Huomenna se päivä koittaa :)

Moi vain taas!

Saavuin maanantai-iltana kotiin ja viikko on mennyt jos jonkinlaisia asioita hoitaessa. Laskuja on makseltu ja pari työkeikkaakin tehty. Lisäksi aika on kulunut harrastusten parissa. Kylmäuimassa, joogassa ja kuntosalilla olen ehtinyt käydä pari kertaa. Keskiviikkona olin työkaverilla kylässä, torstaina ja perjantaina haastattelin pari uutta vapaaehtoista (mulla on sellainenkin harrastus, toimin siis yhtenä SPR:n Oulun Nuori Nuorelle -ystävätoiminnan koordinaattoreista). Torstaina tapasin Personal Traineriani. Sali, jolla olen käynyt elokuun lopusta saakka, sijaitsee Alppilassa ja olen ottanut PT-paketin. Meillä oli kolmas tapaaminen ja vielä neljäs olisi jäljellä. Sain tehtäväkseni kirjoittaa ruokapäiväkirjaa, jonka kokosin loppuun keskiviikkona ja jonka viimeistelin ja lähetin PT:lleni torstaina. Tuttua hommaa tuo, sillä olen aiemminkin ollut valmennettavana, silloin Tampere-aikoina Elixialla. En tavoittele mitään top fitness -kuntoa vaan haluan muuten vain päivittää saliohjelmaani ja parantaa perusvoimaa.

Harrastusten lomassa olen myös odottanut, milloin postiluukkuun kolahtaa kirje TE-toimistolta. Lähetin sen nimittäin postiin jo pe 3.11. ja jos noin kaksi viikkoa on käsittelyaika, odotin että se voisi olla jo saapunut. Kun ei vielä torstainakaan näkynyt, päätin soittaa TE-toimistoon. Siellä kerrottiin, että kirje on kyllä tullut perille ja on kuitattu 17.11, mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Kysyin, saanko aloittaa työkokeiluni siitä huolimatta 27.11, mistä oli ollut alunperin puhe. Joutuisin odottamaan siihen saakka kunnes päätös tulee postissa. Soitin koulun apulaisjohtajalle ja kerroin asiasta. Hän sanoi, että heti kun saat kirjeen, soita ja tule meille aloittamaan.

Seuraavana päivänä olin Prismassa hyllyttämässä. Tauolla puhelimeni soi. TE-toimistosta kerrottiin, että estettä työkokeilulle ei ole ja pääsen sittenkin aloittamaan jo maanantaina. Sepäs oli mukava uutinen. :) Virkailija halusi vain kertoa, että päätös oli tehty ja kirje postitettu, mutta minun ei tarvitse jäädä odottamaan sitä alkuviikkoon vaan voin heti aloittaa. Ennen työkkärin puhelua olin ehtinyt jo hyväksyä lisää työvuoroehdotuksia samaiseen Prismaan alkuviikolle, mutta onneksi pystyin ne tämän kerran perumaan ilman seuraamuksia. Onhan työkokeilu jo sen verran painava peruste. (Huom! te jotka ootta Staffpointilla: jos painaa työvuoroehdotuksen kohdalla "hyväksy", vuoro on todellakin sitova eikä sitä voi perua muuten kuin soittamalla palvelukeskukseen ja vaarana on menettää varaamisoikeus.) Itselläni ei sinänsä olisi ollut kiire ja olisin kyllä voinut aloittaa työkokeilun muutamaa päivää myöhemmin, mutta aina parempi että alkuperäinen suunnitelma pitää. :)

Huomenna siis koittaa päivä, joka voi joillekin muille olla kuin mikä tahansa arkinen maanantai, mutta joka on minulle aivan erityisen merkityksellinen. Tämä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri harppaus Tuulialle. :D Ihmiskunta käsittäköön sen oppilas-, opettaja- ja muun henkilökunnan, jota kyseinen koulu pitää sisällään. Hehän ovat ne ihmiset, joihin voin omalla toiminnallani ensisijaisesti vaikuttaa. Ehkä myös hivenen parannan maailmaa. Erityisesti omaani, sillä unelmien toteutuminen jos mikä tekee onnelliseksi. Tietty pyrin myös omalta osaltani luomaan ja ylläpitämään hyvää ilmapiiriä, joten siten voin kenties parantaa lähiympäristöä, ainakin erään yksittäisen oululaisen alakoulun osalta.

