Iltaa.
Se on aivan sama, laittaako lukujen 29 ja 5 välliin tännään pisteen vai pilikun, kun kumpikin on minun tapauksessani yhtä oikein. Piste erottaa päivämäärän kun taas pilkku tämänhetkisen ikäni. 29,5 on mun pilkuntarkka ikä. Tasan puoli vuotta kolmekymppisiin, iik! Ei vaa. :D
Mää joka vuosi tänä päivänä onnittelen Oliveria. Hän on serkkuni kissa. Myös ystäväperheeni kuopuspoika kantaa samaa nimeä.
Mikä muu tekee tästä päivästä erityisen? Tännään mulla oli viimeinen työpäivä. Sopimus päättyi mikä tarkoittaa sitä, että mulla alkoi loma! B)
Eikkait siinä. Konsta lähti siviiliin.
Täältä tullaan kesä ja vapaus! <3
perjantai 29. toukokuuta 2020
sunnuntai 24. toukokuuta 2020
Tässäpä se ois :)
Moikka! Moni varmasti miettii, miten oikein syön kun olen näin hyvässä kunnossa, ja miten jaksan päivästä toiseen väsätä hyvännäköiset ruuat. Terveelliset evääni saavat erityisesti kouluissa ja työpaikoilla osakseen ihailua ja kateutta. Mikä on kaiken takana? Klikkaa linkkiä niin tiedät. :)
Yes, eipä tässä kummempia. Kaunis kevät ja lämpimät ilmat ovat vihdoin saapuneet Ouluun. Lähden kohta puoliin ystäväni kanssa Sankivaaraan kävelylle. Näkee samalla uusia seutuja. Oikein ihanaa keväistä sunnuntaipäivää kaikille! :)
tiistai 19. toukokuuta 2020
Kevätkuulumisia
Moikka. Ajattelin pitkästä aikaa kertoa kuulumisiani tässä bussissa istuessa.
Työt: Se voipi olla kuulkaa niin, että mulla ei tämän kuun jäläkeen työt ennää jatku. Kysyin viime viikolla esimieheltä, onko Oulun kaupungilta kuulunut mittään. Ei ole. Näin ollen minulle ei voida tehdä työvuoroja kesäkuulle. Kaippa sieltä olisi jo tullut tieto, mikäli sopimustani olisi jatkettu. Mä ajattelen, että molempi parempi. Aion joka tapauksessa hengähtää, kun 7 kk painanu täyttä päivää. Eikä tuo työ oo helpoimmasta päästä. Mielekästä se on ollut ja hetkeäkään ei oo tarvinnut pyöritellä peukaloita. "Mikä paljon antaa, paljon myös vaatii." Mää piän määrittämättömämän pitkän loman ja kahon sitten mille alan. Onneksi hoiva-alalla on hyvin töitä tarjolla, joten aina voin heittää keikkaa sijaisavustajana. Tiedän kuitenkin seuraavan siirtoni: Koulunkäynninohjaajaksi hakeminen. Se haave ei ole kadonnut mihinkään. Uskon että mulla on nyt paremman mahdollisuudet kuin vielä kaksi vuotta sitten.
Ihmissuhteet: Sunnuntaina yllätyin todenteolla. Puhelimeeni oli tullut viesti numerosta, jonka olin aikoja sitten poistanut. Vanha kaverini (tai jos rehellisiä ollaan, entinen heilani) otti yhteyttä pitkästä aikaa. Hän pyysi anteeksi, kun aikanaan laittoi välit poikki ja esti minut. Annoin anteeksi, vaikka omien sanojensa mukaan "sää varmaan vihaat mua". Sanoin, ettei ole mitään syytä. Hyväksyin anteeksipyynnön ja kiitin siitä, että hän sentään vaivautui. Minulle on tehty paljon pahempaakin. Minulle tärkeät ihmiset ovat kääntäneet selkänsä ilman järkevää selitystä. Siinä vaihdoimme viesteillä kuulumisia. Sannoin, että vaihdellaan jatkossakin silloin tällöin. Tuntuu silti vaikealta uskoa tätä todeksi. Ihminen, jonka olin pyyhkinyt pois elämästäni, tulee takaisin. Ihminen, josta olin mielessäni hyväksynyt, etten hänestä välttämättä enää koskaan kuule. Vieläpä ihminen, jota kohtaan ollu aikas paljon tunteita. Näköjään ihmeiden aika ei ole ohi. No, iisisti vain ja päivä kerrallaan. Ei mulla oo mitään halua olla liian innokas taikka alkaa viritellä uudelleen mittään juuri nyt. Niin tai näin, hän piristi päivän ja teki minut tosi onnelliseksi. :) Muuten mennee hyvin, kavereitten kanssa oon jutellut ja viestitellyt entiseen malliin. Lauantaina kävin moikkaamassa ex-anoppia ja miestään. Kummasti sitä vain jotkut ihmiset palajaa elämään vuosienkin jälkeen.
