Tekstinkarkauspäivä

Morjesta moi ja hyvää karkauspäivää. Täällä sitä ollaan taas vaihteeksi Raksilassa. Peli alkaa aivan pian ja siellä jo selostetaan agendaa, pelaajien nimiä yms.

Peksi tuli tänne torstaina. Nähtiin töitten jälkeen Valkeassa. Juna oli tullut Ouluun jo ennen kuin pääsin töistä. Eikkait siinä, mentiin mun luo ja illalla käytiin kaupassa. Kävin kyllä niin hitaalla kuin vain hitaalla voi käydä. Jalat tuntui raskailta ja olin väsynyt töistä. Valvoin kuitenkin vähän yli 20 ja kahoin pitkästä aikaa Salkkarit.

Hyvä ku Tale ja Sanni oli oikein nohevana duunaamassa ja leikkivät menemään luudanvarsilla ku mikäkin Taalasmaan talkkaripariskunta konsanaan. :'D Ihme ettei Peksi ihimetellyt, kun valavoin vain huoletonna. Tavallisesti menen kello yhdeksäntoista reikäleipä kiltisti nukkumaan.

Perjanataiaamu. Minä vain nukun autuaana ja Peksi ilmoittaa vakavaan sävyyn: "Tuulia. Kello on seittemän." Silloin paljastan sen: "Mulla on vapaapäivä." Halusin varjella salaisuutta h-hetkeen asti ja yllättää Pekan. "Sinä senkin kettu", hän kuittaili, vaikkakin myönsi: "Ihana yllätys." Jep, minä olin aikaa sitten anonut töistä vapaaksi 28.2. Mikäs siinä onnekkaana katsellessa kuinka Suomenliput liehuvat pihassa, ilma höyryää Oulujoesta ja kevätaurinko häikii niin että laseja tarvii jo. B)

Palkaton vapaa oli oivallista käyttää kaupungilla pistäytymiseen. Olin aina halunnut ruokailla Hagia Sofiassa juurikin lounasaikaan ja kerrankin mulla oli siihen mahdollisuus. Menimme siis Peksin kanssa sinne. Kyllä kannatti! Viihtyisä paikka, maittava ruoka ja oikein hyvä hinta-laatusuhde. Samoin Keltainen aitta, jossa joimme jälkkäriteet/-kaakaot, oli oikein kotoisa. Istuttiin yläkerrassa, jonne tulvi auringonvaloa pikkuikkunasta. Peksi sanoi baarimikolle, joka sytytti valot, että "äsken oli parempi". "Ei siinä, mennään näin", baarimikko totesi ja sammutti valot. Jännä homma että patiollakin istuskeli porukkaa. No, keväinen sää on tuottava, monella tapaa.

Päästyämme mun kämpille jäi Pekka kissavahdiksi ja minä menin joogaan. Tympäsi todella missata bussi. Kyse ei ollut edes siitä, että olisin lähtenyt viime tipassa, vaan yhdestä katseesta: Kävelin Myllytie E:n pysäkkiä kohti ja erehdyin tuijottamaan bussikatoksen mainosta. Eiköhän linja 35 ajanut juuri ohitse, enkä minä ehtinyt viitata. Pöh! Jouduin kävelemään Merikoskenkadulle vaikken todellakaan olisi jaksanut. Joogaan ehtimiseni ei ollut siitä kiinni (saavuin peräti ensimmäisenä), mutta silti ketutti!

Soitin Peksille ja jaoin kiukutukseni. Sen jälkeen päätin: en enää ikinä kiirehdi bussiin. Lähden vaikka viittä minuuttia aiemmin Googlemapsin ilmoittamaa aikaa, mutta pääasia että ehdin. Tähän ikään mennessä olen oppinut sen, että AINA on hyvä ottaa pelivaraa. IHAN KAIKKEEN. Tuulia on siis hyvä ja tästä lähtien menee bussipysäkille etuajassa. Aina. Joka ikinen kerta.

