Uuden vuoden toivotus

Heipä hei ja hyvää uudenvuodenaattoiltaa. 

Viime postauksessani kerroin miten asiat ovat nyt. Kyllä ne parhain päin ovat. Joulu meni jo, mutta nyt on hyvä hetki siteerata Pekka Simojoen kappaletta Tulkoon joulu:

Taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus

Vuotta 2025 kohti mennään. Mitä vuodesta 2024 on jäänyt mieleen? Päällimmäisenä mielessä on tietenkin synnytys. Voi sitä yötä, aamua ja aamupäivää, jolloin olin synnärillä tyttöä ponnistamassa. Ja tänään, 31.12., siitä tuli jo 11 kuukautta täyteen. Kuukauden päästä juhlitaan, kun Allu täyttää kokonaisen vuoden❣️

Kesä oli kivaa, silloin matkusteltiin Allun kanssa paljon. Käytiin mm. Seinäjoella, Helsingissä, Hämeenkyrössä, Jyväskylässä ja Oulussa. 

Syksy oli vaikea. Ei siitä sen enempää. Sen lohduttomuus on taakse jäänyttä elämää. Pyydän vielä, että älkää turhaan dramatisoitko Aliisan huostaanottoa. Se on vain elämää. Kaikesta huolimatta meillä kummallakin menee hyvin. 😊👍

Joulu Aliisan kanssa oli ihana, samoin tämä päivä, kun näimme. 🥰

Mitä vuodelle 2025? Ainakin aloitan treenaamisen. Aion liittyä liikuntakeskus Funin jäseneksi. Kävin eilen Pyynikillä Pirkankatu 8:ssa ilmaisella tutustumiskäynnillä. Kivaa oli ja ajattelin ostaa jäsenyyden koko vuodeksi. Muuten näen yhä Allua viikoittain, tapaan ystäviä ja käyn pitkästä aikaa Pohjanmaalla – ja Oulussa, onhan sekin Pohjois-Pohjanmaata – mutta Pohjanmaalla tarkoitan Kurikkaa ja Jalasjärveä, jossa asuu kavereitani, joihin tutustuin Kalajoella juhannuksena 2010. Myös avantouintia jatkan, minnekäs se katoaisi. Muuten elän omaa terveellistä elämääni. 

Tässä vielä kuva tästä päivästä, kun kävimme Kauppahallin kahvilassa. 

Oikein hyvää uutta vuotta 2025! 

Päätös, jota osasin odottaa

Moikka! En ole jaksanut moniin päiviin blogata ja kertoa perusteellisesti kuulumisiani. On ollut kaikenmoista muuta puuhaa. Vaan nytpä, sunnuntai-iltana kun aikaa on, pistän blogaten.

Ehkä huomasittekin, että kirjoitin edelliseen postaukseeni siitä, miten väsymykseni näkyy Aliisan kanssa ollessa. Tällä kertaa, vahingosta viisastuneena, olin rehellinen. Vein tekstini viimeksi pidettyyn palaveriin, joka oli 12.12. Sosiaalityöntekijän ja hänen kirjurinsa mielestä tekstini oli niin hyvä, että he halusivat ottaa siitä kopion. 

Jouluaattona julkaisin kuvan itsestäni ja Aliisasta. Ymmärrän, jos siitä saattoi luulla, että olisin saanut tytön jouluksi kotiin. 

Totuus on, että Aliisa on huostaanotettu. Päätöksen teki johtava sosiaalityöntekijä. Meillä oli palaveri 12.12. Kuva, jonka julkaisin blogissani jouluaattona, on otettu jo 18.12. 

Osasin odottaa, että tällaiseen ratkaisuun päädytään. Tietysti olisin halunnut Aliisan jo kotiin, mutta arvelin, etteivät he anna häntä niin helpolla. He vetosivat yhä tähän väsymykseeni. 

Yhtä kaikki, Aliisalla on todella hyvä ja rakastava sijaisperhe. Hartain toiveeni on, että Allu saisi jatkaa samassa perheessä. Se selvinnee minulle viimeistään 9.1.2025, kun on seuraava palaveri.    

Soittelemme sijaisperheen kanssa viikoittain kuulumiset. On ihanaa kuulla, kuinka tyttärelläni on kaikki hyvin ja kuinka hän vain kasvaa ja kehittyy. Hän kuulemma toistelee jo tavuja, kuten "is" ja "ei". Lisäksi hän on kovin touhukas ja leikkii mielellään.

Toki minua vähän harmittaa, etten saa olla mukana näkemässä Aliisan hienoja vaiheita. Voi niitä ensiaskeleita, jotka minun pikkuiseni ottaa. Tuskin menee kauaa, kun hän oppii kävelemään. Allu osaa (on jo kauan osannut) istua, kontata ja nousta seisomaan. 

Näemme Aliisan kanssa yhä viikoittain. Pääsääntöisesti hän on ollut täällä minun luonani, mutta juhlapyhinä hän on tullut äidilleni, viimeksi joulupäivänä. Hän viipyy neljä tuntia kerrallaan. Siinä ajassa ehdin hyvin syöttää ja juottaa Aliisan, vaihtaa vaipan ja leikkiä ja ulkoilla hänen kanssaan. Vaikken Aliisan kanssa jatkuvasti olekaan, saan silti kerran viikossa olla todistamassa hänen upeaa kehitystään.

Tässä ajassa, jona en ole blogannut, on paljon vettä virrannut, niin Tammerkoskessa kuin Oulunjoessa kuin silmissänikin. Olen itkuni itkenyt. Toki yhä muutaman kerran päivässä saatan herkistyä, mutta se menee ohi yhtä nopeasti kuin alkaakin. 

Vaikka olin alussa surullinen, en halua tuhlata ainutkertaista elämää pelkkään synkistelyyn. Haluan nähdä asiassa kuin asiassa hyviä puolia. Elämäni on ollut ja on nytkin hyvää, vaikken tytärtäni joka päivä näekään. Ainakin saan nyt levätä silloin kun haluan ja niin kauan kuin haluan. 

Odotan innolla ylihuomista, kun näemme Aliisan kanssa jälleen. <3

Jatkossa kirjoitan blogiini muustakin kuin Aliisasta. Vaikka tyttäreni on minulle tärkeintä maailmassa, on minulla myös oma, Aliisasta riippumaton elämä. Seuraavassa postauksessani voin kertoa tarkemmin ensi vuoden suunnitelmista.

Vielä olisi yksi pyyntö: Älkää olko pahoillanne tilanteestani. Ei teidän tarvitse. En minäkään ole. Kuten sanoin, haluan nähdä asiassa kuin asiassa hyviäkin puolia. :)

En tiedä mikä vika puhelimessani tai tietokoneessani on, kun joka kerta kun kytken puhelimen läppäriini, kone kyllä tunnistaa puhelimeni, mutta ilmoittaa: "Tämä kansio on tyhjä." Pitänee käydä Gigantissa kysymässä että missä vika, sillä koneeni ja puhelimeni on heiltä ostettu. Pitäisi samalla muutenkin viedä kone vuositarkastukseen. Tähän saakka olen joutunut siirtämään kuvia blogiini suoraan puhelimestani. 

Mukavaa uuden vuoden odotusta! Saatan taas julkaista itsestäni ja Aliisasta yhteiskuvan uudenvuodenaattona ja sen myötä toivottaa hyvää vuotta tulevaa. 

   

Hyvän joulun toivotus

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille! 
T: Tuulia ja Aliisa

 

Miten väsymykseni näkyy Aliisan kanssa ollessa?

Mielelläni ottaisin Aliisan takaisin vaikka heti, mutta minun on ajateltava itseäni ja omaa jaksamistani sekä oltava rehellinen itselleni. Rehellisyys on avain kaikkeen ja ainoa tie, jotta asiat voivat järjestyä toivotulla tavalla.

Minulla on kroonista väsymystä, jolle ei ole toistaiseksi löydetty syytä. Olen itse joutunut räätälöimään elämäni niin, että ylipäätään jaksan. Näitä keinoja ovat mm. avantouinti, pitkät yöunet sekä päivän aikana tehtävät meditaatiot. Näiden avulla jaksan suhteellisen hyvin.

Entäpä sitten, kun tähän kaikkeen ei ole mahdollisuutta silloin, kun Aliisa on minun luonani? Olen käyttänyt sanontaa "pakka sekoaa". Joudun sinnittelemään ja odottamaan siihen saakka, kunnes Aliisa nukahtaa, että saan hoidettua tekemättä jääneet rutiinini. Avantoon en tietenkään pääse Aliisan aikana, mutta kylmässä suihkussa käyn silloin. 

Miten sitten väsymys näkyy Aliisan kanssa ollessa? Se näkyy ennen kaikkea tarkkaavaisuuden puutteena. Oleellisin huomio on se, etten jaksa puhua Aliisalle. Saatan vain unohtaa puhumisen kokonaan. Väsymys näkyy siten, että saatan antaa Aliisan minuuttikausia leikkiä yksinään ja touhuta lattialla, ollen itse samanaikaisesti passiivinen ja poissaoleva. 

Osaan toimia kyllä, mutta se tapahtuu pienellä viiveellä. Minua pelottaa lähinnä se, että jos Aliisalle sattuu jotain todella vakavaa, olenko aivan pulassa ja sormi suussa.