Harrastukset: Kaikki ennallaan. Joka aamu Oulujoki, pyörällä lyhyet matkat, pari kertaa viikossa sali ja joka perjantai joogatunti. Lisäksi viikonlopun Fressi TV -joogat ja aamuisin omat aurinkotervehdykset. Latasin vihdoin koneelleni Zoomin, jonka kautta tein viime perjantaina ensimmäisen etäjoogan. :)
Muuta mielen päällä: Äiti tulee käymään Oulussa huomenna ja on mun luona yhden yön. Hän on käynyt tässä kaupungissa viimeksi 10-vuotiaana (joskus 70-luvun alussa), joten on siitä hetki heilahtanut. :'D
Katoamisuutinen: Kadonneen Juho-Pekka Uusitalon kohtalo ratkesi: oli löytynyt kuolleena maastosta. Ikävä juttu, mutta parempi se on kuulla varma suru-uutinen kuin elää piinaavassa epätietoisuudessa.
Toukokuu on ihana kuukausi. ♡
Mooi!

sunnuntai 10. toukokuuta 2020
Terveysbloggausta antaumuksella
Hei! Minä se päätin edistää ikuisuusprojektiani ja kirjoittaa mietteitäni Personal Trainingista, ravinnosta ja vähän muusta. Samalla kerron tarinani,
miten tähän on tultu. Lukekaahan tästä. :)
tiistai 5. toukokuuta 2020
Ajankohtaiset uutiset top 3
Huomenta. Tunnustan seuraavani todella harvoin uutisia. Kumma kyllä, viime aikoina niitä on ollut kolme erityisen kiinnostavaa.
1. Erikoinen johtopäätös, että Trump olisi kannustanut hoidattamaan koronaa uv-valolla ja desinfiointiaineella suoraan suoneen
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006485498.html
2. Meni sitten haukkumaan väärää puuta. Ja siinä samalla vähän muuta. "Yhteiskunnan jämäpaloja"? Onko itse muka jotenkin parempi ihminen?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a4195cd6-ad8e-429f-9035-2f9d59d1d31a
3. Nuoren oululausmiehen katoaminen. (Bongasin iltapäivälehden lööpin ja kiinnostuin aiheesta, kun vieressä luki "Oulu".) Sitten luin lisää netistä. Aivan varmasti kova huoli vanhemmille, kun eivät tiedä missä oma poika on. Tässä tuorein aiheeseen liittyvä uutinen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75b44a8d-f5e6-4919-895b-82257a491fd7
Hyviä uutisia ootellessa,
Tuitsuli

sunnuntai 3. toukokuuta 2020
Vaik kello viis, kellosta viis!
Moikka! Se olisi pidennetyn viikonlopun viimeinen päivä. Tässä
koneella kuvia muokatessa tämä päivä on mennyt. Alkuun kerron,
että sain vihdoin lisättyä viimeisetkin vuoden 2017 kuvat tänne
blogiini. Käykäähän katsomassa tästä.
Saatoin mainita käyneeni työterveyshoitajalla parisen viikkoa
sitten. Hän antoi minulle haasteen: Päivä ilman kelloa.
Otin ilomielin haasteen vastaan ja toteutin sen eilen. Tein
vappuiltana konkreettisen kellonkääntötempun. Asetin kelloradion
digitaalinäytön sekä keittiön seinäkellon viisarit osoittamaan
seinää kohti niin, etten näe kumpaakaan.
Kellon seisahtuvan tahdon, hiljentyvän lyöntien
Lisäksi tein sen mitä olin kauan aikonut: olin koko päivän ilman
puhelinta. Olisin tehnyt sen jo vapunpäivänä, aivan kuten vuosi
sitten, mutta tarvitsin kännykkää, koska olin menossa kaverille
grillaamaan. Siksi päätin siirtää luurittoman päivän
lauantaille.
Voin kertoa, että kyllä kannatti! Ah mikä rauha! <3 Koko päivä
oli kuin Irinan kappale: Haluun olla yksin, haluun olla hiljaa.