Joogan jälkeen tulin kottiin ja söin itse tehtyä rieskapohjaista pizzaa. Pekka katseli Telian Liigapassin lähetystä, jossa Kärpät pelasi KalPaa vastaan Kuopiossa. Meijän piti mennä Joku paikalliseen pubiin kahtomaan peli mutta arvatkaa jaksoinko. Kuulin äsken Peksiltä, että Kärpät oli hävinny jatkoajalla (KalPa 2 – Kärpät 1). Siihen asti jaksoin kahtoa että KalPa kavensi tasapeliin. Kello oli vähän yli 19 kun mentiin nukkumaan.

Tänä aamuna kävin jälkeen Oulujoessa, minkä jälkeen meditoin ja joogasin. Syötiin aamupala ja kahottiin Fingerpori. Olin kauan odottanut näkeväni sen – mahtavaa että se oli tullut nettivuokraamoon. Hauska elokuva ja lopussa todellakin soi aiemmissa teksteissäni mainitsemani "Soitinpa vain kun tulit juuri Mieleen...". :''''D Erityisesti Jenni Kokander teki loistavan roolisuorituksen Rivo-Riittana.

Melko pian leffan jälkeen lähdimme Valkeaan ja lähiseudulle shoppailemaan. Kävimme syömässä Valkean kiinalaisessa Kiri-nimisessä ravintolassa. Se on Kiri, vähän kuin Hassisen Koneen Levottomisaa jaloissa "Ota kiri, ota kiri, ota kiri, loppukiri, harakiri". Ai niin, nyt olikin teemana Kiina eikä Japani. Haittaakse? :P Stadiumilla oli hyvät talvikengät jotka saatan käydä huomenna ostamassa, ihan näin asiasta kolmanteen.


Ja takaisin Raksilaan.

Peliä oli pelattu alle 10 minuuttia kun Kärpät teki avausmaalin. Ai että kyllä fanikatsomossa Pyörälää ylistettiin. Hyvä ku en ehtiny tajuta mittään ku kuulen kuinka Peksi karjuu onnesta korvan juuressa. Istutaan ihan fanikatsomon juurella joten kannatus kuuluu ja kovaa. Hetki sitten rallatettiin "Las-se Kuk-ko-nen, Lasse Kukkonen"...

Me keltamustat :) :)

Jaahas JYP kavensi 1-1. Huomaa silti että ollaan Raksilassa. En kuullut muuta kuin vaimeat aplodit.

Tuulia: "Puljujärvellä on kultainen kypärä. Mistä hyvästä?"
Pekka: "Kärppien tehomies."

Jaahas, erätauko. Väkeä valuu ulos ja minä vain raportoin. Juotiin Pepsimaxia ja ajateltiin kohta mennä hakemaan popcorneja. Tai sitten ei, hiriviät jonot. Peksi halus käyä Roudassa jututtamassa kaveriaan. Paljon on porukkaa täälläkin.

Toka erä päättyy pian eikä tällä välillä oo tapahtunut vielä mittään. Ei saatu popcorneja, katsotaan kohta kun on erätauko.

Pelilukemat todellakin pysyivät samoina ja me menimme epätoivoisesti metsästämään popcorneja, joiden kuului hetkeä aiemmin olevan loppu. "Ei viitti jonottaa, sitäpaitsi ne loppuu pian", Peksi väitti. "No, ollaan ees vähän aikaa, ja jos ne oikeesti loppuu, fine, luovutetaan, mutta jonotetaan ees siihen asti", meikä kannusti. Kannatti, sillä kone taikoi niitä koko ajan lissää. Vitosella lähti paahdetut maissit ja virvoitusjuoma.

Kolmannen erän alussa alkoi viimein tapahtua. Kärpät teki toisen maalin taas ennen kuin ehdin mitään tajuta. "OULUN KÄRPÄT KELTAMUSTA", huutosakki toisti niin että korvat jyskäsi. Toista maalia seurasi kolmas, minkä kerrankin onnistuin ennakoimaan nähdessäni vastustajajoukkueen maalilla kuhinaa. Jälleen yleisö hurrasi ja savukone puski voimalla oranssia sumua korkealle ilmaan.

Peli päättyi Kärpät – JYP lukemin 3–1.

Kärpillä on mennyt hyvin. Kuten laulussa lauletaan, "Kerta kerran jälkeen pisteet jäävät pohjoiseen". Hyvä Oulu! ♡

Tultiin kottiin ja tässä minä viimeisiä kirjoittelen ennen kuin julkaisen tekstin blogiini. Sitten vois mennä nukkumaan, kello on kumminkin yli iltayhdeksän.