Jopa niinkin pitkälle olen ajatusta jalostanut, että hetkittäin ajattelen, että on parempi että joku muu kasvattaa Aliisan kuin minä. Ajattelin näin, kunnes tajusin, että tottakai haluan itse kasvattaa oman tyttäreni. Siksi muotoilen tämän uudelleen niin, että on parempi, että joku muu hoitaa Aliisaa kuin minä.

Väsymyksestä huolimatta koen olevani hyvä äiti - ainakin sellaiseksi minua on kehuttu. Toivon vielä joskus saavani Aliisan kokonaan itselleni - kyse ei sentään ole lapsen kaltoinkohtelusta tai hoidon laiminlyönnistä, ei todellakaan!

Toivon, että teemme ratkaisun, johon kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Mennään tässä asiassa minun ja Aliisan etu edellä. 

Ärsyttävä mutta toisaalta ymmärrettävä päätös

Moikka moi. Arvaatte varmaan miten kävi? Kyllä, Aliisan kiireellistä sijoitusta jatkettiin uudella 30 päivällä.

Lähinnä mietin, että kuka KETTU meni tekemään sen lastensuojeluilmoituksen? Oli sitten aivan pakko vasikoida. On oltava tarkkana nykyään mitä tänne blogiin kirjoittaa. Toisaalta, ymmärrän että lasun tekijällä oli huolta asiasta.

Menen nyt kahville Aliisan kummisedän kanssa purkamaan fiiliksiä. Palataan.

Jatkettu illemmalla: Niin, mitä tarkoitin kun puhuin lastensuojeluilmoituksesta? Tänään palaverissa mulle selvisi, että minusta tehtiin nimettömästi lasu. Syynä on se, kun kirjoitin blogissani eilen, etten aio tuoda kaikkia miinuspuolia esille palaverissa, kuten sitkeää väsymystäni tai sitä, että tarvitsen aikalisän. Siitä sitten joku neropatti oli päätellyt, että valehtelen sossuille. Tiedoksi vain, että kertomatta jättäminen ei ole sama asia kuin valehtelu. 

Ymmärrän, että lasun tekijällä oli huolta tilanteesta, eikä hän varmasti ilkeyttään tai kiusallaan ollut tehnyt ilmoitusta. Silti ajattelen, että olisi voinut ensin puhua asiasta suoraan minulle ennen kuin menee ilmoitusta tekemään. Siten mun pään olis ehkä saanu käännettyä niin, että olisin kertonut rehellisesti kaiken. Siispä sinä, joka luet tätä blogia ja tunnet piston sydämessäsi, tiedä, etten todellakaan ole ilahtunut tekosestasi. Anna olla viimeinen kerta kun teet minusta lasun.

Tiedän, että blogini on julkinen ja julkisena aion tämän pitääkin. Myönnän toimineeni ajattelemattomasti siltä osin, että menin sanomaan että pimitän sossuilta tiedon sitkeästä väsymyksestäni ja aikalisän tarpeesta. Ajattelin hyväuskoisesti, että lukijat ovat minun puolellani ja pitävät viranomaisille suunsa kiinni siitä, mitä olin julkiseen tietoon saattanut – vaan toisin kävi. 

Olen ennenkin vuodattanut blogiini arkaluonteisia asioita ja syvimpiä tunnetuskiani. Silti lastensuojeluilmoituksen tekeminen tekstieni perusteella on ainoa laatuaan. Kuten sanoin, täytyy jatkossa olla tarkempi siitä, mitä tänne postaa. Nyt opin, että mitä kuunaan tänne kirjoitan, se ei salassa pysy.

Lasuilmoitus ei suinkaan ollut ainoa syy jatkaa kiireellistä sijoitusta. Yksi oleellinen syy oli se, etten ole viettänyt Aliisan kanssa vielä riittävästi aikaa kahdestaan. Siispä sovimme, että vastedes olen Allun kanssa neljä tuntia kerrallaan. Näen Aliisaa seuraavan kerran ensi viikon torstaina, jolloin pääsen käymään sijaisperheen luona Sastamalassa. Ihan kivaa vaihtelua niin. 

Palaverissa minulle annettiin seuraavaksi tehtäväksi kuvata sitä, miten väsymykseni näkyy Aliisan kanssa ollessa. Siispä alan työstää uutta listaa – tällä kertaa sellaista, jonka saatan sekä blogilukijoideni että sosiaalityöntekijöiden tietoon.

Että semmoista. Ei palaverista sen enempää. Allu on ja pysyy kiireellisessä sijoituksessa, kunnes toisin sanotaan. Miten suhtaudun jatkoon? No siten, että toivon parasta mutta pelkään pahinta. Jos asiat ovat oikein huonolla mallilla, on edessä huostaanotto, toisin sanoen avohuollon tukitoimena tehty pitkäaikaissijoitus. Siihen en toivo, että päädytään. Olisin nyt jo halunnut tyttäreni takaisin. Yhtä kaikki, annetaan kuukauden kulua ja katsotaan mikä on tilanne ennen joulua.

Istun nyt bussissa. Olin ystävääni näkemässä ja kävimme ravintolassa syömässä. Olen matkalla kotiin. Haluan vain suihkuun ja nukkumaan. Huomenna ajattelin mennä kuntosalille ja siivota. Saatan myös katsoa pari jaksoa Robaa, sitä uusinta kuudetta kautta. 

Muuten aion elää ja tehdä kuten ennenkin: nukkua pitkiä yöunia, uida päivittäin järvessä, syödä terveellisesti, tavata ystäviä ja siivota kotia. 

Elän toivossa, että saan joku kaunis päivä Aliisan takaisin. Toivon kaikkea hyvää tyttärelleni sinne sijaisperheeseen ja vastoinkäymisistä huolimatta mukavaa viikonloppua blogini lukijoille.

Pieni muutos suunnitelmiin

Hei! Sellainen muutos tuli suunnitelmiin, että tämänpäiväinen palaveri siirtyikin huomiselle. Syynä on sairastapaus. 

Siispä huomenna on palaveri klo 12. Mä otan mukaan sen plussat ja miinukset -listan, jota kirjoittelin toissapäivänä blogissani. Jätän kyllä aika paljon miinuksia pois, sillä jos ja kun haluan Aliisan takaisin, ei kannata sossujen tietoon saattaa sitkeää väsymystä tai sitä, että tarvitsee aikalisän. 

Mä ilmoittelen miten huominen palaveri sujuu ja millaiseen ratkaisuun päädytään.

Moikka moi ja mukavaa talvipäivää! P.S. Eilen oli puu kaatunut tielle Kohmankaaren kohdalla, joten bussi jäi paikoilleen ja kävelin loppumatkan kotiin.

Vaikea syksy

Moikka. Siitä on vierähtänyt hurjat nelisen kuukautta, kun olen viimeksi kirjoittanut yhtikäs mitään tähän blogiin. Postasin viimeksi sinä heinäkuisena perjantaina, kun olin junassa matkalla Jyväskylään. Se viikonloppu on yhä muistoissani, sillä se meni hyvin. Aliisa oli silloin mukanani. Kävimme Elinan ja Aliisan kanssa uimarannoilla, ulkona syömässä, kävelyllä ja hengasimme Elinan luona.

Kulunut kesä meni hyvin. Asuimme Aliisan kanssa ensikodilla, josta teimme matkoja niin lähialueelle (Petsamon omakotialue) kuin kauemmaskin (kotilomat). Syyskuun alku oli hyvin kesäinen ja teimme Aliisan kanssa reilun viikon mittaisen matkan Ouluun.

Syksy koitti ja siitä alkoivat vaikeudet. Siksi otsikoin tekstini nimellä Vaikea syksy. Tunsin väsymystä yhä enenevissä määrin. Sekä ensikodin työntekijät että sosiaalityöntekijät olivat huolissaan meistä.

Luulin jo pääseväni Aliisan kanssa kotiin syyskuun lopussa, mutta toisin kävi. Syyskuun 24. päivän palaverissa päätettiin, että jaksoamme jatketaan vielä noin kuukaudella. Aluksi olin pettynyt, mutta sitten ajattelin, että on ensikodilla asumisessa hyviäkin puolia. Palaverista jäi silti huono fiilis ja niitä tuntemuksia purinkin usein ensikodin työntekijöiden kanssa.

Lokakuu oli vaikea. Silloin ensikodin työntekijät ilmaisivat toistuvasti huolta Aliisasta. Kerronpa tässä neljä asiaa, joista he olivat huolissaan.

1) Aliisan ruokailut. Aliisan aamupalan ja lounaan väli on liian pitkä, sillä Aliisa saa aamupalan noin klo 9-10, minkä jälkeen nukkuu pitkät päiväunet. Silloin lounas saattaa venähtää niin, että Aliisa saa sen vasta 14 tai 15 aikaan. Aliisan tulisi syödä 5x/pvä, jolloin välipalan, päivällisen ja iltapalan antamisessa tulee kiire. Siksi Aliisan päivärytmiä muokattiin siten, että hän saa aamupalan klo 8.30 ja lounaan klo 10.30, minkä jälkeen menee päikkäreille.

2) Aliisan huima kehitys. Työntekijät olivat huolissaan siitä, että nyt kun tyttö kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia, niin pysynkö itse perässä.

