Benjihyppy Kaivopuistossa

Tässä teille tunnelmia eiliseltä.

Lisää tekstiä luvassa piakkoin.

Kesä eletään

Moikka moi. Siitä on tasan kuukausi, kun olen viimeksi postannut. Kaveri perui näkemisemme, niin siitäpä keksin, että mitenkäs muuten kulutan aikaani kuin kirjoittamalla blogia. Tänään on ollut kuuma päivä. Nukuin 8.30 saakka, kävin Tohlopissa uimassa, pesin pyykkiä, kävin Facebookissa ja siirsin puhelimesta tietokoneelle kuvia, joita olisi tarkoitus laittaa myös tähän blogiin.

On oltava varovainen mitä kirjoittaa. Paljon on asioita, joita haluaisin tuoda julki, mutta joista nousisi vain turhan suuri haloo näin varhaisessa vaiheessa. Mitä muuta mää täällä teenkään kuin avaan yksityiselämääni? Nyt on oltava vain erityisen tarkkana siitä, missä määrin kertoo ja mitä. 

 

YÖUNET

Olen nukkunut huonosti viime aikoina. Se johtuu kuumuudesta. Huonoja yöunia on jatkunut jo viikkoja. Minulla on ollut monta unetonta tai lähes unetonta yötä. Nukahdan kyllä illalla nopeasti, mutta monesti herään aamuyöstä, minkä jälkeen en saa enää unta. Nousen kyllä aamulla suht aikaisin ylös, olinpa nukkunut miten huonosti tahansa. En halua jäädä sänkyyn aamupäiviksi rötväämään. Siinä menee äkkiä päivä pilalle. 

Kumma kyllä, minua ei ole väsyttänyt päivisin juuri ollenkaan, vaikken ole saanut unta. Mun ei ole pahemmin tarvinnut päiväunia nukkua. Olen varma, että se johtuu valoisuudesta. Pimeään aikaan tilanne on aivan toinen. Valoisuus on kyllä ihana asia, mutta yöt saisivat olla pimeitä. Minulta nimittäin uupuu pimennysverhot.

Yön unettomina tunteina mieli lähtee usein laukalle. Silloin tulee miettineeksi kaikkea mahdollista. Aamuisin kun herää (etenkin jos ei ole välissä nukkunut), yön aikana mielessä pyörineet asiat vaivaavat potenssiin 50.

Olen puhunut ennenkin siitä, että asunnossani on kylmä. Näin kesäkuumalla sitä ongelmaa ei ole. Nytkin istun shortseissa ja topissa. Silti makuuhuoneessa kiertää kylmä ilma. Jostain se puskee, ilmeisesti ilmanvaihtokanavan kautta. En koe, että minun pitäisi hankkia tuuletinta. Jos nukun pelkällä täkillä, minun on kuuma, jos pelkällä pussilakanalla, minun on kylmä. Minulla on aina oltava pyjama päällä. Alasti en nuku. :D Silloin vasta kylmä tulisikin.  

Ärsyttää herätä lakanat ryttyisinä ja hiestä märkinä. Oli liian kuuma tai kylmä, uni jää pinnalliseksi. Pitäisi löytää se optimaalinen lämpötila, jottei heräilisi vähän väliä. Viime yönä sentään sain pitkästä aikaa nukutuksi. Heräsin vain kahdesti yön aikana, minkä jälkeen nukahdin uudelleen lähes samantien.

Ehkäpä sään viilennyttyä jn iltojen pimennyttyä yöuneni palautuvat jälleen niiksi hyviksi, jotka ne vielä keväällä olivat. Siihen asti kikkaillaan ja mietitään uusia keinoja.  

 

IHMISSUHTEET

Mulla on juttua yhen kaa. On ollut jo pidemmän aikaa. En silti ole valmis suhteeseen tältä istumalta. Miksi - sitä en lähde tässä avaamaan. Haluan ensin tapailla rauhassa ja vasta sitten tehdä päätöksen. Voi olla, että muutaman kuukauden päästä olen jo valmis suhteeseen. Haluan joka tapauksessa viettää sinkkukesää vielä kun voin.

