Iltaa! Tuli tänään vasta mieleen, että olen niin onnessani puhunut mökkeilyn autuudesta, että olen tyystin unohtanut toivottaa hyvää pääsiäistä. Toivotan pääsiäisiä itse kullekin, vaikka jo toisen pässiäispäivän iltaa eletään. :) Palasimme mökiltä jo tänään ja tulin Teron luo Nivalaan, jossa mun olisi tarkoitus viettää muutama päivä, ehkä jopa viikko.
Eilinen päivä vierähti mökillä niin nopiaa etten mie mitään ehtinyt kirjoittaa. Mökillä kun on, mielekästä tekemistä riittää aamusta iltaan. Aamulla nukuin melkein 11 kun oli tullut poikkeuksellisen pitkään valvottua. Siinä joogasin, söin puuroa ja lähdin Teron kanssa lenkille. Tero meinasi vitsillä, että kävelläänkö Pervon keskustaan ja tehdään tutkimusmatka napaan. Ehee. xP Oltiin toista tuntia kävelyllä metsässä. Paljon oli puolukkamättäitä ja mäntyjä, aurinko paisteli ja puro solisi. Mökin läheisyydessä oli puu, jossa kasvoi naavaa. Siitä on hyvä päätellä missä on pohjoinen. :) Toisekseen, naava puussa kertoo puhtaasta ilmasta. Sen paikan happea jos mitä oli todella hyvä hengittää.
Kun Tero meni sisälle, jäin vielä hetkeksi lammenjäälle juoksemaan. Merja ja Antero olivat tulleet pilkiltä ja kävelivät vastaan. Jäin siihen Merjaa hetkeksi jututtamaan samalla, kun Antero porasi jäätä. Lainasin hänen kairaansa ja aloin pyörittää. Hetki siinä meni ennen kuin jää antoi periksi. Ekaa kertaa elämässäni edes käytin kairaa. Onnistuin jonkinlaisen reiän tekemään, vaikka melkein pohjamuta nousikin pintaan. Ei ollut kalastukselle mahollinen paikka, mutta opinpahan miten reikä porataan jäähän. Saa nähdä innostunko pilkillä käynnistä. Kun oppisi joskus edes kalastamaan. :´D No, kaikkihan on ihtestä kiinni, mitä vaan voi oppia jos on tarpeeksi kiinnostusta.
Juoksin vielä mökkiäkin ympäri, mutta koska en saanut tarpeekseni siitäkään, menin sisälle treenaamaan oman kehon painolla. Tein ennätyksen: jaksoin olla hoover-asennossa 5 minuuttia. Muut laskivat aikaa, kiitos vain. :) Edellinen on alle 3 minuuttia. Aa että meikä on tikissä. ;D Sen jälkeen pidin pienen tauon ja lankutin uudet 3 minuuttia. Rakastan kovaa treeniä ja mulle liikunnan pitää tuntua. Vastapainona toki hengittelen, venyttelen ja joogaan.
Ruokapöydässä kuului ehdotus, että lähdetään pelaamaan frisbeegolfia. Tuumin, että nyt jos koskaan, sillä se oli käytännössä ainoa mahdollisuus lähteä. Edellisenä päivänä en ollut jaksanut enkä tänään olisi pakkaamisen lomassa ehtinyt. Meitä oli kaksitoistahenkinen porukka nakkelemassa kiekkoa. Kolmella autolla ajettiin mökitä Möttösistä noin 10 kilometrin päähän Perhon pururadalle, jossa myös frisbeegolfrastit sijaitsevat. En minä kovin taitava ole kiekkoa koriin tähtäämään, kerran tai kahesti aikaisemmin kokeillut, mutta onhan se mielettömän hyvää liikuntaa. :) Jaksoin muiden mukana koko radan loppuun saakka, yhteensä 18 rastia. Kolmisen tuntia siinä meni. Vähän varpaat jäätyi ja sukat kastui mutta no, mökillä join senkin edestä Clipperin Sleep easy -teetä. Olipa liikunnallinen päivä.
|
Menossa mukana liuta yhdistyksiä sekä tietysti Tuulia! :D |
|
Lentää lentää! |
|
Tero, kori ja siinä jo nopeimpien kiekot. |
Sitten aloin lämmittää saunaa. Tein jo päivällä selväksi kaikille, että minä haluan sen tänään lämmittää. En ollut vuosiin sitäkään hommaa tehnyt, mutta hyvinhän ne puut syttyi palamaan. Jani siinä tuli ystävällisesti avustamaan, mutta lopun osasin itse. Kun lämpöä oli noin 70 astetta, korkkasin löylyt - ja joitakin hetkeä myöhemmin illan ekan ja samalla vikan siiderin. Siinä sihahtivat tölkki ja kiuas, ja Terokin liittyi seurakseni löylyihin. Koko mökkisakki valvoi vielä, ainoastaan kaksi muuta oli mennyt nukkumaan. Minulla ja Terolla meni keskiyöhön, kun pääsimme unten maille, mutta muut jäivät vielä herreille. Lämmittivät paljua ja juttelivat. Hyvänen aika miten he jaksoivat valavoa - kyllä ihmettelen! Edellisenä yönä sama porukka meni vielä 4 aikaan paljuun, puhui ja kukkui keittiössä aamuyhdeksään saakka. :o Hiukan äänet kuuluivat seinän taakse mutta eipä tuo liikaa haitannut.