3) Mahdollinen sijoittaminen. Koska minulla on paljon rutiineja ja asioita, jotka haluan saada päivän aikana tehdyiksi SEKÄ omassa jaksamisessa haasteita, Aliisan tarpeiden huomioiminen voi jäädä retuperälle. Siksi minulle väläytettiin sitä korttia, että Aliisan voisi antaa avohuollon tukitoimena olevaan sijoitukseen. Minulle kerrottiin sen hyvistä puolista, kuten siitä, että pitäisimme sijaisperheen kanssa tiiviisti yhteyttä ja että näkisin tyttöä vähintään kerran viikossa. Pyrin tietysti välttämään sijoitusta, mutta mikäli päädyn siihen ratkaisuun, haluan tehdä sen omasta tahdostani. Minua pelottaa, että sosiaalityöntekijät päättävät asian puolestani, he kun voivat keksiä mitä vain.

4) Aliisan kanssa vietetty aika. En kuulemma vietä ensikodilla ollessamme riittävästi aikaa Aliisan kanssa kahdestaan. Annan Aliisan leikkiä yksin, koska kuvittelen, että se on ok.

Tässä muutamia asioita, joista olivat huolissaan ja jotka vaikuttavat vääjäämättä omaan mielialaani.

Yhtä kaikki, asiat johtivat lopulta siihen, että Aliisa päätyi kiireelliseen sijoitukseen.

Oli torstai 24.10. Nukuin ensikodilla omassa huoneessani päiväunia, kunnes oveen koputettiin. Ensikodin johtaja ja työntekijä tulivat kertomaan minulle kautta rantain, että edessä on kiireellinen sijoittaminen. Olin aluksi järkyttynyt ja murheen murtama. Sijoitus tapahtuisisi seuraavana päivänä. Kerroin asiasta ensimmäisenä Aliisan kummisedälle, joka tuli samana päivänä katsomaan tyttöä viimeistä kertaa hetkeen.

Päätöksen kiireellisestä sijoituksesta teki sosiaalityöntekijä, jolle oli noussut huoli jaksamisestani. Väsymykseni vuoksi en ole juuri nyt turvallinen aikuinen Aliisalle. Sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että Tuulian tarvitsee nyt saada levätä. Harmitti että päätös tehtiin puolestani. Olisin halunnut tehdä sen itse.

Seuraavana päivänä, 25.10., sosiaalityön palaverin jälkeen, Aliisan tuli hakemaan sijaisäiti Sastamalasta. Itkin sinä päivänä vielä parkkipaikalla, kun Aliisa lähti uuteen perheeseen.

Kiireellinen sijoitus voi kestää korkeintaan 30 päivää. Sen jälkeen sitä voidaan tarvittaessa jatkaa uudella 30 päivällä, minkä jälkeen pitää alkaa miettiä vaihtoehtoja, kuten pitkäaikaista avohuollon sijoitusta.

Koska minulla oli asumisoikeus ensikodilla lokakuun loppuun asti, jäin sinne vielä vajaaksi viikoksi asumaan. Ensimmäiset pari päivää en juuri muuta tehnyt kuin nukkunut, käynyt ulkona ja näpyttänyt puhelinta. Sittemmin piristyin ja katsoin Aliisan kummisedän kanssa pari elokuvaa, siivosin, kävin kampaajalla ja uimassa. Lopulta torstaina 31.10. pakkasin tavarani ja muutin takaisin omaan kotiin. Ihana ystäväni Sara auttoi minua muutossa.

Olen viime viikkojen aikana nukkunut pitkiä yöunia, käynyt lähes päivittäin järvessä uimassa, siivonnut kotia ja nähnyt ystäviä. Olen myös hakenut Aliisalle päivähoitopaikkaa. Lisäksi olen laittanut kolmeen eri firmaan asuntohakemuksen. Etsin nimittäin tilavampaa asuntoa meille täältä Tesomalta. Vielä olisi paljon tehtävää. Olen kirjoittanut to do -listan asioista, joita haluan saada aikaiseksi, mielellään ennen Aliisan kotiinpaluuta. Yksi niistä on tämä bloggaaminen. Pian voi näyttää keltaista korostustussia listan kohdalle ”bloggaaminen”.

Ensi lauantaina tulee täyteen 30 päivää siitä, kun Aliisa sijoitettiin. Minun pitäisi tehdä päätös siitä, jatkanko sijoitusta uudella 30 päivällä vai otanko Aliisan omiin hoiviini. Olen listannut Aliisan kotiinpaluusta plussia ja miinuksia.

ALIISAN KOTIINPALUU

+ vaatteet, joita saa pukea tytön päälle

+ siniset silmät

+ ilo ja hymy

+ asiat menee kuin kuuluukin; lapsi saa asua äitinsä luona

+ Aliisa menee mahdollisesti päivähoitoon, jolloin saan levätä

+ Mika ym. kummit ja muut voivat hoitaa Aliisaa, joskus parikin päivää kerrallaan

+ aivan varmasti saan apua

+ Aliisa on kertakaikkisen suloinen lapsi

+ pehmeät korvat ja päälaki

+ on joku, jota paijata, sylitellä ja silitellä; on ylipäätään joku, jolle antaa rakkautta

+ saa lukea kirjaa ja laulaa lauluja

+ pääsee tutustumaan muihin lapsiperheisiin (esim. perhekerhot)

+ pääsee näyttämään ja opettamaan Aliisalle uusia taitoja

+ Aliisaa on ikävä

+ ystäväni ym. odottavat jo innolla Aliisan näkemistä

+ saa käyttää luovuutta ja mielikuvitusta, esim. leikeissä

- en saa nukkua silloin kun haluan ja niin kauan kuin haluan

- tulee sotkua

- saa useammin pestä pyykkiä

- aikaa jää harvoin millekään ylimääräiselle; oma aika on kortilla

- tyttöä on jaksettava hoitaa vaikka olisi kuinka väsynyt

- rattaiden pyöristä tulee kuraa sisälle → mattoja saa siirtää

- yksiössä asuessamme tila on rajallinen

- Aliisan perään saa katsoa koko ajan

- välillä mietin, jaksanko oikeasti (väsymys on niin sitkeä)

- hetkittäin tuntuu, että tarvitsen aikalisän

- joutuu taiteilemaan, värkkäilemään ja kikkailemaan

- Aliisalla on hyvä sijaisperhe

- rutiinini saattavat kärsiä

- Aliisan tavaroissa on oma muistamisensa

Summa summarum: Plussia on yhteensä 16, miinuksia yhteensä 14.

Vaikka miinusten lista on liki yhtä pitkä kuin plussien, ajattelen, että miinukset voi kääntää plussaksi.

Torstaina eli ylihuomenna meillä on palaveri, jossa päätetään jatkosta. Toivon tietysti, että Aliisa tulisi jo kotiin, mutta toisaalta taas mietin, että aikalisä ei olisi pahitteeksi. Katsotaan millaiseen ratkaisuun päädytään.

Minulla on vielä tällä viikolla paljon tekemistä. Huomenna Aliisa tulee luokseni pariksi tunniksi, pesen päivällä pyykkiä ja menen illalla klubitalolle työelämäillalliselle. Torstaina meillä on palaveri, jonka jälkeen menen mahdollisesti Aliisan kummisedän kanssa kahville. Perjantaina lupasin nähdä kaveriani. Täytyy vielä varmistaa, palaako Aliisa mahdollisesti kotiin jo perjantaina vaiko vasta lauantaina.

Tämän postauksen luettuanne ymmärrätte varmasti, miksi mulla on ollut vaikea syksy. Kyllä tämä takuulla vielä iloksi kääntyy, uskokaa pois.

Kirjoittelemisiin!

Kesäpostaus junasta

Moikka! Terveisiä junasta, joka on matkalla määränpäähämme Jyväskylään. Aliisa nukkuu tällä hetkellä vaunuissaan ja minä istun melkein vieressä, joten ei tässä muutakaan tekemistä ole kuin blogata. Harvoin tämä onnistuu näin, mutta päätin kokeilla, kun kerran mahdollisuus tuli.

Taisin viime tekstissäni mainita, että lähdemme tämän kesän aikana vielä Jyväskylään ja myöhemmin, ehkä alkusyksystä, menemme Ouluun. Jyväskylän-reissun aika on nyt. Vietämme viikonlopun ystäväni Elinan luona. Elina on vastikään mennyt naimisiin. Olin silloin 8.6. hänen häissään Hankasalmella, Aliisan ollessa hoidossa perhetutullani Hallilassa. 

Tuli postaukseen pieni keskeytys, kun ystäväni soitti minulle. Puhuttiin puolen tunnin puhelu. Odotan, että pääsen Aliisan kanssa vessaan. Neidille täytyy vaihtaa vaippa. Voi tosin olla, että se homma täytyy tehdä Jyväskylän matkakeskuksen tiloissa, kun neiti nukkuu sikeästi ja vessaan on jonoa. No, kyllä sen ehtii.

Aliisa kääntyy jo hienosti selältä vatsalleen ja tekee sen monta kertaa päivässä. 😊 Ei passaa jättää yksin omalle sängylle tai muulle laidattomalle tasolle makoilemaan. Toisekseen, Aliisa on aivan ihanan kärsivällinen lapsi. Hän odottaa kiltisti, kun meditoin, syön tai käyn suihkussa. 

Eipä mulla muuta tule mieleen. Sunnuntaina palaamme takaisin Tampereelle ja ensikodille, jossa asumme vielä elokuun loppuun saakka.

