Tarinaa Taysista

Heipsan hei pitkästä aikaa! Elelen niin kiireistä vauva-arkea, etten ole kuukausiin ennättänyt postata yhtikäs mitään. Tänään korjaan tilanteen. Tyttärelläni on hoitaja vielä vajaat pari tuntia, joten kaivelin läppärin, istuuduin alas ja päätin pistää postaamiseksi. 

Haluan kertoa, miten minulla meni, kun olin Taysissa synnyttämässä.

Maanantaina 29.1. asuin jo ensikodilla. Heräsin aamulla todella aikaisin, sillä minun piti olla klo 8 Taysissa. Kävelin Petsamosta Taysiin, jossa sain oman huoneen. Synnytystä alettiin heti käynnistää misoprostoli-lääkkeellä, joita sain kahden tunnin välein. Lääkkeet otettiin suun kautta. Ystäväni Rita tuli sairaalaan vierailulle. Jalkani olivat tuhannen turvoksissa, minkä vuoksi pyysin tukisukkia ja sainkin sellaiset. Päivä meni nukkuessa, sairaalaruokaa syödessä ja MTV Katsomon Aallonmurtajaa katsellessa. 

Tiistaina 30.1. minulta tuli lapsivedet kello 8.40. Vuodin koko päivän vaaleanpunaista nestettä aivan solkenaan, joten sairaalan maksimaaliset pikkuhousunsuojat tulivat tarpeeseen. Ultralääkäri tarkisti minut ja totesi, että kohdunsuu on auennut jo sopivasti. Siitä alkoivat erittäin kivuliaat supistukset. Joka kerta kun supistus tuli, nojasin pöytää tai tuolia vasten taikka asettauduin nelinkontin sängylle tai lattialle. Minulle annettiin tens-laite, joka lievitti supistuskipuja vähäsen. Supistuskipuja voi verrata maksimaaliseen kuukautiskipuun. Milloin kramppasi alavatsaa, milloin alaselkää. Kipu tuli kuin hyökyaalto, oli suorastaan infernaalista ja sitä kesti koko päivän. Päivällä ystäväni Maritta tuli katsomaan minua ja myöhemmin päivällä myös Rita. Vaikeroin heidänkin seurassaan, mutta jaksoin silti nauttia Marittan tuomasta mustastamakkarasta.

Katselin päivän ja illan aikana Aallonmurtajan loput jaksot. Viimeisen jakson kohdalla jouduin laittamaan sarjan pauselle noin viiden minuutin välein, sillä supistuksia tuli vähän väliä. Nukkumisesta ei tullut yhtään mitään. Sain iltamyöhällä kipupiikin. En saanut siitäkään huolimatta unta. 

Keskiviikkona 31.1. kivuliaat supistukset jatkuivat. Niin lujaa särki, että meinasi lähteä järki. Yöllä noin 2-3 aikaan painoin nappia ja hälytin hoitajan. Hän sanoi, että pakkaa kamasi, nyt lähdetään synnärille. Tein kaiken käskystä ja lähdin. Sinne jäi huoneeni, jonne en enää palannut.

Minut kuljetettiin pyörätuolilla synnytysosastolle. Menin makaamaan sänkyyn, jossa sain unta korkeintaan varttitunnin pätkissä. Joka kerta kun supistus tuli, nautin ilokaasua. Siinä makasin muutaman tunnin. Kuuntelin pöljyyttäni YouTubesta Jope Ruonansuun kappaletta "Hiljentykää / meidän isä synnyttää / kyllä sitä jännittää / osaako se hengittää niinku pittää..."

SYNNYTYS

Aamun koittaessa kätilökin vaihtui. Silloin aloin tosissani synnyttää. Rita otti kotoaan taksin ja tuli synnärille minua katsomaan. Kätilö nimeltä Kerttu-Leena oli oikein mukava ja osaava. Hän valmensi ja tsemppasi minua kaiken aikaa. Sain yhteensä kolme epiduraalipuudutusta selkään sekä kaksi pudendaalipuudutusta, jotka laitettiin emättimeen. Lisäksi sain kanyylin käteeni ensimmäistä kertaa elämässäni. Toinen asia, joka minulle tehtiin ekaa kertaa elämässäni, oli katetrointi. Olin niin jännityksessä ja puuduksissa, etten saanut pissaa tulemaan. Siinä minä ähisin ja puhisin ja sihisin ja puskin. Kärsimys ja nautinto kulkivat rinnakkain. Aina kun alkoi supistaa, vedin ilokaasua naamariin minkä kerkesin. Jokaisen supistuksen jälkeen koitti hetkellinen euforia. 

En edes laskenut monestiko jouduin ponnistamaan, mutta veikkaisin, että useita kymmeniä kertoja. Olin kyllä aivan järjissäni ja vielä aamulla puhuin sujuvasti politiikasta ja presidentinvaaleista, jotka olivat silloin ajankohtaiset. Pystyin jopa käyttämään älypuhelintani ja laittamaan viestiä kavereilleni ja lapsen isälle.

Hyödynsin kätilön neuvomaa hengitystekniikkaa. Ähisin ja puhisin useita kertoja. Olin aivan rasittunut ja lopen uupunut ja melkeinpä varma, etten jaksa ponnistaa tyttöä maailmaan. "Puske vaan, rohkeasti, ikään ku puskisit kynnyksen yli", valmensi kätilö. Tein käskystä ja lopulta: aah, vauva tuli pihalle. Kello oli silloin 11.19. Siihen loppuivat kivut kuin seinään. Kaikki paikat olivat hellänä. Viimeinen ponnistus tuntui peräaukossa asti. Rita, joka on lapsen kummitäti, sai kunnian katkaista napanuoran.

Sain heti lapsen rinnoilleni. En osannut muuta hokea kuin "oi että, oi että". Koin saman hetken kuin Samuli Edelmannin kappaleessa Tähtipölyä: "Äiti ottaa rinnoilleen lapsen vastasyntyneen / silmissään on vielä tähtipölyä." 

Painoa tytöllä oli syntymähetkellä 3422 g, pituutta 48,5 cm ja päänympärysmittaa 36 cm. Apgar-pisteitä hän sai täydet 9/9.

SYNNYTTÄNEIDEN OSASTOLLA

Pääsin synnyttäneiden osastolle, jonne tuotiin vauvani. Mukavat kätilöt auttoivat minua ja opastivat mm. kanto-otteissa, pulloruokinnassa, aamupesuissa ja vaipanvaihdoissa. Pumppasin rintamaitoa sairaalan isolla keltaisella rintapumpulla. Yritin myös imettää tyttöä suoraan rinnoistani, mutta hänen ikenissään oli sellainen voima, että rintoihini sattui. Toisekseen, hän ei oikein suostunut tissille. Siispä sain pumpun ja pulloja, joihin lypsin maitoa päivät ja yöt läpeensä. 

Tyttäreni syntyi samana päivänä, jona isäni kuolemasta tuli vuosi. 31.1. on myös veljeni syntymäpäivä. Äitini ja veljeni tulivat kumpikin katsomaan minua sinä päivänä ja toivat kortin. Myös Rita tuli käymään uudestaan. Myöhemmin samalla viikolla minua ja vauvaa tulivat katsomaan kummitäti Milla ja ystäväni Mari. Muitakin saattoi käydä kylässä, mutten muista että keitä. 

Torstaina 1.2. kävin ennakkoäänestämässä presidentinvaalien toisella kierroksella. Taysissa oli onneksi äänestysmahdollisuus.

Perjantaina 2.2. lääkäri kävi laittamassa minulle ehkäisykapselin vasempaan ojentajalihakseeni. Kapseli on voimassa kolme vuotta. Eipä sillä, en haluaisikaan lisää lapsia, ainakaan tässä vaiheessa.

Ikäväkseni huomasin, että oikealle puolelle alaselän ja pakaran välillä sattui rajusti. Kävelin pari viikkoa synnytyksen jälkeen oikeaa jalkaani ontuen. Muistan, kuinka tein yksin kävelylenkkejä Taysin pihapiirissä ja kuinka kävelyni oli hidasta. Kävin silti joka päivä ulkona, tytön ollessa sen aikaa osaston kansliassa. Selkävaiva parani onneksi parissa viikossa. Se oli kait jotakin synnytyksestä peräisin olevaa.

