29,5

Iltaa.

Se on aivan sama, laittaako lukujen 29 ja 5 välliin tännään pisteen vai pilikun, kun kumpikin on minun tapauksessani yhtä oikein. Piste erottaa päivämäärän kun taas pilkku tämänhetkisen ikäni. 29,5 on mun pilkuntarkka ikä. Tasan puoli vuotta kolmekymppisiin, iik! Ei vaa. :D

Mää joka vuosi tänä päivänä onnittelen Oliveria. Hän on serkkuni kissa. Myös ystäväperheeni kuopuspoika kantaa samaa nimeä.

Mikä muu tekee tästä päivästä erityisen? Tännään mulla oli viimeinen työpäivä. Sopimus päättyi mikä tarkoittaa sitä, että mulla alkoi loma! B)


Eikkait siinä. Konsta lähti siviiliin.

Täältä tullaan kesä ja vapaus! <3

Tässäpä se ois :)

Moikka! Moni varmasti miettii, miten oikein syön kun olen näin hyvässä kunnossa, ja miten jaksan päivästä toiseen väsätä hyvännäköiset ruuat. Terveelliset evääni saavat erityisesti kouluissa ja työpaikoilla osakseen ihailua ja kateutta. Mikä on kaiken takana? Klikkaa linkkiä niin tiedät. :)

https://tuulianterveysblogi.blogspot.com/2020/05/tuitsun-ruokasabluuna.html

Yes, eipä tässä kummempia. Kaunis kevät ja lämpimät ilmat ovat vihdoin saapuneet Ouluun. Lähden kohta puoliin ystäväni kanssa Sankivaaraan kävelylle. Näkee samalla uusia seutuja. Oikein ihanaa keväistä sunnuntaipäivää kaikille! :)

Kevätkuulumisia

Moikka. Ajattelin pitkästä aikaa kertoa kuulumisiani tässä bussissa istuessa.

Työt: Se voipi olla kuulkaa niin, että mulla ei tämän kuun jäläkeen työt ennää jatku. Kysyin viime viikolla esimieheltä, onko Oulun kaupungilta kuulunut mittään. Ei ole. Näin ollen minulle ei voida tehdä työvuoroja kesäkuulle. Kaippa sieltä olisi jo tullut tieto, mikäli sopimustani olisi jatkettu. Mä ajattelen, että molempi parempi. Aion joka tapauksessa hengähtää, kun 7 kk painanu täyttä päivää. Eikä tuo työ oo helpoimmasta päästä. Mielekästä se on ollut ja hetkeäkään ei oo tarvinnut pyöritellä peukaloita. "Mikä paljon antaa, paljon myös vaatii." Mää piän määrittämättömämän pitkän loman ja kahon sitten mille alan. Onneksi hoiva-alalla on hyvin töitä tarjolla, joten aina voin heittää keikkaa sijaisavustajana. Tiedän kuitenkin seuraavan siirtoni: Koulunkäynninohjaajaksi hakeminen. Se haave ei ole kadonnut mihinkään. Uskon että mulla on nyt paremman mahdollisuudet kuin vielä kaksi vuotta sitten.

Ihmissuhteet: Sunnuntaina yllätyin todenteolla. Puhelimeeni oli tullut viesti numerosta, jonka olin aikoja sitten poistanut. Vanha kaverini (tai jos rehellisiä ollaan, entinen heilani) otti yhteyttä pitkästä aikaa. Hän pyysi anteeksi, kun aikanaan laittoi välit poikki ja esti minut. Annoin anteeksi, vaikka omien sanojensa mukaan "sää varmaan vihaat mua". Sanoin, ettei ole mitään syytä. Hyväksyin anteeksipyynnön ja kiitin siitä, että hän sentään vaivautui. Minulle on tehty paljon pahempaakin. Minulle tärkeät ihmiset ovat kääntäneet selkänsä ilman järkevää selitystä. Siinä vaihdoimme viesteillä kuulumisia. Sannoin, että vaihdellaan jatkossakin silloin tällöin. Tuntuu silti vaikealta uskoa tätä todeksi. Ihminen, jonka olin pyyhkinyt pois elämästäni, tulee takaisin. Ihminen, josta olin mielessäni hyväksynyt, etten hänestä välttämättä enää koskaan kuule. Vieläpä ihminen, jota kohtaan ollu aikas paljon tunteita. Näköjään ihmeiden aika ei ole ohi. No, iisisti vain ja päivä kerrallaan. Ei mulla oo mitään halua olla liian innokas taikka alkaa viritellä uudelleen mittään juuri nyt. Niin tai näin, hän piristi päivän ja teki minut tosi onnelliseksi. :) Muuten mennee hyvin, kavereitten kanssa oon jutellut ja viestitellyt entiseen malliin. Lauantaina kävin moikkaamassa ex-anoppia ja miestään. Kummasti sitä vain jotkut ihmiset palajaa elämään vuosienkin jälkeen.