Tällä hetkellä elelen sinkkuuden ja seurustelun rajamailla. Tiedän, että tilanne jakaa mielipiteitä. Tiedän, että minulla olisi ottajia, ja sekös heitä puistattaa, että olen melkein varattu. Muutama on tunnustanut olevansa ihastunut minuun. On se rankkaa olla suosittu - ihan oikeasti.

Niille, jotka asiasta tietävät, pyydän: Olkaa hiljaa. Niille, jotka eivät tiedä, pyydän: Älkää kyselkö mitään, älkää edes yksityisviestillä. Kerron sitten itse, kun sen aika on.

Käyn silti yhä sinkkuilloissa niin kauan kunnes toisin sanotaan. Siellä tapaan ystäviäni ja tuttaviani. Olen seurallinen ihminen ja tykkään jutella tuttujen ja joskus tuntemattomienkin kanssa.

Yksi asia on varma: Seurustelin tai en, kaverit on ja pysyy. Heistä en luovu. Kaveria ei jätetä. 

 

Mitä tulee kaverisuhteisiini, niin olen sitä mieltä, että minulla on liikaa kavereita. En ole viime viikkoina muuta tehnytkään kuin ollut kavereitten kanssa. Ei ole sellaista päivää, etten jotakuta näkisi. Siksin nautin suuresti siitä, että saan juuri nyt olla omissa oloissani. Laitoin puhelimenkin lentokonetilaan bloggaamisen ajaksi. 

Vähempi määrä kavereita riittäisi vallan hyvin. Muutama on minulle sanonut, että kannattaa karsia. Ongelma vain on siinä, että haluan pitää kaverini. Ei ole mitään syytä laittaa kenenkään kanssa välejä poikki. Tiedän, että joskus joillekin kaverisuhteille vain käy niin, että yhteydenpito katkea ilman, että tapahtuu mitään erityistä. Omalla kohdallani tuskin käy niinkään. Jos mua yhtään tunnette, niin tiiättä, jotta minä se muistan kaikkien ihmisten merkkipäivät. Siinä samalla tulee usein kysyttyä kuulumisia, etenkin jos harvoin toisistamme kuullaan. Siitäpä se ruljanssi taas alkaa, kun tulee kyseltyä milloin voisi tavata.

Huhuu, onko kenelläkään tarvetta kavereille? Voisin lahjoittaa puolet heistä niille, jotka oikeasti tarvitsevat. Ajatella, että joillakin on oikeasti sellainen tilanne, ettei ole edes sitä yhtä ystävää. Minulla on kavereita satoja, mutta joillekin (lue: aika monelle) olen se ainoa tai toiseksi ainoa ystävä. On sekin välillä rankkaa. 

En jaksa sitä pommitusta, joka alkaa aamusta ja jatkuu iltaan asti. Tämä koskee kahta nimeltä mainitsematonta kaveriani - tunnistatte itsenne kyllä. Vaikka tiedän, että tarkoitatte hyvää, niin kaikesta ei tarvitse raportoida. Olen tehnyt teille selväksi, että kuormitun siitä, jos yksi ja sama ihminen ottaa päivittäin yhteyttä. Kyllä te sen ymmärrättekin, ja jätätte minut rauhaan, hetkeksi, mutta sitten se sama lätinä ja liirumlaarum alkaa taas. Olette tärkeitä kamuja, mutta alan oikeasti useammin muistuttaa teitä siitä, että vähempi määrä puhetta ja yhteydenpitoa riittää.  

Eilen kylässä käynyt kaverini sanoi hyvin: "Muista, että on täysin sinun ansiotasi, että sinulla on juuri ne kaverit jotka on." 

Olisi noloa ja töykeää sanoa, että kaverit, jättäkää mut rauhaan. Kyllä minuun saa yhteydessä olla, etenkin te, jotka harvoin otatte yhteyttä. Minua on neuvottu perumaan näkemisiä, jos on sellainen päivä, etten jaksa nähdä kavereita. Siinä on minulle opettelua - minulle on nimittäin todella korkea kynnys perua yhtikäs mitään. 