Mukavaa kesää! 🌞

Näin meidän kesä menee

Terve terve taas pitkästä aikaa! Katsoin juuri, että viime postauksesta on aikaa paljolti yli kuukausi. Se oli 19.5. Kesä on edennyt huimaa vauhtia ja nyt on aika päivittää kuulumiset.

Ehdin kirjoittaa jonkin aikaa nyt kun Liisa-niminen nainen Äidikepalvelusta hoitaa Aliisaa. Kello on nyt hieman yli 12 ja Liisa lähtee kello 14. Sisko-niminen nainen tulee taas hoitamaan tyttöäni 10.7, kun minä menen injektiolle. Yritän aina hyödyntää nämä hoitoajat tietokoneella ollen ja siivoten.

KESÄKUU

Kuukausi on jo lopuillaan, mutta olemme jo ehtineet vähäsen reissaamaan.

1.6. oli kummityttöni ylioppilasjuhlat hänen kotonaan Tesomalla. Annoin Sofialle 50 euron arvoisen lahjakortin S-ryhmälle. Vieraita oli yhteensä hieman yli kymmenen, eli ihan sopiva määrä.

8.6. vietin päivän Hankasalmella ystäväni Elinan ja hänen miehensä Laurin häissä. Aliisa oli sen aikaa hoidossa perhetutullani Hallilassa. Menimme Hallilaan jo edellispäivänä, joka oli perjantai ja lauantaiaamuna minä lähdin aikaisin aamulla linja-autoasemalle, josta Onnibus ajoi Hankasalmelle. Saavuin illalla myöhään takaisin Hallilaan, jossa Aliisa jo nukkui. Vaikka harmitti hieman joutua lähtemään kesken kaiken häistä pois (koska bussi lähti jo kello 19 jälkeen), häät olivat ikimuistoiset ja niissä oli maalaisromantiikkaa ilmassa. Olin kirjoittanut hääparin korttiin: "Paljon onnea Elina 💗 Lauri 8.6.2024 sekä kaikkina päivinä tästä eteenpäin." Seuraavana päivänä satoi kaatamalla. Illaksi sade oli lakannut ja minä ja Aliisa palasimme ensikodille.

14.6. minä, Aliisa ja kummisetänsä Mika olimme Seinäjoella päiväreissulla. Aliisa oli ensimmäistä kertaa elämässään junassa. Vietimme päivän Seinäjoen Ideaparkissa, jonne tulivat Pietarsaaresta Aliisan mummo ja Jepualta hänen siskonsa, joka on Aliisan isotäti. He viettivät aikaa meidän kanssamme ja innostuivat ostamaan tytölle vaatteita. Aliisa sai kolme kaunista bodya sekä housut ja sukat. Myöhemmin paikalle saapui Mikan tytär Milla, joka myös on Aliisan kummi. Kun Aliisan mummo ja isotäti jäivät matkasta, suuntasimme Ideaparkista keskustaan Piikki-nimiseen ravintolaan, jonne tuli myös Millan poikaystävä Aatu. Illalla minä, Mika ja Aliisa palasimme Tampereelle.

21.6. oli juhannusaatto. Silloin minä, Mika, Aliisa ja veljeni Antti olimme äidillä syömässä savusiikaa, joka on äidin juhannusperinneruoka. Myöhemmin illalla minä, äiti, Mika ja Aliisa lähdimme Siuron Knuutilaan, jossa söimme lettuja ja katselimme järvellä palavaa kokkoa. Aliisa nukkui vaunuissa koko ajan. Vasta autoon laitettaessa hän heräsi ja alkoi itkeä nälkäänsä. Hänelle ei kelvannut lämmittämätön maito, joten äiti ajoi Kolmenkulman ABC:lle, jossa lämmitin maidon mikrossa. Silloin vasta Aliisa suostui nauttimaan juomansa.   

21.-23.6. olimme kotona kaksi yötä, sillä saamme nykyisin jo kahden yön kotilomia. Lauantaina poikkesin Tohlopissa uimassa ja menin Aliisan ja kummitätinsä Ritan kanssa Kotipizzaan syömään. Sunnuntaina en tehnyt mitään erikoista, mitä nyt pakkasin tavaroita ensikodille lähtöä varten. Silti koko viikonlopun ajan meillä kävi vieraita kuten aina, kun tulemme kotiin. Oli Rita, oli Mika ja oli tuttavani Saara, jolta ostan aloe vera -juomia. Saara näki Aliisan ensimmäistä kertaa.

28.6. eli tänään olen taas menossa Aliisan kanssa kotiin viikonlopun viettoon. Meillä käy vieraita, ainakin huomenna ystäväni Sara ja sunnuntaina ystäväni Karita ja Nixu, muutoin kummit Mika ja Rita, kun lähellä asuvat. Huomenna saatan käydä Mikan ja Aliisan kanssa Tohlopissa uimassa, jollei ukonilma iske. 

LOPPUKESÄN SUUNNITELMAT 

2.-4.7. olemme Aliisan kanssa ystäväni luona Helsingissä.

6.7. lähden äidin, Antin ja Aliisan kanssa Hämeenkyröön, jossa on sukujuhlat.

8.7. on Aliisan 5 kk neuvola.

9.-11.7. ystäväni Oulusta saapuu Tampereelle. Lainaan hänelle asuntoani siksi ajaksi ja vietän aikaa hänen kanssaan.

Joko heinä- tai elokuussa olisi mukava tehdä Aliisan kanssa viikonloppureissu Jyväskylään ystäväni Elinan luo (sama ystävä, jonka häissä olin).

Joko elokuun loppupuolella tai syyskuun alkupuolella lähden Aliisan kanssa Ouluun, jossa vietämme viikon tai kaksi. 

ELÄMÄ ENSIKODILLA

Meillä on sujunut elo täällä ensikodilla ihan mukavasti. Olen oppinut yhtä sun toista ja viime tiistaina kylvetin Aliisan ensimmäistä kertaa alusta loppuun täysin itsenäisesti. Ohjaaja oli vain katsomassa, mutta itse tein kaiken aina ammevesien laskemisesta Aliisan kuivatukseen. 

Muuten mulla on samat rutiinit kuin aina ennenkin, paitsi poikkeuksena edelliseen, tätä nykyä pesen aamulla ensin hampaat ja vasta sitten nautin sitruunaliemet. Ystäväni neuvoi tekemään niin, sillä siitä saa kuulemma hampaisiin reikiä, jos pesee ne heti sitruunan nauttimisen jälkeen.

Aliisa täyttää seuraavaksi viisi kuukautta (1.7.). Olen alkanut maistattaa hänelle soseita, en ihan joka päivä, mutta silloin tällöin. Hän on lähinnä maistellut, ihan lusikankärjellisiä. Olen antanut hänelle mm. perunaa, bataattia ja kukkakaalia sekä jonkin verran hedelmäsoseita. Pian hänelle saa alkaa syöttää puuroja. Seuraavan neuvolakäynnin yhteydessä varmasti keskustelemme jatkoruokinnasta. 

Muuten Aliisa (jonka lempinimi on muuten Allu) on oikein rauhallinen ja perustyytyväinen lapsi, siis aivan ihana. 😍 Allu nukkuu täydet yöunet heräämättä välissä kertaakaan, mikä on aivan mahtavaa, sillä silloin saan itsekin nukkua. Minulla on käynyt onni, kun on näin helppo lapsi. Allu on minun rakas prinsessani. Sanon hänelle joka aamu: "Huomenta ilopilleri" ja hän vai hymyilee takaisin.  

Tosiaan, elokuun loppuun meidän olisi tarkoitus asua täällä. Mulla on seuraava sosiaalityön palaveri 6.8. Äidikepalvelua mulle on myönnetty 15.8. saakka 20h/kk. Enää ei saa 40h/kk, toisin kuin vielä toukokuussa. No, kyllä näinkin pärjätään. 

Jees, eikkait tässä muuta. Tarvii vielä käydä Facebookissa, järjestellä tavaroita ja imuroida. Tähän bloggaamiseen meni vähän alle tunti. Voi olla, etten nyt ennätä koneella ollessani maksaa laskuja. No, onneksi niiden eräpäivä ei ole vielä tänään.

Jeppis jepulis. Hyvää kesää kaikille! Kirjoittelemisiin!

Elämää ensikodilla

Moikka taas!

On sunnuntai ja kello 15.25. On mielestäni aivan loistava juttu tuo Äidikepalvelu, josta on Aliisalla Sisko-niminen hoitaja. Hän on täällä tälläkin hetkellä. Sisko saapui kello 13 ja lähtee kello 17. Mulla on tässä puolisentoista tuntia aikaa blogata. Hyödynnän aikaa tekemällä omia juttujani. Äsken siivosin huonettani yli 1,5 tuntia, minkä jälkeen käynnistin tietokoneen. Loppuajan voinkin käyttää kirjoittamiseen siistissä huoneessa. Mikäs sen mukavampaa. 

Täällä ensikodilla aika on kulunut siivillä. Muutin tänne 10. päivä tammikuuta, kun olin vielä raskaana. Aliisa syntyi 31.1. Pian olemme asuneet täällä neljä kuukautta. 