Toivottavasti jollekin on tänään tapahtunut jotain onnekasta. Vanha lukioaikainen tuttavani meni naimisiin, jotakuta on ehkä kosittu (älkää pettykö mutta se joku en ole minä), joku on syntynyt, joku saanut päivän lisää elinaikaa ja joku vain nauttinut tästä 366-päiväisen vuoden kuudennestakymmenennestä päivästä.


Niin tai näin, tässä oli helmikuu. Kiitos Pekalle sekä kaikille jotka teitte kuukaudestani unohtumattoman. ♡

20022020

Hei. Tänään on se päivämäärä, jossa on pelkkiä nollia ja kakkosia. Nimesin otsikon sen mukaan, mutten ajatellut alkaa sen syväluotaavammin analysoida tätä päivämäärää. Eipä se vaadi tulkintaa. :D Ajattelin ihan vain kertoa kuulumisiani.

KOTI

Asuntoni Itä-Tuirassa on Oulu-kodeistani ensimmäinen, jossa oikeasti viihdyn. Puolisen vuotta siinä on tullut jo asuttua. Keskustaan on lyhyt matka ja palvelut ovat lähellä. Ja mikä parasta, asuntoni on lämmin. Onhan sielläkin olohuoneen ikkunan yläpuolella korvausilmaventtiili, jota ei valitettavasti saa KIINNI-asentoon, mutta sen nyt kestää jotenkin. Viritin syksyllä ikkunanraon ulkopuolelle parvekkeelle pahvi- ja teippisuojan, jottei pohjoisen puhuri puhaltaisi yhtä lujaa kuin Kärppä-huivin tekstissä annetaan ymmärtää.

Muuten kaikki on tosi jees. Kuten moni varmasti tietää, yksi tavallisimmista stressinaiheistani on siivoamaton koti. Siksi olen opetellut siivoamaan kerran viikossa, yleensä lauantaisin. Poikkeuksia ovat viikonloput, jolloin mulla on vieras kylässä tai jolloin itse olen reissussa. Niin tai näin, kun se perusrytmi on löytynyt, kotia ei tarvitse kerralla suursiivota, mikä säästää aikaa ja hermoja. Viihtyvyys on mulle tosi tärkeä asia.

Oon paljon setvinyt ja hävittänyt paperiroskaa. Kerroin aiheesta postauksessani "Tuulia's self help vol. 3". Se projekti edistyy hitaasti mutta varmasti, toisin sanoen joka viikonloppu vähän. :)


TYÖ

Olen nyt ollut henkilökohtaisena avustajana Oulunsalossa reilu neljä kuukautta. Mulla on sopimus toukokuun loppuun saakka. Siihen mennessä Oulun kaupunki tekee päätöksen, jatkuuko asiakkaani vieriohjauksen tarve. Olen sitoutunut olemaan vähintään toukokuun loppuun, mutta sitä en vielä tiedä, jatkanko sen jälkeen.

Minulla ei ole mitään estettä olla nykyisessä työpaikassani, mutta toisaalta tekisi mieli katsella hommia vähän lähempää. S-ryhmä, Lidl, Subway, lähikaupat, ravintolat, kahvilat, melkeinpä kaikki käy. Oon ollut ennenkin kaupassa töissä ja mulla on hygieniapassi. Tosin vuorotyötä en tee kovin mielelläni, mutta ehkä rytmiä muuttamalla sekin asia hoituu tarvittaessa. Oon ennenkin joutunut töitten takia kääntämään unirytmini.

Ajattelin tässä kun joudan, ottaa työn alle kesätyön haun ja laittaa vaikkapa avoimen hakemuksen S-ryhmälle. Mikäli pääsen, haluan varman ja säännöllisen työn, en nollatuntisopimusta. Katsotaan kuinka käy.


TERVEYS

Olen voinut todella hyvin enkä ole enää aikoihin tuntenut totaalilamauttavaa väsymystä. Kaikki tietävät, että olin vuosikaudet todella uupunut. Olisi valheellista väittää, että väsymys olisi historiaa, sillä vaara on aina olemassa. Pienikin muutos tai hairahdus voi saada sen päälle. Siihen ei paljoa tarvita. Tärkein toteutunut muutos vaivani suhteen on se, että olen oppinut tuntemaan itseni paremmin. Tiedän, mikä antaa voimaa ja mikä ottaa. Toisin sanoen, nykyisin minä hallitsen väsymystä eikä se minua.

Jos puhutaan hallintakeinoista konkreettisesti, niin varhainen nukkumaanmeno ja vähintään 9h yöunet ovat mulle hyvän olon ja jaksamisen tärkein lähtökohta. Siihen vielä kun syö hyvin ja terveellisesti 5x/pvä, ui joka aamu Oulujoessa, ulkoilee ja harrastaa liikuntaa (erityisesti joogaa), ei ole enää paljoa parannettavaa – ja olo on todella hyvä. Toki myös alkoholin, sokerin ja ilta"kukkumisen" poisjättäminen ovat olleet tärkeitä tekijöitä.

Oon jaksanut todella hyvin. Väsyttäviksi tekijöiksi haluan vielä mainita nämä kaksi: muutokset ja epävarmuus. Viime vuosi oli yhtä muutosten ilotulitusta, mikä ei itsessään ollut huono asia, mutta kyllä se uuvutti! Haluttuun suuntaan on päästy, joten oonkin sanonut, että tälle vuodelle haluan rauhaa, vain rauhaa. Varmuutta tunnen yhä enenevissä määrin paitsi itsestäni myös taloudellisesta tilanteestani. Vielä pari vuotta sitten olin todella epävarma itsestäni. Ja vielä puoli vuotta sitten tuntuis että elämä on yhtä sekasortoa. Vasta nyt, 29-vuotiaana, alan päästä selvemmille vesille. Kirkas vesi virkistää enemmän kuin kaaoksessa kahlaaminen. En tiedä mistä tuo tuli, kunhan keksin tässä kirjoitellessani.

Kun sä lähdit Tampereelta...

...etkä puhunut mittään


Hei. Onpa upeaa kun kello on viisi ja ulkona on vielä valoisaa.

Terveisiä vain junasta, joka lähestyy hyvää vauhtia Oulua.

Vietin viikonlopun Peksin luona Tampereella. Lähdin vasta tänään takaisin, sillä olin tarkoituksella ottanut palkattoman vapaapäivän.

Pidin alusta loppuun saakka huolen, ettei kukaan tiedä yhtikäs mitään, varsinkaan kukaan Tampereella asuva joka tuntee minut. Edes äidilleni en kertonut. Kerron kaiken blogissani vasta nyt, kun matka on takana päin.

Halusin, että tämä viikonloppu on vain minun ja Pekan kahdenkeskistä aikaa. Tai kolminkeskistä, jos Mymmeli lasketaan. Hän makaa vieressäni kantokopassa. Siinä onnistuin. Yksikään tuttu ei tullut vastaan ja hyvä niin. En olisi ehtinyt, jaksanut enkä halunnut tavata yhtään ketään muuta kuin Pekan. Kolmen yön takia ei ole järkeä buukata kalenteria muiden tapaamiselle.

Viikonloppu sujui todella hyvin. Perjantaina Pekka oli asemalla vastassa ja pääsimme Pekan ystävän kyydissä Haukiluomaan. Kello oli paljon, joten menimme lähes samantien nukkumaan.

Lauantaina teimme munakasta ja kävimme parilla pienellä kävelyllä. Kahtoimme Jumanjin, koska en ollut aikaisemmin nähnyt sitä. Meijän piti mennä illalla Cine Atlakseen kahtomaan Jumanji 2 The Next Level, mutta Pekka oli vähän huonovointinen joten emme sitten menneetkään.

Sunnuntaina käytimme Pekan kaksi vapaalippua ja kävimme Plevnassa katsomassa Taistelulähetit 1917. Isense-sali oli valtavan hieno! Ihastelin sitä oikein antaumuksella. Elokuvakin oli todella hyvä ja jännittävä. Leffan jälkeen Westerin K-supermarket ja Subway. Pekalla tehtiin mansikkarahkaa ja kahottiin What Men Want. Hauska komedia sekin.