|
Siellä oli jo iloinen roihu, yhtä iloinen kuin lämmittäjänsä. :] |
|
Hyvin lämpenee... |
|
Ehee lisää mökkiselfiee... |
|
Halusin vielä viimeisenä iltana kuvata kaunista pihamaisemaa, kun valkea loimusi grillissä ja aurinko teki laskuaan. |
Sunnuntain aikana ensimmäistä kertaa elämässäni:
-käytin kairaa
-lankutin 5 minuuttia
-jaksoin pelata koko frisbeegolfradan loppuun
Viime yönä nukuin todella sikeästi vaikka jo 9 jälkeen nousin, kun oli minun vuoroni tiskata. :´D Otin vielä päikkärit ennen lähtöä ja autossakin nukuin puolet matkasta. Kyllä se kolmen päivän saunaputki ja siiderien sihauttelu vaan pistää väsyttämmään, siksi aloin jo eilen suosilla himmata ja jätin paljuilun sekä turhan tissuttamisen väliin.
Tero ja minä lähdimme mökiltä viimeisinä, muut olivat menneet jo edeltä. Jani lähti tyttöystävänsä ja veljensä kanssa Kokkolaan ja muu porukka ajoi Halsualle pelaamaan frisbeegolfia ja siitä koteihinsa Haapajärvelle. Tuossa ei onneksi ollut niin kellon päälle tarkkaa avainten luovutus. Tero olisi ollut jo valmis lähtemään mutta minä pakkasin ja imuroin kaikessa rauhassa ja noin 14.20 vasta starttasimme pihasta. Olisin mielelläni jäänyt pitemmäksi aikaa, mutta, kaikki kiva loppuu aikanaan. :´( Mulle jotenkin tuo pakkaaminen ja lähteminen on haikeaa ja vaikeaa etenkin, jos paikka on ollut mieluinen ja olen viihtynyt hyvin.
|
Varmahan paikallista perinneruokaa tuo mutti. Ei tullut muttia maistettua. Jos mutti pääsee loppumaan, todetaanko, että "ei muttia"? Onko silloin tarjottava ettiä? Vai jottia? |
|
Halusin välttämättä lähtiessä kuvata Perhon kunnantalon. :´D |
|
Kiitos Perho! Eiköhän me joskus törmätä, kohtahan teitä lentelee jo luonnon täydeltä. :) |
Ajettiin Vetelin, Halsuan, Lestijärven, Sievin ja Haapajärven kautta Nivalaan ja saavuttiin tänne Karvoskylälle. Tero ajoi koko matkan, minä olisin ollut liian väsynyt rattiin tänään. Poikettiin pihassa muuan mökillä, jonka ostamista Tero on harkinnut. Ihan kiva ja erämiehelle sopiva, sysimetsässä järven rannalla, ei sähköä eikä vesijohtoja, mutta saapahan olla rauhassa. Jos minulla olisi oma mökki, haluaisin sinne vähän enemmän mukavuuksia.
Tero kävi palauttamassa pullot ja poikkesi kaupassa sillä aikaa kun minä jäin tänne pitämään taloa pystyssä. Kävin vähän ulkoilemassa ja soitin samalla pari puhelua. On siellä komia ilma. Paljon keväisemmän näköistä kuin Oulussa. Lakeudella lumi sulaa nopeammin. Tero kertoi netonneensa aika mukavan summan mökiltä kerätyistä pulloista. Eihän sillä ollut niitä kuin kaksi jätesäkillistä. Sillä sai ruokaa muutamaksi päiväksi. Lisäksi mökiltä oli jäänyt maitoa yli aivan kamalasti. Niinpä isäntä päätti keittää makaronivelliä. Tuossa sitä on mennyt jo melkein kattilallinen. :P
Jeps enköhän mie lopeta tältä päivältä. Mukavaa oli näpytellä tekstiä vaihteeksi tietokoneella. :]
Toivottavasti kaikilla oli mukava pääsiäinen. Pässit ja jussit menöö nopiaa, tänään jo mietittiin mitähän sitä keksisi juhannukselle. Pian se kesä jo tulee sieltä. :) Tämä Terolla oleilu on vähän kuin jatkoa mökkielämälle, sillä maallahan tämä talo on ja rauhaa ei häiritse juuri muu kuin tiellä satunnaisesti päristelevät ajoneuvot. Kaunis se on luonto täälläkin.
No niin, moikka ja hyvää yötä.