Saapa nähdä mitä minut laitetaan tekemään heti huomenna. Tehdäänkö kierros jossa näytetään tilat ja paikat, esitelläänkö minut koulun henkilökunnalle ja pääsenkö jo ensimmäisenä päivänä seuraamaan oppilaiden työskentelyä? Joudunko seisomaan iloisen ja edustavan näköisenä luokan edessä ja kertomaan itsestäni? Se vähän mietityttää, sillä itsestä kertominen on toisinaan kiusallinen tilanne. Jotenkin tuntuu, että silloin on väkisin tuotava itsestään esiin kaikki parhaat puolet ja vielä saatava yleisö vakuuttuneeksi.

Muuten en turhaan uusia tilanteita jännittele, mutta välillä, jos joudun juttelemaan tuntemattomalle ihmiselle ja katsomaan silmiin, minulle saattaa tulla pakkoajatuksia. Ne ovat hallitsemattomana huutavaa alitajuntaani, jonka kuulen hölmöinä sanoina päässäni ja silti vain esitän kiinostunutta vaikka todellisuudessa käyn taistelua ajatuksiani vastaan ja pinnistelen että jaksan ylipäätään keskittyä siihen mistä keskustellaan. Pakkoajatukset ovat osa ahdistuneisuushäiriötä, joka on nuorempana ollut mulla todella voimakas ja jonka olen tähän ikään tullessa selättänyt lähes kokonaan. Paljon olen saanut tehdä töitä sen eteen, mutta kiitos (jo vuosia siiten päättyneen) terapian ja muun tuen, olen oppinut tiedostamaan ongelmani ja minulla on ote siihen eikä toisin päin.

Pakkoajatukset ovat pelkästään stressioireeni, ei mitään muuta. Monesti taustalla on väsymys, ja ahdistun omasta olostani niin paljon, että mieleni käy kierroksilla. Yritän kai paeta vastenmielisiä asioita ja olotiloja uppoutumalla oman pääni sisään. Elän tavoitteellista elämää ja vaadin itseltäni paljon. Haluan hallita erityisesti itseäni ja aikataulujani. En halua tehdä virheitä tai joutua hankaluuksiin. Suutun itselleni, jos jokin menee pieleen. Otan paineita omasta selviytymisestäni ja usein murehdin, ehdinkö varmasti saada asiat hoidettua tietyssä ajassa. Nämä asiat ovat osa persoonallisuuttani eikä niitä voi kokonaan kitkeä pois, mutta tiedän ja tiedostan varsin hyvin, milloin oireiluni menee yli. Osaan kyllä antaa armoa itselleni ja vaientaa sisäisen kriitikkoni. :)

Heh, tulipa samalla avauduttua asiasta, jota kaikki eivät ehkä vielä minusta tienneet. Jotenkin on helpottuneempi olo. :)

Työnteko on aina ollut mulle parasta siedätyshoitoa neuroottisuuteen ja liialliseen täsmällisyyteen. Vaikka oma arjesta selviytyminen toisinaan huolettaa (usein huoli on turha sillä olen tähänkin asti selvinnyt), olen todella todella iloinen, että pääsen viimein kokeilemaan työtä, jota olen aina halunnut tehdä. :) Pääsen paljon sosiaalisiin kanssakäymisiin, jolloin omat joutavat ajatukset takuulla unohtuvat. Kohtaan työssäni useita ristiriitoja ja joudun selvittämään niin monia ongelmatilanteita, että omat huolet tuntuvat niiden rinnalla lähes täysin mitättömiltä.

Heittäydyn varmasti työhöni niin antaumuksella, että arjen pyörteessä en enää edes muista mitä kaikkea sontaa päässäni on joskus liikkunut. Kenties lakkaan suhtautumasta itseeni ja elämään turhan vakavasti. Toivottavasti työyhteisö on huumorintajuinen ja ilmapiiri rento. Itselläni ei ole ainoatakaan huonekasvia, joten minulle riittää niin kotona kuin työpaikallakin, että ainoa kukka, jota viljellään, on huumorikukka.

Yhtä kaikki, mitkään mieltä askarruttavat asiat eivät voita sitä riemua, joka minulla on siitä, että pääsen huomisesta alkaen kokeilemaan haaveammattiani! 😊     

Mutta mitä kuuluu kissan omistajalle? vol. 2

Nyt olen matkalla kotiin ja istun viimeisiä hetkiä junan lemmikkivaunussa.

