Minulla on kroonista väsymystä, jolle ei ole toistaiseksi löydetty syytä. Olen itse joutunut räätälöimään elämäni niin, että ylipäätään jaksan. Näitä keinoja ovat mm. avantouinti, pitkät yöunet sekä päivän aikana tehtävät meditaatiot. Näiden avulla jaksan suhteellisen hyvin.
Entäpä sitten, kun tähän kaikkeen ei ole mahdollisuutta silloin, kun Aliisa on minun luonani? Olen käyttänyt sanontaa "pakka sekoaa". Joudun sinnittelemään ja odottamaan siihen saakka, kunnes Aliisa nukahtaa, että saan hoidettua tekemättä jääneet rutiinini. Avantoon en tietenkään pääse Aliisan aikana, mutta kylmässä suihkussa käyn silloin.
Miten sitten väsymys näkyy Aliisan kanssa ollessa? Se näkyy ennen kaikkea tarkkaavaisuuden puutteena. Oleellisin huomio on se, etten jaksa puhua Aliisalle. Saatan vain unohtaa puhumisen kokonaan. Väsymys näkyy siten, että saatan antaa Aliisan minuuttikausia leikkiä yksinään ja touhuta lattialla, ollen itse samanaikaisesti passiivinen ja poissaoleva.
Osaan toimia kyllä, mutta se tapahtuu pienellä viiveellä. Minua pelottaa lähinnä se, että jos Aliisalle sattuu jotain todella vakavaa, olenko aivan pulassa ja sormi suussa.
Jopa niinkin pitkälle olen ajatusta jalostanut, että hetkittäin ajattelen, että on parempi että joku muu kasvattaa Aliisan kuin minä. Ajattelin näin, kunnes tajusin, että tottakai haluan itse kasvattaa oman tyttäreni. Siksi muotoilen tämän uudelleen niin, että on parempi, että joku muu hoitaa Aliisaa kuin minä.
Väsymyksestä huolimatta koen olevani hyvä äiti - ainakin sellaiseksi minua on kehuttu. Toivon vielä joskus saavani Aliisan kokonaan itselleni - kyse ei sentään ole lapsen kaltoinkohtelusta tai hoidon laiminlyönnistä, ei todellakaan!
Toivon, että teemme ratkaisun, johon kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Mennään tässä asiassa minun ja Aliisan etu edellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti