Tuitsu29

Iltaa. Tännään täytin jälleen vuosia. Vaikia arvata kuinka paljon. xP

Päivä meni hyvin ja ollaan Peksin kanssa menossa nukkumaan. Voe hyvä tavaton kello on yhdeksän.

Sain hyviä lahjoja, mm. Peksiltä JBL:n vastamelukuulokkeet. Äidin lähettämässä paketissa oli turkoosi olkalaukku, rahaa ja Casino-arpoja.

Käytiin Peksin kanssa shoppailemassa Tokmannilla ja syömässä Tuiran Noodle Bar 9:ssä.

Kakusta saatiin pohja valmiiksi. Kyllä - mää laitoin ukon hommiin kuten uhosin. :P Huomenna sitten täyte valamiiksi ja kakku uuniin, tännään on liian väsy.

Mä en suoraan sanottuna ymmärrä käsitettä ikäkriisi. Eikä mun tarvikaan. Ajan kululle ei mahda mitään. Sou not? Kaikkihan me vanahenemme sammaan aikaan.

Terv. Tuitsu ylypeästi kaksysi

Mitäs Tuitsun torstaiaamuun?

Huomenta. No mitäpä tässä. Normi haipakka aamu kuten aina. Herätys 4, hälytyksen sammutus (en torkuta koska se on pois aamusta), tiski, aamuliemet (=½ sitruunan mehu, FitLine ja allut), hammaspesu, Mymmelle ruoka (mokoma ku ei ollu syöny edellisiäkään), avantouinti (mennessä lumipyry piiskas kasvoja, arktisia nämä aamut, toisinaan miettii että on se hullun hommaa), kotiin kamppeet kuivumaan, hengitysharjoitus ja jooga, sängyn petaaminen, aamupala ja tee, samalla työevväät rasiaan, uus lisäravinne (hyvää oli pergapastilli), meikki, hiukset ja ovesta ulos. Kävelyltäni ehkä 50m muistin, että jäävuorisalaattirasia jäi, mutta nou hätä. Pääasia että on evväät, ja pilikoinhan mie siihen tommaatin ja omenan, joten kyllä kasviksia on. Eikkait siinä, bussiin ja menoks.

Joo. Eileen pyrin ratkaisemaan tekemisenpaljousongelmani. Joskus sekin auttaa, ettei tee (niin, mikä elämässä on oikeasti tärkiää?), mutta vielä oleellisempaa lienee tämä: ELÄ UATTELE. Joo mää tykkään puhua murteilla. Joka tapauksessa, jos ajattelen, että minulla on liikaa tekemistä, äkkiäkös ajatus ottaa minusta vallan ja alan elää sen mukaan. Ajan saatossa ajatus juurtuu niin syvälle, että siitä tulee osa minua, persoonaani ja identiteettiäni, vaikuttaen täten kaikkeen toimintaani, asenteeseeni ja olemiseeni. Hei, mä olen alle 30. Vielä hyvinkin oppivassa iässä. Mä pystyn kyllä kouluttamaan itseäni. Hauskinta on pitää itselleen jöötä.

Summa summarum: Älä ajattele, että sinulla on liikaa tekemistä. Ajatus saa vain suotta sinut stressaantumaan ja syö sinua sisältä päin. Jos hommaa on, tee se, elä mieti. Aivokapasiteettiaan voi JA KANNATTAA täyttää muullakin kuin to do -listalla. Totuus on, ettei ne tehtävät ajatuksen voimalla mihinkään katoa. Ne vain on. Paras suhtautua niihin neutraalisti ja ajatella niitä vasta sitten, kun on tekemisen aika. Jos silloinkaan. Siispä: kuten ystäväni sanoi, ei kannate sairastaa tulevaa tautia etukäteen.

Dudii, itse-itsensä-terapeutti Tuulia on puhunut.

Mukavaa torstaipäivää. =)

Tuulia's self help vol. 2

Huomenta. Nämä aamut ovat parasta aikaa käyttää puhelinta, kun on puolen tunnin bussimatka töihin. Siksi kirjoitan taas sen mitä vajaassa kymmenessä minuutissa ehdin. (Oon jo käyttänyt aikaa viestien lukemiseen ja niihin vastaamiseen.)

Miksi harjoitan itseapua jälleen? Pian selviää.

Ongelma: LIIKAA TEKEMISTÄ

Tekemisen paljous on ikuisuushaasteeni. Olen viime vuosina opetellut karsimaan ja olen siinä onnistunutkin, mutta vielä on petrattavaa ja paljon. (Paljon? Olenko niitä ihmisiä, joille mikään ei riitä?) Tekemättömät tehtävät stressaavat, ketäpä ei. Kuten olen puhunut, eritoten siivoamaton kämppä. Siivouksen lisäksi haluan ehtiä leipoa juustokakun sunnuntaisia synttärikutsujani ajatellen. Taas tullaan tähän, että mihinä iasuksen välissä mää tämän kaiken eherin? Tännään meen töitten jälkeen Tyttöjen Talolle, josta suoraan joogaan. Slow yoga alkaa 16.45, joten en ehtisi käydä kotona kuin kääntymässä, eikä siinä olisi mitään järkeä. Jooga loppuu klo 18 ja kotiin kun pääsen, alkaa kello olla se, että Tuitsulla on nukkumaanmenoaika. Siinä paljoa ruveta jynssäilemmään saati kakkupohojan keksejä murskaamaan. Tai vois, mutta seuraamukset tiedetään: ylikierrostila, ärtymys, univaje ja aivan jäätävä morkkis: oliko tämä kaikki valavomisen arvoista? Ei ollut. Lähes mikään ei oo.


Ratkaisu: ELÄ TEE

Sen sijaan että sanoisin itselleni "karsi kaikki ylimäärinen", "aseta asiat tärkeysjärjestykseen", "priorisoi" tai muuta akateemista muka-järkevältä-kuulostavaa liibalaabaa, annan lyhyen ja ytimekkään neuvon: ELÄ TEE. Näinpä. Tämä on esimerkki siitä, kuinka monimutkaisen voi yksinkertaistaa. Jos tuntuu että kotihommat kaatuu päälle, kuka hullu niitä on käskenyt tehdä? Ei kukaan minua pakota siellä kotona yhtään mihinkään, muu kuin minä itse. Aivan hyvin voin säästää aikaa ostamalla joskus sen Subin sen sijaan että leikin tuntikaupalla hellapoliisia (tuskin se moniviljapatonki harvoin nautittuna on yhtään sen epäterveellisempi vaihtoehto kuin itse tehty ruoka).

Ja, jos ja kun kerran kodin siisteys mulle merkkaa, käy homman kimppuun ku sika limppuun! Mitä suotta aikailet. Se on muuten niin, että monasti asioiden ajattelu on vielä vaikeampaa kuin itse tekeminen. Elä siis vaivaa päätäsi tekemättömillä asioilla vaan tee ne heti alta pois. Siinä ei kauan nokka tuhise, vai hä?

Syy miksi edes haluan sen juustokakun valmiiksi mieluusti perjantaina, on se, että sen on hyvä antaa "muhia" jääkaapissa pari päivää ennen tarjoilua. Silloin aromit pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Peksi tulee perjantaina, siispä ajatteletteko sammaa ku mie: laita kuule se ukkos hommiin niin ei tartte sun yksin kaikkea teherä. Niin, sehän ois se paras ratkaasu ehheh. :P

Dodii määpä menen tästä porisemasta.

Pikkujoulut vol. 1

Moikka. Kello lähenee kuutta ja istun bussissa. Oon menossa ammattiliiton pikkujouluihin. Ne järestetään tänä vuonna Oulun kiipeilykeskuksella. Ensin on seinäkiipeilyä, minkä jälkeen päästään syömään, saunomaan ja kylypemään paljussa. Mää tykkään näistä liiton tapahtumista. :)

Ihan mukavasti meni, eikkait siinä.

Aivan kuten tämä nuori nainen, minäkin pääsin aivan ylös asti. Oli mukava käydä taas kolmen vuoden jälkeen. Kyllä kädet tärräs, mutta on hyvää reeniä!

En muista milloin olisin syönyt näin ison palan kakkua :o Sitä jäi yli ja otin kotiin mukaan. Hyvvää on siihen nähden että on vegaaninen.

TULI VAAN MIELEEN

Iltaa. Tiiättäkö mille minä tänä aamuna tirskuin itsekseni?

-TULIT JUURI MIELEEN.
-MISTÄ TIESIT?

Se alkoi vain ykskaks naurattaa mua pukuhuoneessa työvaatteita vaihtaessani. Mun piti oikein pysähtyä oven taakse nauramaan ennen kuin pystyin jatkamaan matkaa. Kiitos Peksin, joka pari kuukautta sitten kertoi mulle kyseisen vitsin. Kaikki Fingerporia lukeneet tietävät. Sarjakuvaa näkemättä hoksasin heti, mistä on kyse.

https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/442f2586f6c4485ab7caf996b16af139.gif

Olen outo. Jotkut asiat alkavat viiveellä naurattaa mua mitä erikoisimmissa tilanteissa.

"Pöhkö", totesi Peksi ja linkkasi mulle sarjiksen. Itse kuvittelin sen paljon härömmäksi. Ajattelin, että äijä ois ollu ilikosillaan vehje kiinni imurin putkessa, johon oli juuri purkanut paineensa (lue: runkannut spermansa). Sen sijaan Mieleen tulleella oli kylypytakki päällä ja imurin viimeinen E-kirjain oli siveellisesti peitetty. Joo, kyllä mä ymmärrän että on hyvä vähän sensuroida, kun kyseessä on kaikenikäisille suunnattu kirjallisuus, toisin sanoen koko perheen sarjakuva.

Siinä missä Samuli Putro on lyyrinen verbaalinen nero, on Pertti Jarla koominen verbaalinen nero.

Voe hyvä tavaton. Aloin itsekseni miettiä, että onko joku oikeasti tullut Mieleen? Tai jos onkin, kenellä on pokkaa myöntää? Eipä siinä, halunsa kullakin. "Pidin vähän kivaa imurin kanssa." xD En tiiä haluaisinko tietää, vaikka joku oiskin työntäny jöllileissöninsä siivousvälineeseen, joka vain sattuu olemaan Miele-merkkinen.

On ilta ja hihitän yhä samalle aiheelle. Ei riemulla rajaa kun nauraa salaa. :'''''''D

Mitä sitten?

TULI VAAN MIELEEN.

Tuulia's self help vol. 1

Moikka! Siitä alkaa olla viikko kun viimeksi kirjoitin. Olin sinä aamuna "hieman" maani myynyt ja tekstintuottokin oli sen mukaista. Kyllä se olotuska helpotti, kun vuodatti. Loppupäivän olin perus tomera oma itseni eikä mua pahemmin kiukuttanut enää.

Olen kuullut sanan self help. Vaikken ajankohtaisia ilmiöitä seuraa, tämä sana ei ole jäänyt kuulematta. Ilman sen kummempia googletteluja termi on helppo ymmärtää. Taito sekin, että osaa antaa apua itselle. Se kertoo tietynlaisesta omavaraisuudesta ja riippumattomuudesta.

Kävin parisen kuukautta sitten kaverini kanssa keskustelua. Hän kertoi, että itseapu on nykyajan ilmiö, ei vain kirjoissa ja oppaissa, vaan myös sosiaalisessa mediassa. Sama kaveri kertoi, että siinä on kuitenkin tällainen puoli: Jos kerran omalla ajattelulla voi parantaa itsensä, voi jopa masennus olla oma vika. Eikö tunnukin syyllistävältä?

Omalla kohdallani olen todennut, että koko elämä on yhtä self helpiä. Perhetuttuni sanoi aikanaan, kun olimme lapsia: "Viisas auttaa itse itseään." Jo vain. Hyvähän se on aina itse pyrkiä löytämään ratkaisu ennen kuin turvautuu muiden apuun.

Olen sitä mieltä, että aikuinen ihminen on itse itsensä paras asiantuntija. Toki lapsi ja nuori tarvitsee kasvatusta, ohjausta ja selkeitä rajoja, koska sellainen käsite kuin "omaksi parhaaksi" on vielä epäselvä. Sitä varten on toiset ihmiset, kuin oppaina kasvun tielle. Mutta muuten: en usko, että kukaan voi sanella puolesta, mikä toiselle on parasta. Siksi on hyvä kuunnella itseään, koska vain sillä, että on rehellinen itselle, voi aidosti olla rehellinen toisille.

Miksi kirjoitin otsikon perään "vol. 1"? Siksi, koska päätin alkaa ihan julkisesti puhua self helpistä, jatko-osien kera. Tämä on vasta ensimmäinen versio.