Vietin sairaalassa kaikkiaan viikon. Menin maanantaina 29.1. ja palasin ensikodille maanantaina 5.2. Äiti tuli silloin autolla hakemaan meidät. Olisin muuten palannut jo perjantaina 2.2., mutta koska viikonloppuna ensikodilla ei ollut tarpeeksi henkilökuntaa, saavuimme vasta maanantaina. Minulla oli nähkääs alussa intensiivijakso, jota kesti reilut pari viikkoa. Sinä aikana minulla oli omaohjaaja 24/7. Myöhemmin omaohjaaja-aika typistettiin 6h/pvä ja lopulta sitä ei ollut enää ollenkaan. 

Nykyisin minulla on käytössä Äidikepalvelu, jota saan maksusitoumuksella 40h/kk. Se tarkoittaa sitä, että talon ulkopuolinen hoitaja tulee tänne hoitamaan tytärtäni ennalta sovitulle ajalle, esim. kuudeksi tunniksi kerrallaan. Sen ajan saan tehdä mitä haluan. Monesti olen omilla menoillani, mutta tänään, hoitajan ollessa paikalla tällä nimenomaisella hetkellä, istun tietokoneen ääressä näpyttämässä tekstiä. Käytän huhtikuun viimeiset tunnit, joita oli jäljellä kolme. Hoitaja tuli tänne kello 11 ja lähtee kello 14 eli 20 minuutin kuluttua. 

Jippii! Sainpas blogattua. =)  Tarina Taysista on pitkän ajan, liki kolmen kuukauden takaa, mutta muistan sen vielä elävästi. Siksi halusin kirjoittaa sen tänään tänne. Laitan jossakin vaiheessa kuvia, kunhan saan ensin lapsen isän kanssa neuvoteltua asiasta. Sovimme jokin aika sitten, että kysymme luvan toisiltamme ennen kuin julkaisemme kuvia lapsestamme. Kyllä niitä kuvia tänne jossakin vaiheessa saadaan minusta ja tyttärestäni, joka on Aliisa nimeltään. Sitä odotellessa.

Kiva että sain pitkästä aikaa blogata! 

    

 

   

Vauva-arjen kuulumisia

Heippa pitkästä aikaa! Viimeisestä postauksestani on aikaa melkein kuukausi. Se johtuu täysin tästä vauva-arjesta. On tämä kyllä sellaista rumbaa että. 😅 Heräämistä muutaman tunnin välein, tuttipullojen keittämistä, hyvän maidonjuontiasennon hakemista, vaipparallia, puklujen siivoomista sekä päivittäistä pyykinpesua. Tässä vain muutamia mainitakseni. 

Tiedän, en oo vielä kertonut yhtään, miten synnytys meni ja kauanko olin Taysissa. Ajattelin tehdä postauksen nimeltä Tarinaa Taysista, kunhan vauvakiireiltäni ehdin ja väsymykseltäni jaksan. Voin sen verran avata aihetta, että synnytys meni tosi hyvin. Mulla oli mainio kätilö. Kaikkiaan se kesti 9,5 tuntia. Tyttö syntyi maailmaan 31.1.2024 ja terve on. 😍

Jatkettu 29.2.2024: Heipsan! Tässä sen näkee, kuinka huono olen ollut bloggaamaan. Nämä kirjoittamiselle otolliset hetket tulevat yleensä sen harvan kerran kun olen yksin bussissa, kuten nyt. Olin kotona käymässä ja kävin kampaajalla, joka sijaitsee samassa rakennuksessa kuin kotini. Nyt jatkan matkaa takaisin ensikodille, jossa lupasin olla klo 14 mennessä. Tyttärelläni on ollut hoitaja 8.30 alkaen ja hänen työaikansa loppuu klo 14. 

Meillä oli -tai ainakin piti olla- lastenvalvojalle aika ensi maanantaille, mutta lapsen isä ilmoitti olevansa sairastunut eikä yhtään tiedä miksikä vointi kehittyy maanantaihin mennessä. Mä laitan sille lastenvalvojalle viestiä ja ilmoitan asiasta. Katsotaan saadaanko uutta aikaa varattua.

Mulle kuuluu aika väsynyttä. Vauva-arki on rankkaa. Tosin tämän ja eilisen päivän olen jaksanut ihmeen hyvin pelkkien hormonien voimalla. 🤭

Viime viikko oli ihan hirveä, kun tyttöä piti käyttää kolmena päivänä peräkkäin lääkärissä. Hänellä oli kasvoissa märkärupi. Nyt on onneksi lähes kokonaan parantunut. Kotisairaanhoito kävi monena päivänä peräkkäin laittamassa antibioottia kanyylin läpi suoraan suoneen mutta toissapäivänä kanyyli otettiin pois. 

