Alkukevään kuulumisia

Helsingin-reissu

Moikka ja terveisiä Onnibussin kyydistä. Olen matkalla Helsinkiin ystävääni tapaamaan.

Sovimme reissusta aikaa sitten ja ostin liput jo 23.2. Silloin ne maksoivat varausmaksuineen yhteensä 12,60€ – vähemmän kuin junalippu yhteen suuntaan. Kyllä kannatti! Reilu kaksi tuntia istumista linja-autossa on suhteellisen lyhyt aika.

En ole käynyt tänä vuonna vielä missään Pirkanmaan ulkopuolella, joten nyt on aika.


Tampere

Kerroin viime tekstissäni, etten oikein osaa olla ylpeä tamperelaisuudestani. Se ei silti tarkoita sitä, etten pitäisi Tampereesta kaupunkina. Tampere on mielestäni hyvin kaunis ja vetovoimainen kaupunki.

Onhan Tampere paljon muuttunut vuosien varrella, sitä ei käy kiistäminen. Minun lapsuudessani siitä, että kotikaupungissani joskus kulkisi raitiovaunu, ei ollut tietoakaan. Mukulakivetys on poistettu Hämeenkadulta, bussilinjat ovat muuttuneet moneen kertaan, ratikka kulkee kuin viimeistä päivää, Hakametsä vaihtui Nokia Areenaan ja paljon on uutta rakennettu. Erityisesti vanha kotilähiöni Tesoma on kokenut valtavan muodonmuutoksen.

Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa kaikkien näiden vuosien ja vuosikymmenten aikana.

Kappale kauneinta Tamperetta on mielestäni aina ollut Pyynikki, erityisesti näkötornin alue. Siellä on mukava käydä kävelyllä muutaman kerran vuodessa. Munkit maistuvat nykyisin vain sattumanvaraisesti.

Tampere on tunnettu myös järvistään ja niiden upeista rannoista. Kauneimpina mainittakoon Elianderinranta ja Rauhaniemi. Myös Kaupinoja jylhine kallioineen on näky sekin. Itse olen kiintynyt Tohlopinjärveen, jossa uin harva se aamu kesät talvet.

Kesäaikaan kaupunki kuin kaupunki kukoistaa. Tampere on mielestäni kaunis myös talvella. Tammerkosken ranta on upea näky myös silloin, kun höyry nousee vedestä ja lumihuurteiset puut kehystävät maisemaa.

Yksi asia, josta en Tampereessa pidä, on murre. Kestän vielä sen, että muut puhuvat mansea, mutta itse en mielelläni puhu. Ei tulisi mieleenkään sanoa, että "mää oon Tampereelta kato nääs". Tervehtiessäni sanon mieluummin "moikka" kuin "moro". Siksi en lue Aamulehteäkään, kun siinä on Moro-liite. Tämä oli vitsi. En juuri lue sanomalehtiä muutenkaan.

Havaitsin jo teini-ikäisenä, Pohjanmaan tultua elämääni, kuinka paljon Tampereen maastossa on korkeuseroja. Sanoin silloin, että Tampere on monimutkainen kaupunki. Olin katsokaa rakastunut Pohjanmaan suoruuteen ja tasaisuuteen. Eipä maaston jyrkkyys tänä päivänä, kun Pohjanmaa on nähty moneen kertaan, enää haittaa – senhän voi ottaa kuntoilun kannalta.

Synnyin tähän kaupunkiin 35 vuotta sitten ja olen asunut täällä 28 vuotta. (Seitsemän vuotta meni Oulussa.) Sitä, asunko loppuelämäni vai muutanko joskus muualle, en vielä tiedä. Aika näyttää. Ainakin nyt viihdyn täällä suhteellisen hyvin. Minulla on täällä paljon ystäviä, hyvät harrastukset ja toivottavasti pian myös työpaikka.

Metsolat

Muistatteko 90-luvulta legendaarisen kotimaisen sarjan nimeltä Metsolat? Sitä näytettiin Ylen kanavilla. Katselin Pekan kanssa kyseisen sarjan alusta loppuun tämän vuoden tammikuun aikana Yle Areenasta.

Metsolat on hyvä sarja – niin aito ja elämänmakuinen. Siinä ihmiset ovat ihanan yhteisöllisiä, heille perhe on tärkeä ja he vaalivat vanhoja arvoja, kuten vanhempien kunnioittaminen.

Muistan, kun äitini ja isäni katselivat Metsoloita silloin 90-luvulla, kun olin lapsi. Katselivat he uusintoja myös 2000-luvun puolella.

Näyttelijät ovat todella taitavia. Huomaa, että heidän piti osata paljon muutakin kuin näytellä: Ajaa mitä erilaisimpia ajoneuvoja ja työkoneita, lypsää lehmiä, hoitaa hevosia, laittaa ruokaa, pilkkoa polttopuita, sytyttää tuli ja tehdä peltotöitä.

Metsolat on kuvattu suurimmaksi osaksi Sappeessa, jossa on mm. sarjassa nähty Urjanrinne. Sarjaa on filmattu myös Tampereella, joten tuttuja paikkoja saattaa bongata. Osa kohtauksista on kuvattu Kainuussa, jossa sijaitsee kuvitteellinen Hoikan kylä.

Oma suosikkihahmoni on Eeva Metsola, joka on ammatiltaan lääkäri. Toinen ehdoton suosikkini on Erkki Metsola. Molemmat ovat rehtejä, työtä tekeviä ihmisiä. Itse asiassa Erkki Metsolan näyttelijä, Kari Hakala, on jatkoriparillani olleen papin, Marita Hakalan, entinen mies. Myös Marita Hakala esiintyy yhdessä Metsolat-jaksossa papin roolissa.

Metsoloiden vanha pariskunta, Annikki ja Antti Metsola, oikeilta nimiltään Helinä Viitanen ja Ahti Haljala, olivat tosielämässäkin pariskunta. (Pekka tarkasti Wikipediasta asian.) Ilmankos heillä oli niin hyvä kemia Metsolat-sarjassa.


Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä

Olin tammikuussa eräänä päivänä Metso-kirjastossa ja löysin Anne te Velde-Luoman kirjoittaman kirjan, Kaaoksen kesyttäjä. Olin huomannut kirjan jo aiemmin Tesoman kirjastossa, lukenut muutaman sivun sieltä täältä ja päättänyt, että haluan jossakin vaiheessa lainata kyseisen teoksen. Ollessani Metsossa tuona tammikuisena päivänä, lainasin kirjan.

En ollut vuosiin lainannut kirjastosta yhtään mitään. Minulla oli kuitenkin pari vuotta sitten hankittu Piki-kirjastokortti, jota käytin ensimmäistä kertaa. Lainaaminen itsepalveluautomaatilla oli helppoa ja nopeaa. Halusin tulostaa vanhanaikaisesti paperikuitin, sillä siitä näkee palautuspäivämäärän ja se toimii samalla kirjanmerkkinä.

Kirja kertoo siitä, kuinka tavarapaljoudesta voi päästä vaihe vaiheelta eroon. Tärkeimpiä mieleeni jääneitä opetuksia ovat nämä:
-Ennen tavaran raivaamista kannattaa raivata univelka pois, sillä väsyneenä ja huonotuulisena on vaikea saada mitään aikaiseksi.
-Minimalistiksi ei tarvitse ryhtyä, vaan oleellisinta on oppia erottamaan jyvät akanoista. Toisin sanoen; säilyttää vain sen, mikä on itselle tärkeintä.
-Ketään ei voi pakottaa karsimaan tavaroitaan. Jos käskee jotakuta, että sinun täytyy luopua tavaroistasi, se saa hänessä aikaan täydellisen vastareaktion: "En varmasti luovu!" Se saa hänet pitämään kaksinverroin kovemmin tavaroistaan kiinni, sillä silloin hänen tavaroistaan on tullut uhanalaisia. Siispä jokaisen itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa tässäkin asiassa. Ahaa-elämys lähtee vain itsestä. Oma motivaatio ratkaisee.
-Kodin tavaroiden raivaus on hyvä aloittaa kylpyhuoneesta. Miksi? Koska siellä olevia tavaroita kohtaan ei yleensä ole kovin vahvaa tunnesidettä. Mihin siitä kannattaa edetä? Lue kirja, niin tiedät.
-Hamstraaminen elämän muillakaan osa-alueilla, kuten ihmissuhteissa ja aikatauluissa, ei ole kannattavaa.


Jenni

Olen aiemmin kertonut blogissani hyvästä ystävästäni Jennistä. Hänen suostumuksellaan saan kertoa nytkin.

Tutustuimme toisiimme ollessani noin 11-vuotias. Olemme siis tunteneet vuosikymmeniä. Viime vuosina ystävyytemme on vain vahvistunut entisestään.

Jennin kanssa voi jakaa ilot ja surut. Yhdessä olemme myötäeläneet toistemme monenkirjavat tunteet. Olemme kuunnelleet, auttaneet ja tsempanneet toisiamme.

Jenni on yksi huomaavaisimmista ihmisistä, joita tunnen. Hänen elämänsä ei ole ollut helppoa, mutta hän ei näytä sitä, vaan jaksaa mennä eteenpäin ja hymyillä. Ihmettelenkin, miten Jenni on aina niin iloinen. Ystävällisyys, sydämellisyys, empaattisuus ja rehellisyys ovat sanoja, jotka kuvastavat häntä. Jenniin voi luottaa.

Jenni on aito ihminen. Hän ei esitä, ei teeskentele, ei kehuskele, ja, kuten hän itse sanoi, on oma itsensä eikä muuksi muutu kenenkään toisen takia.

Arvostan Jennissä sitä, että hän ei utele asioita, vaan antaa itse kertoa, mitä mielen päällä kulloinkin on.

Jenni ei ole älypuhelinriippuvainen. Hänellä muutakin elämää kuin selata kännykkää 24/7. Jos hän selaakin puhelinta, se ei tarkoita, että hän tekstailisi vain minun kanssani, vaan hänellä on muitakin läheisiä. Jennillä on järkevä tapa mahduttaa asiat yhteen ja samaan viestiin, eikä niin, että tekstaa jokaisen sanan yksitellen.

Hän ei myöskään ole läheisriippuvainen, sillä hän ei siitä hermostu, jos en heti reagoi hänen puheluunsa tai viestiinsä. Hän ymmärtää, että kiire ei ole valmiissa maailmassa.

En väitä, etteikö minulla olisi ystäviä, joilla ON Jennin kaltaisia ominaisuuksia. Silti toivon, että muutkin ystäväni suhtautuisivat Jennin tavoin sekä minuun että kanssaihmisiin. En kuitenkaan pidä Jenniä muita parempana. Hän on ihminen siinä missä muutkin.

Kiitos Jenni, että olet ystäväni ja että sain luvallasi jakaa tämän tekstin.


Työkuviot

Kävin viime viikolla TE-toimistossa. Kerroin virkailijalle, että haluan kahvilatyöntekijän työkokeiluun. Hän piti sitä järkevänä vaihtoehtona, sillä työtä on parempi kokeilla ennen kuin lähtee opiskelemaan alaa. Jos kahvilatyö ei olekaan se oma juttu, on ikävä lähteä sen vuoksi keskeyttämään opintoja. Opintoihin (ravintola-alan osatutkinto) voi hakea vasta elokuun puolivälin jälkeen.

Siispä, toivotaan, että saan sen työkokeilupaikan. Soitin tiistaina Mielen ry:n hankekoordinaattorille ja kerroin, että TE-toimiston puolesta voin kysellä työkokeilupaikkaa. Tapasin hankekoordinaattorin heti seuraavana päivänä (eilen). Juttelimme ja laitoimme papereita kuntoon.

Minulla ei ole työnhakuvelvoitetta, koska saan eläkettä. Meinasin kirjoittaa, että ihan hyvä juttu sinänsä, kun ei tarvitse murehtia ansioluettelon päivityksestä, useista työhakemuksista ym, mutta kyllä minun vain tulee työkokeilupaikkaa hakiessa lähettää ansioluettelo sekä hakemus (johon minulla on onneksi valmis pohja). Toki voin halutessani soittaa tai kävellä suoraan sisään kahvilaan, mutta lähetän kyllä myös sähköisesti hakemuksen, kas kun se on sitä nykypäivää.

Nyt saa vain keskittyä työkokeilupaikan löytymiseen. Alan "paukuttaa" puhelinta ja soitella Tampereen kahviloita läpi.


Kirja

Olen puhunut vuosikaudet siitä, kuinka haluan kirjoittaa kirjan. Tiedättekö mitä? Sain vihdosta viimein sen aloitettua toissa viikon sunnuntaina. Kirjoitin ruhtinaalliset kolme lukua. Sittemmin olen kirjoitellut enemmänkin. Nyt olen luvussa viisi.

Aion jatkaa kirjoittamista. Eräs ystäväni sanoi, että haluaa valmiiseen teokseen signeerauksen sitten, kun sen aika on. Niin, tiedä vaikka kirjani saisi alleen paperia ja ympärilleen kannet, jos oikein hyvä onni käy.

Kirjoitan läppärilleni ja totesin, että minun pitää ehdottomasti opetella käyttämään pilvipalvelua, ettei kirjani ole pelkän tietokoneen varassa.

Aika näyttää, milloin opukseni on valmis ja kuinka monisatasivuinen romaani sieltä ilmestyy.


Loppuviikko

Odotan innolla jo ystäväni näkemistä. Hän on minua vastassa Kampissa bussin ollessa perillä. Menemme ensin syömään, minkä jälkeen lähdemme Flamingoon kylpemään. Ystäväni asuu Vantaalla, jossa olen yhden yön.

Huomenna bussi on perillä Tampereella hieman ennen iltakuutta. Suuntaan siitä suoraan Mummon kammarille loppuillaksi.

Pekka lähtee huomenna viikonloppureissuun, joten saan olla yksin viikonloppuna. Paino sanalla SAAN, sillä en ole ollut yksin aikoihin. Pidän pitkästä aikaa (lue: ensimmäistä kertaa tänä vuonna) taas luurittoman lauantain. Se tarkoittaa sitä, että puhelimeni on lentokonetilassa koko päivän. Tekee varmasti hyvää ja laskee stressitasoa, kun ei tarvitse olla päivän aikana lainkaan tavoitettavissa.

Ajattelin käydä kävelyllä ja uimassa, kirjoittaa kirjaa, pestä joogamaton, treenata kotona ja saunoa illalla.

Sunnuntaista en vielä tiedä. Teen mitä sillä hetkellä parhaaksi katson. Ystäväni sanoo minulle, että pidä välillä kotipäiviä. Ehkäpä pitäisi, kaiken tämän menemisen vastapainoksi.

Mukavaa loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua! Toivotaan, että minulla on työkokeilupaikka tiedossa, kun seuraavan kerran postaan.

Ystävänpäivän kuulumispostaus

Heipä hei ja hyvää ystävänpäivää. ♡ Toivotan samalla hyvää vuotta 2026, sillä tämä on vuoden ensimmäinen postaus. Minun on pitänyt ja pitänyt blogata aiemmin, mutta aina on tullut jotain. 

Olen ollut tänään Pekan kanssa asioilla kauppakeskus Elossa. Kävimme Pancho Villassa syömässä, minkä jälkeen poikkesimme Citymarketissa. Meillä ei mennyt reissulla kauaa, joten päätin tässä pistää postaten ennen taloyhtiön ystävänpäivätapahtuman alkua. Minulla on parisen tuntia aikaa, joten hyvin ehtii.

Eilinen oli aktiivinen päivä. Kävin aamupäivällä hierojalla, josta suuntasin klubitalolle syömään. Klubitalon jälkeen poikkesin kirjastossa. Sitten kävin kotona joogaamassa, hakemassa nuotteja ja keittämässä itselleni parsakaalia. Jatkoin matkaa Mummon kammarille sinkkujen iltaan, jossa autoin keittiöväkeä ja soitin pianoa. Kotona olin illalla noin klo 21. Menin nukkumaan klo 22 ja heräsin 7. Nukuin todella hyvin, minkä uskon johtuvan hieronnasta. Edelliskerrasta oli aikaa noin vuosi. 

Muuten viikko on mennyt hyvin ᅳ ja nopeasti. Olen käynyt uimassa sekä osannut olla tämän ja eilisen päivän uimatta. Keskiviikkona kävin kampaajalla ja kuntosalilla. Muuten olen joogaillut kotona yksikseni, nähnyt kavereita, käynyt kaupassa ja laittanut ruokaa. Tavallista arkea siis. 

Tässä reilun viikon takainen kuva, kun kävin kaverini kanssa laskiaispullalla Tallipihalla. Kuvasta sitä ei ehkä näe, mutta nenäni oli todella kesinyt.

Kampaajalla minulla oli raidoitusfoliot päässä ja luin lehdestä juttua Lotta Hintsa-Rejmanista.

Bussissa fiilistelin lopputulosta.

Pekka vähän innostui kuvaamaan minua, kun hiukseni olivat hyvin.

Tässä vähän parempi kuva...

...ja tässä mielestäni paras.

 

Mennäänpä kuulumisiin osa-aluieittain. 

 

Identiteetti

En oikein osaa olla ylpeä tamperelaisuudestani. Nuorempana olin, mutta se oli ennen lukioikää, ennen aikaa, jolloin kävin ensimmäistä kertaa Nivalassa.

Jos saisin valita, olisin maalaistyttö Pohjanmaalta. Tai edes Oulusta.

Omaan identiteettiini on sekoittunut niin paljon Pohjanmaata, etten ole enää aikoihin tuntenut itseäni 100% tamperelaiseksi, vaikka paluumuutin vuonna 2022. Asuin Oulussa sentään vajaat seitsemän vuotta, joten olisi ihme, jos minussa ei olisi ripaus oululaisuutta.

Suomalaisuudestani sen sijaan olen hyvinkin ylpeä. Jos oma identiteetti pitäisi määritellä, vastaisin tunnetun laulun sanoin: Olen suomalainen. Toisaalta, jos olisin vaikka afrikkalainen, olisinko siitä ylpeä? Kyllä, aivan varmasti, jos saisin elää hyvissä olosuhteissa.

Mielestäni identiteetti riippuu vahvasti siitä, mihin alueeseen kiintyy ja tuntee kuuluvansa.

Pohjanmaan tullessa elämääni vuonna 2006 muuttui identiteettini kertarysäyksellä. Aloin tietoisesti matkia niin Nivalan, Etelä-Pohjanmaan kuin Oulun seudun puhetyyliä. Viljelen yhä edelleen "ookko nää" -sanontaa.

Mitä tulee puhetyyliini muuten, puheessani on oululaisaksenttia. Rakastan murteita ja olenkin leikilläni kutsunut itseäni murteiden sekakäyttäjäksi. Kotona puhun aina fiiliksen mukaan. Milloin tullee oulua, milloin tuloo leviää eteläpohojammaata, milloin vaihan mie-sie-murteelle, milloin lyhennän sanoi ja tul satakuntaa ᅳ sekin murre on nimittäin todella tarttuvaa. En tiedä miksi, mutta usein ollessani ärtynyt matkin stadin slangia. Tietoista tampereen murteella puhumista välttelen kuin ruttoa.

 

Avantouinti, harrastusten ykkönen

Harrastusrintamalle kuuluu hyvää. Yhä edelleen se on AAA = Aamu Alkaa Avannolla. Käyn harva se aamu Tohlopinjärvessä uimassa. Ihan joka ikinen aamu en ole päässyt käymään, mikä on johtunut kovista pakkasista, kiireestä tai sunnuntaista ᅳ tätä nykyä (lue: Pekan ehdotuksesta) pidän sunnuntaisin vapaapäivää avannosta. 

Esimerkiksi viime viikon maanantaina pakkasta oli niin paljon, että jätin uinnin suosiolla väliin. Monesti myös keskiviikot ovat sellaisia päiviä, että minulla on aamusta menoa ja siksi en ehdi järveen.

Uiminen järvessä näin kovilla pakkasilla ja etenkin rantaan pyörällä ajaminen on hullun hommaa, sanokaa minun sanoneen. Uinnin jälkeen käteni ovat aivan kohmeessa, vaikka minulla on kahdet hanskat päällekkäin. Viime viikon tiistaiaamuna, pakkasta ollessa 22 astetta, nenäni paleltui. Se tuli aivan punaiseksi ja kihelmöi "sulaessaan". Nenäni iho kesi viikon verran kuin viimeistä päivää. 

Moni kauhistelee sitä, että pyöräilen kovalla pakkasella, mutta itse vetoan siihen, että minulla ei ole muita vaihtoehtoja. Autoa ei ole ja kävellen matkaan menee ainakin 30 minuuttia yhteen suuntaan. No, ainakin elämäntyylini karaistaa.

Kylmässä vedessä uinnista tulee joka tapauksessa mahtava olo! Se toimii myös ilman saunaa. Tohlopinjärvessä uidessa en käytä saunaa koskaan (paria kertaa lukuun ottamatta), koska se lämpenee vain iltaisin. Rauhaniemessä käyn silloin tällöin ja siellä saunominen kuuluu asiaan.

 

Muut harrastukset

Avantouinnin lisäksi käyn kuntosalilla, jumppaan ja joogaan. 

Olen jo toista vuotta treenannut Liikuntakeskus Funissa. Se on hyvä paikka ja oma keskukseni on Pirkankadun Fun (entinen EasyFit, jossa oli ennen muinoin yökerho Senssi). Lähellä minua Lielahdessakin olisi Fun, mutta olen kiintynyt keskustan tiloihin. Funilla teen sekä salitreenin että jumppaan. Siellä on sellainen koppi tai loossi, jossa saa valita mieleisensä virtuaalitunnin. Valitsen yleensä step30:n. Joskus teen sisäpyöräilyn. Viime aikoina olen innostunut tanssista. Myös bodypump kuuluu nykyisin suosikkeihini. Yleensä aloitan treenin virtuaalijumpalla, minkä jälkeen siirryn kuntosalin puolelle.

Kotona pääasiallisesti venyttelen ja joogaan. Minulla on ikivanha mintunvihreä joogamatto siihen tarkoitukseen, kyllä te tiedätte jotka olette luonani käyneet. Venyttelen usein Funin videokirjastosta löytyvän virtuaalitunnin tahtiin puolisen tuntia. (Viimeksi tänään.) Venyttely tekee todella hyvää salitreenin jälkeen. Myös jooga ajaa saman asian. 