Juuri tätä olin kaivannut. Sai
tehdä tai olla tekemättä, mitä halusi, milloin halusi, omassa
tahdissa. Olo oli valtavan helpottunut. Poissa oli huoli ja pelko:
entä jos mä en ehi, entä jos mä en ehi? En
edes tiedä paljonko kello oli, kun menin illalla nukkumaan. Hädin
tuskin seitsemää. Rötväsin varmaan 12 tuntia, sillä vähän ennen
6.30 katsoin tänä aamuna keittiön kelloa.
Päivän aikana opin tuntemaan itseäni paremmin. Kävin sisäistä
vuoropuhelua. Mikä muuttuu, kun ei tuijota tiukua tai käytä
puhelinta? Ihan ensiksi: ressi helpottaa. Tärkein oivallus jonka
tein oli se, että olen lapsesta saakka stressannut ajan kulumista.
Se on tapahtunut enemmän tai vähemmän tietoisesti. Ongelmani ei
juuri koskaan ole ollut se, että aikani ei kulu ja minulla olisi
tylsää, vaan päinvastoin: miten ihimeessä eherin tämänkin
teherä? No hei, tällaisesta
tekstintuottomäärästä olisi vaikea päätellä, että tuottajalla
olisi tylsää. ;D
Tajusin, miten paljon kello
hallitsee elämääni. Sanoisinko
jopa, että 95% valveillaoloajasta.
Sitä tulee vilkuilleeksi pitkin päivää, jo heti aamusta
kun nousee sängystä ylös. Todella moni asia on ”valtion aikaan”
rajattu: työt, joukkoliikenteen aikataulut, televisio-ohjelmat,
tapahtumat, lääkärissäkäynnit ja jopa harrastukset. Sen lisäksi
kelloa on muutenkin hyvä pitää silmällä, ettei mitään tule
tehneeksi ”väärään aikaan”. Kai mä kuvittelen, että arki
pysyy paremmin koossa, kun suunnittelee ja ajoittaa tekemisensä
etukäteen. Tulee tympeä olo, jos ei ole koko viikkoon käynyt
salilla tai kaupassa. Vapaa-aikani on kortilla, minkä vuoksi en ehdi
käydä välissä kotona. Pakkaan salikamat, kauppakassit ja runsaat
eväät mukaan töihin, päivästä riippuen, ja
saatan olla kotona iltakuudelta, jolloin nukkumaanmenoaika on tunnin
päästä.
Kääntöpuolena
on se, että tieto lisää
tuskaa. Mihinkään ei
pysty keskittymään kunnolla, kun tietää paljonko kello on.
Lohduttomuus ja epätoivo syövät motivaatiota ja
estävät pääsemästä flow-tilaan.
Pitäisi ehtiä vielä paljon muutakin kuin tämä.
Toki laitan joskus hälytyksen, etten unohdu yhteen asiaan liian
pitkäksi toviksi. Kiire ei oikeasti ole mihinkään, mutta olo on
rauhaton. Oivalsin noin vuosi sitten, että minua
vaivaa sisäinen
kiire. Mun
on jostain syystä vaikea luottaa elämään. Luottaa itseeni.
Luottaa siihen, että asiat sujuvat omalla painollaan. Siksi suoritan
ja teen tekemällä.
Ja voiko ajan tappamisesta joutua vankilaan / ja vaik aika tappaa
meidät ei sitä kiinni saa kukaan
Viikonloppuisin minun on ollut
vaikea rentoutua. Ikuisuusprojektit jäytäävät mieltä: Nyt olisi
aikaa, vaan onko jaksamista? Voimia pitäisi kerätä tulevaan
viikkoon. Kodin voisi siivota. Ruuat voisi tehdä. Laskutkin
voisi maksaa ja pyykit hakea. Ehtiikö
sitä vaatekaappia saneerata? Tai
kirjoittaa terveysblogia?
(Onneksi tällä hetkellä
minua ei pidättele mikään muu kuin nämä tietokoneella tehtävät
asiat.)
Toinen riesa on se älytön puhelin,
vaikka älypuhelin mukamas onkin. En ymmärrä niitä, jotka
näpyttelevät huvikseen luuriaan ja chattailevät vain siksi, että
se on mukavaa. En katso
ruudulta kissavideoita, koska näen niitä päivittäin livenä.
=^.^= Minulle
puhelin ei ole käden jatke.
On tavallista, että se on äänettömällä. Ressi tulee joskus jo
siitä, että luulen toisen ajattelevan, että vois jo se
Tuulia kattoa puhelintaan, kun ei ole vieläkään vastannut.