Öisin tyttöä joutuu ruokkimaan 3-4h välein. Olen onneksi saanut syöttöjen välissä nukuttua.

Kaiken lisäksi ensikodissa on ollut syyhyä yhdessä perheessä. Mulle ja tytölle ei ole onneksi tarttunut, mutta varotoimenpiteitä on jouduttu tekemään, esim. lakanapyykkiä on saanut pestä alvariinsa. Voi sitä rumbaa. 😅

Muuten tyttö voi hyvin. Tosi suloinen ja reipas on. 🥰

Joo-o. Tämmöistä tänne. Ehdin onneksi tähän aikaisempaan ratikkaan, mikä meinaa sitä, että ehdin hyvissä ajoin ennen klo 14 takaisin ensikodille.

Kun tulin Taysista, mulla oli intensiivijakso. Alkuun mulla oli oma (vaihtuva) hoitaja 24h/vrk, sitten aikaa typistettiin 6h/vrk. Intensiivijakso päättyi maanantaina. Jatkossa mun on pärjättävä enemmän omillani. Toki saan ja mun pitääkin pyytää apua tarpeen tullen. Sitä varten ohjaajat ovat. 

Nyt kun intensiiviä ei enää ole, hyödynnän Äidike-palvelua. Saan sen kautta varata tytölle hoitajan aina kun tarvitsen. Sekin tosin on ajallisesti rajattu, 40h/kk eli noin 10h/vko. Tänään lapselleni tuli ensimmäistä kertaa hoitaja Äidike-palvelusta, sillä välin kun kävin kampaajalla. 

Jatkettu 17.3.2024: Hei jälleen. Kaksi ja puoli viikkoa on kulunut. Päivät menevät vauhdilla. Välillä väsyttää enemmän, välillä vähemmän. Tytöllä oli sekä tämän viikon että viime viikon perjantaina hoitaja Äidike-palvelusta. Olin sillä välin kavereita näkemässä. Tuo Äidike-palvelu on kyllä osoittautunut hyväksi. Saa välillä sitä paljon kaivattua omaa aikaa.

Jeps. On 16.-17.3. välinen yö ja seison täällä ensikodin keittiössä keittämässä tytön tuttipulloja. Sain hetki sitten tytön syötettyä ja pissavaipan vaihdettua. Odotan että nuo pullot kiehuvat ja näpytän tekstiä sillä aikaa. Vielä kolme minuuttia. 

Ensi viikosta on tulossa menontäyteinen. Ma ei mitään, ti olen aamupäivästä injektiolla ja koitan ehtiä Sokoksen Prismaan, ke jälkitarkastus klo 12.40 Tesomalla jonne äiti tulee mun kaa + papin tapaaminen täällä ensikodilla klo 16, to kaverin tyttären synttärit jonne mennään tytön kaa, pe koko päivä kaveripariskunnan kaa kaupungilla, la ei toistaiseksi mitään, su ristiäiset.

Sellaista tänne. Jaahas, nyt otan pullot pois, jätän kuivumaan ja käyn jatkamaan uniani. Moikka.

Mitäpä jos?

Hei! Lupailin eilen kirjoittaa oman Mitäpä jos -listan, pohjautuen Samuli Putron samannimiseen kappaleeseen. Biisissä Putro esittää liudan kysymyksiä, joista jokainen alkaa sanoilla "mitäpä jos". 

Alussa ja lopussa hän miettii: Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi / eikä talon katto kestä / lentääkö se ilmaan? Sellaista en sentään pelkää. Eiköhän tämä ensikoti sen verran jykevä kivitalo ole, että katto kestää hurjemmatkin myrskyt. 

Toinen biisissä esiintyvä asia, jota en pelkää, on mitäpä jos oot lapseton. Siitä ei pelkoa ole  - en kait muuten istuisi tässä kirjoittamassa. 