Niin tai näin, toivon että itseavun kautta minä ja moni muukin tulee taitavammaksi itsensä auttajaksi ja sitä kautta elämänlaatu paranee. :)

Voi näitä arjen haasteita

Huomenta. Ai että mikä ihana aamu. Bussi ajoi nokan edestä. Joo, oma vika ko lähin pari minuuttia liian myöhään kotoa. Mulla oli aamulla taas liikaa tekemistä. Meditointi, uinti, sängyn petaus, jooga, aamupala, kanajauhelihan paistaminen, kissan ruokkiminen, korvakorut, meikki, hiusten kaipaaminen, pukeminen jne.

Toki mä pyrin siihen, että edellisenä iltana teen niin paljon valmiiksi kuin suinkin voin
 Aina siihen ei vain resurssit riitä. Joko ei oo aikaa tai ei po energiaa. Varmin tapa kiusata ihteään on aloittaa joku homma iltamyöhällä rättiväsyneenä. Turhaan vain ajaa ittensä ylikierroksille. Mä olen iltaisin tosi herkkä ja tarkkaakin tarkempi siitä, että ehdin ajoissa nukkumaan. Mulle tulee iltakiukku, etenkin jos kello lähenee 19 ja tajuan että mulla on vielä hampaat pesemättä, herätys asettamatta ja hyvänyönviesti laittamatta.

Aamulla aika kiitää vähintäänkin tuplavauhtia. Siksi herään yleensä kahta tuntia ennen lähtöä. Tänään vain hommaa sattui sen verran paljon, että yksi asia kohti toiseen. Joo, elämä on armotonta ja bussi ei odota.

Mulle tämä elämänhallinta ja siinä luontaisesti onnistuminen ei oo koskaan ollut itsestäänselvyys. Mulla oli jo ala-asteikäisenä taipumus myöhästellä. Jos haluan lähteä ajoissa, saan tosissani tehdä töitä sen eteen. Kuten tätä nykyä jaksamiseni eteen muutenkin. Sitä saa olla tosi natsi itselleen, sillä yksinasuvaa aikuista ei oo kukaan muu loikkaamassa.

Nämä ovat haasteellisia yhtälöitä. Olen aina ollut tunnollinen ja syytän herkästi itseäni, jos hommat ei mene putkeen. Mietin aina ensimmäisenä, onko vika mussa. Tunnen suurta häpeää ja itseinhoa jos mokaan. En haluaisi epäonnistua, töissä tai muuallakaan. En edes omassa elämänhallinnassani.

Oevoe...tässä se bussimatka taas meni, blogiin avautuessa. Oisin voinu istua vielä tuplasti pidempään, mutta olen jo töissä. Tässä odotan hoitajaa, jotta päästään nostamaan asiakas.

Jo vain. Vaadin itseltäni paljon, ehkä liikaa. Toisinaan mistä tuntuu, että kaipaisin kullankalliita neuvoja arjenhallintaan ja elämään yleensä. Sellaisia viisauksia, joiden voimalla oppisin armollisuutta itseä kohtaan ym. tärkeää.

Kyllä tätäkin vuodatusta joku lukee, jos ei aivan tällä hetkellä, niin joidenkin tuntien päästä. Mietin oikeasti paljonkin, mitä minusta ja teksteistäni ajatellaan. Ehkä joku tuntee hiljaista myötätuntoa. Ehkä tekstejäni kommentoidaan harvoin siksi, että välitän sellaista kuvaa, että "mää selviän kyllä, haluan olla yksin, jättäkää mut rauhaan". No joo, myönnetään. Ei mua toisaalta haittaisi vaikka joku kaveri laittais vaikka whatsappiin viestiä, esim. "oon lukenut sun blogia ja täytyy sanoa että..." Mä vain avaudun tänne, koska en tiedä minne muuallekaan. En siksi, että kaipaisin huomiota tai sääliä, vaan siksi että porukka pysyy kärryillä kuulumisistani. Ja siksi, että tämä on mulle luontevaa. Jos kerran tämä auttaa enkä paremmasta tiedä niin eikkait siinä, näillä mennään.

Jos jonkun elämänohjeen haluan antaa itselleni, niin komppaan Pauli Hanhiniemeä:

Tää ei oo ihan haudanvakavaa / muutkin mokaa. 