Olen viime aikoina innostunut YouTubesta löytyvistä Dia Yoga -videoista. Niissä Diana-niminen nainen ohjaa joogaa kaikentasoisille. Hänen ohjaamansa jooga on sopivan lempeää, sellaista hathajoogaa, mutta on toki dynaamisempaakin, sellaista astangaan suuntautuvaa joogaa. Joskus, jos en ehdi kunnolla venytellä, teen salitreenin päätteeksi Dianan 10 minuutin iltajoogan, minkä ansiosta nukun paremmin.

Joogaa on toki myös Funin videokirjastossa, mutta ne tunnit ovat todella dynaamisia, astangamaisia tunteja. Teen niitä melko harvoin.

Mitä tulee musiikkiharrastukseeni, soitan yhä pianoa. Soitan Mummon kammarilla lempikappaleitani kerran kuussa järjestettävässä sinkkujen illassa sekä hengellisiä lauluja parillisina viikkoina järjestettävässä Iltavuorossa. Olen vasta yhden kerran säestänyt Iltavuorossa, mutta jatkoa on luvassa. 

Myös klubitalolle minua pyydettiin säestämään kuoroa satunnaisesti, niinä kertoina, kun vakiosoittaja ei pääse paikalle.

Keikkaa pukkaa siis.

Minulla ei ole kotona pianoa, vielä. Ystäväni lupasi lahjoittaa minulle kosketinsoittimet. Toivottavasti niihin saa kytkettyä kuulokkeet. 

Lienee selvää, etten aio hankkia lisää harrastuksia. Tässä on jo iso paletti pyöritettävänä. Näillä mennään.

 

Parisuhde

Minulla ja Pekalla menee ihan hyvin. Olemme nyt kolmisen kuukautta asuneet Lamminpäässä. Mitään ihmeellistä mainittavaa minulla ei ole, mitä nyt sen haluan jakaa, että pidämme aika ajoin kehityskeskusteluita. Homma toimii niin, että istumme alas (sohvalle tai keittiönpödän ääreen) ja puhumme ja puimme kahdestaan kasvokkain kaiken mitä mielen päällä on. Minä, se analyyttisempi osapuoli, saatan päiviä tai viikkoja aiemmin kirjoittaa ylös aiheita, joista haluan jutella. Minulla saattaa olla kalenteri tai läppäri vieressä, kun keskustelemme. Kehityskeskustelu (tai meidän kesken keke) on oiva tapa kartoittaa, missä mennään ja millä tolalla parisuhde on. Suosittelen lämpimästi muillekin!

 

Tässä me olemme samanlaisissa villapaidoissa.

 

Työrintama

Haaveenani on yhä päästä töihin johonkin kivaan kahvilaan. Katson säännöllisesti Duunitorista, onko siellä kahvilatyöntekijän työpaikkoja tarjolla. Minulla ei ole kokemusta kahvilassa työskentelystä, mitä nyt se pieni viisikuinen pätkä, jonka olin töissä Kalevan Pizza & Buffassa ja jonka aikana sain jonkin verran häärätä kahvilan puolella. Asiakkaita en rahastanut, mutta täytin leipiä, pussitin teetä ja kaadoin kannuihin lisää maitoa ja kermaa. 

Olen hakenut töihin mm. Laukontorin kahvilaan, Kalevan maauimalan kassalle, Särkänniemen Neula Caféseen ja S-ryhmälle (sinne tosin en päässyt). Tällä hetkellä Duunitorissa haetaan kahvilatyöntekijää Välkky HR -nimiseen yritykseen. Voisin sinnekin laittaa hakemuksen.

Löysin googlettelun tuloksena myös kahvilatyöntekijän työkokeilumahdollisuuden. Se on Mielen ry:n sivusto nimeltä Työpolku auki. Otin yhteyttä hankekoordinaattoriin, joka neuvoi ottamaan yhteyttä Tampereen työllisyys- ja kasvupalveluihin. Soitin sinne maanantaina ja sieltä soitettiin minulle takaisin. Ensimmäinen askel on kuulemma se, että ilmoittaudun Työmarkkinatorin sivuilla työttömäksi työnhakijaksi. Sen jälkeen saan oman yhteyshenkilön, jonka avulla kartoitetaan tilanne ja arvioidaan, onko minut oikeutettu työkokeiluun. Se ei siis ole automaattista, mutta aina kannattaa yrittää. 

Ilmoittaudun kyllä työttömäksi työnhakijaksi heti, kun tässä suinkin joudan. Haluan eroon eläkkeestäni, joka minulla on ollut jo monta vuotta. Koen olevani jälleen työkykyinen. 

Mikäli yksikään kahvila ei avaa minulle oviaan työn tai työkokeilun muodossa, haen syksymmällä opiskelemaan kahvilatyöntekijäksi. Se on ravintola-alan osatutkinto, jonka voi suorittaa Tredussa puolessa vuodessa.

 

Tyttö

Tyttärelleni kuuluu oikein hyvää. Hän täytti kaksi viikkoa sitten kaksi vuotta. Hän kasvaa ja kehittyy kaiken aikaa. Puhetta tulee paljon. Hänen suosikkijuttunsa on Ryhmä Hau. Hän sanoo hauskasti: "Ryhmä Hauki". Avatessaan syntymäpäivälahjojaan hän hoki lahjakääreille: "roska, roska, roska, roska". Joskus hän juksaa, että hänellä on kakka, vaikkei oikeasti olisi. Hän menee ja juoksee vauhdikkaasti ja huutaa kovaan ääneen: "Kaja!" Se on hänen suosikkihahmonsa Ryhmä Haussa. Muuten hän on oikein touhukas ja pärjää hyvin muiden lasten kanssa.

 

Loppulausumat

Olipa mukava taas kirjoittaa pitkästä aikaa. Seuraavassa postauksessa voisin kertoa kesäsuunnitelmistani. Mitäpä muuta tässä kevään kuluessa voi tehdä kuin suunnitella tulevaa suvea? Ainakin hakea töitä, vaalia hyviä harrastuksia ja alkaa kirjoittaa kirjaa ᅳ kirjaa, joka minun piti kirjoittaa jo viime vuonna. Eteen tuli muutto ja vaikka mitä, mutta nyt kun se on hoidettu, voi alkaa keskittyä verbaaliseen luomistyöhön. Uskon, että se minulta käy, kun tämä tekstintuotto tuntuu kovin olevan minun juttuni. Mitä siis enää odotan!

 

Mukavaa ytävänpäivän jatkoa ja palaamisiin! ♡

 

 

   

Vuoden 2025 viimeinen postaus

Moikka moi ja hyvää iltaa.

Kello on 19.18 ja istun kotona keittiönpöydän ääressä näpyttämässä kannettavan tietokoneen näppistä. Olen iloinen, että sain vihdoin valmiiksi edellisen postauksen, jonka aloitin jo tapaninpäivänä. Siinä otin kantaa seitsemään osa-alueeseen, joista voi olla montaa mieltä. Tilastojen mukaan lukijoita on ollut sangen paljon. Kiva niin, jos aiheet ovat puhutelleet.

En olekaan tullut maininneeksi, että asun nykyisin miesystäväni Pekan kanssa. Muutimme Lamminpäähän marraskuun lopussa. Olemme siis avoliitossa, josta siitäkin on monta mielipidettä. Muutto sujui hyvin ja koti näyttää jo kodilta.

Olemme tänään eläneet kuin mitä tahansa tavallista arkipäivää. Olemme käyneet Prismassa, laittaneet ruokaa, hoitaneet tiskejä, nukkuneet päivunet ja pesseet pyykkiä. Aamupäivällä katselimme loppuun elokuvan Free Guy. 

Itse olen käynyt aamu-uinnilla Tohlopinjärven avannossa, tehnyt aamurutiinit ja käynyt lenkkisaunassa.  