Mulla on seuraava sosiaalityön palaveri ensi viikon torstaina. Silloin selviää jatko, toisin sanoen se, kauanko vielä saamme asua täällä. Samalla pitäisi varmistua Äidikepalvelun jatko. Tällä hetkellä sopimuksessa lukee, että ensikotijakso on myönnetty 31.5. asti. Äidikepalvelu oli aluksi myönnetty 20.5. asti, mutta sain sosiaalityöntekijän kanssa sovittua sille jatkon toukokuun loppuun.

Itse olisin valmis asumaan ensikodilla koko kesän. Pian Aliisa täyttää neljä kuukautta, jolloin siirrymme soseisiin. On hyvä harjoitella soseruokailua turvallisessa ympäristössä.

Minun ja Aliisan tavallinen arkipäivä näyttää tältä: Herätys 8 aikaan, minä nappaan lääkkeen ja nautin keittiössä aamuliemet (½ sitruuna puristettuna 3 dl:aan vettä + 30 ml aloe vera -juomaa), hammaspesu, Aliisan aamutoimet (alapesut, vaipanvaihto, lappupesut, pukeminen, hiusten harjaus), Aliisalle aamumaito ja minulle 2 x meditaatio. Kello 9 alkaa vauvanhetki, jossa me äidit laulamme ja leikimme vakiolaulut lapsillemme. Sitten syön aamupalan, jonka aikana Aliisa istuu sitterissä. Aamupalan jälkeen käyn suihkussa ja puen vaatteet päälle, jollen ole ehtinyt tehdä sitä aiemmin. Kello 10 meillä on maanantaista torstaihin joka päivä ohjelmaa ensikodin olohuoneessa. Maanantaisin ja torstaisin on yhteisöryhmä, tiistaisin vaaviryhmä ja keskiviikkoisin vanhemmuusryhmä. Joskus laitan Aliisan nukkumaan ennen kello kymmentä vaunuihin parvekkeelle.

Ryhmän jälkeen on lounas kello 11. Monesti teen joogan ja pilateksen ennen lounasta sekä kirjoitan aamusivut, jos ennätän ja jos on fiilistä. Riippuen Aliisan olotilasta, joskus juotan hänelle maidon ennen ulos lähtöä, joskus vasta ulkoilun jälkeen. Menemme joka tapauksessa lounaan jälkeen ulos. Haen vaunut vaunuvarastosta ja puen Aliisan ja itseni. Odotamme rappukäytävässä hissiä, joka on maailman hitain. Kärsivällisyyttä siis vaaditaan. Kun pääsemme alas, ulko-ovi aukeaa nappia painamalla.

Välillä ensikodin toinen asukas tulee lapsineen mukaamme, välillä menen ulos Aliisan kanssa kaksin. Jos kauppaan on asiaa, lähimpänä on Kalevan Sale (entinen ABC), josta saa kaiken tarvittavan. Lähes poikkeuksetta joka kerta kun lähdemme ulos, Aliisa nukahtaa vaunuihin. Mikäli olemme kaksin, hyödynnän ajan soittamalla jollekin, useimmiten tädilleni.

Ulkoilun jälkeen palaamme ensikodille. Jos Aliisa nukkuu, jatkan hänen nukuttamistaan parvekkeella. Näin kesän tullen on oltava tarkkana siitä, minne vaunut sijoittaa. Vaikka parvekkeella on markiisi, varjoista kohtaa ei välttämättä ole. Iltaa kohden, auringon laskiessa, parvekkeen toisessa päässä on useimmiten varjoinen paikka. Aliisan unien aikana mulla on aikaa nukkua tai tehdä omia asioita. Monesti saatan meditoida, olla puhelimella tai käydä tietokoneella maksamassa laskuja tai hoitamassa Kela-asioita.

Aliisan herättyä alan touhuta hänen kanssaan. Usein unien jälkeen hänellä on nälkä, joten juotan hänet ja vaihdan vaipan. Saatan lukea hänelle kirjaa olohuoneessa, hengailla hänen kanssaan omassa huoneessa tai mitä milloinkin.

Kello 15 ja 16 välillä meille tulee päivällinen. Syön sen aina vähän liukuvasti, riippuen olenko asioilla vai ensikodilla. Päivällinen on monesti tarjolla iltaan asti, joten voin syödä sen aivan hyvin vielä iltaseitsemänkin aikaan.

Kellon ollessa 19-20, alan tehdä Aliisalle iltatoimia. Teen alapesut ja lappupesut (joskaan ei yhtä perusteelliset kuin aamuisin), vaihdan vaipan, puen unihaalarin päälle, annan d-vitamiini- ja maitohappobakteeritipat ja teen jalkapohjahieronnan, sillä se hoitaa kehon eri osa-alueita. Samalla lausun lorua: "Pii-pii pikkuinen lintu / taivahalla lenteli. / Lensi ylös, lensi alas, lensi ylös, lensi alas, / pehmeissä pilvissä kaarteli."    

Alan noin kello 20-21 välillä nukuttaa Aliisaa kantaen häntä sylissäni. Laulan hänelle lauluja. Tavallisimmat laulut ovat Tammerkosken sillalla, Kaksipa poikaa Kurikasta, Ihme ja kumma, Mökkitie (Arttu Wiskari), Peggy (Samuli Edelmann) ja Tinakenkätyttö (Kaija Koo). Kun Aliisa alkaa sylissäni nuokkua, laulan loppulaulun "Suljen ihanan soittorasian / kierrän lauluni kippuraan." Laulun aikana lasken tytön varovasti käsivarsiltani sänkyyn uinumaan.

Aliisan nukahdettua alan tehdä omia iltatoimia. Yleensä syön iltapalan, pesen kasvot ja hampaat, puen pyjaman, pesen ja keitän Aliisan pullot ja vastaan viesteihin, joihin en ole päivän aika kerennyt reagoida. Pääsen nukkumaan usein kello 22-23 välillä.

Yöt menevät meillä hyvin. Tavallisesti Aliisa nukkuu koko yön yhteen putkeen. Hänen unirytminsä on kello 21-22:sta kello 7-8:aan asti. Voitte vain kuvitella, kuinka taivaalliselta tuntuu saada nukkua koko yö heräämättä. Alussa, kun Aliisa oli muutaman viikon ikäinen, saatoin nousta yöllä pari kolmekin kertaa ruokkimaan tyttöä. Neuvolasta tuli vahvistus, että jos Aliisa nukkuu koko yön pyytämättä välillä ruokaa, hänen voi antaa nukkua. Mikä helpotus!

Mulla on kerran pari kuussa omatyöntekijäkeskustelu. Mulla on kaksi nimettyä omaohjaajaa, joiden kanssa jutustelen. Puhumme siitä, miten meillä on mennyt ja samalla saan vinkkejä vauvanhoitoon. Aloitin pääsiäisen jälkeen Hoivaa ja leiki -nimisen yksilötapaamisen, jossa minä ja Aliisa teemme kaikenlaisia kivoja juttuja ohjaajan opastuksella. Olemme nyt tavanneet neljä kertaa ja jäljellä olisi vielä kaksi tapaamista. Leikimme, laulamme ja vahvistamme minun ja Aliisan välistä vuorovaikutusta. 

Summa summarum: Mikäpä täällä ensikodilla ollessa. Aika kuluu nopeasti. Tämä on vain väliaikaista, mutta haluan ottaa ilon irti jokaisesta hetkestä ja hyödyntää apua, kun sitä kerran on saatavilla. Kyllä se kotiinpaluu siellä häämöttää. :)

Tätä tekstiä päätellessä, kello on 17.10. Sisko lähti hetki sitten. Aliisa nukkuu parvekkeella, johon varjo on ehtinyt langeta. Huomenna Sisko tulee tänne kello 8.30-15.30. Olen sillä välin Tesomalla kampaajalla ja käyn Tohlopinjärvessä uimassa. Nyt on päivällisaika. Kirjoittelemisiin! Heido! 

Tarinaa Taysista

Heipsan hei pitkästä aikaa! Elelen niin kiireistä vauva-arkea, etten ole kuukausiin ennättänyt postata yhtikäs mitään. Tänään korjaan tilanteen. Tyttärelläni on hoitaja vielä vajaat pari tuntia, joten kaivelin läppärin, istuuduin alas ja päätin pistää postaamiseksi. 

Haluan kertoa, miten minulla meni, kun olin Taysissa synnyttämässä.

Maanantaina 29.1. asuin jo ensikodilla. Heräsin aamulla todella aikaisin, sillä minun piti olla klo 8 Taysissa. Kävelin Petsamosta Taysiin, jossa sain oman huoneen. Synnytystä alettiin heti käynnistää misoprostoli-lääkkeellä, joita sain kahden tunnin välein. Lääkkeet otettiin suun kautta. Ystäväni Rita tuli sairaalaan vierailulle. Jalkani olivat tuhannen turvoksissa, minkä vuoksi pyysin tukisukkia ja sainkin sellaiset. Päivä meni nukkuessa, sairaalaruokaa syödessä ja MTV Katsomon Aallonmurtajaa katsellessa. 