Tähän loppuun vielä: Muistakaa, etten ole suuttunut teille tai unohtanut teitä, jollen heti vastaa viesteihinne. Mulla kestää aikani. Viimeksi lauantaina, kesäleirillä ollessani, pidin koko päivän puhelinta lentokonetilassa. Se oli erittäin vapauttavaa. Kyllä teistä suurin osa ymmärsi tehdä kuten olin Facebookissa kehottanut tekemään eli antamaan minun olla rauhassa viikonlopun ajan.

 

SYYLLISYYS 

Ja sulla ei oo enää aikaa / ja syyllisyys se jatkuvasti painaa / haluat olla paras taas / hätäästä elämää 

(Lainaus Lauri Tähkän kappaleesta Hätäästä elämää) 

Nyt mä vasta tajuan, miten usein tunnen syyllisyyttä. Tunne on tuttu eritoten ihmissuhteissa. Mua on pienestä asti syyllistetty, joten ehkä lapsuudesta on jäänyt trauma. Syyllisyys tuntuu kehossa jännityksen tunteena ja ylimääräisinä sydämenlyönteinä.

Olen todella herkkä tuntemaan syyllisyyttä. Jos erehdyn vahigossa vilkaisemaan jotakuta niin, että hän vilkaisee takaisin, tulee paha olo ja käännän katseeni äkkiä pois. Jos joku tuijottaa minua pitkään tai luo paheksuvan katseen, syyllistyn välittömästi. Pahinta on tämä: jos joku sanoo minulle jostakin asiasta napakasti, ajattelen, että vika on minussa ja olen tehnyt väärin. En halua, että yksikään ihminen ärähtää minulle. Silloin, kun kysyn tarkentavia kysymyksiä, jos jokin asia menee minulta ohi (usein väsymyksen takia), saan kuulla siitäkin: "Etkö sää kuuntele?" "Justhan mää sanoin." "Kuuntele tarkemmin." Ajattelen jopa, että jos multa pyydetään anteeksi, se on minun syytäni: Mitäs menin tilanteeseen, jossa oli vaara tulla tönäissyksi tai muulla lailla osutuksi. Liikenteessä tunnen syyllisyyttä siitä, jos auto joutuu odottamaan minua tietä ylittäessäni. Silloin ajattelen, että anteeksi kun hidastan matkantekoasi, anteeksi että olen olemassa. Myös sovituista ajoista minuutinkin myöhästymiset saavat minut tuntemaan morkkista.

En kuitenkaan ajattele, että maailman ongelmat olisivat minun syytäni, kuten sodat, nälänhätä, köyhyys ja ilmastonmuutos. Niin pitkälle en ole ajatusta jalostanut. Kuten esimerkeistä huomaatte, enemmän tunnen syyllisyyttä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. 

Joskus mietin, olenko liian kiltti? Tiedän, että aika monen mielestä olen. En mielelläni sano vastaan kenellekään ja välttelen tilanteita, joista on vaarana kehkeytyä väittely. En missään nimessä halua loukata ketään tai tuottaa kenellekään pettymystä tai mielipahaa. Vaikken sitä ääneen juuri sano, niin minua sattuu satuttaa ja harmittaa, jos toista harmittaa. Ehkä reflektoin tunteita turhankin herkästi. Kiltteys saa aikaan sen. Haluan kaikille pelkkää hyvää. En halua aiheuttaa hämminkiä kenellekään. Miksi kukaan voisi olla minulle suuttunut? Pätevätkö Lauri Tähkän Hätäästä elämää -kappaleen sanat minuun: "Haluat olla paras taas"? Onko se sitä, että haluan olla ihmissuhteissa se paras ja puolueettomin osapuoli, joka ei turhasta vänkää? 

Näitä kysymyksiä voisi pohtia loputtomiin, vaan se menisi ylianalysoinnin puolelle. Ehkä mä yritän opetella vastaan sanomista ja puoleni pitämistä ilman, että alistun tai syyllistyn. Ihmissuhteet ei oo helppoja eikä niissä ole parasta tai surkeinta osapuolta. Kukapa sen sanelee, miten asiat tulisi hoitaa. Kukin tekee tyylillään eikä ole olemassa oikeaa tai väärää.