Lähdemme jonkin ajan kuluttua Tampereen keskustaan, jossa järjestetään Ratinassa ilotulitus kello 22. Saatamme poiketa myös jossakin kuppilassa, mutta vain yksillä. En ole kapakka- enkä baari-ihmisiä. 

Muutoin en välitä juhlia uutta vuotta lainkaan. Voisin istua kököttää vaikka koko vuodenvaihteen yksin pirtissä ja antaa rakettien paukkua jossakin tuolla noin. Minua ei kiinnosta rakettien yksityiskäyttö (sen saisi minun puolestani kieltää), nakit ja perunasalaatti, skumppa, pitämättömät uudenvuodenlupaukset eikä edes tähtisadetikut. Vähiten kaikista minua kiinnostaa uudenvuodentoivotusten tykittäminen jokaiselle erikseen. Siksi toivotan täällä.

Haluan vain rauhaa ja hyvää mieltä kaikille – ja toivon selväpäisyyttä. Vaihdoin läppärin puhelimeen ja istun tällä hetkellä kapakassa, mutta juon pelkkää teetä, ei terästettyä sellaista. Ilotulitus alkaa Ratinassa 45 minuutin päästä. Sen kun olen Pekan kanssa katsonut, lähdemme kotiin. Siinä kaikki.

Hyvää uutta vuotta 2026 kaikille tasapuolisesti!

Tuitsu The Kukkahattutäti ottaa kantaa

Heippa hei! Kerrankin otan kunnolla kantaa elämän kiistellyihin aiheisiin. Valitsin seitsemän eri aihetta. Lukekaa ja ihmetelkää, kuinka Tuitsu antaa mielipiteiden paukkua! 

 

Tässä kooste:

Kiroilu: syntiä

Porno: syntiä

Avoliitto: ok

Avioliitto: ok, pakkoavioliitto ei

Musiikki: ok, mutta liiallinen maallinen musiikki ei

Seksi: ok, kunhan tiedostaa riskit 

Alkoholi: kohtuukäyttönä ok 

 

 Kiroilu

Mielestäni kiroileminen ja rumien sanojen viljeleminen on erittäin ruman kuuloista. Itse en kiroile oikeastaan ollenkaan, sillä tunnen syyllisyyttä jokaisesta lausumastani kirosanasta. Asiaan vaikuttanee ratkaisevasti se, etten ole koskaan kuullut äitini kiroavan tai edes käyttävän kirosanan kaltaisia sanoja. Edesmennyt isäni sen sijaan noitui senkin edestä. Opin jo lapsena, että ihminen on vihainen silloin kun hän kiroilee. Jokainen kirosana satuttaa minua henkilökohtaisesti. Siksi en hyväksy kiroilua etenkään parisuhteessa.

Kirosanoiksi lasken v***u, s*****a, p*****e ja j*******a. Rumia sanoja ovat paska, kusi, helvetti, perse sekä erilaiset nimitykset sukuelimistä. Ruma sanakin tosin voi olla kirosana, etenkin, jos sitä käyttää huudahduksena, esim. "voi helvetti!".

Sanan paska käytön hyväksyn juuri ja juuri silloin, kun sillä tarkoitetaan sitä itseään. Silloinkin tosin olisi suotavampaa puhua vaikkapa kakasta tai ulosteesta. "Voi paska" on mielestäni täyttä kiroilua. Sitä en myöskään ymmärrä, miksi, jos jokin asia on huono tai rikkinäinen, sen täytyy olla paska, esim. "paska paikka" tai "paska vehje". Luulisi muitakin sanoja löytyvän kuvastamaan epämiellyttäviä asioita.

Sanan helvetti hyväksyn vain raamatullisissa yhteyksissä, kun puhutaan siitä paikasta, toisin sanoen tuonelasta. Tässäkin tapauksessa "voi helvetti" on täyttä kiroilua. En myöskään ymmärrä, miksi joillekin asioille täytyy antaa sellaisia attribuutteja, kuten "mulla menee helvetin hyvin" tai "nukuin ihan helvetin huonosti". Vastaavasti hyväksyn sanat saatana ja perkele vain sielunvihollisesta puhuttaessa.

Erilaiset ilmaisut eritteille (kuten virtsalle kusi) tai sukuelimille ovat todella rumia ja halventavia. Tuitsu The Kukkahattutäti ei ymmärrä, miksi pitää erikseen eritellä, millä eritteellä käy. Sen ilmaiseminen, että käy paskalla tai kusella, on todella epäasiallista. Miksei voi vain todeta, että käy vessassa?

Sitten tulee se kirosanoista katalin, v-sana. Sitä nykynuoriso viljelee liiaksi asti. Jopa lasten suusta saattaa kuulua v-sana. Tekisi mieli sanoa noille kiroileville ihmisille, että "tiedättekö te, mitä te hoette? Te hoette sitä, mistä te olette tähän maailmaan tulleet." Näin todellakin tekisi mieli huudahtaa, vaan siitäpä saattaisi seurata kielen tai kansainvälisen käsimerkin näyttämistä tai pahimmassa tapauksessa lisää v-sanoja. Voi tätä nykyajan nuorisoa.

Lievät kirosanat, kuten hemmetti, perhana tai saamari hyväksyn vielä jotenkin, mutta jumankauta on jo ruman kuuloinen, suorastaan jumalanpilkkaa.

Summa summarum: Sen lisäksi, että kiroilu on erittäin itsekästä ja epäkunnioittavaa, kertoo se myös mielikuvituksen puutteesta. Turhautumisen kun voi ilmaista muutenkin kuin manaamalla. Luovat nerot keksivät omia voimasanoja eivätkä turvaudu kirosanoihin. Esimerkiksi "voi video" tai "voi vattu" kuulostavat huomattavasti kauniimmalta kuin halventava nimitys naisen elimestä. Kauan sitten tulleessa Ylen ohjelmassa Paavo ja Raili, Raili totesi Paavolle tämän noituessa, että "kiroilu on heikon ihmisen merkki". Eräs ystäväni sanoi, että kiroilu on mätää puhetta.

Kyllä vain, rakkaat ihmiset, asiat voi ilmaista muullakin tavalla kuin kiroilemalla. Kiinnittäkäämme huomiota sanalliseen ulosantiimme ja keksikäämme muunlaisia tapoja ilmaista kiukku, tuska ja turhautuminen.

Porno

Suhtaudun pornoon jyrkän kielteisesti. En ole koskaan katsonut pornoa, koska minua ei voisi vähempää kiinnostaa. Poikkeuksena on eksäni Teinipornoo-dvd, jota katselin vähän aikaa vuonna 2009 todetakseni, ettei siinä ole mitään hauskaa tai kiinnostavaa. Se oli pelkkää jyystöä vailla tunteita. Muutoin porno on jäänyt minulta kokonaan väliin. Tiedän kyllä mitä se on ja miksi sitä on olemassa. Vaan eipä sitä tarvitsisi olla. Pornoa ei olisi tarvinnut koskaan keksiäkään. Väitän, että maailma olisi paljon parempi paikka ilman pornoa.

En ymmärrä ylipäätään, että miksi jotkut kiihottuvat katsomalla vieraiden ihmisten kuvia ja videoita. Ihannetilanne olisi, että jokaisella, joka haluaa pariutua, olisi oma kumppani, josta kiihottua. Mitä pornolla oikeasti tekee ja mihin sitä tarvitaan?

Porno ei ole millään lailla aitoa, vaan se on näyteltyä. Porno ei anna todellista kuvaa siitä, mitä kahden ihmisen yhtyminen voi puhtaimmillaan ja kauneimmillaan olla. Silti porno on bisnestä ja sillä tehdään valtavia rahoja. Mitä sillä lopulta voittaa, että myy alastonta kehoa koko maailman nähtäville? Kysynpä vaan. Liha on niin heikkoa, ihmiset ovat niin heikkoja, että he maksavat siitä, että saavat katsoa sitä. Niin pornoteollisuus pysyy loistossa ja raha virtaa – raha, jolle olisi parempaakin käyttöä.

En tarkalleen ottaen tiedä enkä edes halua tietää, millaista pornoa on olemassa. Teinipornon toki tiedän sattuneesta syystä ja onhan sitä kaiken maailman homo- ja lesbopornoa. Sellaisestakin pornosta olen kuullut, jossa ihmiset erittävät toistensa päälle. Eritteillä leikkimistä en hyväksy ollenkaan ja mielestäni on suorastaan sairasta, että jotkut kiihottuvat siitä. On eräs kaikkein raadollisin ja epäinhimillisin pornon muoto, lapsiporno. Sitä en hyväksy lainkaan. Se pitäisi lailla kieltää kaikkialla.

Muuten en halua tietää pornon alalajeista tuon taivaallista.

Voi niitä, jotka ovat myyneet sielunsa pornografialle, niin tekijöinä kuin katsojina. En näe siinä mitään hienoa. Ketä oikeasti palvelee kuva epärealistisesta seksuaalisesta yhteydestä, joka on alunperin tarkoitettu kahdelle ihmiselle yksityisesti? Yksityisyydellä tarkoitan sitä, ettei ole järkeä levitellä alastonta kroppaa koko kansan tietoisuuteen. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja antoi käskyn lisääntyä ja täyttää maa, ei hakea huomiota keholla saati haluta rahaa siitä.

Itse en tuomitse homo- tai biseksuaaleja, mutta ryhmäseksiä en ymmärrä, toisin sanoen seksiä, jossa on mukana enemmän kuin kaksi. En tiedä enkä halua tietää, onko ryhmäpornoa olemassa, jos onkin, ei voi muuta todeta kuin että voi taivas mihin tämä maailma on mennyt.

Summa summarum: Porno ei oikeasti palvele ketään eikä mitään. Sen saisi kokonaan hävittää maailmasta. Vaalikaamme mieluummin aitoa rakkautta, jota voi toteuttaa vähin äänin, yksityisesti ja vailla mitään tiettyä kaavaa.

Avoliitto

Vaikka edellisiin asioihin suhtaudunkin hyvin nihkeästi, avoliittoa en pidä pahana asiana. Asunhan itsekin avoliitossa.

Olen saanut etenkin uskovaisilta ihmisiltä kuulla siitä, kuinka avoliitto on syntiä ja kuinka pitäisi olla naimisissa ennen kuin voi asua saman katon alla. Minä ja Pekka olemme kuulemma susipari. Olen jopa saanut kuulla olevani Pekan huora. Mielestäni sellainen puhe on todella loukkaavaa ja halventavaa. "Jumala ei siunaa avoliittoja", näin kerran erään kirjoittavan Facebookin seinälle, yleisellä tasolla, mutta kuitenkin.

Itse en ymmärrä, miksi pitäisi olla vihitty ennen kuin voi asua yhdessä kumppanin kanssa. Mikä pakko on mennä naimisiin? Tuntuu suorastaan pakkoavioliitolta sellainen. Kai sitä nyt hyvänen aika mieluummin jakaa kodin pitkäaikaisen kumppanin kanssa kuin punkkaa päivä- tai viikkotolkulla yökylässä toisen luona? Ei siihen sormuksia tai yhteistä sukunimeä tarvita, että voi asua yhdessä.

Tiedän, ettei Raamatussa puhuta mitään avoliitosta, mutta ei sitä myöskään kielletä (ainakaan minun tietääkseni). Kyllä kaksi ihmistä voi yhdessä asua ja saman vuoteen jakaa, jos niin haluavat, ilman, että vihitty tarvitsee olla.


Avioliitto

Tästä päästään sopivasti seuraavaan aiheeseen.

Mielestäni avioliitto on niille, jotka sitä haluavat. Se ei saa olla mikään edellytys tai pakko. Siispä vastustan pakkoavioliittoja.

Edesmennyt isäni sanoi, että avioliitto on Jumalan edessä Amen. Ymmärrän, että kaikille se ei ole sitä, mutta minulle se on. Olen sen verran vanhanaikainen (huom! vanhanaikainen, en vanhoillinen), että ajattelen niin. En koe olevani vielä siinä pisteessä, että haluaisin sinetöidä suhteeni vihkivalalla. Edes kihloihin en ole valmis, sillä se on lupaus avioliitosta. En ole varma, haluanko naimisiin lainkaan.

Olen sitä mieltä, että avioliittoa ei pidä solmia tuosta vain, kevein perustein. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Se pätee myös avioliittoon. On tiedettävä, mitä tekee ja kenen kanssa.

Jostain syystä olen pitänyt avioeroa syntinä. Avoerokaan ei ole niin paha kuin avioero. Kuudes käskykin sen sanoo: Älä tee aviorikosta. Vaikka sillä tarkoitetaan lähinnä uskottomuutta omaa kumppania kohtaan, ajattelen myös avioeron aviorikokseksi. Nämä ovat tietysti vain minun ajatuksiani, joita varmasti voin elämäni aikana haastaa ja työstää.

Myönnän, etten ole lukenut kunnolla Raamattua, mutta muistan siinä puhuttavan sellaisesta, että avioeron jälkeen varsinkaan nainen ei saisi ottaa uutta kumppania. Siksikin kannattaa harkita, kenen kanssa haluaa elää elämänsä – ehkä loppuelämänsä.

 

Musiikki

En ole vuosiin välittänyt kuunnella musiikkia samalla lailla kuin nuorempana. Se johtuu siitä, että olen liian herkkä kappaleiden sanoituksille, etenkin kotimaisten kappaleiden. Moni saattaa muistaa, kuinka ennen siteerasin tämän tästä jotakin biisiä. 

Olen oikeasti sellainen, että alan märehtiä kappaleiden lyriikoita ja elää liian vahvasti niissä. Tarpeeksi usein kun jonkun kappaleen kuuntelee, sen muistaa ulkoa ja alkaa miettiä, miten tämä ja tämä biisi kuvastaa minun elämääni. Toisinaan saatoin miettiä jopa, että minkä kappaleen lyriikat sopivat mihinkin tilanteeseen. Elin vuosikaudet biisihuurussa, kunnes Toni Wirtanen sen sanoi Apulannan hittikappalessa Valot pimeyksien reunoilla:

 

Älä usko lauluihin / ne tekee susta haaveilijan / ne voi saada sut kaivelemaan asioita / joilta mielesi koittaa sua suojella / niil on taipumus sotkee kaikki ajatukset ja johtaa kaaokseen. 

 

Jos minulta kysytään, asia on juuriki näin. Liiallinen sanoituksiin keskittyminen voi saada mielen aivan sekaisin. Sitä en enää halua. Siksi olen vähentänyt roimasti etenkin suomalaisen musiikin kuuntelua. Se on ollut hyvä ratkaisu. Elämä on paljon rauhallisempaa, kun päässä ei jatkuvasti soi jokin biisi.

Jos jotakin kotimaista musiikkia kuuntelen, niin mielellään lastenlauluja tai hengellistä musiikkia. Lastenlauluja siksi, että ne eivät kerro erosta tai onnettomasta rakkaudesta. Myös tyttäreni takia kuuntelen lastenlauluja. Hengellisiä lauluja kuuntelen siksi, että niissä on sanoma. Olo on paljon eheämpi, kun kuuntelee totuuden sanaa versus joitain surullisia erobiisejä.

En suinkaan väitä, että kaikki maallinen musiikki olisi syntiä. Hyvääkin maallista musiikkia on. Tässä muutamia mainitakseni: Toto: Africa, Arttu Wiskari: Mökkitie, Samuli Putro: Olet puolisoni nyt, Eero Raittinen: Vanha holvikirkko sekä Jari-Pekka Salon esittämä kappale: Yö valaistaan (musiikkia elokuvasta Lumiukko ja lumikoira). Silti koen, että liiallinen, jatkuva maallisen musiikin kuuntelu eksyttää totuudesta eli Jumalan sanasta.

Paras vaihtoehto olisi tietenkin kuunnella musiikkia, jossa ei ole sanoja. Silloin jää tilaa ainoastaan melodian analysoinnille ja tulkinnalle lyriikoiden sijaan. Hyvä esimerkki sanattomasta musiikista on Yiruma. Hänellä on kauniita pianokappaleita, etenkin River Flows In You. Sitä jaksaa kuunnella useita tunteja putkeen.  

En ymmärrä kaikkea nykyajan musiikkia, joka on armotonta teknojumputusta. En käy baareissa, koska niissä musiikki soi liian kovalla ja dj:t ne vain jumputtavat musiikkia, josta meinaa oksennus lentää. Myöskään örinäheviä en ymmärrä.

Tuitsu The Kukkahattutädin mielestä kaikkein katalimpia kappaleita ovat sellaiset, joissa kiroillaan. Esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten julkaistu Sannin kappale Että mitähän v****a on todella ala-arvoinen – jo pelkkänä nimenä. Sitten ihmetellään ihmisten kielenkäyttöä. Niin, mistäköhän nykylapset ja -nuoret saavat vaikutteita? No tietenkin musiikista.

Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi tästä lähin alkaa kuunnella vain virsiä. Gospelia on monenlaista, jopa gospelräppiä. Eivätkä kaikki edes usko hengen sanomaan ja sekin tule ymmärtää. Saatanallista musiikkia en silti ymmärrä enkä hyväksy. Neutraalein vaihtoehto on sanaton musiikki. 

Siispä: Jos haluan saada musiikista voimaa ja hyvää mieltä, kuuntelen hengellistä tai sanatonta musiikkia. 

 

Seksi

Raamattu opettaa, että seksi kuuluu avioliittoon ja että esiaviollinen seksi on syntiä. Vaikka muuten Raamattuun paljon vetoankin, tässä asiassa olen eri mieltä.

Seksi kuuluu niille, jotka sitä tosissaan haluavat ja jotka ovat siihen valmiita. Se on täysin ok, kun kaksi toisistaan välittävää ihmistä haluaa olla lähekkäin. (Totesin jo aiemmin, että ryhmäseksiä en ymmärrä.) Seksi on kahden ihmisen keino osoittaa syvää rakkautta toisiaan kohtaan. Mitä väärää siinä on, että kaksi ihmistä haluaa olla lähekkäin? Ei siihen liittoja ja sormuksia tarvita.

On toki hyvä, että seksiin liittyy ohjeita, kehoituksia ja rajoituksia – niin sen kuuluu ollakin. Seksivalistus on todella hyödyllistä ja aiheellista. Kondomin käytöllä ehkäistään niin ei-toivottu raskaus kuin sukupuolitaudit. Jollei kondomia voi tai halua käyttää ja molemmat osapuolet ovat varmoja siitä, etteivät kanna tauteja, on muunlaisen ehkäisyn oltava kunnossa – poikkeuksena samaa sukupuolta olevien välinen seksi. Heteroyhdynnässä raskaaksi tulemisen vaara on aina olemassa, sanoo kokemuksen rintaäänellä Tuitsu The Kukkahattutäti, joka aikoinaan tuli raskaaksi vahingossa ja piti lapsen.

Mielestäni alaikäinenkin voi harrastaa seksiä, kunhan tekee sen selvinpäin ja tiedostaa riskit. En tiedä, miksi alle 16-vuotiasta pidetään "sakkolihana". Kuka seksistä rankaisee? Kuka rankaisee kahden ihmisen välisestä rakkaudesta?

En varsinaisesti kannusta ketään pidättäytymään seksistä, jollei sitten vakaumuksen vuoksi sitä itse halua. Muita poikkeuksia ovat hoitamaton seksitauti, päihteiden vaikutuksen alaisena oleminen, alistaminen, painostaminen tai kumppanin pettäminen. Näissä tilanteissa seksin harrastaminen on ehdoton ei. Seksi ei koskaan saa olla mikään pakko eikä sen tarvitse noudattaa mitään tiettyä kaavaa.

Tuitsu The Kukkahattutäti ymmärtää seksin, muttei seksillä mässäilemistä. Seksiä on mediassa (kuten televisiomainoksissa) ja joka puolella ihan liikaa. Seksi myy, minkä muun muassa Onlyfans osoittaa. Mielestäni seksi on niin intiimi ja yksityinen asia, ettei siinä pitäisi rahan puhua lainkaan. Jälleen kerran vetoan musiikkiin, mutta niin se vain on, että radiokanavat soittavat seksimyönteisiä kappaleita, kuten Raptorin Oi beibi, E-Roticin Sex On The Phone sekä sanoituksiltaan hurjimpana esimerkkinä Petri Nygårdin Märkää.

Sitten on olemassa se seksin turvallisin muoto, sooloseksi. Sen hyväksyn täysin. Itsetyydytys on terve ja harmiton keino tutustua itseen, kunhan sitä ei tee pornoa katsellen. (Mainitsin aiemmin, että tuomitsen pornon.) Sooloseksistä ei voi tulla raskaaksi tai saada tauteja. Siksi jokaisen olisi hyvä aloittaa siitä ennen kaksin toteutettavaa seksiä.

Vaikken esiaviollista seksiä tuomitsekaan, kehotan silti jokaista suhtautumaan seksiin harkinnanvaraisuudella ja tietyllä vakavuudella. En todellakaan kannusta joka ikistä olemaan kenen tahansa kanssa. Itsekin olisn voinut jättää muutaman kumppanin väliin. Kaikessa on hyvät ja huonot puolet ja holtittomalla seksillä on seurauksensa.   

 

Alkoholi 

En välitä juoda alkoholia nykypäivänä oikeastaan ollenkaan. Minulle ei kerta kaikkiaan kyseinen myrkky maistu. Nuorempana join jonkin verran, kuitenkin suhteellisen pieniä määriä, sillä minulla on aina ollut huono viinapää ja liiasta juomisesta tulee huono olo. Tuntuu, että nykyään kehossani ei ole tilaa alkoholille. Silloin tällöin pystyn pari Hard Seltzeriä nauttimaan, mutta siihen se jää.

Kunpa kaikilla olisi yhtä terve suhtautuminen alkoholiin kuin minulla – vaan niin ei ikävä kyllä ole. Tiedän valitettavan paljon ihmisiä, eläviä ja kuolleita, joille alkoholi on tai oli ongelma.

Olen saanut lapsesta saakka kärsiä siitä, kuinka lähipiirini ottaa ilolientä enemmän kuin laki sallii. Silloin päätin, etten koskaan itse ala samanlaiseksi. Millainen vanhempi minäkin olisin, jos vetäisin kännit oman lapseni aikana? Niinpä, kaikkea muuta kuin esimerkillinen.

Alkoholiriippuvuus on vakava sairaus  – ei ehkä niin vakava kuin huumeriippuvuus, mutta päihde se on alkoholikin. Ei käy yhtään kateeksi ihmisiä, jotka ovat antaneet pikkusormensa kuningas alkoholille, joka onkin vienyt koko käden ja pahimmillaan koko elämän. Alkoholin kohtuukäyttö on ok (toisin sanoen silloin tällöin pieniä annoksia), mutta liika on liikaa. Tuitsu The Kukkahattutäti ei ymmärrä viinalla läträämistä. Miten moni hieno tilaisuus (kuten juhlat) onkaan mennyt sen takia pilalle, että joku päättää ryypätä.

Toistuva humalanhakuinen juominen on mielestäni syntiä. Sanoohan Jeesuskin Raamatussa: "Älkää täyttykö viinillä, vaan täyttykää Pyhällä Hengellä." Ihannetilanne olisi, että ihminen saisi tyydytyksen jostakin muusta kuin alkoholista (tai ylipäätään päihteistä). Hyviä nautinnon lähteitä ovat muun muassa liikunta, musiikki ja käsityöt  – eli mikä tahansa mikä tuottaa hyvää oloa vahingoittamatta kehoa. Kuten sanonta kuuluu, selvinpäinkin voi pitää hauskaa. Pieni määrä alkoholia satunnaisena rentoutuksen tuojana tuskin loukkaa ketään, mutta jatkuva pulloon tarttuminen menee jo sairauden puolelle. Onneksi nykyisin on ammattiapua tarjolla. Sitä alkoholiriippuvainen todella tarvitsee.

Alkoholin suurkulutuksella ihminen ei tee hallaa vain itselleen vaan myös muille. Valitettavan usein humalassa käytös muuttuu välinpitämättömäksi, sillä silloin ihminen on estottomampi. Olen sitä mieltä, että alkoholi aiheuttaa niin paljon riitaa ja pahaa mieltä, niin perheissä kuin parisuhteissa, että jos sen kanssa ei osata olla ihmisiksi, niin sitten ei oteta ollenkaan! 

Alkoholi ei ole mikään halpa aine. Siihen menee äkkiä rahat ja terveys. On surullista, että yhä useammat ihmiset ovat humalassa, joko kaduilla, baareissa tai kotibileissä. Alkoholimyrkytyksen saanut lapsi tai nuori se vasta onkin karu näky. Siksi alkoholi- ja päihdevalistus on enemmän kuin tarpeen. On hyvä, että alkoholilla on ikäraja.

Vetoan jälleen kerran musiikkiin, mutta itseä oikein harmittaa, miten paljon musiikissa on alkoholimyönteisyyttä. Miettikääpä vaikka seuraavia kappaleita: Irwin Goodman: Ei tippa tapa, Aste: Normipäivä, Popeda: Ukkometso, Petri Nygård: Hyvästi selvä päivä tai JVG: Rehellisesti. Rehellisesti: Tuntuu niin väärältä, että musiikin sanoituksilla annetaan kuva, että humalanhakuinen juominen on ok.

En sano, etteikö alkoholia nauttia saisi, mutta oma raja on osattava tiedostaa, ettei tule ylilyöntejä. Tyhmintä mitä ihminen voi humalassa tehdä, on tarttua ajoneuvon ohjaimiin, oli kyseessä auton ratti tai polkupyörän sarvet. Siksi sitä ei turhaan varoiteta, että "jos otat, et aja, jos ajat, et ota." 

Jokainen on varmasti joskus erehtynyt ottamaan liikaa, mutta siitä on hyvä ottaa opikseen. Siispä: Kohtuus kaikessa. 

Loppukaneettina tähän kaikkeen: Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani ja elää kuten Tuitsu The Kukkahattutäti tai ottaa oppia hänen ideologiastaan. Halusin tällä kaikella vain kertoa oman näkökantani asioihin ja antaa ajattelemisen aihetta. Jokainen päättäköön itse miten elämänsä elää ja kantakoon seuraukset.

Kesän ja syksyn kuvasato

Hei! Ajattelin julkaista kuvia, jotka onnistuin löytämään puhelimestani vasta tänään. Tässä on kesältä otettuja muutamia sekä kuluneelta syksyltä myös. Katselkaa ja ihmetelkää.

 

KESÄKUU

Kesän 2025 konventissa mukana ollut Jehovantodistajaystäväni otti minusta nämä kuvat.

HEINÄKUU

Minä, Mira ja Minna piknikillä Koskenrannassa.

Kippis! Viikkoa myöhemmin Miran kanssa samaisessa paikassa piknikillä.

 Meillä oli hyvät eväät. <3

Pietarsaaren Vanhassa satamassa uimaan menossa. Pekka salakuvasi.

Jokainen tarvitsee kauneusunensa. Tämäkin Pekan salakuvaamaa.

Mymmeli-isokorva oli hoidossa Miralla. On tuima katse.

Aah, mä haluun vaan jäädä tähän mun uudelle ilmapatjalle makaamaan!

ELOKUU

 

Wuhuu! Terveiset Hailudosta! 

Kuin Kalajoen hiekoilla olisi, mutta kyseessä on Hailuoto.

Siellä meikä kahlaa.

Tuitsu ja aurinko.

 

Olin Jonin kassa Ilves-päivänä 13.8. Särkänniemessä. Tämä vauhdikas kuva on MotoGeestä.

 

 

Ellu yökylässä kaksi viikkoa. 

 

Teimme kasvohoitoja.

 

Ratinan vessojen edessä on tällaiset kivat keinut.

Otan Pancho Villassa AINA lohta pääruuaksi.

 

 

 

Mää on vähän sen näköinen että "saaksmää syyä tän jätskiannoksen?" :D

Rakas harrastus.

Mää ja mun joogahetki.

 

Tuulia esittelee uutta tuulipukuaan.

 

 

Minä ja Ellu Ensikodin pihassa, jossa oli elokuiset kesäjuhlat...

...ja kaksi alpakkaa, musta Superman (uros) ja vaaleanruskea Suttura (naaras).

SYYSKUU

 

Odotin OYSin kupeessa ystävääni Ediä, jonka kanssa teimme retken Hailuotoon.

 

Tällainen keltainen lautta vie ainakin toistaiseksi Hailuotoon. Pianhan silta on valmis.

Merta ja auringonlaskua on mukava ihailla.

 

Sama nainen...

...eri ilme.

Auringonlasku lautalta käsin.

Uskomatonta, miten monta (isoa ja painavaakin) ajoneuvoa lautalle mahtuu kerralla.

Kohta on silta valmiina. Pääsee autotietä pitkin perille.

On syyskuinen ilta vaan kaunis.

Ellua moikkaamassa OYSissa. :)

 

LOKAKUU

 

Syystaidetta. Askartelin Ensikodin perhekahvilassa taulun, jossa on puiden lehtiä sekä muutama orvokki.

Tältä taulu näyttää takaapäin.

Mymmeli se siinä...

...ja tässä. 

 

Hyvä ystäväni Heidi ja minä.

MARRASKUU 

 

Leivoin Miran järjestämiin halloween-bileisiin hämähäkkimuffinsseja.

Tässä lopputulos.

Olin meikannut...

...illan bileitä varten.

 

Tuulia noita-asussa.

Viikatemies ja noita. Ei, hän ei ollut Pekka. Pekka oli kameran takana.

Koko poppoo. Bongatkaa noita! xD Pukukilpailun voitti kummityttöni cowgirl-asuineen. <3

Kävin keilaamassa.

 

 

 

 

Yritin olla oikein edustava CV-kuvaa varten. Ehkä onnistuinkin. Palkkaisitteko?

Uudet hiukset (ja kulmat), vanha villapaita.

Uudet hiukset (ja kulmat), vanha toppi.