Tässä tulee jälleen kymmenen kohdan lista asioista, jotka minua huolettavat:

Mitäpä jos

-myöhästyn huomenna synnäriltä

-en muista ottaa kaikkia tavaroita mukaan

-synnytys ei sujukaan

-mua sattuu ja väsyttää niin paljon, etten jaksa ponnistaa

-mulle joudutaan tekemään episiotomia tai sektio

-mulle ei tule minkäänlaista äidinvaistoa

-lapseni on vammainen

-lapseltani puuttuu jokin aisti

-joudun vähän väliä kysymään apua

-mun lapsi kuolee (siinä tapauksessa syyttäisin itseäni)

Murehdinko liikaa etukäteen? Viimeisen asian kohdalle totean kuten Samuli Putro:

  Mitäpä jos sä pelkäät turhaan turhaan turhaan turhaan turhaan / mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Tässä tulee mun mielestä biisin kauneimmat ja koskettavimmat säkeet:

Tiedäthän että pysyn tässä vierelläsi maailman tappiin asti / vaikka tää nuoruutemme kesii väistämättä ja vaipuu vanhuuteen / Muistathan että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä / mitäpä jos se työ on tehty hartaasti ja yksinoikeudella?

Aivan. Nämä säkeet omistan tyttärelleni. Lupaan äitinä pysyä hänen vierellään, vaikka kaikki me täältä joskus lähdemme. Mitä jos kaikella on lopulta tarkoitus, silläkin, että tulin yllättäen raskaaksi. Mitä jos kaiken tämän Luoja näki ja suunnitteli huolella, mittatilaustyönä, hartaasti ja yksinoikeudella.

Lopuksi tulee mun mielestä biisin tärkein pointti:

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan / ja elämä tapahtuu sinä aikana?

Niinpä. Mitäpä jos mä pelkään turhaan - ja elämä tapahtuu sinä aikana. Uusi elämä, joka sai alkunsa noin toukokuun 2023 alussa, kasvoi kohdussa yhdeksän kuukautta ja joka näkee päivänvalon ensi viikolla. Tervetuloa maailmaan, mun pieni tyttöni.🧡

Kuulen korvissani ihmisten sanovan: Hyvin se menee. Kyllä sää selviät. Lapsen isäkin toivotti tsemppiä. :')

Niin se on uskottava. Onneksi mulla tulee ystävä mukaan huomenna synnärille. Kyllä kaikki takuulla järjestyy. Elä sie plikka pelekää!

Tsemppiä synnytykseen Tuulia!🙏

Viime hetken fiilikset ennen h-hetkeä

Moikka moi! 

Viime postauksesta on kulunut jo kaksi viikkoa. Silloin oli lauantai, kuten nytkin. Ajattelin näpytellä tähän viimeisten hetkien tuntemuksia ennen synnärille lähtöä. Lähden siis Taysiin ylihuomenna kello kahdeksaksi aamulla.

Tänään mua väsyttää, stressaa ja jännittää. 

Mua on väsyttänyt aamusta asti. Oon kolme päivää putkeen siivoillut; torstaina kämpillä neuvolan jälkeen, eilen kämpillä kaverin näkemisen jälkeen sekä tänään täällä ensikodilla. Sekä torstaina että eilen olin takaisin ensikodilla vasta kello 21 ja pääsin 22 aikaan nukkumaan. Se on mulle aivan liian myöhäinen aika valvoa. Siivoominen on vienyt multa energiaa, joskin oon nauttinut lopputuloksesta.

Tänään nousin vasta 8.35, mikä on mulle liian myöhäinen aika nukkua. Toivon, että tänä iltana pääsen aikaisemmin nukkumaan, mielellään jo kello 20, jotta jaksan huomenna herätä kuudelta. Maanantaiaamuna mun on herättävä viimeistään viideltä. Olen nähkääs hidas aamuihminen. Mulla on rutiineja, jotka vievät aikaa.

Stressiä tuo tullessaan se ristiriita, että väsyneenä on pakko jaksaa sekä se, että on paljon tekemistä. Tarvii järkkäillä asioita ennen synnärille lähtöä. Tänään oon imuroinut yhteisiä tiloja sekä omaa huonettani, pyyhkinyt huoneeni tasoja, pessyt pyykkiä ja käynyt Tokmannilla ja Sokoksen Prismassa. Nyt on jo vähän stressi helpottanut, kun on saanut tehtäviä tehdyksi. Tällä hetkellä stressaa tää bloggaaminen ja ajan liian nopea kuluminen. Pitäis olla iltaseitsemäksi valmista, sillä silloin eräs ihana ensikodin ohjaaja lupasi tehdä mulle intialaisen päähieronnan, jotta jännitys helpottaa. Sitten pääseekin jo nukkumaan. 