Harrastukset: Kaikki ennallaan. Joka aamu Oulujoki, pyörällä lyhyet matkat, pari kertaa viikossa sali ja joka perjantai joogatunti. Lisäksi viikonlopun Fressi TV -joogat ja aamuisin omat aurinkotervehdykset. Latasin vihdoin koneelleni Zoomin, jonka kautta tein viime perjantaina ensimmäisen etäjoogan. :)

Muuta mielen päällä: Äiti tulee käymään Oulussa huomenna ja on mun luona yhden yön. Hän on käynyt tässä kaupungissa viimeksi 10-vuotiaana (joskus 70-luvun alussa), joten on siitä hetki heilahtanut. :'D

Katoamisuutinen: Kadonneen Juho-Pekka Uusitalon kohtalo ratkesi: oli löytynyt kuolleena maastosta. Ikävä juttu, mutta parempi se on kuulla varma suru-uutinen kuin elää piinaavassa epätietoisuudessa.

Toukokuu on ihana kuukausi. ♡

Mooi!

Terveysbloggausta antaumuksella

Hei! Minä se päätin edistää ikuisuusprojektiani ja kirjoittaa mietteitäni Personal Trainingista, ravinnosta ja vähän muusta. Samalla kerron tarinani, miten tähän on tultu. Lukekaahan tästä. :)

https://tuulianterveysblogi.blogspot.com/2020/05/rakkaudesta-hyvinvointiin-osa-1.html

Ajankohtaiset uutiset top 3

Huomenta. Tunnustan seuraavani todella harvoin uutisia. Kumma kyllä, viime aikoina niitä on ollut kolme erityisen kiinnostavaa.

1. Erikoinen johtopäätös, että Trump olisi kannustanut hoidattamaan koronaa uv-valolla ja desinfiointiaineella suoraan suoneen
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006485498.html

2. Meni sitten haukkumaan väärää puuta. Ja siinä samalla vähän muuta. "Yhteiskunnan jämäpaloja"? Onko itse muka jotenkin parempi ihminen?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a4195cd6-ad8e-429f-9035-2f9d59d1d31a

3. Nuoren oululausmiehen katoaminen. (Bongasin iltapäivälehden lööpin ja kiinnostuin aiheesta, kun vieressä luki "Oulu".) Sitten luin lisää netistä. Aivan varmasti kova huoli vanhemmille, kun eivät tiedä missä oma poika on. Tässä tuorein aiheeseen liittyvä uutinen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75b44a8d-f5e6-4919-895b-82257a491fd7


Hyviä uutisia ootellessa,
Tuitsuli

Vaik kello viis, kellosta viis!

Moikka! Se olisi pidennetyn viikonlopun viimeinen päivä. Tässä koneella kuvia muokatessa tämä päivä on mennyt. Alkuun kerron, että sain vihdoin lisättyä viimeisetkin vuoden 2017 kuvat tänne blogiini. Käykäähän katsomassa tästä.

Saatoin mainita käyneeni työterveyshoitajalla parisen viikkoa sitten. Hän antoi minulle haasteen: Päivä ilman kelloa.

Otin ilomielin haasteen vastaan ja toteutin sen eilen. Tein vappuiltana konkreettisen kellonkääntötempun. Asetin kelloradion digitaalinäytön sekä keittiön seinäkellon viisarit osoittamaan seinää kohti niin, etten näe kumpaakaan.

Kellon seisahtuvan tahdon, hiljentyvän lyöntien

Lisäksi tein sen mitä olin kauan aikonut: olin koko päivän ilman puhelinta. Olisin tehnyt sen jo vapunpäivänä, aivan kuten vuosi sitten, mutta tarvitsin kännykkää, koska olin menossa kaverille grillaamaan. Siksi päätin siirtää luurittoman päivän lauantaille.