Aivan tiettömälläkin tiellä

Hei. Sain kuulla tänä aamuna järkyttävän uutisen. Entinen työkaverini on nukkunut pois. Tapasin aamulla hieman jälkeen 6 yhteisen tuttavamme, joka kertoi asiasta. Olin jo sanomasta, että mulla on kiire bussille, mutta hän halusi välttämättä mulle kertoa. Ymmärrän kyllä. En osannut muuta sanoa kuin "otan osaa".

Ehdimme kuukauden verran tuntea. Ei hän kovin vanha ollut, varmasti olisi ollut vielä useampi vuosi eläkeikään. Muistan hänet reippaana ja rempseänä tapauksena. Olen muutenkin ollut aikeissa käydä vanhalla työpaikalla, mutta nyt sitäkin paremmalla syyllä. Ilman muuta haluan viedä surunvalittelut.

Kuuntelin aamulla bussimatkalla Kaija Koon kappaleen Minun tuulessa soi. Tie jota poljin aamukiireessä bussipysäkille, oli luminen, kuin tietä ei olisi ollut ollenkaan. Sitä kai kutsutaan tiettömäksi tieksi, ainakin sanan konkreettisessa merkityksessä.

Elämä on arvaamatonta. Huomisesta ei tiedä. Työkaverin menehtymisestä on kuulemma viikko, mutta koskaan ei tiedä millaisia uutisia seuraavaksi kuulee. Ja minulla muka kiire. Toisella kiireet ovat loppuneet.

Minä tiedän sinun aina olevan siellä / mihin ikinä tieni mennä voi / aivan tiettömälläkin tiellä / minun tuulessani soi 

Lepää rauhassa entinen työkaverini. Tuun muistamaan sinut aina.

Nämä viikonloput ♥

Moikka ja hyvää isänpäivän iltaa.

Kello on 17.22 ja aloitan tämänpäiväisen postauksen. Hirmu kauaa en ennätä turista, sillä klo 19 on mentävä nukkumaan. Minun asiamäärälläni yhteen postaukseen saattaa kulua hyvässä lykyssä neljäkin tuntia, kun oikein uppoudun ajattelemaan. Reilu tunti on verrattain lyhyt aika.

Oon tännään koko päivän hoitanu kotia: tiskannut, laittanut ruokaa, pyyhkinyt pölyjä, imuroinut ja pessyt pyykkiä. Lisäksi oon viestitellyt ihmisten kanssa ja soittanut tädille ja äidille – samalla meni isälle isänpäiväonnittelut. Mulle iski jäätävä vimma saaha koti siistiksi. Aloitin jo eilen ja tännään viimeistelin. Tulee hyvä mieli kun saa siivottua. Sotkuinen koti on suurimpia ressinaiheitani. Siivouksen jälkeen tulee tunne, että on ote elämään. Saa olla ylpeä itsestään.

Tein evväätkin jo huomiselle päivälle ja alakuviikolle. Aamuliemet riittää keskiviikkoon ja smoothiet torstaille asti. Eipähän tarvi keskellä viikkoa availla rahkapurkkeja ja hurisuttaa blenderiä. Mulla on nämä omat sörsselssönit ja oma tyyli syödä. En oo edes laskenut kuinka montaa superfoodia yhteensä käytän, mutta montaa! Olen alkanut voida taas paremmin, kun aloin käyttää ashwagandhaa ja tilasin uudelleen FitLine -tuotteet. :) Tuntuu, että asiat alkavat vihdoinkin järjestyä.

Viime viikonloppu

Viime postauksessani jäin siihen, kun juna toi Peksin asemalle. Meillä oli oikein mukava viikonloppu. Perjantaina kävimme keskustan La Festassa syömässä, kävelimme kaupan kautta mun luo ja teimme lämpimiä voileipiä retron soidessa taustalla.

Peksi kuvasi.

Peksi sai aivan valtavan hienon kuvan Mymmelistä ♥ =^.^=

Peksi tykkää Mymmestä, ihana juttu!

