Ärsyttävä mutta toisaalta ymmärrettävä päätös

Moikka moi. Arvaatte varmaan miten kävi? Kyllä, Aliisan kiireellistä sijoitusta jatkettiin uudella 30 päivällä.

Lähinnä mietin, että kuka KETTU meni tekemään sen lastensuojeluilmoituksen? Oli sitten aivan pakko vasikoida. On oltava tarkkana nykyään mitä tänne blogiin kirjoittaa. Toisaalta, ymmärrän että lasun tekijällä oli huolta asiasta.

Menen nyt kahville Aliisan kummisedän kanssa purkamaan fiiliksiä. Palataan.

Jatkettu illemmalla: Niin, mitä tarkoitin kun puhuin lastensuojeluilmoituksesta? Tänään palaverissa mulle selvisi, että minusta tehtiin nimettömästi lasu. Syynä on se, kun kirjoitin blogissani eilen, etten aio tuoda kaikkia miinuspuolia esille palaverissa, kuten sitkeää väsymystäni tai sitä, että tarvitsen aikalisän. Siitä sitten joku neropatti oli päätellyt, että valehtelen sossuille. Tiedoksi vain, että kertomatta jättäminen ei ole sama asia kuin valehtelu. 

Ymmärrän, että lasun tekijällä oli huolta tilanteesta, eikä hän varmasti ilkeyttään tai kiusallaan ollut tehnyt ilmoitusta. Silti ajattelen, että olisi voinut ensin puhua asiasta suoraan minulle ennen kuin menee ilmoitusta tekemään. Siten mun pään olis ehkä saanu käännettyä niin, että olisin kertonut rehellisesti kaiken. Siispä sinä, joka luet tätä blogia ja tunnet piston sydämessäsi, tiedä, etten todellakaan ole ilahtunut tekosestasi. Anna olla viimeinen kerta kun teet minusta lasun.

Tiedän, että blogini on julkinen ja julkisena aion tämän pitääkin. Myönnän toimineeni ajattelemattomasti siltä osin, että menin sanomaan että pimitän sossuilta tiedon sitkeästä väsymyksestäni ja aikalisän tarpeesta. Ajattelin hyväuskoisesti, että lukijat ovat minun puolellani ja pitävät viranomaisille suunsa kiinni siitä, mitä olin julkiseen tietoon saattanut – vaan toisin kävi. 

Olen ennenkin vuodattanut blogiini arkaluonteisia asioita ja syvimpiä tunnetuskiani. Silti lastensuojeluilmoituksen tekeminen tekstieni perusteella on ainoa laatuaan. Kuten sanoin, täytyy jatkossa olla tarkempi siitä, mitä tänne postaa. Nyt opin, että mitä kuunaan tänne kirjoitan, se ei salassa pysy.

Lasuilmoitus ei suinkaan ollut ainoa syy jatkaa kiireellistä sijoitusta. Yksi oleellinen syy oli se, etten ole viettänyt Aliisan kanssa vielä riittävästi aikaa kahdestaan. Siispä sovimme, että vastedes olen Allun kanssa neljä tuntia kerrallaan. Näen Aliisaa seuraavan kerran ensi viikon torstaina, jolloin pääsen käymään sijaisperheen luona Sastamalassa. Ihan kivaa vaihtelua niin. 

Palaverissa minulle annettiin seuraavaksi tehtäväksi kuvata sitä, miten väsymykseni näkyy Aliisan kanssa ollessa. Siispä alan työstää uutta listaa – tällä kertaa sellaista, jonka saatan sekä blogilukijoideni että sosiaalityöntekijöiden tietoon.

Että semmoista. Ei palaverista sen enempää. Allu on ja pysyy kiireellisessä sijoituksessa, kunnes toisin sanotaan. Miten suhtaudun jatkoon? No siten, että toivon parasta mutta pelkään pahinta. Jos asiat ovat oikein huonolla mallilla, on edessä huostaanotto, toisin sanoen avohuollon tukitoimena tehty pitkäaikaissijoitus. Siihen en toivo, että päädytään. Olisin nyt jo halunnut tyttäreni takaisin. Yhtä kaikki, annetaan kuukauden kulua ja katsotaan mikä on tilanne ennen joulua.

Istun nyt bussissa. Olin ystävääni näkemässä ja kävimme ravintolassa syömässä. Olen matkalla kotiin. Haluan vain suihkuun ja nukkumaan. Huomenna ajattelin mennä kuntosalille ja siivota. Saatan myös katsoa pari jaksoa Robaa, sitä uusinta kuudetta kautta. 

Muuten aion elää ja tehdä kuten ennenkin: nukkua pitkiä yöunia, uida päivittäin järvessä, syödä terveellisesti, tavata ystäviä ja siivota kotia. 

Elän toivossa, että saan joku kaunis päivä Aliisan takaisin. Toivon kaikkea hyvää tyttärelleni sinne sijaisperheeseen ja vastoinkäymisistä huolimatta mukavaa viikonloppua blogini lukijoille.