Voin kertoa, että kyllä kannatti! Ah mikä rauha! <3 Koko päivä oli kuin Irinan kappale: Haluun olla yksin, haluun olla hiljaa. Juuri tätä olin kaivannut. Sai tehdä tai olla tekemättä, mitä halusi, milloin halusi, omassa tahdissa. Olo oli valtavan helpottunut. Poissa oli huoli ja pelko: entä jos mä en ehi, entä jos mä en ehi? En edes tiedä paljonko kello oli, kun menin illalla nukkumaan. Hädin tuskin seitsemää. Rötväsin varmaan 12 tuntia, sillä vähän ennen 6.30 katsoin tänä aamuna keittiön kelloa.

Päivän aikana opin tuntemaan itseäni paremmin. Kävin sisäistä vuoropuhelua. Mikä muuttuu, kun ei tuijota tiukua tai käytä puhelinta? Ihan ensiksi: ressi helpottaa. Tärkein oivallus jonka tein oli se, että olen lapsesta saakka stressannut ajan kulumista. Se on tapahtunut enemmän tai vähemmän tietoisesti. Ongelmani ei juuri koskaan ole ollut se, että aikani ei kulu ja minulla olisi tylsää, vaan päinvastoin: miten ihimeessä eherin tämänkin teherä? No hei, tällaisesta tekstintuottomäärästä olisi vaikea päätellä, että tuottajalla olisi tylsää. ;D

Tajusin, miten paljon kello hallitsee elämääni. Sanoisinko jopa, että 95% valveillaoloajasta. Sitä tulee vilkuilleeksi pitkin päivää, jo heti aamusta kun nousee sängystä ylös. Todella moni asia on ”valtion aikaan” rajattu: työt, joukkoliikenteen aikataulut, televisio-ohjelmat, tapahtumat, lääkärissäkäynnit ja jopa harrastukset. Sen lisäksi kelloa on muutenkin hyvä pitää silmällä, ettei mitään tule tehneeksi ”väärään aikaan”. Kai mä kuvittelen, että arki pysyy paremmin koossa, kun suunnittelee ja ajoittaa tekemisensä etukäteen. Tulee tympeä olo, jos ei ole koko viikkoon käynyt salilla tai kaupassa. Vapaa-aikani on kortilla, minkä vuoksi en ehdi käydä välissä kotona. Pakkaan salikamat, kauppakassit ja runsaat eväät mukaan töihin, päivästä riippuen, ja saatan olla kotona iltakuudelta, jolloin nukkumaanmenoaika on tunnin päästä.

Kääntöpuolena on se, että tieto lisää tuskaa. Mihinkään ei pysty keskittymään kunnolla, kun tietää paljonko kello on. Lohduttomuus ja epätoivo syövät motivaatiota ja estävät pääsemästä flow-tilaan. Pitäisi ehtiä vielä paljon muutakin kuin tämä. Toki laitan joskus hälytyksen, etten unohdu yhteen asiaan liian pitkäksi toviksi. Kiire ei oikeasti ole mihinkään, mutta olo on rauhaton. Oivalsin noin vuosi sitten, että minua vaivaa sisäinen kiire. Mun on jostain syystä vaikea luottaa elämään. Luottaa itseeni. Luottaa siihen, että asiat sujuvat omalla painollaan. Siksi suoritan ja teen tekemällä.

Ja voiko ajan tappamisesta joutua vankilaan / ja vaik aika tappaa meidät ei sitä kiinni saa kukaan

Viikonloppuisin minun on ollut vaikea rentoutua. Ikuisuusprojektit jäytäävät mieltä: Nyt olisi aikaa, vaan onko jaksamista? Voimia pitäisi kerätä tulevaan viikkoon. Kodin voisi siivota. Ruuat voisi tehdä. Laskutkin voisi maksaa ja pyykit hakea. Ehtiikö sitä vaatekaappia saneerata? Tai kirjoittaa terveysblogia? (Onneksi tällä hetkellä minua ei pidättele mikään muu kuin nämä tietokoneella tehtävät asiat.)

Toinen riesa on se älytön puhelin, vaikka älypuhelin mukamas onkin. En ymmärrä niitä, jotka näpyttelevät huvikseen luuriaan ja chattailevät vain siksi, että se on mukavaa. En katso ruudulta kissavideoita, koska näen niitä päivittäin livenä. =^.^= Minulle puhelin ei ole käden jatke. On tavallista, että se on äänettömällä. Ressi tulee joskus jo siitä, että luulen toisen ajattelevan, että vois jo se Tuulia kattoa puhelintaan, kun ei ole vieläkään vastannut. Mulla on parempaakin tekemistä, kuten tämän tekstin kirjoittaminen. :P Myös puhelimessa on kello, jonka vilkuilu vain lisää ahdistusta.