Tiistaina 30.1. minulta tuli lapsivedet kello 8.40. Vuodin koko päivän vaaleanpunaista nestettä aivan solkenaan, joten sairaalan maksimaaliset pikkuhousunsuojat tulivat tarpeeseen. Ultralääkäri tarkisti minut ja totesi, että kohdunsuu on auennut jo sopivasti. Siitä alkoivat erittäin kivuliaat supistukset. Joka kerta kun supistus tuli, nojasin pöytää tai tuolia vasten taikka asettauduin nelinkontin sängylle tai lattialle. Minulle annettiin tens-laite, joka lievitti supistuskipuja vähäsen. Supistuskipuja voi verrata maksimaaliseen kuukautiskipuun. Milloin kramppasi alavatsaa, milloin alaselkää. Kipu tuli kuin hyökyaalto, oli suorastaan infernaalista ja sitä kesti koko päivän. Päivällä ystäväni Maritta tuli katsomaan minua ja myöhemmin päivällä myös Rita. Vaikeroin heidänkin seurassaan, mutta jaksoin silti nauttia Marittan tuomasta mustastamakkarasta.

Katselin päivän ja illan aikana Aallonmurtajan loput jaksot. Viimeisen jakson kohdalla jouduin laittamaan sarjan pauselle noin viiden minuutin välein, sillä supistuksia tuli vähän väliä. Nukkumisesta ei tullut yhtään mitään. Sain iltamyöhällä kipupiikin. En saanut siitäkään huolimatta unta. 

Keskiviikkona 31.1. kivuliaat supistukset jatkuivat. Niin lujaa särki, että meinasi lähteä järki. Yöllä noin 2-3 aikaan painoin nappia ja hälytin hoitajan. Hän sanoi, että pakkaa kamasi, nyt lähdetään synnärille. Tein kaiken käskystä ja lähdin. Sinne jäi huoneeni, jonne en enää palannut.

Minut kuljetettiin pyörätuolilla synnytysosastolle. Menin makaamaan sänkyyn, jossa sain unta korkeintaan varttitunnin pätkissä. Joka kerta kun supistus tuli, nautin ilokaasua. Siinä makasin muutaman tunnin. Kuuntelin pöljyyttäni YouTubesta Jope Ruonansuun kappaletta "Hiljentykää / meidän isä synnyttää / kyllä sitä jännittää / osaako se hengittää niinku pittää..."

SYNNYTYS

Aamun koittaessa kätilökin vaihtui. Silloin aloin tosissani synnyttää. Rita otti kotoaan taksin ja tuli synnärille minua katsomaan. Kätilö nimeltä Kerttu-Leena oli oikein mukava ja osaava. Hän valmensi ja tsemppasi minua kaiken aikaa. Sain yhteensä kolme epiduraalipuudutusta selkään sekä kaksi pudendaalipuudutusta, jotka laitettiin emättimeen. Lisäksi sain kanyylin käteeni ensimmäistä kertaa elämässäni. Toinen asia, joka minulle tehtiin ekaa kertaa elämässäni, oli katetrointi. Olin niin jännityksessä ja puuduksissa, etten saanut pissaa tulemaan. Siinä minä ähisin ja puhisin ja sihisin ja puskin. Kärsimys ja nautinto kulkivat rinnakkain. Aina kun alkoi supistaa, vedin ilokaasua naamariin minkä kerkesin. Jokaisen supistuksen jälkeen koitti hetkellinen euforia. 

En edes laskenut monestiko jouduin ponnistamaan, mutta veikkaisin, että useita kymmeniä kertoja. Olin kyllä aivan järjissäni ja vielä aamulla puhuin sujuvasti politiikasta ja presidentinvaaleista, jotka olivat silloin ajankohtaiset. Pystyin jopa käyttämään älypuhelintani ja laittamaan viestiä kavereilleni ja lapsen isälle.

Hyödynsin kätilön neuvomaa hengitystekniikkaa. Ähisin ja puhisin useita kertoja. Olin aivan rasittunut ja lopen uupunut ja melkeinpä varma, etten jaksa ponnistaa tyttöä maailmaan. "Puske vaan, rohkeasti, ikään ku puskisit kynnyksen yli", valmensi kätilö. Tein käskystä ja lopulta: aah, vauva tuli pihalle. Kello oli silloin 11.19. Siihen loppuivat kivut kuin seinään. Kaikki paikat olivat hellänä. Viimeinen ponnistus tuntui peräaukossa asti. Rita, joka on lapsen kummitäti, sai kunnian katkaista napanuoran.

Sain heti lapsen rinnoilleni. En osannut muuta hokea kuin "oi että, oi että". Koin saman hetken kuin Samuli Edelmannin kappaleessa Tähtipölyä: "Äiti ottaa rinnoilleen lapsen vastasyntyneen / silmissään on vielä tähtipölyä." 

Painoa tytöllä oli syntymähetkellä 3422 g, pituutta 48,5 cm ja päänympärysmittaa 36 cm. Apgar-pisteitä hän sai täydet 9/9.

SYNNYTTÄNEIDEN OSASTOLLA

Pääsin synnyttäneiden osastolle, jonne tuotiin vauvani. Mukavat kätilöt auttoivat minua ja opastivat mm. kanto-otteissa, pulloruokinnassa, aamupesuissa ja vaipanvaihdoissa. Pumppasin rintamaitoa sairaalan isolla keltaisella rintapumpulla. Yritin myös imettää tyttöä suoraan rinnoistani, mutta hänen ikenissään oli sellainen voima, että rintoihini sattui. Toisekseen, hän ei oikein suostunut tissille. Siispä sain pumpun ja pulloja, joihin lypsin maitoa päivät ja yöt läpeensä. 

Tyttäreni syntyi samana päivänä, jona isäni kuolemasta tuli vuosi. 31.1. on myös veljeni syntymäpäivä. Äitini ja veljeni tulivat kumpikin katsomaan minua sinä päivänä ja toivat kortin. Myös Rita tuli käymään uudestaan. Myöhemmin samalla viikolla minua ja vauvaa tulivat katsomaan kummitäti Milla ja ystäväni Mari. Muitakin saattoi käydä kylässä, mutten muista että keitä. 

Torstaina 1.2. kävin ennakkoäänestämässä presidentinvaalien toisella kierroksella. Taysissa oli onneksi äänestysmahdollisuus.

Perjantaina 2.2. lääkäri kävi laittamassa minulle ehkäisykapselin vasempaan ojentajalihakseeni. Kapseli on voimassa kolme vuotta. Eipä sillä, en haluaisikaan lisää lapsia, ainakaan tässä vaiheessa.

Ikäväkseni huomasin, että oikealle puolelle alaselän ja pakaran välillä sattui rajusti. Kävelin pari viikkoa synnytyksen jälkeen oikeaa jalkaani ontuen. Muistan, kuinka tein yksin kävelylenkkejä Taysin pihapiirissä ja kuinka kävelyni oli hidasta. Kävin silti joka päivä ulkona, tytön ollessa sen aikaa osaston kansliassa. Selkävaiva parani onneksi parissa viikossa. Se oli kait jotakin synnytyksestä peräisin olevaa.

Vietin sairaalassa kaikkiaan viikon. Menin maanantaina 29.1. ja palasin ensikodille maanantaina 5.2. Äiti tuli silloin autolla hakemaan meidät. Olisin muuten palannut jo perjantaina 2.2., mutta koska viikonloppuna ensikodilla ei ollut tarpeeksi henkilökuntaa, saavuimme vasta maanantaina. Minulla oli nähkääs alussa intensiivijakso, jota kesti reilut pari viikkoa. Sinä aikana minulla oli omaohjaaja 24/7. Myöhemmin omaohjaaja-aika typistettiin 6h/pvä ja lopulta sitä ei ollut enää ollenkaan. 

Nykyisin minulla on käytössä Äidikepalvelu, jota saan maksusitoumuksella 40h/kk. Se tarkoittaa sitä, että talon ulkopuolinen hoitaja tulee tänne hoitamaan tytärtäni ennalta sovitulle ajalle, esim. kuudeksi tunniksi kerrallaan. Sen ajan saan tehdä mitä haluan. Monesti olen omilla menoillani, mutta tänään, hoitajan ollessa paikalla tällä nimenomaisella hetkellä, istun tietokoneen ääressä näpyttämässä tekstiä. Käytän huhtikuun viimeiset tunnit, joita oli jäljellä kolme. Hoitaja tuli tänne kello 11 ja lähtee kello 14 eli 20 minuutin kuluttua. 

Jippii! Sainpas blogattua. =)  Tarina Taysista on pitkän ajan, liki kolmen kuukauden takaa, mutta muistan sen vielä elävästi. Siksi halusin kirjoittaa sen tänään tänne. Laitan jossakin vaiheessa kuvia, kunhan saan ensin lapsen isän kanssa neuvoteltua asiasta. Sovimme jokin aika sitten, että kysymme luvan toisiltamme ennen kuin julkaisemme kuvia lapsestamme. Kyllä niitä kuvia tänne jossakin vaiheessa saadaan minusta ja tyttärestäni, joka on Aliisa nimeltään. Sitä odotellessa.

Kiva että sain pitkästä aikaa blogata! 

    

 

   

Vauva-arjen kuulumisia

Heippa pitkästä aikaa! Viimeisestä postauksestani on aikaa melkein kuukausi. Se johtuu täysin tästä vauva-arjesta. On tämä kyllä sellaista rumbaa että. 😅 Heräämistä muutaman tunnin välein, tuttipullojen keittämistä, hyvän maidonjuontiasennon hakemista, vaipparallia, puklujen siivoomista sekä päivittäistä pyykinpesua. Tässä vain muutamia mainitakseni. 