Vietin puolitoista viikkoa etelässä. En paljoa huudellut reissustani, sillä en tullut huvikseni. Syynä oli hautajaiset toissa lauantaina. Perhetuttuni, joka oli mulle kuin oma mummo, nukkui syyskuun lopulla pois, 89-vuotiaana. Yhdistin samaan tulooni matkan Harjavaltaan kaverini luokse. Näemme harvoin ja hän on yksi parhaista ystävistäni. Olin hänen luonaan maanantaista perjantaihin ja viikonlopun olin vain porukoilla ja koko eilisen päivän siivosin vanhaa yläkertahuonettani. En juurikaan poistunut Kalkusta, mitä nyt yhden salilla käynnin ja muutaman asemalle kulkemisen verran. Keväällä tai viimeistään kesällä taas saavun Tampereelle ja silloin voin paremmin tavata ystäviäni.

Junan pitäisi pian saapua Ouluun. Postilaatikossa minua toivottavasti odottaa TE-toimiston vahvistus työkokeilun aloittamisesta. Heillä on käsittelyaika yleensä kaksi viikkoa, joten saattaa hyvin olla jo saapunut. Toivotaan parasta. :) Jaahas, nyt saavutaan Ouluun. Otan Mymmen ja tavarani. Täältä tullaan koti! :)

Mutta mitä kuuluu kissan omistajalle?

Moikka vain taas! Kissasta tulin jo viikko sitten kertoneeksi, mutta omat kuulumiset on vielä päivitystä vailla. Tuodaanpa julki nekin.

Olen koko pitkän syksyn painanut töissä pitkää päivää. Siivoushommia on ollut arkisin 6-14. Kohteeni sijaitsee Oulun Ruskossa, jonne olen joko polkenut pyörällä tai matkustanut bussilla. Teen yhä Staffpointin kautta eri firmoille keikkaa, mutta tämä kohde on ollut pysyvämpi. Välissä oli pari viikkoa, jolloin töitä ei ollut, mutta muuten melkeinpä jokaisena arkipäivänä on kulkenut lujaa sekä raha että tienaajansa. :'D

Mulla on hyviä uutisia: Olen onnistunut saamaan haluamani työkokeilupaikan. Hain jo keväällä vuoden mittaiseen koulunkäynninohjaajan koulutukseen, jonne en päässyt. Ryhmänohjaaja neuvoi kuitenkin kokeilemaan alaa työkokeiluna, jolloin haku voisi seuraavana keväänä olla ajankohtainen. Minä otin neuvosta vaarin ja ilmoitin syyskuun lopulla TE-toimistoon, että alan itsenäisesti etsiä sopivaa paikkaa. Oulun kaupungin työpörssin nettisivut olivat täynnä kouluja, jotka etsivät sopivaa työkokeilijaa. Lähetin lokakuun viimeisenä päivänä toistakymmentä hakemusta. Seuraavana päivänä puhelimeni alkoi heti aamusta soida. Sovin kolmeen kouluun haastattelun. Myöhemmin päivällä tuli kaksi soittoa lisää, joihin en päässyt vastaamaan. Yhtä kaikki, olin myönteisesti yllättynyt, sillä näin valtavaa soittoryntäystä en osannut odottaa. Puheluja tuli kuin sieniä sateella.

Vaikka olin iloinen, että niinkin moni oppilaitos ottaisi minut, halusin vielä kokeilla koulua, joka sijaitsee lähimpänä kotiani. Lähetin samana iltana hakemuksen, ja kuinka ollakaan, seuraavan päivän aamuna minulle tuli soitto. Soittaja oli koulun apulaisjohtaja, jonka kanssa sovimme haastattelun heti samalle päivälle. Meillä synkkasi heti, ja muistan että kumpikin perui omat menonsa haastattelun vuoksi. (Menin joogaan vasta seuraavana päivänä.) Töitten jälkeen poikkesin kotona, nappasin tarvittavat todistukset ja lähdin tuulessa ja tuiskussa Googlemaps apuna tarpomaan kohti koulua. Haastattelu sujui hyvin, hakemus kirjoitettiin valmiiksi, kirjekuori suljettiin ja apulaisjohtajan puolesta homma oli sitä myöten selvä. Seuraava aamuna kiikutin kirjeen postilaatikkoon, josta se myöhemmin iltapäivällä lähti matkaan. Niin oli paperit laitettu vetämään. :) Peruin kaikki muut aiemmin sopimani haastattelut.