Kirjoitan mietteitä blogiini lähinnä siksi, että haluan jakaa kokemuksiani, mutta myös siksi, että työterveyshoitaja ohjeisti kirjaamaan ylös fiiliksiä ”kellottomuudesta”. No, nyt nekin tulevat seleviksi. Voi kun voisi joka päivä elää näin. :’D Miten vapauttavaa se olisi. Tottahan jatkuva kellon kyylääminen ressaa aikas hitosti. 

Olen ensi viikonloppuna ainakin jomman kumman päivän ilman kelloa. Se on helppoa niinä päivinä, kun ei ole sopinut mitään. En tarvitse pakosta puhelintakaan – jo pelkästään siksi, ettei minulla ole lapsia enkä ole bisnesnainen. Tämän viikonlopun jälkeen alan luottaa siihen, että saan asioita aikaiseksi, vaikken katsoisikaan kelloa. :)

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää..?

Alan olla loman tarpeessa. Jäisin tuhat kertaa mieluummin kotiin bloggaamaan ja kaappeja järjestämään kuin lähtisin aamukuuden jälkeen huitelemaan kohti Oulunsaloa. Onneksi pikku taukoon on alle kuukausi. Kesäkuun ekan viikon olen lomalla, se on saletti. Lisäksi mulle on kertynyt 12 palkallista lomapäivää, jihuu!

Pistetään ne tiu’ut ja luurit välillä pois, eikö?

Lomalla pidän takuulla aikas monta kellotonta päivää. B)

Seesteinen vappu

Hei ja hyvää vapunpäivää!

Tässä muuan vastarannankiiskin vappupuhe. Saatan kuulostaa ilonpilaajalta, mutta lopussa arvostus seisoo.

Minulle vappu on yksi vuoden turhimmista juhlista. Lapsena se saattoi olla hauskaa, kun sai torilta heliumpallon, pötköittäin metrilakua sekä vapaapäivän koulusta. Ilmapallot ja serpentiinit koristivat kotia ja pöydät notkuivat munkeista, simasta ja äidin tekemistä tippaleivistä.

Inho vappua kohtaan tuli pikku hiljaa, varmaan siinä vaiheessa, kun koulun vappubileet saivat minut voimaan pahoin, kun vapputori ja etenkin sen tuoma roskamäärä alkoi ärsyttää, kun tekemättömät koulutehtävät vaivasivat mieltä ja kun ulkona oli AINA liian kylmä – ja on yhä. Äiti sanoitti tunteeni: ”Onko se vappu sellaista pakkojuhlintaa?”

Pakkojuhlintaa. Sitä vappu nimenomaan on. Miksi sitä edes halutaan juhlia? Sen sanotaan olevan suomalaisen työn juhla. Että oikia työläästen juhula, jolloin ylioppilaat pitävät valakolakkia päässä ja teekkarit tupsuversiota. Kuinka lukiota käymättömät sitten tuovat duunariminänsä esille? Kuinka moni oikeasti juhlii vappua sen alkuperäisen tarkoituksen mukaan, vaalien ja kunnioittaen kotimaista työtä?

Vappu on ennemminkin päivä, jolloin ihmiset fiilistelevät krääsällä, ahtaavat turpansa täyteen kaikkea epäterveellistä ja ajautuvat rappiolle – anteeksi sanavalintani mutta niin se vain on. Turhaa hömpänpömppää.

Ensiksi arvostelen myrkyn nimeltä sokeri: Nykyisin kauhistelen sitä sokerin määrää, jota on simoissa, munkeissa ja tippaleivissä. Hiilaripommeja täynnä tyhjää energiaa! Toki sokeri on luonnontuote (esim. hedelmissä fruktoosi), mutta lisättynä tarpeeton. Puhumattakaan kuningas alkoholista! Olen ollut yli vuoden ollut juomatta enkä ole katunut päivääkään. Vaikkei alkoholissa jäännössokeria olisikaan, alkoholi itsessään on sokeria, kuten kaikki -oli -loppuinen. Oli oli. On on.