Tiedän, en oo vielä kertonut yhtään, miten synnytys meni ja kauanko olin Taysissa. Ajattelin tehdä postauksen nimeltä Tarinaa Taysista, kunhan vauvakiireiltäni ehdin ja väsymykseltäni jaksan. Voin sen verran avata aihetta, että synnytys meni tosi hyvin. Mulla oli mainio kätilö. Kaikkiaan se kesti 9,5 tuntia. Tyttö syntyi maailmaan 31.1.2024 ja terve on. 😍

Jatkettu 29.2.2024: Heipsan! Tässä sen näkee, kuinka huono olen ollut bloggaamaan. Nämä kirjoittamiselle otolliset hetket tulevat yleensä sen harvan kerran kun olen yksin bussissa, kuten nyt. Olin kotona käymässä ja kävin kampaajalla, joka sijaitsee samassa rakennuksessa kuin kotini. Nyt jatkan matkaa takaisin ensikodille, jossa lupasin olla klo 14 mennessä. Tyttärelläni on ollut hoitaja 8.30 alkaen ja hänen työaikansa loppuu klo 14. 

Meillä oli -tai ainakin piti olla- lastenvalvojalle aika ensi maanantaille, mutta lapsen isä ilmoitti olevansa sairastunut eikä yhtään tiedä miksikä vointi kehittyy maanantaihin mennessä. Mä laitan sille lastenvalvojalle viestiä ja ilmoitan asiasta. Katsotaan saadaanko uutta aikaa varattua.

Mulle kuuluu aika väsynyttä. Vauva-arki on rankkaa. Tosin tämän ja eilisen päivän olen jaksanut ihmeen hyvin pelkkien hormonien voimalla. 🤭

Viime viikko oli ihan hirveä, kun tyttöä piti käyttää kolmena päivänä peräkkäin lääkärissä. Hänellä oli kasvoissa märkärupi. Nyt on onneksi lähes kokonaan parantunut. Kotisairaanhoito kävi monena päivänä peräkkäin laittamassa antibioottia kanyylin läpi suoraan suoneen mutta toissapäivänä kanyyli otettiin pois. 

Öisin tyttöä joutuu ruokkimaan 3-4h välein. Olen onneksi saanut syöttöjen välissä nukuttua.

Kaiken lisäksi ensikodissa on ollut syyhyä yhdessä perheessä. Mulle ja tytölle ei ole onneksi tarttunut, mutta varotoimenpiteitä on jouduttu tekemään, esim. lakanapyykkiä on saanut pestä alvariinsa. Voi sitä rumbaa. 😅

Muuten tyttö voi hyvin. Tosi suloinen ja reipas on. 🥰

Joo-o. Tämmöistä tänne. Ehdin onneksi tähän aikaisempaan ratikkaan, mikä meinaa sitä, että ehdin hyvissä ajoin ennen klo 14 takaisin ensikodille.

Kun tulin Taysista, mulla oli intensiivijakso. Alkuun mulla oli oma (vaihtuva) hoitaja 24h/vrk, sitten aikaa typistettiin 6h/vrk. Intensiivijakso päättyi maanantaina. Jatkossa mun on pärjättävä enemmän omillani. Toki saan ja mun pitääkin pyytää apua tarpeen tullen. Sitä varten ohjaajat ovat. 

Nyt kun intensiiviä ei enää ole, hyödynnän Äidike-palvelua. Saan sen kautta varata tytölle hoitajan aina kun tarvitsen. Sekin tosin on ajallisesti rajattu, 40h/kk eli noin 10h/vko. Tänään lapselleni tuli ensimmäistä kertaa hoitaja Äidike-palvelusta, sillä välin kun kävin kampaajalla. 

Jatkettu 17.3.2024: Hei jälleen. Kaksi ja puoli viikkoa on kulunut. Päivät menevät vauhdilla. Välillä väsyttää enemmän, välillä vähemmän. Tytöllä oli sekä tämän viikon että viime viikon perjantaina hoitaja Äidike-palvelusta. Olin sillä välin kavereita näkemässä. Tuo Äidike-palvelu on kyllä osoittautunut hyväksi. Saa välillä sitä paljon kaivattua omaa aikaa.

Jeps. On 16.-17.3. välinen yö ja seison täällä ensikodin keittiössä keittämässä tytön tuttipulloja. Sain hetki sitten tytön syötettyä ja pissavaipan vaihdettua. Odotan että nuo pullot kiehuvat ja näpytän tekstiä sillä aikaa. Vielä kolme minuuttia. 

Ensi viikosta on tulossa menontäyteinen. Ma ei mitään, ti olen aamupäivästä injektiolla ja koitan ehtiä Sokoksen Prismaan, ke jälkitarkastus klo 12.40 Tesomalla jonne äiti tulee mun kaa + papin tapaaminen täällä ensikodilla klo 16, to kaverin tyttären synttärit jonne mennään tytön kaa, pe koko päivä kaveripariskunnan kaa kaupungilla, la ei toistaiseksi mitään, su ristiäiset.

Sellaista tänne. Jaahas, nyt otan pullot pois, jätän kuivumaan ja käyn jatkamaan uniani. Moikka.

Mitäpä jos?

Hei! Lupailin eilen kirjoittaa oman Mitäpä jos -listan, pohjautuen Samuli Putron samannimiseen kappaleeseen. Biisissä Putro esittää liudan kysymyksiä, joista jokainen alkaa sanoilla "mitäpä jos". 

Alussa ja lopussa hän miettii: Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi / eikä talon katto kestä / lentääkö se ilmaan? Sellaista en sentään pelkää. Eiköhän tämä ensikoti sen verran jykevä kivitalo ole, että katto kestää hurjemmatkin myrskyt. 

Toinen biisissä esiintyvä asia, jota en pelkää, on mitäpä jos oot lapseton. Siitä ei pelkoa ole  - en kait muuten istuisi tässä kirjoittamassa. 

Tässä tulee jälleen kymmenen kohdan lista asioista, jotka minua huolettavat:

Mitäpä jos

-myöhästyn huomenna synnäriltä

-en muista ottaa kaikkia tavaroita mukaan

-synnytys ei sujukaan

-mua sattuu ja väsyttää niin paljon, etten jaksa ponnistaa

-mulle joudutaan tekemään episiotomia tai sektio

-mulle ei tule minkäänlaista äidinvaistoa

-lapseni on vammainen

-lapseltani puuttuu jokin aisti

-joudun vähän väliä kysymään apua

-mun lapsi kuolee (siinä tapauksessa syyttäisin itseäni)

Murehdinko liikaa etukäteen? Viimeisen asian kohdalle totean kuten Samuli Putro:

  Mitäpä jos sä pelkäät turhaan turhaan turhaan turhaan turhaan / mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Tässä tulee mun mielestä biisin kauneimmat ja koskettavimmat säkeet:

Tiedäthän että pysyn tässä vierelläsi maailman tappiin asti / vaikka tää nuoruutemme kesii väistämättä ja vaipuu vanhuuteen / Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä / mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?

Aivan. Nämä säkeet omistan tyttärelleni. Lupaan äitinä pysyä hänen vierellään, vaikka kaikki me täältä joskus lähdemme. Mitä jos kaikella on lopulta tarkoitus, silläkin, että tulin yllättäen raskaaksi. Mitä jos kaiken tämän Luoja näki ja suunnitteli huolella, mittatilaustyönä, hartaasti ja yksinoikeudella.

Lopuksi tulee mun mielestä biisin tärkein pointti:

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan / ja elämä tapahtuu sinä aikana?

Niinpä. Mitäpä jos mä pelkään turhaan - ja elämä tapahtuu sinä aikana. Uusi elämä, joka sai alkunsa noin toukokuun 2023 alussa, kasvoi kohdussa yhdeksän kuukautta ja joka näkee päivänvalon ensi viikolla. Tervetuloa maailmaan, mun pieni tyttöni.🧡

Kuulen korvissani ihmisten sanovan: Hyvin se menee. Kyllä sää selviät. Lapsen isäkin toivotti tsemppiä. :')

Niin se on uskottava. Onneksi mulla tulee ystävä mukaan huomenna synnärille. Kyllä kaikki takuulla järjestyy. Elä sie plikka pelekää!

Tsemppiä synnytykseen Tuulia!🙏

Viime hetken fiilikset ennen h-hetkeä

Moikka moi! 

Viime postauksesta on kulunut jo kaksi viikkoa. Silloin oli lauantai, kuten nytkin. Ajattelin näpytellä tähän viimeisten hetkien tuntemuksia ennen synnärille lähtöä. Lähden siis Taysiin ylihuomenna kello kahdeksaksi aamulla.

Tänään mua väsyttää, stressaa ja jännittää. 

Mua on väsyttänyt aamusta asti. Oon kolme päivää putkeen siivoillut; torstaina kämpillä neuvolan jälkeen, eilen kämpillä kaverin näkemisen jälkeen sekä tänään täällä ensikodilla. Sekä torstaina että eilen olin takaisin ensikodilla vasta kello 21 ja pääsin 22 aikaan nukkumaan. Se on mulle aivan liian myöhäinen aika valvoa. Siivoominen on vienyt multa energiaa, joskin oon nauttinut lopputuloksesta.