Lauantaipäivänä olikin enemmän äksöniä. Saatta ajatella tuon yksi- kaksi tai monimielisesti. ;) Niin tainäin,toimintaa toi päivään niin kävelylenkki kaupungilla kuin illan kohokohta: Kärppäpeli. Mentiin bussilla Torinrantaan. Olisimme käyneet Kauppahallissa, mutta se on yhä remontissa. Niinpä Peksi otti pari kuvvaa Toripolliisista. Menimme pyörimmään Valkeaan, mutta mitään emme ostaneet. En löytänyt Clas Ohlsonilta mieluisia häkkivaraston lukkoja enkä kattolamppujen pistorasioita. Mun tuli kuuma ja mua raivostutti. Olin vähällä hiiltyä ja olin Peksin sanojen mukaana”Pikku Myy”. Se johtui mm. siitä, etten ollut vielä käynyt Oulujoessa. Meijän piti myös mennä jonnekin kahvilaan teelle ja kaakaolle, mutta ei me sitten mentykään. Rauhoituin, kun pääsimme ulos. Tie vei Ainolanpuiston halki Tuiranrantaan, jossa kävin uimassa – huh ku helepotti! Peksi meni edeltä sisälle. Pikku päikkärit kotona ja viideksi hallille.

Saavuimme viiden kieppeillä Raksilaan. Peksi tuntee Kärppien pelaajia ja jutteli englanniksi mm. Koblizekille, joka oli tullut katsomaan peliä. Peksi kuuluu Etäkärppiin ja tuntee sitä kautta porukkaa. Hän porisutti paria tuttavaa, joista toinen oli pukeutunut teeman mukaisesti Halloween-asuun. Aikaimme kierreltyämme kävimme katosomoon istumaan. Istuimme alimmassa rivissä, joten jäälle näki hyvin.

Napapsin selfien. Peksi lainas Kärppähuiviaan.

Kärppäjuniorit kolaamassa jäätä ennen pelin alakua. Vettä vain siinä vasemmalla, Peksimaksia tuli myöhemmin :P

Kärppien maalivahti. Kyllä oli Annusella kivvaa ku oma joukkue voitti, tuuletti pelin jäläkeen kunnolla! 

Kärpät vs. HIFK. Ekan erän aikana Kärpät teki maalin. Erätauolla menin juttelemaan tuttujeni kanssa, joiden tiesin tulevan samaan peliin. Toisen erän aikana Kärpät teki toisen maalin. Peksi osti meille Pepsimaxia ja poppareita. Peksi ja Pepsi, ehee. Onneksi max eikä sokeriversio. :P (Ei se aspartaami pienissä määrin vaarallista oo.)

Kolmannen erän aikana minua alkoi jo väsyttä. Jossakin vaiheessa havahdun siihen, kun Peksi huutaa: ”Hyvä Kukkonen!” Maaleja ei tullut enempää, mutta ensikokemukseksi peli oli hyvä, sillä KÄRPÄT voitti HIFK:n 2-0!

Voitto kotiin!!! Peksin kommentti: "Otit sitten kaljahanoista kuvan."

Vielä yks selfie

En seuraa jääkiekkoa, joskin nuorempana olen ollut Tappara-fani. Enää minusta ei saisi tekemälläkään tamperelaisen joukkueen kannattajaa. Jos jokin on valittava niin kyllä seon Kärpät – ei paremmasta tietoa. Toiseksi, olenhan oululainen. Saapa nähdä tuleeko minusta kovakin Kärppien kannattaja. Peksi yritti saaha mut ostamaan Kärppien fanituotteita, joita oli pikkuinen puoti pullollaan.

Energia Areena jäi taaksi hieman jälkeen 20.30. Menimme bussilla mun luo ja aika pian sen jälkeen nukkumaan.

Tässä meijän eka yhteiskuva :)

Sunnuntaina suihku (yhdessä vai erikseen, päätelkää ite), vaatteet päälle, ulos samasta ovesta, eri suunta. Minä Oulujokeen ja Peksi S-Marketiin. Kotona aamupalaksi karjanpiirakkaa ja munavoita. ”Kuinkas munavoi”, oli meidän vitsi. ;) Päikkärit ja sen sellaista. En muista milloin viimeksi olisin kunnolla nukahtanut päiväunilla. Hyvää teki, ei voi muuta sanoa. Hierontapöydälle tuli pitkästä aikaa käyttöä, sillä ukon hartioissa oli käsiteltävää. Illalla saatoin Peksin asemalle.

Asemalla otin meistä vielä kuvatuksen.

