Uuden vuoden toivotus

Heipä hei ja hyvää uudenvuodenaattoiltaa. 

Viime postauksessani kerroin miten asiat ovat nyt. Kyllä ne parhain päin ovat. Joulu meni jo, mutta nyt on hyvä hetki siteerata Pekka Simojoen kappaletta Tulkoon joulu:

Taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus

Vuotta 2025 kohti mennään. Mitä vuodesta 2024 on jäänyt mieleen? Päällimmäisenä mielessä on tietenkin synnytys. Voi sitä yötä, aamua ja aamupäivää, jolloin olin synnärillä tyttöä ponnistamassa. Ja tänään, 31.12., siitä tuli jo 11 kuukautta täyteen. Kuukauden päästä juhlitaan, kun Allu täyttää kokonaisen vuoden❣️

Kesä oli kivaa, silloin matkusteltiin Allun kanssa paljon. Käytiin mm. Seinäjoella, Helsingissä, Hämeenkyrössä, Jyväskylässä ja Oulussa. 

Syksy oli vaikea. Ei siitä sen enempää. Sen lohduttomuus on taakse jäänyttä elämää. Pyydän vielä, että älkää turhaan dramatisoitko Aliisan huostaanottoa. Se on vain elämää. Kaikesta huolimatta meillä kummallakin menee hyvin. 😊👍

Joulu Aliisan kanssa oli ihana, samoin tämä päivä, kun näimme. 🥰

Mitä vuodelle 2025? Ainakin aloitan treenaamisen. Aion liittyä liikuntakeskus Funin jäseneksi. Kävin eilen Pyynikillä Pirkankatu 8:ssa ilmaisella tutustumiskäynnillä. Kivaa oli ja ajattelin ostaa jäsenyyden koko vuodeksi. Muuten näen yhä Allua viikoittain, tapaan ystäviä ja käyn pitkästä aikaa Pohjanmaalla – ja Oulussa, onhan sekin Pohjois-Pohjanmaata – mutta Pohjanmaalla tarkoitan Kurikkaa ja Jalasjärveä, jossa asuu kavereitani, joihin tutustuin Kalajoella juhannuksena 2010. Myös avantouintia jatkan, minnekäs se katoaisi. Muuten elän omaa terveellistä elämääni. 

Tässä vielä kuva tästä päivästä, kun kävimme Kauppahallin kahvilassa. 

Oikein hyvää uutta vuotta 2025! 

Päätös, jota osasin odottaa

Moikka! En ole jaksanut moniin päiviin blogata ja kertoa perusteellisesti kuulumisiani. On ollut kaikenmoista muuta puuhaa. Vaan nytpä, sunnuntai-iltana kun aikaa on, pistän blogaten.

Ehkä huomasittekin, että kirjoitin edelliseen postaukseeni siitä, miten väsymykseni näkyy Aliisan kanssa ollessa. Tällä kertaa, vahingosta viisastuneena, olin rehellinen. Vein tekstini viimeksi pidettyyn palaveriin, joka oli 12.12. Sosiaalityöntekijän ja hänen kirjurinsa mielestä tekstini oli niin hyvä, että he halusivat ottaa siitä kopion. 

Jouluaattona julkaisin kuvan itsestäni ja Aliisasta. Ymmärrän, jos siitä saattoi luulla, että olisin saanut tytön jouluksi kotiin. 

Totuus on, että Aliisa on huostaanotettu. Päätöksen teki johtava sosiaalityöntekijä. Meillä oli palaveri 12.12. Kuva, jonka julkaisin blogissani jouluaattona, on otettu jo 18.12. 

Osasin odottaa, että tällaiseen ratkaisuun päädytään. Tietysti olisin halunnut Aliisan jo kotiin, mutta arvelin, etteivät he anna häntä niin helpolla. He vetosivat yhä tähän väsymykseeni. 

Yhtä kaikki, Aliisalla on todella hyvä ja rakastava sijaisperhe. Hartain toiveeni on, että Allu saisi jatkaa samassa perheessä. Se selvinnee minulle viimeistään 9.1.2025, kun on seuraava palaveri.    

Soittelemme sijaisperheen kanssa viikoittain kuulumiset. On ihanaa kuulla, kuinka tyttärelläni on kaikki hyvin ja kuinka hän vain kasvaa ja kehittyy. Hän kuulemma toistelee jo tavuja, kuten "is" ja "ei". Lisäksi hän on kovin touhukas ja leikkii mielellään.

Toki minua vähän harmittaa, etten saa olla mukana näkemässä Aliisan hienoja vaiheita. Voi niitä ensiaskeleita, jotka minun pikkuiseni ottaa. Tuskin menee kauaa, kun hän oppii kävelemään. Allu osaa (on jo kauan osannut) istua, kontata ja nousta seisomaan. 

Näemme Aliisan kanssa yhä viikoittain. Pääsääntöisesti hän on ollut täällä minun luonani, mutta juhlapyhinä hän on tullut äidilleni, viimeksi joulupäivänä. Hän viipyy neljä tuntia kerrallaan. Siinä ajassa ehdin hyvin syöttää ja juottaa Aliisan, vaihtaa vaipan ja leikkiä ja ulkoilla hänen kanssaan. Vaikken Aliisan kanssa jatkuvasti olekaan, saan silti kerran viikossa olla todistamassa hänen upeaa kehitystään.