Tännään aamupäivä meni todella vauhdilla. Mua melkein suututti, kun en ehtinyt syödä päiväruokaa ennen lähtöä. Pakkaaminen on välillä rankkaa hommaa, kun sille tarvii varata aikaa, kun on kissa ja kaikki. Oikein hyvin ehdimme silti, se on pääasia.

Täällä minä junassa istun ja reilun vartin päästä juna olisi Oulussa. Menen suoraan kotiin (mitä muuta ehtisinkään?), puran tavarat ja käyn nukkumaan. Viikko jatkuu muuten aivan tavalliseen tapaan.

Voin mää kertoa rehellisesti, että seuraavan kerran olisi määrä saapua Tamperelle huhtikuussa, sillä 17.4. isä täyttää 70 vuotta. Sitä seuraavana  viikonloppuna serkku juhlii nelikymppisiään. Siinä tuloo viikonlopuille reissua. En viitsi jäädä viikoksi Manseen, sillä tuottavampaa on olla töissä. Kissan tosin voin jättää viikoksi hoitoon vaikka porukoille. No mutta, "mietitään sitä sitten kun asia on oikeasti ajankohtainen". Oheinen fraasi on nykyisin yksi vakiosanonnoistani. Kyllä nää Pekka tiijät. :P

Minkäänlaista kuittailua en kuuntele siitä, että kävin Tampereella ilmoittamatta mitään! Muistakaa se.

Hämärä alkaa laskeutua Pohjois-Pohjanmaan lakeuksille, mutta vielä ei ole pilkkopimeää. Kyllä kevät sieltä saapuu.

Kiitos vielä kauniista viikonlopusta Pekka! ♡


Aurinkoista viikkoa kaikille!

Tuulia muistelee Olli Lindholmia

Hei. Tännään tullee tasan vuosi siitä, kun Yön keulahahmo nukkui pois.

Päivälleen vuosi sitten istuin bussissa matkalla hotellilta lentokentälle. Olin viettänyt viikon Teneriffalla. Sain veljeltäni What's Appiin viestin: "Ootko kuullu Olli Lindholmin romahduksesta?"

Sanavalintana "romahdus" on hieman harhaanjohtava. Mietin ensin, että onko laulaja vain palanut loppuun, onko ollut liian rankka elämä. Kunnes veli linkkasi iltapäivälehden uutisen: "Olli Lindholm on kuollut."

Lindholmin lähtö tuntui vaikeammalta uskoa kuin kahdeksaa päivää aiemmin pois menneen Matti Nykäsen. Kuolema ei todellakaan kuulunut menestyneen artistin suunnitelmiin. Yö-yhtyeenhän piti lähteä 40-vuotisjuhlakiertueelle ja vaikka mitä.

Itse en tuntenut Ollia henkilökohtaisesti. En totta puhuen edes muista, näinkö häntä koskaan livenä. Oon saattanut olla festareilla, joilla mm. Yö on esiintynyt, mutten muista nähneeni Ollia ainakaan lähietäisyydeltä.

Sen sijaan isäni näki kerran Olli Lindholmin myymäläautolla (varmaan 15 vuotta sitten). Hän oli ensin ihmetellyt, kuka häntä tervehti, kunnes tajusi. Ollilla oli mökki Kangasalla, samassa kunnassa, jossa isäni kotitalo sijaitsee. Pienen järven läheisyydessä on isäni kotitalo ja samaisen järven rannalta, vain kivenheiton päästä, näkyy vaaleankeltainen pieni tölli. Se oli Olli Lindholmin kesämökki. Hän oli ilmiselvästi sinä päivänä mökillään, kun osui isäni kanssa kauppa-autolle.

Muistan lukeneeni, että Olli oli kuolemaansa edeltävänä iltana käynyt Kaupinojan saunalla, jossa tapasi saunoa ja harrastaa avantouintia. (Itse olen käynyt kyseisellä saunalla yhesti. Rauhaniemi on enemmän mun juttu.) Oliko Tampereen Talviuimarien puheenjohtajalle vai kelle lie kehunut, että hänellä menee loistavasti. Mutta seuraavana yönä... Ei tainnut Olli itsekään aavistaa omaa lähtöään.