 

KESÄ ELETÄÄN 

Näiden pohdintojen jälkeen on hyvä mennä itse aiheeseen. Siteerasin jälleen Lauri Tähkää tämän postauksen otsikossa. Hänen Kesä eletään -kappaleensa kertosäe menee näin:

Kesä eletään / surut syrjitään / iloitaan, sytytään elämään. / Tahdon rakastaa / tahdon unohtaa / kaiken muun kun mä nään sinut taas 

Kirjoitin siksi, että kesä eletään, koska vihdoin on alkanut se kuuma kesä, jota olen kauan odottanut. Aion elää, fiilistellä, ihastella, matkustella ja tehdä kaikkea sitä, mistä nautin.

Miten on tähän asti eletty kesä mennyt? Minäpä kerron, kuvin ja sanoin. 

Kuukausi sitten, kun viimeksi bloggasin, vietin kotona luuritonta lauantaipäivää (puhelimeni oli siis koko päivän lentokonetilassa). Kerroin lähteväni seuraavana päivänä Kirskaanniemeen kaverini kanssa. Siellähän me olimme ja mukava, aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä oli. 

Laitan alkuun kuitenkin yhden kuvan minusta ja Elinasta. Kuva on kesäkuun alulta, kun olimme Jyväskylässä:

Bussipysäkillä

 Ja seuraavaksi Kirskaanniemestä muutama kuva:

 

Juhannusta edeltävänä torstaina olin kavereiden kanssa Luhtaanrannassa iltaa viettämässä:

Siellä uitiin raikkaassa Näsijärvessä...

 

...ja saunottiin puusaunassa.

 

Juhannusaattona lahjoitin ikivanhan, vuosikaudet äidin talon takana seisseen polkupyöräni Tori.fi:ssä. Se meni alle puolessa tunnissa. Joku mies kävi sen autolla hakemassa:

Myöhemmin samana iltana lähdin kaverini kanssa Knuutilaan kokkoa katsomaan:

 

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina otin itsestäni selfien, jonka laitoin Facebookin profiilikuvaksi:

Juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona siivosin veljeni kanssa äidin talon yläkertaa. Noin kymmenen jätesäkillistä tavaraa lähti roskiin.

Nämä odottivat yläkerran eteisessä matkaansa roskasäiliöön.

Vähitellen veljeni huone tyhjeni.

27.-29.6. olin Jehovantodistajien konventissa, joka pidettiin Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Tässä kuva sunnuntaiaamulta, kun odottelin kyytiä kotipihassani:

 

Sitten siirryttiin jo heinäkuun puolelle. 5.7. kävin kaverini kanssa miniristeilyllä Tampereen sisävesillä:

Lähtö Laukontorilta

Laivalla oli ruokailu

Tee maistui ruuan päätteeksi.

Laivan kannelta maisemakuvia...

...ja kuvatuksi tulemista.

Sitten koittikin seuraava viikonloppu ja Teiskon Vähäsillan kesäleiri, jossa olin Klubitalon porukan kanssa:

Mölökyn pelluuta

Yövyin päärakennuksessa

Rantaan johtava tie

Muuan iloinen leiriläinen :)

Minunkin sininen pyyhkeeni se siellä kuivumassa, kolmas vasemmalta.

Veneellä ei tullut soudeltua mutta uitua tuli sitäkin enemmän.

 

 

 

Mitä muuta kesääni kuuluu? Päivitetäänpä kesäsuunnitelmat-listaani:

15.7. kaveri jalkahoitoon

16.7. piknik serkun ja kaverin kanssa

18.-20.7. Pietarsaari

24.-26.7. Helsinki, jossa tarkoitus olisi hypätä benjihyppy 100 metristä (hyvä tavaton mua jännittää!)