Tänään nousin vasta 8.35, mikä on mulle liian myöhäinen aika nukkua. Toivon, että tänä iltana pääsen aikaisemmin nukkumaan, mielellään jo kello 20, jotta jaksan huomenna herätä kuudelta. Maanantaiaamuna mun on herättävä viimeistään viideltä. Olen nähkääs hidas aamuihminen. Mulla on rutiineja, jotka vievät aikaa.

Stressiä tuo tullessaan se ristiriita, että väsyneenä on pakko jaksaa sekä se, että on paljon tekemistä. Tarvii järkkäillä asioita ennen synnärille lähtöä. Tänään oon imuroinut yhteisiä tiloja sekä omaa huonettani, pyyhkinyt huoneeni tasoja, pessyt pyykkiä ja käynyt Tokmannilla ja Sokoksen Prismassa. Nyt on jo vähän stressi helpottanut, kun on saanut tehtäviä tehdyksi. Tällä hetkellä stressaa tää bloggaaminen ja ajan liian nopea kuluminen. Pitäis olla iltaseitsemäksi valmista, sillä silloin eräs ihana ensikodin ohjaaja lupasi tehdä mulle intialaisen päähieronnan, jotta jännitys helpottaa. Sitten pääseekin jo nukkumaan. 

Lisäksi mua jännittää, mikäs muu kuin synnyttäminen. Kaikki sanoo, että hyvin se menee, Taysissa on osaava ja pätevä henkilökunta. Eniten jännittää vaavin puskeminen maailmaan. Alatiesynnytykseen tähdätään. 

Oon miettinyt monen asian kohdalla, että mitäpä jos? Lyyrinen nero Samuli Putro on tehnyt aiheesta kappaleen. 

Haluaisin kovasti siteerata kappaleen upeita sanoituksia, mutta pahoittelut, multa loppuu aika kesken, sillä pian on valmistauduttava suihkussa käyntiin, hierontaan ja nukkumaanmenoon. Kokeillaan jahka huomenna saisin aikaiseksi tehdä oman Mitäpä jos -listan. 

Nonii, huomiseen, hyvät yöt!

Väsyneen äidin avautuminen

Moikka! Sori, ettei musta oo tän vuoden puolella kuulunut. Vaan nyt musta tuntuu, että on pakko saada avautua. Päässä pyörii ajatuksia, jotka kiusaavat yötä päivää.

Listaan heti kymmenen asiaa, joita en jaksaisi äitinä tehdä.

En jaksa

-laulaa vauvalle

-leikkiä hänen kanssaan

-opetella vauvahierontaa (vaikka olen hieroja ammatiltani)

-pyyhkiä vähän väliä vauvan kakkapyllyä

-ottaa selvää siitä, mitä lapselle saa minkäkin ikäisenä syöttää

-pysähdellä jatkuvasti imettämään muksua

-heräillä tämän tästä keskellä yötä (pelkkä ajatus jo uuvuttaa)

-lueskella netistä yhtikäs mitään

-muistaa mitä kaikkea mun äitinä PITÄÄ jaksaa

-ottaa joka neuvosta vaaria

Näistä kaikista poden suurta syyllisyyttä.

Mikä mun suurin esteeni on? Se on krooninen väsymys, joka täällä taustalla painaa. Väsymys, joka on jatkunut yli kymmenen vuotta, mutta jolle ei ole löytynyt mitään syytä. Lääkäreille on turha puhua, sillä ei heistä kukaan ole osannut auttaa minua. Itse mun on pitänyt räätälöidä elämäni sellaiseksi, että ylipäätään jaksan (esim. avantouinti ja vähintään 9h yöunet). 

Tässä on syy, miksi muutin ensikotiin väliaikaisesti asumaan. Täällä saa turvallisesti harjoitella vauvanhoitotaitoja tuntematta syyllisyyttä siitä, ettei aina jaksa. Täällä on osaavia ja ammattitaitoisia ohjaajia. 

En silti voi loputtomiin sysätä vastuuta lapseni hoidosta toisten harteille, sillä vielä koittaa päivä, jolloin mun on pärjättävä omillani.

Nyt joku saattaa aatella, että nii-in, oisko kannattanu miettiä asiaa ennen kuin harrastaa suojaamatonta seksiä. Niinpä. Niin tai näin, katumus on turhaa tässä vaiheessa. Vähiten mä just nyt kaipaan mitään moraalisaarnoja. Myönnetään, että joskus tekis mieli hakata päätä seinään ja hokea "tyhmä, tyhmä, tyhmä!", mutta mitä se auttaa? Olen ollut yhdynnässä lapsen isän kanssa useita kertoja ennenkin, enkä silloinkaan tullut raskaaksi. Tähän oli helppo tuudittautua. Ja pam! Sen kauniin kerran siinä kävikin niin, että munasolu hedelmöityi ja aloin ihmetellä aamupahoinvointia sun muita oireita. Olen siis varoittava esimerkki. Älkää ottako musta mallia (ellette halua vahinkolasta).

Välillä musta tuntuu, etten halua koko lasta. Mietin, oisinko päässy helpommalla, jos oisin tehny abortin. No mut silloin mua vasta oiskin kaduttanut, sillä oisin joka vuosi lasketun ajan kohdalla miettinyt, että nyt olisi hänen näin ja näin mones syntymäpäivänsä, hänen, jonka annoin lääkäreille luvan tappaa. Itkettää pelkkä ajatus.

Tiedän, että musta ei oo täysipainoiseksi äidiksi. Siksi mä AION hankkia lapselle sijais- tai tukiperheen. Alussa harkitsin lapsen antamista heti suorilta adoptioon, mutta lapsen isä oli toista mieltä. Kyllä mä ainakin kokeilen tämän varhaislapsuusajan hoitaa ja kasvattaa vauvaa itse. Katsotaan sitten mitä elämä tuo tullessaan. Mun on joka tapauksessa PAKKO saada omaa aikaa. Monet kerrat on tehny mieli unohtaa koko raskaus ja puuhailla omia juttuja. Tälläkin hetkellä, kun kirjoitan, lapsi potkii mahassani, mutten kilju riemusta – en ole kiljunut missään vaiheessa. En koskaan halunnut äidiksi. Siks tuntuu, että oon äiti vastoin tahtoani.

Sanovat, että oma lapsi opettaa ja tuo iloa ja sisältöä elämään. Niin se kait on uskottava. Sanovat myös, että mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa sen pienen, juuri syntyneen käärön syliin. Tässä kohtaa tulee mieleen Samuli Edelmannin kappale Tähtipölyä. Alan joka kerta itkeä, kun vain ajattelenkin tätä säettä: Äiti ottaa rinnoilleen lapsen vastasyntyneen / silmissään on vielä tähtipölyä. Pian se aika tälläkin äidillä koittaa. Laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa.

Hankin joskus omalle äidilleni t-paidan, jossa lukee: "Äiti on vähän väsynyt". Nyt tuntuu, että tarvisin itselleni samanlaisen. Ne on niitä Mentalwearin vaatteita. 

Jos haluatte ja jaksatte, lukekaa aiempi postaukseni vuodelta 2020. → LAPSET – mitä mieltä? Nyt ajat ovat muuttuneet ja samalla mielipiteeni lapsista. En pysty olemaan leijonaemo, en, vaikka kuinka haluaisin. Ei tällä väsymyksellä. Tällä hetkellä perheeseeni kuuluu minä ja tyttäreni. Siitä pidän kyllä huolen, että kukaan tai mikään ei riko meitä. Minä ja tyttäreni olemme erottamattomia, vaikka tiedän, että lapset ovat vain lainaa. Toista vanhempaa ei ole arjessa läsnä, ainakaan jatkuvasti. Enpä olisi vielä nelisen vuotta sitten uskonut, että minusta tulee yh-äiti.

Ihan Kikka Vaaraksi en rupea (Kikka Vaara on Putouksen sketsihahmo keväältä 2018.) Saatan olla Suomen väsynein äiti, mutta en tunnollisin. En vain pysty siihen. Ehkä joskus laiminlyön lastani, mutten tee sitä tahallani. Suurin ristiriita onkin siinä, että JOUDUN väsyneenä jaksamaan, halusin tai en. Kun muksu huutaa ja itse haluaisin vain kääntää kylkeä, ei auta, vaan on mentävä rääkyvän lapsen luo.

Tänään soitin äidille ja kysyin ehkä joidenkin mielestä hölmön kysymyksen. Kysyin, kannattaako mun mennä rohkeasti jo synnyttäneiden, täällä ensikodilla asuvien äitien mukaan juttelemaan ja tutustumaan heidän vauvoihinsa. Äiti sanoi, että ehdottomasti kannattaa. Olen pääosin ollut viime päivät huoneeseeni linnoittautuneena ja omaan kuoreen käpertyneenä, joten ehkä olisi aika astua ulos ja sukeltaa äitien ja vauvojen maailmaan. Yritän tässä parhaani mukaan kerätä motivaatiota. Ennen pitkää joudun kuitenkin asian eteen.

Siispä ei muuta ku motivaatio kohdalleen ja vauvamaailmaan tutustumaan, niin eiköhän se siitä ala luistaa! 

Auttoi, kun sai tänne blogiin purkaa tunnetuskaa. Nyt olen astetta avoimempi puhumaan rohkeasti tunteistani ohjaajille ja miksei jo synnyttäneille äideille – ja ennen kaikkea teille, hyvät lukijat.