Lisäksi mua jännittää, mikäs muu kuin synnyttäminen. Kaikki sanoo, että hyvin se menee, Taysissa on osaava ja pätevä henkilökunta. Eniten jännittää vaavin puskeminen maailmaan. Alatiesynnytykseen tähdätään. 

Oon miettinyt monen asian kohdalla, että mitäpä jos? Lyyrinen nero Samuli Putro on tehnyt aiheesta kappaleen. 

Haluaisin kovasti siteerata kappaleen upeita sanoituksia, mutta pahoittelut, multa loppuu aika kesken, sillä pian on valmistauduttava suihkussa käyntiin, hierontaan ja nukkumaanmenoon. Kokeillaan jahka huomenna saisin aikaiseksi tehdä oman Mitäpä jos -listan. 

Nonii, huomiseen, hyvät yöt!

Väsyneen äidin avautuminen

Moikka! Sori, ettei musta oo tän vuoden puolella kuulunut. Vaan nyt musta tuntuu, että on pakko saada avautua. Päässä pyörii ajatuksia, jotka kiusaavat yötä päivää.

Listaan heti kymmenen asiaa, joita en jaksaisi äitinä tehdä.

En jaksa

-laulaa vauvalle

-leikkiä hänen kanssaan

-opetella vauvahierontaa (vaikka olen hieroja ammatiltani)

-pyyhkiä vähän väliä vauvan kakkapyllyä

-ottaa selvää siitä, mitä lapselle saa minkäkin ikäisenä syöttää

-pysähdellä jatkuvasti imettämään muksua

-heräillä tämän tästä keskellä yötä (pelkkä ajatus jo uuvuttaa)

-lueskella netistä yhtikäs mitään

-muistaa mitä kaikkea mun äitinä PITÄÄ jaksaa

-ottaa joka neuvosta vaaria

Näistä kaikista poden suurta syyllisyyttä.

Mikä mun suurin esteeni on? Se on krooninen väsymys, joka täällä taustalla painaa. Väsymys, joka on jatkunut yli kymmenen vuotta, mutta jolle ei ole löytynyt mitään syytä. Lääkäreille on turha puhua, sillä ei heistä kukaan ole osannut auttaa minua. Itse mun on pitänyt räätälöidä elämäni sellaiseksi, että ylipäätään jaksan (esim. avantouinti ja vähintään 9h yöunet). 

Tässä on syy, miksi muutin ensikotiin väliaikaisesti asumaan. Täällä saa turvallisesti harjoitella vauvanhoitotaitoja tuntematta syyllisyyttä siitä, ettei aina jaksa. Täällä on osaavia ja ammattitaitoisia ohjaajia. 

En silti voi loputtomiin sysätä vastuuta lapseni hoidosta toisten harteille, sillä vielä koittaa päivä, jolloin mun on pärjättävä omillani.

Nyt joku saattaa aatella, että nii-in, oisko kannattanu miettiä asiaa ennen kuin harrastaa suojaamatonta seksiä. Niinpä. Niin tai näin, katumus on turhaa tässä vaiheessa. Vähiten mä just nyt kaipaan mitään moraalisaarnoja. Myönnetään, että joskus tekis mieli hakata päätä seinään ja hokea "tyhmä, tyhmä, tyhmä!", mutta mitä se auttaa? Olen ollut yhdynnässä lapsen isän kanssa useita kertoja ennenkin, enkä silloinkaan tullut raskaaksi. Tähän oli helppo tuudittautua. Ja pam! Sen kauniin kerran siinä kävikin niin, että munasolu hedelmöityi ja aloin ihmetellä aamupahoinvointia sun muita oireita. Olen siis varoittava esimerkki. Älkää ottako musta mallia (ellette halua vahinkolasta).

Välillä musta tuntuu, etten halua koko lasta. Mietin, oisinko päässy helpommalla, jos oisin tehny abortin. No mut silloin mua vasta oiskin kaduttanut, sillä oisin joka vuosi lasketun ajan kohdalla miettinyt, että nyt olisi hänen näin ja näin mones syntymäpäivänsä, hänen, jonka annoin lääkäreille luvan tappaa. Itkettää pelkkä ajatus.