30.7.-12.8. Oulu

13.8. kampaaja ja Särkänniemi

15.-29.8. kaveri Haapajärveltä tulee mun luo ja 21.8. lähdemme päiväksi Helsinkiin

 

TAVARAT

Tavaraa, tavaraa, tavaraa... Voi hyvän tähden sitä tavaran määrää, joka pursusi sekä veljeni huoneesta että huoneen perällä olevasta vintistä. Kuten parista kuvasta näitte, siivosin veljeni kanssa äidin taloa. Älkää luulko, että äitimme olisi menehtynyt. Ei, kyse ei ole siitä, vaan halusimme muuten vaan kohentaa paikkoja, kun äiti jossakin vaiheessa muuttaa talosta pois. Käytimme urakkaan aikaa nelisen tuntia. Veljeni oli todella topakka ja hävitti tavaraa minkä ehti. Itsekin hävitin, mutta hitaammin. Saatoin jäädä lukemaan vanhoja isoäitini lähettämiä kirjeitä ja ottaa jemmaan joitain vanhoja kouluvihkoja. Myös lasten Alias tarttui matkaani. Ehkä pelaan sitä joskus tyttäreni kanssa. Lopuksi otimme auton ja veimme tavaroita jätesäkeissä roskasäiliöihin. Noin kymmenen jätesäkillistä tavaraa lähti.

Ei siinä, on sitä tavaraa omissakin nurkissa. Kaikkea sitå tuleekin kaappeihin jemmattua. Pitäisi hävittää muun muassa varusteita, joita tyttäreni ei enää tarvitse: sitteri, tuttipullot, tuttipullojen mikrosterilointilaite, rintapumppu, itkuhälyttimet ja vaatteita. Lisäksi minulla on jätesäkillinen vaatteita, jotka olisi hyvä pestä ja viedä Konttiin. Osan myyn ja osan annan ilmaiseksi Tori.fi:ssä. En tavoittele voittoa - tärkeintä on päästä eroon. Roskiin en heitä muuta kuin rikkinäistä, sillä aina on joku joka tarvitsee.

Vaikken ole mikään hamstraaja, minulle on kertynyt paljon sellaista tavaraa, jota en ole aikoihin tarvinnut. Pitäisi vaan ottaa aikaa ja karsia kovalla kädellä. Tässä tämä elämä meneekin: sekä kavereiden että tavaroiden raivaussavotassa. Ehkä ne kaverit kuitenkin pidän. Ovat he materiaa tärkeämpiä. Silti alan hävittää tavaroita pikku hiljaa, ihan jo tulevaa muuttoakin ajatellen.

 

TIETOKONE

Tiedän, että tämä on varmaan kolmas kerta putkeen, kun puhun tietokoneestani. Tämä joka minulla nyt on, on toiminut erittäin hyvin. Ainoa asia, jonka haluan tietokoneestani sanoa, on se, että en saanut vakuutusyhtiöltä korvauksia. Heidän mielestään vanha koneeni oli ilmeisesti liian vanha. Oli sillä ikää neljä vuotta. Korvaussumma olisi jäänyt alle omavastuun, minkä vuoksi vakuutusyhtiö ei tullut vastaan. No, kerrankos se kirpaisi yli 1000€ laittaa uuteen tietokoneeseen. Toivon, että tämä kone kestää monen monta vuotta. 

 

TYTTÖ

Tyttärelleni kuuluu hyvää. Hän on jo puolitoistavuotias ja kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Puhetta tulee jonkin verran. Hän kiipeilee jo ylös liukumäen rappusia, kiikuttaa tavaroita ees taas ja hänen hiukset saa pienelle ponnarille. Hän on erittäin valloittava, hurmaava ja touhukas tapaus. Vaan kyllä häneltä omaa tahtoakin löytyy. Jollei hän saa haluamaansa, hän osoittaa sen. Sanoin hän ei vielä osaa tunteitaan ilmaista, mutta itkua tulee ja tavarat lentävät ympäriinsä.  

 

LOPPUSANAT

Huh hei, kylläpä tuli taasen kirjoitettua. Voiko tätäkin pienimuotoiseksi romaaniksi kutsua? Nyt täytyy vähän syödä. Salille en enää tänään ehdi, se täytynee jättää huomiseen. Olipa mukavaa taas pitkästä aikaa blogata tuntitolkulla. Pian avaan puhelimen lentotilasta ja katson kuinka moni on kaivannut mua. Se on hei jälleen! Kenties kuukauden päästä postailen kunnolla kuulumisia.