Tuulia’s self help vol. 3

Hyvää iltaa. Mulla on ollut pitkä viikonloppu, sillä loppiainen osui maanantaille. On arkipyhä ja minulla palkallinen vapaapäivä.

Viikonloppu, kolmipäiväinen sellainen, on mennyt vauhdilla kuten aina. Hyvä, että on yksi päivä enemmän aikaa. Ehdin ainakin rauhassa järjestää kotia. Muutenkin alan vihdoin hahmottaa minulle ihanteellista unirytmiä ja ylipäätään tapaa viettää laadukas viikonloppu.

Jaan taas vaihteeksi ajatuksia itseavusta. En siksi, että olisin pulassa ja yrittäisin epätoivoisesti etsiä ratkaisuja, vaan siksi, että haluan osoittaa kuinka se toimii ja on toiminut, erityisesti tänä viikonloppuna.

Mulla on ollut jo kauan tunne, että hukun tähän roskaan. En ole hamstraaja ja inhoan suurkulutusta ja ostohysteriaa, mutta tunnustan: En osaa hävittää mitään tavaraa ennen kuin olen ”käsitellyt” sen loppuun asti. Olen pakkomielteinen lajittelija, enkä sano että se huonoa olis, sillä kyse on sinällään järkevästä toimintatavasta. Ainakin olen tunnollinen ja ajattelen ympäristöä. Kierrätän muovit, biot, sekajätteet, metallit, lasit, kartongit ja paperit – toisin sanoen kaiken mille on roskakatoksessa oma jäteastiansa. Mikä siitä tekee outoa, on se, että viedessäni roskia haluan vielä kerran penkoa kaikki roskapussit ihan vain katsoakseni, mistä jätettä on syntynyt. Samalla varmistan, että olen lajitellut kaiken oikein. En nyt sentään kippaa biojätepönttöä nurin ja ala tonkia hedelmätarroja kananmunankuorien seasta tai muuta yhtä älytöntä, mutta kyllä mää vähintään muovit katsastan.

Niin tai näin, suurin ongelma minulle on paperi. Ei sillä, ettenkö tietäisi miten ja minne se kuuluu lajitella, vaan se paperin määrä! Paperiroskaa on mulla monta laatikollista, joista suurin osa vuosien takaa. Olen minä niitä muutoissa isot määrät hävittänyt, mutta tuntuu, ettei se lopu koskaan. Kyse ei ole siitä, että kuvittelisin tarvitsevani niitä vielä joku kaunis päivä, vaan siitä, että en alun alkaenkaan ole ehtinyt kunnolla perehtyä siihen, mitä papereissa lukee. On helppoa sysätä syrjään esim. ilmaislehti ja ajatella, että kyllä mää tuon jutun tuosta luen kun ehdin, mutta en nyt. Mulla on ties kuinka monen vuoden veroilmotukset tuolla jossain laatikoiden perukoilla, kuten myös koulumonisteet, laitteiden käyttöohjeet ja jopa kassakuitit. Oon nakannut ne paperinkeräyskoriin tai jonnekin mappiööhön sillä ajatuksella, että vien ne sitten joskus. Mutta, kuinka ollakaan, ne jäävät ajelehtimaan sinne kuukausi- ja vuosikausiksi. Odottaen päivää, kun jaksan tarttua toimeen.

Tänä viikonloppuna päätin, että asialle tulee muutos.

Imuroin eilen asunnon ja siinä samalla siistin pöytiä ja kirjahyllyä. Kuinka ollakaan, suurin osa tasoilla olevista setvittävistä tavaroista oli paperiroskaa. Niitä lähti isot määrät pois nurkista, huh! Sen kerran kun innostuin kunnolla, alkoi myös tapahtua. :) Vanhoja kuitteja, lehtiä, mainoksia ja sutattuja A-nelosia päätyi paperiroskikseen. Samalla tasot järjestyivät ja kodin yleisilme muuttui. Kyllä kannatta con-marittaa.

Mulle tulee aina hyvä mieli, kun san asioita aikaiseksi. Erityisesti vanhan, itselle tarpeettooman tavaran käsittely ja asianmukainen luopuminen (roskiin, hyväntekeväisyyteen tai myyntiin) saa aikaan onnistumisen tunteen. Tuntuu, että maailma kirkastuu ja elämä järjestyy, kun on saanut konkreettisesti käsitellä menneisyyttä. Silloin on avoimempi ja vastaanottavaisempi uudelle. Oivalisn jo vuosia sitten, että vain sillä, että uskaltaa luopua, voi saada uutta tilalle.

Urakasta on tehty vasta esikarsinta. Vielä saa käyttää useita kymmeniä työtunteja, mutta uskon että hyvällä organisointikyvyllä onnistun tavoitteessani: kaikki ylimääräinen paperi pois loppuvuoteen mennessä. Tiedän, että harva paperinpala on oikeasti niin tärkeä, että kukaan sitä kysyisi tai vaatimalla vaatisi, mutta niissä olevan tieto on säästämisen väärti. Jos vain nakkaisin kaiken menemään katsomatta sen tarkemmin, mitä hävitän, saattaisin tietämättäni hävittää jotakin tärkeää. Paperiroskan karsiminen on myös henkinen prosessi: elän muistoissani hetken, jolloin teksti oli uunituore ja käyn läpi mennyttä. Tässä on toki tärkeää, ettei jää liian pitkäksi toviksi jumittamaan yhteen tositteeseen. Muuten aikaa menee hukkaan ja suhteellisuudentaju kärsii.

Muun muassa äidilläni on se paha tapa, että karsiessaan lehtiroskaa hän saattaa kesken kaiken unohtua lukemaan lehdestä mielenkiintoista artikkelia. Siihen on vain yksi keino: jos tietyn jutun haluaa välttämättä säästää, joko leikkaa kyseiset sivut irti tai ottaa kameralla kuvan, minkä jälkeen laittaa tekstin VÄLITTÖMÄSTI SYRJÄÄN ja lukee myöhemmin, mutta VASTA kun lajittelu-urakka on ohi.

Itseapu on aloitettu ja kotia on saatu järjesteltyä muutenkin. Eilen imuroin koko kämpän ja vein ison kasan roskia. Loppiaisaatto oli hyvä päivä siivota, sillä loppiaisena moni luopuu viimeisistäkin joulukoristeista. Itselläni niitä ei ollut kuin muovinen pöytäkuusi ja kynttelikkö, mutta joulukortit ja lahjapaperit sain järjesteltyä siististi, osan roskiin ja osan odottamaan seuraavaa joulua. Nyt ois joulu taputeltu ja siinä sivussa muutakin roskaa hävitetty, muutakin elämää käsitelty. Hyvällä mallilla ollaan. :)

Näillä puheilla lähtee käyntiin Tuulian paperinkarsintavuosi 2020. Aikaa saat kyllä, se on järjestelykysymys. Ja jos ossaat järestää papereita, ossaat järestää myös aikaa. Kaikki hyvin. Luota itseesi. :)

Tsemppiä paperisotkujen setvimiseen!