Lisäksi vältän runsasta suolan käyttöä. Grilli- ja roskaruuissa sitä on vaikka kuinka paljon. Kolmas paha on rasva, etenkin tyydyttymätön sellainen sekä transrasva. Toiset aloittavat vappuna grillikauden, kuten minä tänään. En näe grillaamisessa itsessään mitään pahaa, vaan siinä, mitä laittaa paistummaan. Itse en grillaisi makkaraa. En edes syö punaista lihaa. Olenkin varannut nyyttikesteillemme tomaattia, maissia, kesäkurpitsaa sekä pari pakettia kalkkunanakkeja, joissa on 5% rasvaa. Toki nakeissa suolaa, muttei sentään sokeria.

Entäpä kestävän kehityksen näkökulma? On helppo laittaa sinne tänne serpentiiniä piristämään tunnelmaa, mutta kuinka ollakaan, kaikki se päätyy lopulta roskiin. Samoin käy puhallettaville ilmapalloille, jotka ovat kuin Hubba Bubba: Se kaikki oli vaan kuplaa / ja mä tiesin että se poksahtaa. Lisäksi on spray-hiusväripulloja sekä kaiken maailman muovileluja, jotka on voitettu arvonnasta tai ostettu pikkurahalla. Kenelle ne oikeasti tuovat pysyvää iloa?

Entäpä jos unohdetaan kaikki materia ja kulutus? Mitä jää jäljelle? Toukokuu alkaa vapunpäivästä. Vaikka vappuna on joskus lunta, kesä on lähempänä kuin tuleva talvi. Mitäpä muuta? Kevään merkit, saloissa liehuva lippu, vapaapäivästä ulkona nauttivat hyväkäytöksiset ihmiset sekä yleinen huolettomuus – vappu ei ole vakava juhla. ;) Teekkarikaste, patsaiden lakittaminen sekä Rullaati-rullaa ynnä muut kuorolaulut ovat itsessään ihan piristäviä perinteitä. Tässä ovat vapun hyvät puolet. Tänä vuonna nautin rauhallisuudesta, sillä vallitsevan tilanteen vuoksi vappua on vaikea juhlia ihmisvirrassa.

Juttelin viikko sitten serkkuni miehen kanssa siitä, miksi vappua on kiva juhlia. Kysyin Tapsalta, mikä motiivi on vetää sokeriöverit.

Tapsa:”No ku painaa ympäri vuoden töitä ja kuluttaa paljon, sitä tarvii kerran vuodessa kunnon sokeritankkauksen.”

Tuulia: ”Aijjaa. Tämäkö on Tapion teoria?”

Vastaus oli myöntävä.

No, olokoot sitten niin. Nauttikoot kaikki työlääset juhulapäivästä kukin haluamallaan tavalla. Eihän se minulta ole pois, jos joku herkuttelee, tälläytyy, somistautuu, naamioituu, tanssii ilmapallo- ja serpentiinisateessa, nauttii kuplivaa tai valvoo myöhään. Tärkeintä on muistaa hyvät käytöstavat sekä luonnon ja kanssaihmisten kunnioitus. Alanko kuulostaa kukkahattutädiltä? :’D

Itse olen aivan liian rationaalinen ihminen juhliakseni vappuani valtavirran tavoin. Onneksi olen oppinut noudattamaan käsitettä ”omannäköinen elämä” myös käytännössä. Ehkä jollekin työstä kieltäytyvälle tai eläkeläiselle vappu on ikuinen. Minulle se on hetkellinen, vesiselvä, raitis, vapaa ja omalla tavalla nautinnollinen, mutta koska yksikään näistä ei rimmaa JVG:n kappaleen Ikuinen vappu kanssa, keksin kertosäkeestä omannäköisen version, johon yhdistyvät rakkaat harrastukseni:

Ja matka jatkuu / Oulujoesta Tuiraan / pyörätietä pohjoiseen

Ei hetkeen duunii / laitan ruokaa uuniin / syvemmälle unneen meen

Seesteinen vappu / kotikulmil jatkuu / aamuun joenraikkaaseen /

ei hetkeen duunii / eikä kiire bussiin / mielenrauhaa kohti meen

Klara vappen, bara vatten – vai miten se meni?

Niin tai näin, mukavaa toukokuun ensimmäistä päivää! Olokaahan ihimisiks!

Tässä teille! :D Kuva on pari vuotta vanaha mutta sou not kuhan lakki keikkuu päässä. :P