Mulla on parempaakin tekemistä, kuten tämän tekstin
kirjoittaminen. :P Myös
puhelimessa on kello, jonka vilkuilu vain lisää ahdistusta.
Kirjoitan mietteitä blogiini
lähinnä siksi, että haluan jakaa kokemuksiani, mutta myös siksi,
että työterveyshoitaja ohjeisti kirjaamaan ylös fiiliksiä
”kellottomuudesta”. No, nyt nekin tulevat
seleviksi. Voi kun voisi joka päivä elää näin. :’D Miten
vapauttavaa se olisi. Tottahan
jatkuva kellon kyylääminen ressaa aikas hitosti.
Olen ensi viikonloppuna ainakin
jomman kumman päivän ilman kelloa. Se on helppoa niinä päivinä,
kun ei ole sopinut mitään. En tarvitse pakosta puhelintakaan – jo
pelkästään siksi, ettei minulla ole lapsia enkä ole bisnesnainen.
Tämän viikonlopun jälkeen alan luottaa siihen, että saan asioita
aikaiseksi, vaikken katsoisikaan kelloa. :)
Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää..?
Alan olla loman tarpeessa. Jäisin
tuhat kertaa mieluummin kotiin bloggaamaan ja kaappeja järjestämään
kuin lähtisin aamukuuden jälkeen huitelemaan kohti Oulunsaloa.
Onneksi pikku taukoon on alle kuukausi. Kesäkuun ekan viikon olen
lomalla, se on saletti. Lisäksi mulle on kertynyt 12 palkallista
lomapäivää, jihuu!
Pistetään
ne tiu’ut ja luurit välillä pois, eikö?
Lomalla
pidän takuulla aikas monta kellotonta päivää. B)
perjantai 1. toukokuuta 2020
Seesteinen vappu
Hei ja hyvää vapunpäivää!
Tässä muuan vastarannankiiskin vappupuhe. Saatan kuulostaa
ilonpilaajalta, mutta lopussa arvostus seisoo.
Minulle vappu on yksi vuoden turhimmista juhlista. Lapsena se saattoi
olla hauskaa, kun sai torilta heliumpallon, pötköittäin metrilakua
sekä vapaapäivän koulusta. Ilmapallot ja serpentiinit koristivat
kotia ja pöydät notkuivat munkeista, simasta ja äidin tekemistä
tippaleivistä.
Inho vappua kohtaan tuli pikku hiljaa, varmaan siinä vaiheessa, kun
koulun vappubileet saivat minut voimaan pahoin, kun vapputori ja
etenkin sen tuoma roskamäärä alkoi ärsyttää, kun tekemättömät
koulutehtävät vaivasivat mieltä ja kun ulkona oli AINA liian kylmä
– ja on yhä. Äiti sanoitti tunteeni: ”Onko se vappu sellaista
pakkojuhlintaa?”
Pakkojuhlintaa. Sitä
vappu nimenomaan on. Miksi sitä edes halutaan juhlia? Sen sanotaan
olevan suomalaisen työn juhla. Että oikia työläästen juhula,
jolloin ylioppilaat pitävät valakolakkia päässä ja teekkarit
tupsuversiota. Kuinka lukiota käymättömät sitten tuovat
duunariminänsä esille? Kuinka moni oikeasti juhlii vappua sen
alkuperäisen tarkoituksen mukaan, vaalien ja kunnioittaen kotimaista
työtä?
Vappu on ennemminkin päivä, jolloin ihmiset fiilistelevät
krääsällä, ahtaavat turpansa täyteen kaikkea epäterveellistä
ja ajautuvat rappiolle – anteeksi sanavalintani mutta niin se vain
on. Turhaa hömpänpömppää.
Ensiksi arvostelen myrkyn nimeltä sokeri: Nykyisin kauhistelen sitä
sokerin määrää, jota on simoissa, munkeissa ja tippaleivissä.
Hiilaripommeja täynnä tyhjää energiaa! Toki sokeri on
luonnontuote (esim. hedelmissä fruktoosi), mutta lisättynä
tarpeeton. Puhumattakaan kuningas alkoholista! Olen ollut yli vuoden
ollut juomatta enkä ole katunut päivääkään. Vaikkei alkoholissa
jäännössokeria olisikaan, alkoholi itsessään on sokeria, kuten
kaikki -oli -loppuinen. Oli oli. On on.