Viikonloppu oli siitä mukava, että toisin kuin joskus nuorempana silloisten poikakavereiden tai poikakaveriehdokkaiden kanssa, Peksin kanssa mua ei ahdistanut ollenkaan. Mulla oli lähes koko ajan hyvä olo. Ei ollenkaan kiusaantunut ja vaivaantunut. Peksi on aina sanonut, että mun hyvinvointini on hälle ykkösasia. Hän ymmärtää vireystilani vaihtelut kuten myös mielialojeni ailahtelut. Mikä tärkeintä, hän ei provosoidu, jos olen kiukkuinen. Miehellä kuuluukin olla pitkä pinna, jos meikäläisen kanssa yhtikäs mittään aikoo. Kotimatka sujui hyvin ja näemme jälleen Oulussa synttäripäivänäni. Täytän tämän kuun 29. päivä 29 vuotta.

Tämä viikonloppu

Mukavaa, että täällä käy välillä vieraita, mutta kyllä mä kuulkaa oon helepottunut, että sain tänä pyhänä olla kaikessa rauhassa. En oisi kolomatta viikonloppua peräkkäin jaksanut majoittaa yhtikäs kettään. Vaikka muiden seurassa on mukavaa, nautin yksinolosta. Ensi ja sitä seuraavalle viikonlopulle ei ole suunnitelmia, joten olettaisin että olen kotona palautumassa työviikosta taikka lauantaina saatan käydä jossakin, esim. kaverin kanssa elokuvissa, yksin uimassa Raatissa tms.

Nyt perjantaina pääsin töistä kahdelta, minkä jälkeen menin salille ja joogaamaan. Sitten tulin kottiin tekemään lämpimiä voileipiä retron soidessa taustalla. Oli mahtavaa vaan mussuttaa leipiä yksinään keittiönpöydän ääressä ilman kiirettä nukkumaan.

Eilettäin heräsin kuudeta. Tein pilateksen, meditoin, joogasin ja kävin avannossa. Sitten makasin tunnin piikkimatolla, kävin kaupassa, tein ruuan ja siivosin. Sitten menin kaheksi tunniksi hierojalle, poikkesin Ruohonjuuressa, puhuin Peksin kanssa puhelimessa ja tulin kotiin puhumaan Miran kanssa puhelimessa. Sitten söin smoothien ja menin ennen 20 nukkumaan.

Tännään oon noussu vasta 8.30 jäläkeen, tehnyt aamutoimet, paistanut aamupalaksi munakasta, järjestänyt kotia, käynyt puolen päivän aikaan avannossa, tullut kotiin siivoamaan kunnolla, syönyt, ollut puhelimella ja nyt konneella. Mitä mää näitä edes selostan, kun alussa kerroin jo miten tämä päivä on mennyt. :’D

Tuulia vauhissa.

Siisti on!

Nyt mää vielä lissäilen valokuvat tämän tektin lommaan, julukasen tämän ja käyn nukkumaan. Kyllä mua jo väsyttää.

Tulevalla viikolla ajattelin käydä Staffpointin toimistossa pitkästä aikaa moikkaamassa väkeä (en oo aikoihin tehnyt Staffille työkeikkaa), mennä spinningiin, ehkä yhen kerran salille ja perjantaina joogaamaan. Välissä hoidan koneella hommia, mm. Kelan asumistuen tarkistus (voipi olla että lakkauttavat nyt kun tienaan riittävän hyvin). Sellaista. Eikkait siinä. Hyviä öitä ja tulevaa viikkoa. :)

Odotellessa postaan

Helou. Huh mikä viikko. Töissä oli jälleen kestämistä, koska tolokuton väsy. Oli niitä hyviä ja hauskojakin hetkiä välissä, onneksi. Viikonloppu alkoi, vihdoin, ja konsta lähti siviiliin.

Odottelen asemalla Peksin junaa. Siitä on melkein se neljä viikkoa kun met viimeksi näimmä. Hän on täällä viikonlopun. Ajateltiin että mennään kohta tuohon aseman La Festaan pizzalle, huomenna Kärppäpelliin joka on minulle elämäni eka ja sunnuntaista ei vielä tietua.

Njoo. Jaahas juna saapuu, justihin kuulutettiin. Tarvii lopetella ettei sormet jäädy. Jatkosuunnitelmaa ei ole minkään suhteen. Katsotaan omalla painollaan ja päivä kerrallaan että mitä tästä tullee. Niin sumussa muutenkin mennyt nämä viime viikot ja kuukaudet, että tarvitsen todellakin aikaa asettua. Yes, viikonloppuja!