Uutisoitiin, että Ollilla oli uniapnea ja hän nukkui vain muutaman tunnin yössä nojatuolissa torkkuen. Ihmettelen monen muun tavoin, minkä ihmeen takia Olli ei käyttänyt uniapnealaitetta, jos hänelle kerran sellainen oli annettu. Hän oli vedonnut henkisiin syihin. Olisiko hän tuntenut itsensä liian invalidiksi laite kasvoillaan, niin ei siten luonne antanut periksi. Toisaalta, kun taannoin selasin netistä iltapäivälehteä, huomasin, että kuolinsyyksi oli vahvistettu aortan repeytyminen.

Niin tai näin, Olli veti täysillä. Hän lauloi mahtipontisella äänellä. Kuulen korvissani kuinka hän kajauttaa ilmoille "Niin särkyvää / on onni tää...". Peruskouluikäisenä pidin kappaleesta Rakkaus on lumivalkoinen, johon pyysin varta vasten nuotit pianokoulun opettajalta. Joutsenlaulun osaan soittaa ulkoa vieläkin, tosin kappaleen ilmestymisen aikaan Yön solistina oli Jussi Hakulinen. Tia-Maria -kappaleessa on jotakin hienoa ja siksi kuuntelin sitä lukioikäisenä. Paras fiilishitti on ehdottomasti Vie mut minne vaan. Ollin vahvasta äänestä ei voi erehtyä.


Lepää rauhassa, Olli Ilari Lindholm.

Parempi maanantai

Huomenta. Taas ois maanantai.

Nyt ei oo samanlaista avautumisen tarvetta kuin viikko sitten. Viikonloppu oli rennompi ja sain tehtyä loppuun sen mihin viime kerralla jäin. Seiniä jynssäsin enemmän kuin olin ajatellut, keittiön kaakelit ja hellakin meni siinä samalla, kasvia yritin elvyttää ja Nuorta Hannibaliakin sain kahottua taas reilulla puolella tunnilla etiäppäin. Muuten tuttuun tapaan joogasin, uin, tein kotitöitä ja laitoin ruokaa.

Vaikka sää on kurja ja lumi vaihteeksi sulanut, ei ole syytä märistä. Ei auta märistä keleistä märistä, vaan pukeutua säiden mukkaan.

Eikkait siinä, hyvvää alkavvaa viikkua. Tiedän, murteeni menee aina vain pohjoispohjalaisemmaksi. Mitä sitten kuhan teksti kulukee. :)

Keksi- eiku kakkuviikko

Huomenta. Ei oo keksi- vaan on kakkuviikko. Leivoin eilettäin kotona piimäkakkua. Käytin siihen töistä pöllimäni piimän, josta oli päiväys mennyt. Meillä ei kukaan pidä kirjaa yksittäisistä tuotteista, että meneekö hävikkiin vai suoraan suuhun, sillä ravinnoksi ne on tarkoitettu. Oli kolomekki tölökkiä, joista kaksi join ykkösellä alas ja sen viimoisen heitin reteästi reppuun ja vein himaan. Mulla on kakkua nyt repussa mukana. Ajattelin tarjota työkavereille.

Tein Tupperware-vuuassa sillä en jaksanu alakaa pingottaa irtopohjavuokaa. Kuohkeaa tuli. :P

Oon piimäaddikti. En osta kottiin mutta salaa kittaan töissä ja sen kerran kun sitä on, juon kyllä. Sarjassamme "menee-kerralla-alas-isoja-määriä", aivan kuten popcorni. Kymmenen vuoden takainen Putous-hahmo Kete Rahkonen hoki että "PIIMÄÄÄÄÄ!" jos muistatta. :'D

Yes, tännään oli hyvä aamu. Heräsin eilen 3.50 ja tuntui että piti hommat jättää kesken, mutta vaikka tännään kello soitto tasan 4, tuntuu, että ennätin tehdä kaikki hyvin alusta loppuun. Joskus lyhyemmässä ajassa saa enemmän aikaan.