Tiedän, että musta ei oo täysipainoiseksi äidiksi. Siksi mä AION hankkia lapselle sijais- tai tukiperheen. Alussa harkitsin lapsen antamista heti suorilta adoptioon, mutta lapsen isä oli toista mieltä. Kyllä mä ainakin kokeilen tämän varhaislapsuusajan hoitaa ja kasvattaa vauvaa itse. Katsotaan sitten mitä elämä tuo tullessaan. Mun on joka tapauksessa PAKKO saada omaa aikaa. Monet kerrat on tehny mieli unohtaa koko raskaus ja puuhailla omia juttuja. Tälläkin hetkellä, kun kirjoitan, lapsi potkii mahassani, mutten kilju riemusta – en ole kiljunut missään vaiheessa. En koskaan halunnut äidiksi. Siks tuntuu, että oon äiti vastoin tahtoani.

Sanovat, että oma lapsi opettaa ja tuo iloa ja sisältöä elämään. Niin se kait on uskottava. Sanovat myös, että mikään ei voita sitä tunnetta, kun saa sen pienen, juuri syntyneen käärön syliin. Tässä kohtaa tulee mieleen Samuli Edelmannin kappale Tähtipölyä. Alan joka kerta itkeä, kun vain ajattelenkin tätä säettä: Äiti ottaa rinnoilleen lapsen vastasyntyneen / silmissään on vielä tähtipölyä. Pian se aika tälläkin äidillä koittaa. Laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa.

Hankin joskus omalle äidilleni t-paidan, jossa lukee: "Äiti on vähän väsynyt". Nyt tuntuu, että tarvisin itselleni samanlaisen. Ne on niitä Mentalwearin vaatteita. 

Jos haluatte ja jaksatte, lukekaa aiempi postaukseni vuodelta 2020. → LAPSET – mitä mieltä? Nyt ajat ovat muuttuneet ja samalla mielipiteeni lapsista. En pysty olemaan leijonaemo, en, vaikka kuinka haluaisin. Ei tällä väsymyksellä. Tällä hetkellä perheeseeni kuuluu minä ja tyttäreni. Siitä pidän kyllä huolen, että kukaan tai mikään ei riko meitä. Minä ja tyttäreni olemme erottamattomia, vaikka tiedän, että lapset ovat vain lainaa. Toista vanhempaa ei ole arjessa läsnä, ainakaan jatkuvasti. Enpä olisi vielä nelisen vuotta sitten uskonut, että minusta tulee yh-äiti.

Ihan Kikka Vaaraksi en rupea (Kikka Vaara on Putouksen sketsihahmo keväältä 2018.) Saatan olla Suomen väsynein äiti, mutta en tunnollisin. En vain pysty siihen. Ehkä joskus laiminlyön lastani, mutten tee sitä tahallani. Suurin ristiriita onkin siinä, että JOUDUN väsyneenä jaksamaan, halusin tai en. Kun muksu huutaa ja itse haluaisin vain kääntää kylkeä, ei auta, vaan on mentävä rääkyvän lapsen luo.

Tänään soitin äidille ja kysyin ehkä joidenkin mielestä hölmön kysymyksen. Kysyin, kannattaako mun mennä rohkeasti jo synnyttäneiden, täällä ensikodilla asuvien äitien mukaan juttelemaan ja tutustumaan heidän vauvoihinsa. Äiti sanoi, että ehdottomasti kannattaa. Olen pääosin ollut viime päivät huoneeseeni linnoittautuneena ja omaan kuoreen käpertyneenä, joten ehkä olisi aika astua ulos ja sukeltaa äitien ja vauvojen maailmaan. Yritän tässä parhaani mukaan kerätä motivaatiota. Ennen pitkää joudun kuitenkin asian eteen.

Siispä ei muuta ku motivaatio kohdalleen ja vauvamaailmaan tutustumaan, niin eiköhän se siitä ala luistaa! 

Auttoi, kun sai tänne blogiin purkaa tunnetuskaa. Nyt olen astetta avoimempi puhumaan rohkeasti tunteistani ohjaajille ja miksei jo synnyttäneille äideille – ja ennen kaikkea teille, hyvät lukijat.