Tässä ajassa, jona en ole blogannut, on paljon vettä virrannut, niin Tammerkoskessa kuin Oulunjoessa kuin silmissänikin. Olen itkuni itkenyt. Toki yhä muutaman kerran päivässä saatan herkistyä, mutta se menee ohi yhtä nopeasti kuin alkaakin. 

Vaikka olin alussa surullinen, en halua tuhlata ainutkertaista elämää pelkkään synkistelyyn. Haluan nähdä asiassa kuin asiassa hyviä puolia. Elämäni on ollut ja on nytkin hyvää, vaikken tytärtäni joka päivä näekään. Ainakin saan nyt levätä silloin kun haluan ja niin kauan kuin haluan. 

Odotan innolla ylihuomista, kun näemme Aliisan kanssa jälleen. <3

Jatkossa kirjoitan blogiini muustakin kuin Aliisasta. Vaikka tyttäreni on minulle tärkeintä maailmassa, on minulla myös oma, Aliisasta riippumaton elämä. Seuraavassa postauksessani voin kertoa tarkemmin ensi vuoden suunnitelmista.

Vielä olisi yksi pyyntö: Älkää olko pahoillanne tilanteestani. Ei teidän tarvitse. En minäkään ole. Kuten sanoin, haluan nähdä asiassa kuin asiassa hyviäkin puolia. :)

En tiedä mikä vika puhelimessani tai tietokoneessani on, kun joka kerta kun kytken puhelimen läppäriini, kone kyllä tunnistaa puhelimeni, mutta ilmoittaa: "Tämä kansio on tyhjä." Pitänee käydä Gigantissa kysymässä että missä vika, sillä koneeni ja puhelimeni on heiltä ostettu. Pitäisi samalla muutenkin viedä kone vuositarkastukseen. Tähän saakka olen joutunut siirtämään kuvia blogiini suoraan puhelimestani. 

Mukavaa uuden vuoden odotusta! Saatan taas julkaista itsestäni ja Aliisasta yhteiskuvan uudenvuodenaattona ja sen myötä toivottaa hyvää vuotta tulevaa. 

   

Hyvän joulun toivotus

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille! 
T: Tuulia ja Aliisa

 

Miten väsymykseni näkyy Aliisan kanssa ollessa?

Mielelläni ottaisin Aliisan takaisin vaikka heti, mutta minun on ajateltava itseäni ja omaa jaksamistani sekä oltava rehellinen itselleni. Rehellisyys on avain kaikkeen ja ainoa tie, jotta asiat voivat järjestyä toivotulla tavalla.

Minulla on kroonista väsymystä, jolle ei ole toistaiseksi löydetty syytä. Olen itse joutunut räätälöimään elämäni niin, että ylipäätään jaksan. Näitä keinoja ovat mm. avantouinti, pitkät yöunet sekä päivän aikana tehtävät meditaatiot. Näiden avulla jaksan suhteellisen hyvin.

Entäpä sitten, kun tähän kaikkeen ei ole mahdollisuutta silloin, kun Aliisa on minun luonani? Olen käyttänyt sanontaa "pakka sekoaa". Joudun sinnittelemään ja odottamaan siihen saakka, kunnes Aliisa nukahtaa, että saan hoidettua tekemättä jääneet rutiinini. Avantoon en tietenkään pääse Aliisan aikana, mutta kylmässä suihkussa käyn silloin. 

Miten sitten väsymys näkyy Aliisan kanssa ollessa? Se näkyy ennen kaikkea tarkkaavaisuuden puutteena. Oleellisin huomio on se, etten jaksa puhua Aliisalle. Saatan vain unohtaa puhumisen kokonaan. Väsymys näkyy siten, että saatan antaa Aliisan minuuttikausia leikkiä yksinään ja touhuta lattialla, ollen itse samanaikaisesti passiivinen ja poissaoleva. 

Osaan toimia kyllä, mutta se tapahtuu pienellä viiveellä. Minua pelottaa lähinnä se, että jos Aliisalle sattuu jotain todella vakavaa, olenko aivan pulassa ja sormi suussa.

Jopa niinkin pitkälle olen ajatusta jalostanut, että hetkittäin ajattelen, että on parempi että joku muu kasvattaa Aliisan kuin minä. Ajattelin näin, kunnes tajusin, että tottakai haluan itse kasvattaa oman tyttäreni. Siksi muotoilen tämän uudelleen niin, että on parempi, että joku muu hoitaa Aliisaa kuin minä.

Väsymyksestä huolimatta koen olevani hyvä äiti - ainakin sellaiseksi minua on kehuttu. Toivon vielä joskus saavani Aliisan kokonaan itselleni - kyse ei sentään ole lapsen kaltoinkohtelusta tai hoidon laiminlyönnistä, ei todellakaan!

Toivon, että teemme ratkaisun, johon kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Mennään tässä asiassa minun ja Aliisan etu edellä.