Oon huomannut että toisinaan hommat kosahtaa siihen, että on liikaa aikaa. Silloin sitä kuvittelee että "kyllä mää ehin", mutta kas kummaa kun lähdön hetki koittaa, tajuaa, ettei kaikkea kerennytkään. Tullee niin sanottu "vielä ehtii" -harha. Tiedän mistä puhun. Olen ikäni saanut tehdä töitä oman ehtimiseni ja myöhästymisvaaran eliminoimisen eteen. Jokainen lähdön hetki on mulle elämänhallintatesti. Haluan kehittyä ja oppia.

Tännään oppiminen näytti hyviä merkkejä. Tavoite on, että oppisin lähtemään klo 6.05. Silloin saisin rauhassa kävellä Merikoskenkadun bussipysäkille ilman että mun tarvii vilkuilla taakseni että koska se 8-bussi tulee. Jeps, kyllä ihminen oppii jos haluaa. :)

Saapa nähdä miten kakku maistuu. Mukavaa keksi-kakku-mitä-lie-viikkua!

LOPPULÖPINÄ

TUULIA MUISTELOO HETKEN...

VUOSI SITTEN TÄHÄN AIKAAN olin muutama tunti sitten saapunut Playa Paraisoon, Riu Buena Vista -nimiseen hotelliin. Vietin yksin viikon Teneriffalla. Oli se melekoinen reissu mutta muistan sen aina. Kannatti lähteä! Kaipaan.  ♡ Ai että kyllä tekisin mieli taas etelän lämpöön. Tykkäsin Teneriffasta ja aivan varmasti matkustan vielä samaan kohteeseen. Hotellin henkilökunta oli tosi ystävällistä. Yksin oli ihan jees olla, mutta seuraavalla kerralla otan kaverin mukaan.

Myös Matti Nykäsen kuolemasta tuli vuosi jo eilettäin. Muistan 5.2.2019 kun istuin Pirkkalan lentokentän terminaalissa juomassa teetä ja lukemassa Aamulehdestä juttua mäkikotkan poismenosta. Ylen uutisissa uutisankkuri Heta-Leena Sierilä puhui siitä, että joitakin VR:n junavuoroja on peruttu. Sitten no politiikkaa. Iänikuinen Trump (milloinpa hänestä EI uutisoitaisi?) ja Alexis Tsipras. Huvittaa tuo sukunimi. Tsipras, vähän niinku hiprakas.

KAKSI VUOTTA SITTEN TÄHÄN AIKAAN olin alakoululla työkokeilussa, kävin työkaverin kanssa Puistokahvila Makiassa torttukahaveella ja kirjoitin blogiini tekstin "...ja sitten joi torttukahvit".

Niin se tännäänkin on Runebergin päivä. Suomen liput liehuivat ympäri Oulunsaloa ja runoilija oli myös teemana päivätoiminnassa. Itse en syönyt torttua vaan syötin asiakkaalleni. Minulla oli se piimäkakku, jota menen pian kotiin syömään. Olen käyttänyt siihen karppisokeria. En ole karppaaja mutta karsastan lisättyä sokeria.

Jeps, sellaisia muistoja. Mukavaa illanjatkoa.

Maanantaiavautuminen

Huomenta. Viikonloppu meni jälleen kerran aivan liian nopiasti. Loppui kesken kuten aina. Mur.

Ei sillä, ettenkö olisi ehtinyt tehdä mitään, teinhän minä, paljonkin, mutta joitain hommia jouduin jättämään kesken, kuten bloggaamisen, seinien jynssäämisen ja kasvinhoidon.

Vastahan se oli perjantai kun puhuin Brexitistä ja siitä, että lisäilen kuvia "huomenna". Suoraan sanoen kiukuttaa etten taaskaan ehtinyt. Olisin halunnut edes eilen postata jotain, kun oli logiikkapäivämäärä, pelkkiä nollia ja kakkosia, 0202020, mutta sitten tuloo taas se ristiriita: joo, näyttäähän se hienolta paperilla, mutta onko se sen arvoista, jos sen tekee oman jaksamisen kustannuksella? Mitä sitä iltamyöhällä ennää alakaa mittään sellaisia kun voi - ja kannattaa- nukkua.

Onneksi on tulossa 200220. Siihen on vain 17 päivää. Yritetään silloin kehitellä jotain.

Jeps, nyt bussista pois ja töihin. Hyvää viikkoa.