Lisäksi vältän runsasta suolan käyttöä. Grilli- ja roskaruuissa
sitä on vaikka kuinka paljon. Kolmas paha on rasva, etenkin
tyydyttymätön sellainen sekä transrasva. Toiset aloittavat vappuna
grillikauden, kuten minä tänään. En näe grillaamisessa itsessään
mitään pahaa, vaan siinä, mitä laittaa paistummaan. Itse en
grillaisi makkaraa. En edes syö punaista lihaa. Olenkin varannut
nyyttikesteillemme tomaattia, maissia, kesäkurpitsaa sekä pari
pakettia kalkkunanakkeja, joissa on 5% rasvaa. Toki nakeissa suolaa,
muttei sentään sokeria.
Entäpä kestävän kehityksen näkökulma? On helppo laittaa sinne
tänne serpentiiniä piristämään tunnelmaa, mutta kuinka ollakaan,
kaikki se päätyy lopulta roskiin. Samoin käy puhallettaville
ilmapalloille, jotka ovat kuin Hubba Bubba: Se kaikki oli
vaan kuplaa / ja mä tiesin että se poksahtaa. Lisäksi
on spray-hiusväripulloja sekä kaiken maailman muovileluja, jotka on
voitettu arvonnasta tai ostettu pikkurahalla. Kenelle
ne oikeasti tuovat pysyvää iloa?
Entäpä jos unohdetaan kaikki
materia ja kulutus? Mitä jää jäljelle? Toukokuu alkaa
vapunpäivästä. Vaikka vappuna on joskus lunta, kesä on lähempänä
kuin tuleva talvi.
Mitäpä muuta? Kevään merkit, saloissa liehuva lippu,
vapaapäivästä ulkona nauttivat hyväkäytöksiset
ihmiset sekä yleinen huolettomuus – vappu ei ole vakava juhla. ;)
Teekkarikaste, patsaiden
lakittaminen sekä Rullaati-rullaa
ynnä muut kuorolaulut ovat itsessään ihan piristäviä perinteitä.
Tässä ovat vapun hyvät puolet. Tänä
vuonna nautin rauhallisuudesta, sillä vallitsevan tilanteen vuoksi
vappua on vaikea
juhlia ihmisvirrassa.
Juttelin viikko sitten serkkuni
miehen kanssa siitä, miksi vappua on kiva juhlia. Kysyin Tapsalta,
mikä motiivi on vetää sokeriöverit.
Tapsa:”No
ku painaa ympäri vuoden töitä ja kuluttaa paljon, sitä tarvii
kerran vuodessa kunnon sokeritankkauksen.”
Tuulia: ”Aijjaa. Tämäkö on
Tapion teoria?”
Vastaus oli myöntävä.
No, olokoot sitten niin. Nauttikoot kaikki työlääset
juhulapäivästä kukin haluamallaan tavalla. Eihän se minulta ole
pois, jos joku herkuttelee, tälläytyy, somistautuu, naamioituu,
tanssii ilmapallo- ja serpentiinisateessa, nauttii kuplivaa tai
valvoo myöhään. Tärkeintä on muistaa hyvät käytöstavat sekä
luonnon ja kanssaihmisten kunnioitus. Alanko kuulostaa
kukkahattutädiltä? :’D
Itse olen aivan liian rationaalinen ihminen juhliakseni vappuani
valtavirran tavoin. Onneksi olen oppinut noudattamaan käsitettä
”omannäköinen elämä” myös käytännössä. Ehkä jollekin
työstä kieltäytyvälle tai eläkeläiselle vappu on ikuinen.
Minulle se on hetkellinen, vesiselvä, raitis, vapaa ja omalla
tavalla nautinnollinen, mutta koska yksikään näistä ei rimmaa
JVG:n kappaleen Ikuinen vappu kanssa,
keksin kertosäkeestä omannäköisen version, johon yhdistyvät
rakkaat harrastukseni:
Ja matka jatkuu / Oulujoesta Tuiraan / pyörätietä pohjoiseen
Ei hetkeen duunii / laitan ruokaa uuniin / syvemmälle unneen meen
Seesteinen vappu / kotikulmil jatkuu / aamuun joenraikkaaseen /
ei hetkeen duunii / eikä kiire bussiin / mielenrauhaa kohti meen
Klara vappen, bara vatten – vai miten se meni?
Niin tai näin, mukavaa toukokuun ensimmäistä päivää! Olokaahan
ihimisiks!
Tässä teille! :D Kuva on pari vuotta vanaha mutta sou not kuhan lakki keikkuu päässä. :P |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)