitä, että tänä päivänä Suomi on vapaa ja itsenäinen maa. Sotaveteraanit ovat sisukkuudellaan ja peräänantamattomuudellaan taanneet valtiomme itsenäisyydeen, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Heillä jos keillä on taistelutahtoa riittänyt. He ovat maamme todellisia sankareita. Vaikka silloin ajat olivat ankarat, tänä päivänä ilomiellä sun jäljessäs käymme / teit’ isäin astumaan.

Sun on kunnias kunniamme / sinun voimasi voimamme on. Onko näin? Kunnia ja voima ovat laajoja ja täten subjektiivisia käsitteitä. Niin pedantisti kuin tulkitsenkin kappaleiden sanoituksia, on syytä ottaa huomioon, että laulu on sanoitettu sata vuotta sitten (V.A. Koskenniemi, toukokuun 1918 lippumuutoksen jälkeen), jolloin vasta itsenäistynyt Suomi oli taatusti monen ihmisen ylpeydenaihe ja kansallisen itsetunnon perusta.

Sinun kanssasi onnemme jaamme / ja iskut kohtalon. Tämä pitää paikkansa. Suomessa on vuodessa parisenkymmentä liputuspäivää, joista suurin osa on muisto- ja juhlapäiviä. Ylhäällä liehuva siniristi symboloi ensisijaisesti iloa, kun taas puolitankoon laskettuna se kuvastaa niitä kohtalon iskuja, joista viimeisimpänä tulee mieleen Kuopion koulusurma. Silloin maassamme oli yleinen suruliputus. Ajat muuttuvat ja aiheet vaihtuvat, mutta lippu se liehuu tuulen mukana tasapuolisesti kaikille.

Tänään lippu ei liehu vain ulkona salossa, vaan sisällä sydämessäni. Suomi rakas. ♥

Minulle Suomen lippu on paljon muutakin kuin pala kangasta. Se on arvokas kansallissymboli, jota ei sovi häpäistä, vaan jota tulee kunnioittaa, aivan kuten minkä tahansa muunkin maan lippua. 

Sulle valan vannomme kallihin, kuuluvat viimeiset säkeet. Valan vannomisesta tulee itselleni mieleen lähinnä sotilaslupaus, jonka alokkaat antavat palveluksensa jatkuvuudelle. En tiedä sellaista valaa, jonka vannoisin Suomen lipun edessä. Tuskin minun tarvitsee. Riittää, että tunnen ylpeyttä isänmaastani nähdessäni siniristin hulmuavan. Kyllä se väistämättä kansallismieltä kohottaa – ja kotia korottaa. Sen kun näkee liehuvan pihoissa, etenkin omassa kotipihassa, niin kyllä se kiitosta sisällä herättää. Ei vain lipun nostajalle, vaan koko Suomelle – erityisesti itsenäisyytemme aikaansaajille.

Kiitos 102-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle! Kiitos ihanille suomalaisille ihmisille! Kiitos sotiemme veteraaneille!

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!