Olen iloinnut jo monen ihmisen kanssa sopivan työkokeilupaikan löytymisestä, mutta nyt vasta jaan riemuni julkisesti. Muistan kun haastattelua seuraavana päivänä, kun Tero saapui Ouluun, pyysin häntä tuomaan pullon kuohuvaa ja kerroin syyn vasta kun aloin poksauttaa Elyseen korkkia. :) Tero luuli, että olin käynyt töitten jälkeen haastattelussa, mutta olin perunut sen ja ollut vain siellä joogassa. :D

Mymme tuli taloon

Moikka!

Mulla on nykyään kissa, ollut jo kaksi kuukautta, yhden viikon ja viisi vuorokautta eli osapuilleen 74 päivää. Tero toi mulle Mymmen syyskuun 1. päivä.

Se oli jo kesäkuuta, kun serkkuni mies soitti mulle ja kysyi, haluanko tarjota uuden kodin 7-vuotiaalle leikatulle narttukissalle, josta hänen kaverinsa oli luopumassa allergian vuoksi. Saisin ilmaiseksi kissan raapimispuineen sekä kaikkine hoitovälineineen. En osannut sanoa juuta enkä jaata, vaikka ajatus maukuvasta kaverista kieltämättä houkutti. Olinhan minä jo vuosikausia puhunut, että haluan kissan.

Tällainen kuva mulle lähetettiin uutta kotia kaipaavasta kissimirristä.

Kävin kesällä jopa katsomassa kisulia. Muistan kun poljin sateessa Terolta noin 15 km Tiitonrannalle vain nähdäkseni, miltä mahdollinen tuleva lemmikkini näyttää. Kissa oli ovella vastassa ja antoi heti silittää. Kenties se muistaisi minut jatkossakin. Silloin kuulin ensi kertaa sen nimen: Mymmeli, mutta Mymmeksi kutsutaan. 

Parisen kuukautta minä päätöstäni mietin, kunnes ilmoitin omistajalle, että haluan ottaa Mymmen.

Ihka ensimmäinen itse ottamani kuva Mymmestä.

Kaksi ja puoli kuukautta on mennä hurahtanut enkä vaihtaisi Mymmeä mihinkään. <3 Meillä on mennyt kaikki tähän asti todella hyvin. Mymme on oikein kiltti, utelias, valpas ja seurallinen. Se on myös siisti ja hyväkäytöksinen, ei siis merkkaile tai sotke paikkoja. Se antaa yörauhan ja tulee joka ilta viereeni nukkumaan samaan aikaan kun itse menen. Alussa se jäi tyynyn viereen, mutta nykyisin tulee päälleni ensin tassuttamaan, sitten istahtamaan ja lopulta, hyvän asennon löydettyään, nukahtaa siihen ja saattaa olla niillä sijoillaan koko yön. Olen niin tottunut siihen, että tuskin edes huomaan vaikka se hypähtäisi päälle keskellä yötä.

Alkusyksyllä kävin ulkoiluttamassa Mymmeliä.

Mymmellä on tapana ottaa päikkärit sängyssäni päiväpeiton alla. Joskus se tykkää ryömiä lakanoidenkin väliin.

Mymme on tyytyväinen ja hyväntuulinen ja kehrää vaan onnessaan vaikka sitä silittäisi keskellä yötä. =^.^= Se viihtyy sylissä ja kerran jopa hyppäsi mun selän päälle, kun makasin joogamatolla ja venyttelin vatsalihaksia. Kenties halusi joogata mun kanssa. Nousin ylös selkä kumarassa ja suoristin jalat, mutta Mymme se jäi vieläkin reppuselkään. :'D Vasta kun palasin takaisin vatsamakuulle ja taivutin selkäni kaarelle, päätti se, että nyt saa emäntä venytellä rauhassa.

Kyllä Tuuliaa huvitti kun Mymmeli seljän päälle hypähti. 

Mymme on ihana sylitassuttaja, leipuri ja kehruukone.

Minun rakas kissani. Mymme. 💜