maanantai 20. marraskuuta 2017

Mutta mitä kuuluu kissan omistajalle?

Moikka vain taas! Kissasta tulin jo viikko sitten kertoneeksi, mutta omat kuulumiset on vielä päivitystä vailla. Tuodaanpa julki nekin.

Olen koko pitkän syksyn painanut töissä pitkää päivää. Siivoushommia on ollut arkisin 6-14. Kohteeni sijaitsee Oulun Ruskossa, jonne olen joko polkenut pyörällä tai matkustanut bussilla. Teen yhä Staffpointin kautta eri firmoille keikkaa, mutta tämä kohde on ollut pysyvämpi. Välissä oli pari viikkoa, jolloin töitä ei ollut, mutta muuten melkeinpä jokaisena arkipäivänä on kulkenut lujaa sekä raha että tienaajansa. :'D

Mulla on hyviä uutisia: Olen onnistunut saamaan haluamani työkokeilupaikan. Hain jo keväällä vuoden mittaiseen koulunkäynninohjaajan koulutukseen, jonne en päässyt. Ryhmänohjaaja neuvoi kuitenkin kokeilemaan alaa työkokeiluna, jolloin haku voisi seuraavana keväänä olla ajankohtainen. Minä otin neuvosta vaarin ja ilmoitin syyskuun lopulla TE-toimistoon, että alan itsenäisesti etsiä sopivaa paikkaa. Oulun kaupungin työpörssin nettisivut olivat täynnä kouluja, jotka etsivät sopivaa työkokeilijaa. Lähetin lokakuun viimeisenä päivänä toistakymmentä hakemusta. Seuraavana päivänä puhelimeni alkoi heti aamusta soida. Sovin kolmeen kouluun haastattelun. Myöhemmin päivällä tuli kaksi soittoa lisää, joihin en päässyt vastaamaan. Yhtä kaikki, olin myönteisesti yllättynyt, sillä näin valtavaa soittoryntäystä en osannut odottaa. Puheluja tuli kuin sieniä sateella.

Vaikka olin iloinen, että niinkin moni oppilaitos ottaisi minut, halusin vielä kokeilla koulua, joka sijaitsee lähimpänä kotiani. Lähetin samana iltana hakemuksen, ja kuinka ollakaan, seuraavan päivän aamuna minulle tuli soitto. Soittaja oli koulun apulaisjohtaja, jonka kanssa sovimme haastattelun heti samalle päivälle. Meillä synkkasi heti, ja muistan että kumpikin perui omat menonsa haastattelun vuoksi. (Menin joogaan vasta seuraavana päivänä.) Töitten jälkeen poikkesin kotona, nappasin tarvittavat todistukset ja lähdin tuulessa ja tuiskussa Googlemaps apuna tarpomaan kohti koulua. Haastattelu sujui hyvin, hakemus kirjoitettiin valmiiksi, kirjekuori suljettiin ja apulaisjohtajan puolesta homma oli sitä myöten selvä. Seuraava aamuna kiikutin kirjeen postilaatikkoon, josta se myöhemmin iltapäivällä lähti matkaan. Niin oli paperit laitettu vetämään. :) Peruin kaikki muut aiemmin sopimani haastattelut.

Olen iloinnut jo monen ihmisen kanssa sopivan työkokeilupaikan löytymisestä, mutta nyt vasta jaan riemuni julkisesti. Muistan kun haastattelua seuraavana päivänä, kun Tero saapui Ouluun, pyysin häntä tuomaan pullon kuohuvaa ja kerroin syyn vasta kun aloin poksauttaa Elyseen korkkia. :) Tero luuli, että olin käynyt töitten jälkeen haastattelussa, mutta olin perunut sen ja ollut vain siellä joogassa. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti