maanantai 1. helmikuuta 2016

Hehkeää helemikuuta!

Iltaa taas ja mukavaa, tänä vuonna kaksikymmenyhdeksänpäiväistä vuoden toista kuukautta!

Tässä mä istun kotona keittiönpöydän ääressä teekuppi ja kerran haukattu kuppikakkumunakas nenän edessä syöttämässä toki itseäni, mutta myös kuukauden ensimmäistä tekstiäni. Lupaan ettei tämä jää kuun viimeiseksi. :-)

Päivä alkoi tavalliseen tapaan heräten, tiskaten (niin "ihanaa" kuin se aamuisin on), syöden ja itseni kuntoon laittaen. Lähdin hierojalle, tänään olivat vuorossa jalat. Sitten kaupan kautta kotiin. Ihmettelin miksei sitä bussia tullut, joka lähtee Toripakalta puoli kolme ja ajaa Iinattiin, mutta kärsivällisesti kun jaksoi Hellaakosken pysäkillä odottaa, saapui bussi joka vie aina Heikkilänkankaalle asti ja jolla pääsen inasen lähemmäs kotia. Täällä sitten ruokaa, nokoset, pari puhelua, minkä jälkeen juttelin Teron kanssa liki kaksi tuntia - ei oltu hetkeen kuultu toistemme ääntä joten jo oli aika. Terveisiä vaan rakas. :* Eipä siinä, sitten taas söin (kyllä, toteutan kyseistä elinehtoa viisi kertaa päivässä) ja aloin kattoa Salkkareita, ensin perjantain jakso Katsomosta, sitten tämänpäiväinen ihanasta, vielä toimivasta Thompson-kuvaputkestani. Oon melko poikki kuten hieronnan jälkeen aina, mutta halusin tehdä pienen aperitiivisen iltakävelyn, minkä jälkeen smoothie maistui Matti Röngän lukemien uutisten parissa ja vielä nuo tuosta joita tekstin alussa kerroin nauttineeni. *kaataa santsikupin teetä*

Menen kohta nukkumaan, mutta sitä ennen ajattelin kotvasen porista. Tarviihan se mielikin terapiaa siinä missä kroppa, ja mikä olisi oivallisempi tapa kuin jakaa mietteensä muutamakymmenpäiselle yleisölle (perustuu katsojatilastoihin, kiitos vain rakkaat lukijat ^^).

Mun on toistaiseksi tuotettava tekstini älypuhelimella, sillä tietokoneeni näyttö ei lähde päälle. On se pitkään muutenkin temppuillut, kuusi vuotta vanha kun on, mutta tuo näyttö alkoi silloin tällöin pimetä joitakin viikkoja takaperin eikä nyt suostu näyttämään kuvaa ollenkaan, vaikka hurina käy ja valot toimivat muuten. Tarvishan siitä kiintolevyäkin tyhjentää ja ties mitä päivityksiä tehdä (kone on muutenkin himputin hidas) mutta mä en ole mikään nörtti joka juuri tietäisi koneista. Niinä hetkinä kun koneeseen tulee häikkää, sitä toivoisi saavansa insinöörin aivot, edes sen pienen hetken ajan - pääsis niin paljon helpommalla; vähemmällä vaivalla ja rahalla. On mulla näitä ATK-monitaiturikavereita, mutta silti olen vakaasti päättänyt viedä Acerini huoltoon. Ylihuomenna kun mulla on hyvää aikaa, lähden tuon kanssa Limingantullin Giganttiin. Otan tietysti ensiksi selvää, paljonko huoltoremppa kokonaisuudessaan maksaa, onko kannattavaa vai saako samalla tai halvemmalla hinnalla kokonaan uuden koneen. Muuten tuo Acer ei merkkaa mulle, mutta kiintolevyn tiedostot haluaisin talteen - hyvät muistot monen vuoden varrelta. Nyt tiedän että jos joku enemmän tietsikoista tietävä lukee tätä just nyt, haluaisi varmasti antaa hyviä vinkkejä ja osaisi tältä istumalta sanoa mikä konettani vaivaa - itse veikkaan näyttöajurin/näytönohjaimen kulumista ja väsähtämistä. No mutta, mun on pitänyt jo kauan huollattaa tuo joten eiköhän se kerran kirpaase, makso mitä makso. (Psst, totuus: Mulla on kiire päästä bloggaamaan kokoruudun täydeltä! Kuten olen aiemmissa yhteyksissä todennut, pystyqwertyllä se on vähintäänkin hankalaa.)

Jeps jeps, kolmas kuppi hyvänyön teetä naamaan, hetki vielä tarvii venytellä, yläkroppa kaipaa sitä sillä eilen tuli annettua salilla kaikkensa - sykespinningin jälkeen vielä käsitreeni ja vähän jalkaliikkeitä. Itsekin hierojana tiedän, että 50 minuutissa ei ehdi kunnolla läpikäydä koko kroppaa, eikä mulla just nyt ole varaa heti perään ottaa uutta hieronta-aikaa. Kyllä ammattilainen keinot keksii. ;) Jepulis jep, voin kertoa että tekee se hyvää vaan saada kirjoittaa. Mul meni viime kuu vallan Fressillä, yhä on sama joustava jäsenyys josta uuden vuoden puheessani kerroin (piru vie sekin teksti on kesken, no, kaikki aikanaan). Sen sijaan tämän, ensi ja vielä seuraavankin kuukauden pidän taukoa ja vasta toukokuussa jatkan. Keksin sillä välin tälle ajalle muuta, kuten kuntonyrkkeilyä, jota olen kuullut Raksilassa järjestettävän. Sitten uimahallissa käyn silloin tällöin, siinä missä Tuirassa kylmäuinnillakin. Ja kun varaa on, ostan viimein kortin Jooga-aittaan. Muuten tyydyn kotona treenaamaan oman kehon painolla, ja tarkoitus olis ostaa myös 5 kg käsipainot. Ihan hyväkin vaan ettei oo mikään yksittäinen kuntosali viemässä mehuja kuukaudesta toiseen, ettei käy elämä pakonomaiseksi treenin suorittamiseksi...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti