...no, lyhyesti avaudun.
Työkaverit pitivät jo taukonsa enkä mä heille välttämättä halua alkaa avautua jokaisesta elämäni haasteesta. Itellä vähän muutakin mielen päällä ku työjuttuja.
Arki se taas löi haastavana vastaan, eniten ottaa pattiin yhä tuo kämppä. Se on vaan niin kylmä ja vetoinen että nukkuessakin sattuu (vaikka paljon on jo toimenpiteitä tehty ja oon itse alkanut tiivistää ikkunoita). Ensin oli kylmä ja sitten oli kuuma. Univaje ei oo kivaa, varsinkin kun pitäisi oikeasti saaha jotakin aikaiseksi. No, koska tuo kämppä ei oo mun juttu, etsin uuden. Siihen saakka on jotenkin keploteltava.
Ouluun ku saavuin, kaikki tekemättömät ja hoitamattomat asiat ovat vastassa. Kohta taas painelen menemään kahdeksi viikoksi kauas pois enkä jätä tänne itsestäni jälkeäkään. Mulle soitettiin hetki sitten sieltä koulusta jonne olen hakenut. Jes! Vaikka sekin tuntuu tässä vaiheessa melkoiselta vastuulta niin kuin koko tämä elämä, on oikeasti mukavaa että asiat rullaavat ja elämä menee eteenpäin. Pääsee joku kaunis päivä pois tästä nykyisestä duunista. Ei paljoa mieltä ylennä kun roskasäkkejä viedessä saa valuvat lietteet uusille valkoisille sukilleen.
Nyt menen tätä luuria näpyttämästä niin pääsen joskus kotiokki täältä. Liikaa laattiapinta-alaa ja mulla väsyy ranne ku moppaan. Hope so saan yhdistelmäkoneen käyttööni.
Kunhan tässä blogilleni avauduin, kun en muillekaan ehdi.
Dodii, jatketaanpa päivää eikä murehdita. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti