Kiitos vuosi 2017!

Päivää! Pian lähden kaverin tykö uudenvuodenviettoon, mutta sitä ennen haluan ihan pienen hetken muistella mennyttä vuotta.

Parasta mitä tapahtui, on Mymme sekä työkokeiluun pääseminen.

Uudenvuodenlupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa, yhtä turhia kuin juhannustaiat. Sen sijaan on parempi tehdä loppuelämän mittaisia, hyviä päätöksiä, joita alkaa toteuttaa alkavan vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien. Päätän, että mun ei tarvitse pystyä kaikkeen. Minäkin olen vain rajallinen ja keskeneräinen ihminen, vaikka kuinka haluaisin muuta todistella itselleni.  Mun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, jos en pysty tekemään aina kaikkea sitä, mitä pitäisi. Jos jokin asia jää tekemättä niin sou not. 

Ensi vuonna haluan hypätä benjihypyn ja ottaa yhden uuden lävistyksen, tai tehdä edes jomman kumman. Aion selättää kiireen ja väsymyksen ja opetella vieläkin enemmän kuuntelemaan itseäni. Tahdon kirjoittaa ja blogata enemmän. Haluan myös ottaa yhteyttä ystäviin joista en ole vuosiin kuullut mitään. Lisäksi haluan käydä Pohojanmaalla! Vanhalle koululle Kauhajoelle ainakin haluan ja toki myös ystäviä moikkaamahan. Haluan muistaa miltä tuntuu olla nuori ja huoleton! Nostalgiaa... Jotkin elämän hyvät hetket haluaa elää uudelleen.

Elämä ei ole aina yhtä ilotulitusta, mutta tänä iltana tämä kaupunki on sitä pienen hetken. :)


Kiitos kaikille ihanille ihmisille ja ystäville, jotka olette tehneet vuodestani unohtumattoman. <3


Rauhallista vuotta 2018 kaikille tasapuolisesti! 

Tuulian ja Mymmen kotiinpaluu

Päivää!

Juuri tultiin Mymmelin kanssa joulunvietosta. Oltiin viikko Teron luona Nivalassa. Aika kului nopeasti kuten yleensä. Minäkin olen nyt joululomalla samaan aikaan kuin alakoulun oppilaat. Tammikuun 8. päivä jatkuu taas. Tulin kuitenkin jo tänään sillä mulla on kahden tunnin toimistosiivous, se jonka teen viikoittain. Siihen siivoustyöni tätä nykyä oikeastaan rajoittuvat ja hyvä niin. Kyllä niitä saikin tehdä. :'D

Junan lemmikkivaunussa oli vilkasta ja Mymmeli sai paljon huomiota. Se käveli valjaissa pitkin käytävää, nuuski, ihmetteli ja antoi silittää. Erityisen paljon se tuntui pitävän lapsista ja yhdessä vaiheessa tassutteli jopa heidän penkkiensä alle makoilemaan. "Söpö kissa", lapset sanoivat. Se taisi olla eläinvaunun ainoa kissa, sitäkin enemmän oli koiria. Mymme ja pieni kääpiösnautseri (sori jos en osannut oikein kirjoittaa) katselivat toisiaan, yhdesti Mymme sähähtikin. Pieni snautseri vapisi mutta oli vähintään yhtä utelias. Sitten Mymmelillä oli pitkä tuijotuskisa pienen mustan koiranpennun kanssa. Kun junamatka päättyi, Mymme meni muutaman yrityksen jälkeen kiltisti kantokoppaansa ja poistuimme junasta.

Mymmeli oli junassa erityisen valpas, tarkkaavainen ja seurallinen. 

Hyvää joulua!

Lähetin noin sadalle saman joulutervehdyksen joten osalle kuva on jo tuttu, mutta tässä vielä yhteisesti kaikille tutuille ja tuntemattomille:

Leppoisia joulun pyhiä kaikille! Toivottaa Tuulia ja Mymme 

Suomalainen tarina

Hei ja hyvää Suomen sadatta itsenäisyyspäivää!

Päätin juhlavuoden kunniaksi kirjoittaa mietteitäni suomalaisuudesta. Oma Suomi 100 -teemakappaleeni ei suinkaan ole Timo Rautiaisen Suomi 100 vuotta. Ei, en voi sietää sitä, sillä siinä on aivan liian rajut sanoitukset. Siinähän suorastaan noidutaan: "Kyllä saatana saa taas hävetä." Mielestäni Suomen satavuotinen itsenäisyys on kunnioittamisen arvoinen asia, jota ei todellakaan kuulu hävetä, vaan josta on oltava ylpeä! Sen sijaan muutaman vuoden takaisessa kappalessa kuvataan suomalaisuutta rehellisesti mutta kauniisti. Kyseessä on Klamydian Suomalainen tarina (2011), jonka sanoituksia siteeraan ja osittain myös tulkitsen.

Me ei tosiaan olla ainoastaan pala Eurooppaa / vaan jotain kaunista jota ei koskaan myydä saa   

On ollut mahtavaa seurata, kuinka moni maa onnittelee satavuotiasta itsenäisyyttämme - kyllä me vain maailmalla erotumme. Vaikka Suomi hävisi aikanaan talvisodan ja joutui luovuttamaan alueitaan Neuvostoliitolle, säilytti se itsenäisen asemansa. Emme ole Ruotsin, Venäjän emmekä minkään muunkaan vallan alaisia, vaan vapaa ja riippumaton, erillinen valtiomme. Suomesta voidaan myydä tavaraa ulkomaille, mutta Suomea maana en minäkään halua myytävän. En koskaan, en kenellekään. 

Ei pidä nöyristellä / ei niin syvään kumartaa 

Tässä säkeessä lepää suomalaisuuden tasapaino, se jokin, johon jokaisen on hyvä pyrkiä. Nöyristely olisi alistumista eikä syvään kumarrukseenkaan ole tarvetta. Hieno kansa olemme kyllä, mutta ihan tavallisia samanarvoisia ihmisiä siinä missä muutkin. "On tässä kansassa voima/ jota ei kukaan toinen saa", väittää Vesku. Onhan suomalaisilla omanlaisensa voima, jota myös sisuksi kutsutaan. Siihen, saako sitä kukaan toinen, en ota kantaa. Kullakin maalla on oma juttunsa. Kullakin maalla on jotain erityistä ja jotain omap.räistä. "Maassa maan tavalla", kuten tavataan sanoa. Arvostusta ja kunnioitusta saa ja pitää osoittaa, mutta liikaa ei tarvitse alkaa kehua eikä kehuskella.

2006. Tuolloin ei ollut itsenäisyyspäivä, mutta pukeuduin mielelläni sinivalkoiseen jo 15-vuotiaana. 

Ylpeys kotimaata kohtaan on hyvä pitää.  Nuorempana olin yli-innokkaan yli-isänmaallinen. Suomi sitä ja Suomi tätä. Saatoin ylistää Suomea ja suorastaan julistaa rakkauttani maata kohtaan. Itsenäisyyspäivänäkin halusin pukeutua vain siniseen ja valkoiseen, vaikken olisi poistunut kotoa minnekään. Olen aina ollut ylpeä suomalaisuudestani, mutta teini-iässä liiankin fanaattinen. Vanhemmiten olen osannut rauhoittua, enkä nykyisin pidä meteliä identiteetistäni. Niin suomalaisuus kuin pohjalaisuus ovat luonnollinen osa minua, se jokin, joka on ja pysyy, ilman että minun sitä tarvitsee kuuluttaa koko maailmalle. Tietynlainen vaatimattomuus on hyvä säilyttää - onhan se osa kansamme luonnetta.

Vaikka sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen, olen miettinyt, että jos olisin kokonaan jonkun muun maan syntyperäinen kansalainen, olisinko yhtälailla ylpeä kotimaastani? Niin paljon kuin kotimaatani rakastan, tiedostan sen, että Suomi ei ole maailman ainoa kolkka. Avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus ovat hyvästä, sillä toisilta ihmisiltä voi oppia jotakin arvokasta. Arvostan maatani, mutta en kumarra sitä ikään kuin se olisi maailman ainoa. 

Elämää on aamukaste ja pelto hiljainen... // Kesä 2011, jossakin Pohjanmaalla yöjunan ikkunasta käsin. Aamuaurinko teki nousuaan ja pelto vielä lepäsi.

...elämää lento pääskysen ja järvi seesteinen // Tampereen Pyhäjärvi, syksy 2009. Kuvassa uivat linnut taitavat kyllä olla sorsia, mutta järvi oli tuolloin tyyni.

Se, mistä Vesku Jokinen laulaa, on todellakin elämää. Hiljaisen pellon yllä leijuva usva on suorastaan hekeäsalpaava näky. Seesteisiä järviä olen ikuistanut niin kameralle kuin sieluni silmiinkin. Suomalainen luonto on äärettömän kaunis. Se on monipuolinen ja monielementtinen. Se on taidetta itsessään. Minusta on hienoa, että meillä on neljä vuodenaikaa. Saatan pysähtyä pitkäksikin aikaa vain tuijottamaan auringonlaskua. Sieluni silmissä siintävät Pohjanmaan lakeudet. Erityisesti ne ovat jotakin sellaista, jota en koskaan väsy ihailemaan.

Menköön brändit ja trendit / menkööt villityksetkin  // Kevät 2006. Oli se niin hienoa viistoistkesäsenä pukeutua Lacosten kenkiin ja arskat silmillä poseerata skeittilaudan päällä. B)

Olen ainakin joskus kulkenut Lumenen meikit naamassa, Valio-maito mahalaukussa ja Nokian kännykkä kädessä. Suomesta on lähtöisin moni hyvä tuotemerkki. Kappaleessaan Vesku varmaan tarkoittaa brändeillä, trendeillä ja villityksillä kaikkea sitä, mitä ulkomailta rantautuu Suomeen. Kaikkea sitä, minkä perässä mennään ja matkustellaan vaikka ulkomaille asti - vain tajutakseen, että se kaikki on hetkellistä, ohimenevää ja lopulta katoavaa. Kotimaa on se tuttu ja turvallinen paikka, jonne voi aina palata.

Vaikka kuinka täältä lähtis / aina tahtoo takaisin. // Kauhajoki 2011. Sinistä ja valkoista on sekä taivaalla että tuon joen varrella seisovan tytön vaatteissa. ;) Kauhajoki on minulle tärkeä paikka, sillä siellä kävin vuoden verran koulua, kasvoin ihmisenä ja rakastuin maisemiin. Siellä haluan päästä jälleen käymään. Samoin jos lähden Suomesta, alan varmasti kaivata takaisin.

Suomalaisuus on tärkeä osa minua. Olen monessa asiassa hyvin perinteinen. Pidän luonnosta, saunomisesta sekä avantouinnista, joka on ollut elämäntapani jo reilut kolme vuotta. Pidän Suomen lipusta, sillä siinä on rehelliset ja puhtaat värit. Olen visuaalinen ihminen ja etsin mielelläni ympäriltäni sinistä ja valkoista, kuten kuvista saattaa huomata.  

Tämä on vain osa suomalaista tarinaa // Oulu, kesä 2010. Tuolloin Oulu asuinkaupunkina oli vain kaukainen haave, mutta tänä päivänä elän unelmaani. Sisimmässäni olen aivan yhtä innokas Oulunvaltaaja kuin kuvassa 19-vuotiaana.

joka päivä lisää syntyy / niin totta kuin on maa // Kesä 2011, Tampere. Jostain syystä ajattelen blogatessani tätä maisemaa, Tampereen Mältinrantaa. Kenties se johtuu siitä, että nykyinen blogini sai alkunsa sieltä. Yhtä totta kuin ovat maa ja vesi, on se seikka, että lisää tarinaa tämän yksittäisen suomalaisen ainutkertaisesta elämästä tuloo päivä päivältä.

Nöyremmäksi vetää mitä enemmän kiertää saa / mä oon vain oppityttö jota tää maa kouluttaa.  // Tampere 2012. Urheiluliikkeen sovituskopissa oli mukava luoda sinivalkoinen asetelma verhoja ja omia vaatteita hyödyntäen.

Vaikka minä lähtisin Suomesta, Suomi ei lähde minusta. Sama pätee pohjanmaalaisuuteeni ja tätä nykyä myös oululaisuuteeni. Monet elämänkoulut olen saanut käydä ja opintie vain jatkuu. Uskon, että pärjään maailmalla olemalla sopivasti vaatimaton, itseään ja muita kunnioittava rehti suomalainen. 

Siis miksi apinoida, ottaa mallia muista / kun on meillä jotain ainutlaatuista. //Oulu, 6.12.2017. Päivän kunniaksi nautin kotona Antellin kakkua, muutaman Panda-suklaakonvehdin sekä teetä Muumi-Mukista. Päälläni on taas sinivalkoista, onhan Suomen sadas itsenäisyyspäivä. :)  

Olemmeko me rujoja ja kauniita? Ehkäpä, jos kerran Vesku meitä niin kuvailee. Yksin en halua olla edustamassa rujoa kaunista kansaa, vaan mieluummin alla olevassa kolmen poppoossa, johon kuuluu Tero, Toripolliisi ja minä (Oulu, kesä 2015).

Tämä on vain osa suomalaista tarinaa /
rujo kaunis kansa sydän paikallaan ♥

Tämä kaikki on todellakin vain osa yksittäisen suomalaisen yksittäistä tarinaa, pelkkä pintaraapaisu. Minulla olisi suomalaisia tarinoita kerrottavana kokonaisen 27-vuotiaan elämäni edestä, mutta paras on nauttia pieninä paloina, muutama sivu kerrallaan. Tarina jatkuu vain elämällä tätä elämää. Niin tai näin, tänään, itsenäisen Suomen satavuotispäivänä, sisälläni sykkii sinivalkoinen sydän.


Viimeinen kuva: Kauhajoki, joulukuu 2010.

Onnea 100-vuotias itsenäinen Suomi! 

Huomenna se päivä koittaa :)

Moi vain taas!

Saavuin maanantai-iltana kotiin ja viikko on mennyt jos jonkinlaisia asioita hoitaessa. Laskuja on makseltu ja pari työkeikkaakin tehty. Lisäksi aika on kulunut harrastusten parissa. Kylmäuimassa, joogassa ja kuntosalilla olen ehtinyt käydä pari kertaa. Keskiviikkona olin työkaverilla kylässä, torstaina ja perjantaina haastattelin pari uutta vapaaehtoista (mulla on sellainenkin harrastus, toimin siis yhtenä SPR:n Oulun Nuori Nuorelle -ystävätoiminnan koordinaattoreista). Torstaina tapasin Personal Traineriani. Sali, jolla olen käynyt elokuun lopusta saakka, sijaitsee Alppilassa ja olen ottanut PT-paketin. Meillä oli kolmas tapaaminen ja vielä neljäs olisi jäljellä. Sain tehtäväkseni kirjoittaa ruokapäiväkirjaa, jonka kokosin loppuun keskiviikkona ja jonka viimeistelin ja lähetin PT:lleni torstaina. Tuttua hommaa tuo, sillä olen aiemminkin ollut valmennettavana, silloin Tampere-aikoina Elixialla. En tavoittele mitään top fitness -kuntoa vaan haluan muuten vain päivittää saliohjelmaani ja parantaa perusvoimaa.

Harrastusten lomassa olen myös odottanut, milloin postiluukkuun kolahtaa kirje TE-toimistolta. Lähetin sen nimittäin postiin jo pe 3.11. ja jos noin kaksi viikkoa on käsittelyaika, odotin että se voisi olla jo saapunut. Kun ei vielä torstainakaan näkynyt, päätin soittaa TE-toimistoon. Siellä kerrottiin, että kirje on kyllä tullut perille ja on kuitattu 17.11, mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Kysyin, saanko aloittaa työkokeiluni siitä huolimatta 27.11, mistä oli ollut alunperin puhe. Joutuisin odottamaan siihen saakka kunnes päätös tulee postissa. Soitin koulun apulaisjohtajalle ja kerroin asiasta. Hän sanoi, että heti kun saat kirjeen, soita ja tule meille aloittamaan.

Seuraavana päivänä olin Prismassa hyllyttämässä. Tauolla puhelimeni soi. TE-toimistosta kerrottiin, että estettä työkokeilulle ei ole ja pääsen sittenkin aloittamaan jo maanantaina. Sepäs oli mukava uutinen. :) Virkailija halusi vain kertoa, että päätös oli tehty ja kirje postitettu, mutta minun ei tarvitse jäädä odottamaan sitä alkuviikkoon vaan voin heti aloittaa. Ennen työkkärin puhelua olin ehtinyt jo hyväksyä lisää työvuoroehdotuksia samaiseen Prismaan alkuviikolle, mutta onneksi pystyin ne tämän kerran perumaan ilman seuraamuksia. Onhan työkokeilu jo sen verran painava peruste. (Huom! te jotka ootta Staffpointilla: jos painaa työvuoroehdotuksen kohdalla "hyväksy", vuoro on todellakin sitova eikä sitä voi perua muuten kuin soittamalla palvelukeskukseen ja vaarana on menettää varaamisoikeus.) Itselläni ei sinänsä olisi ollut kiire ja olisin kyllä voinut aloittaa työkokeilun muutamaa päivää myöhemmin, mutta aina parempi että alkuperäinen suunnitelma pitää. :)

Huomenna siis koittaa päivä, joka voi joillekin muille olla kuin mikä tahansa arkinen maanantai, mutta joka on minulle aivan erityisen merkityksellinen. Tämä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri harppaus Tuulialle. :D Ihmiskunta käsittäköön sen oppilas-, opettaja- ja muun henkilökunnan, jota kyseinen koulu pitää sisällään. Hehän ovat ne ihmiset, joihin voin omalla toiminnallani ensisijaisesti vaikuttaa. Ehkä myös hivenen parannan maailmaa. Erityisesti omaani, sillä unelmien toteutuminen jos mikä tekee onnelliseksi. Tietty pyrin myös omalta osaltani luomaan ja ylläpitämään hyvää ilmapiiriä, joten siten voin kenties parantaa lähiympäristöä, ainakin erään yksittäisen oululaisen alakoulun osalta.

Saapa nähdä mitä minut laitetaan tekemään heti huomenna. Tehdäänkö kierros jossa näytetään tilat ja paikat, esitelläänkö minut koulun henkilökunnalle ja pääsenkö jo ensimmäisenä päivänä seuraamaan oppilaiden työskentelyä? Joudunko seisomaan iloisen ja edustavan näköisenä luokan edessä ja kertomaan itsestäni? Se vähän mietityttää, sillä itsestä kertominen on toisinaan kiusallinen tilanne. Jotenkin tuntuu, että silloin on väkisin tuotava itsestään esiin kaikki parhaat puolet ja vielä saatava yleisö vakuuttuneeksi.

Muuten en turhaan uusia tilanteita jännittele, mutta välillä, jos joudun juttelemaan tuntemattomalle ihmiselle ja katsomaan silmiin, minulle saattaa tulla pakkoajatuksia. Ne ovat hallitsemattomana huutavaa alitajuntaani, jonka kuulen hölmöinä sanoina päässäni ja silti vain esitän kiinostunutta vaikka todellisuudessa käyn taistelua ajatuksiani vastaan ja pinnistelen että jaksan ylipäätään keskittyä siihen mistä keskustellaan. Pakkoajatukset ovat osa ahdistuneisuushäiriötä, joka on nuorempana ollut mulla todella voimakas ja jonka olen tähän ikään tullessa selättänyt lähes kokonaan. Paljon olen saanut tehdä töitä sen eteen, mutta kiitos (jo vuosia siiten päättyneen) terapian ja muun tuen, olen oppinut tiedostamaan ongelmani ja minulla on ote siihen eikä toisin päin.

Pakkoajatukset ovat pelkästään stressioireeni, ei mitään muuta. Monesti taustalla on väsymys, ja ahdistun omasta olostani niin paljon, että mieleni käy kierroksilla. Yritän kai paeta vastenmielisiä asioita ja olotiloja uppoutumalla oman pääni sisään. Elän tavoitteellista elämää ja vaadin itseltäni paljon. Haluan hallita erityisesti itseäni ja aikataulujani. En halua tehdä virheitä tai joutua hankaluuksiin. Suutun itselleni, jos jokin menee pieleen. Otan paineita omasta selviytymisestäni ja usein murehdin, ehdinkö varmasti saada asiat hoidettua tietyssä ajassa. Nämä asiat ovat osa persoonallisuuttani eikä niitä voi kokonaan kitkeä pois, mutta tiedän ja tiedostan varsin hyvin, milloin oireiluni menee yli. Osaan kyllä antaa armoa itselleni ja vaientaa sisäisen kriitikkoni. :)

Heh, tulipa samalla avauduttua asiasta, jota kaikki eivät ehkä vielä minusta tienneet. Jotenkin on helpottuneempi olo. :)

Työnteko on aina ollut mulle parasta siedätyshoitoa neuroottisuuteen ja liialliseen täsmällisyyteen. Vaikka oma arjesta selviytyminen toisinaan huolettaa (usein huoli on turha sillä olen tähänkin asti selvinnyt), olen todella todella iloinen, että pääsen viimein kokeilemaan työtä, jota olen aina halunnut tehdä. :) Pääsen paljon sosiaalisiin kanssakäymisiin, jolloin omat joutavat ajatukset takuulla unohtuvat. Kohtaan työssäni useita ristiriitoja ja joudun selvittämään niin monia ongelmatilanteita, että omat huolet tuntuvat niiden rinnalla lähes täysin mitättömiltä.

Heittäydyn varmasti työhöni niin antaumuksella, että arjen pyörteessä en enää edes muista mitä kaikkea sontaa päässäni on joskus liikkunut. Kenties lakkaan suhtautumasta itseeni ja elämään turhan vakavasti. Toivottavasti työyhteisö on huumorintajuinen ja ilmapiiri rento. Itselläni ei ole ainoatakaan huonekasvia, joten minulle riittää niin kotona kuin työpaikallakin, että ainoa kukka, jota viljellään, on huumorikukka.

Yhtä kaikki, mitkään mieltä askarruttavat asiat eivät voita sitä riemua, joka minulla on siitä, että pääsen huomisesta alkaen kokeilemaan haaveammattiani! 😊     

Mutta mitä kuuluu kissan omistajalle? vol. 2

Nyt olen matkalla kotiin ja istun viimeisiä hetkiä junan lemmikkivaunussa.

Vietin puolitoista viikkoa etelässä. En paljoa huudellut reissustani, sillä en tullut huvikseni. Syynä oli hautajaiset toissa lauantaina. Perhetuttuni, joka oli mulle kuin oma mummo, nukkui syyskuun lopulla pois, 89-vuotiaana. Yhdistin samaan tulooni matkan Harjavaltaan kaverini luokse. Näemme harvoin ja hän on yksi parhaista ystävistäni. Olin hänen luonaan maanantaista perjantaihin ja viikonlopun olin vain porukoilla ja koko eilisen päivän siivosin vanhaa yläkertahuonettani. En juurikaan poistunut Kalkusta, mitä nyt yhden salilla käynnin ja muutaman asemalle kulkemisen verran. Keväällä tai viimeistään kesällä taas saavun Tampereelle ja silloin voin paremmin tavata ystäviäni.

Junan pitäisi pian saapua Ouluun. Postilaatikossa minua toivottavasti odottaa TE-toimiston vahvistus työkokeilun aloittamisesta. Heillä on käsittelyaika yleensä kaksi viikkoa, joten saattaa hyvin olla jo saapunut. Toivotaan parasta. :) Jaahas, nyt saavutaan Ouluun. Otan Mymmen ja tavarani. Täältä tullaan koti! :)

Mutta mitä kuuluu kissan omistajalle?

Moikka vain taas! Kissasta tulin jo viikko sitten kertoneeksi, mutta omat kuulumiset on vielä päivitystä vailla. Tuodaanpa julki nekin.

Olen koko pitkän syksyn painanut töissä pitkää päivää. Siivoushommia on ollut arkisin 6-14. Kohteeni sijaitsee Oulun Ruskossa, jonne olen joko polkenut pyörällä tai matkustanut bussilla. Teen yhä Staffpointin kautta eri firmoille keikkaa, mutta tämä kohde on ollut pysyvämpi. Välissä oli pari viikkoa, jolloin töitä ei ollut, mutta muuten melkeinpä jokaisena arkipäivänä on kulkenut lujaa sekä raha että tienaajansa. :'D

Mulla on hyviä uutisia: Olen onnistunut saamaan haluamani työkokeilupaikan. Hain jo keväällä vuoden mittaiseen koulunkäynninohjaajan koulutukseen, jonne en päässyt. Ryhmänohjaaja neuvoi kuitenkin kokeilemaan alaa työkokeiluna, jolloin haku voisi seuraavana keväänä olla ajankohtainen. Minä otin neuvosta vaarin ja ilmoitin syyskuun lopulla TE-toimistoon, että alan itsenäisesti etsiä sopivaa paikkaa. Oulun kaupungin työpörssin nettisivut olivat täynnä kouluja, jotka etsivät sopivaa työkokeilijaa. Lähetin lokakuun viimeisenä päivänä toistakymmentä hakemusta. Seuraavana päivänä puhelimeni alkoi heti aamusta soida. Sovin kolmeen kouluun haastattelun. Myöhemmin päivällä tuli kaksi soittoa lisää, joihin en päässyt vastaamaan. Yhtä kaikki, olin myönteisesti yllättynyt, sillä näin valtavaa soittoryntäystä en osannut odottaa. Puheluja tuli kuin sieniä sateella.

Vaikka olin iloinen, että niinkin moni oppilaitos ottaisi minut, halusin vielä kokeilla koulua, joka sijaitsee lähimpänä kotiani. Lähetin samana iltana hakemuksen, ja kuinka ollakaan, seuraavan päivän aamuna minulle tuli soitto. Soittaja oli koulun apulaisjohtaja, jonka kanssa sovimme haastattelun heti samalle päivälle. Meillä synkkasi heti, ja muistan että kumpikin perui omat menonsa haastattelun vuoksi. (Menin joogaan vasta seuraavana päivänä.) Töitten jälkeen poikkesin kotona, nappasin tarvittavat todistukset ja lähdin tuulessa ja tuiskussa Googlemaps apuna tarpomaan kohti koulua. Haastattelu sujui hyvin, hakemus kirjoitettiin valmiiksi, kirjekuori suljettiin ja apulaisjohtajan puolesta homma oli sitä myöten selvä. Seuraava aamuna kiikutin kirjeen postilaatikkoon, josta se myöhemmin iltapäivällä lähti matkaan. Niin oli paperit laitettu vetämään. :) Peruin kaikki muut aiemmin sopimani haastattelut.

Olen iloinnut jo monen ihmisen kanssa sopivan työkokeilupaikan löytymisestä, mutta nyt vasta jaan riemuni julkisesti. Muistan kun haastattelua seuraavana päivänä, kun Tero saapui Ouluun, pyysin häntä tuomaan pullon kuohuvaa ja kerroin syyn vasta kun aloin poksauttaa Elyseen korkkia. :) Tero luuli, että olin käynyt töitten jälkeen haastattelussa, mutta olin perunut sen ja ollut vain siellä joogassa. :D

Mymme tuli taloon

Moikka!

Mulla on nykyään kissa, ollut jo kaksi kuukautta, yhden viikon ja viisi vuorokautta eli osapuilleen 74 päivää. Tero toi mulle Mymmen syyskuun 1. päivä.

Se oli jo kesäkuuta, kun serkkuni mies soitti mulle ja kysyi, haluanko tarjota uuden kodin 7-vuotiaalle leikatulle narttukissalle, josta hänen kaverinsa oli luopumassa allergian vuoksi. Saisin ilmaiseksi kissan raapimispuineen sekä kaikkine hoitovälineineen. En osannut sanoa juuta enkä jaata, vaikka ajatus maukuvasta kaverista kieltämättä houkutti. Olinhan minä jo vuosikausia puhunut, että haluan kissan.

Tällainen kuva mulle lähetettiin uutta kotia kaipaavasta kissimirristä.

Kävin kesällä jopa katsomassa kisulia. Muistan kun poljin sateessa Terolta noin 15 km Tiitonrannalle vain nähdäkseni, miltä mahdollinen tuleva lemmikkini näyttää. Kissa oli ovella vastassa ja antoi heti silittää. Kenties se muistaisi minut jatkossakin. Silloin kuulin ensi kertaa sen nimen: Mymmeli, mutta Mymmeksi kutsutaan. 

Parisen kuukautta minä päätöstäni mietin, kunnes ilmoitin omistajalle, että haluan ottaa Mymmen.

Ihka ensimmäinen itse ottamani kuva Mymmestä.

Kaksi ja puoli kuukautta on mennä hurahtanut enkä vaihtaisi Mymmeä mihinkään. <3 Meillä on mennyt kaikki tähän asti todella hyvin. Mymme on oikein kiltti, utelias, valpas ja seurallinen. Se on myös siisti ja hyväkäytöksinen, ei siis merkkaile tai sotke paikkoja. Se antaa yörauhan ja tulee joka ilta viereeni nukkumaan samaan aikaan kun itse menen. Alussa se jäi tyynyn viereen, mutta nykyisin tulee päälleni ensin tassuttamaan, sitten istahtamaan ja lopulta, hyvän asennon löydettyään, nukahtaa siihen ja saattaa olla niillä sijoillaan koko yön. Olen niin tottunut siihen, että tuskin edes huomaan vaikka se hypähtäisi päälle keskellä yötä.

Alkusyksyllä kävin ulkoiluttamassa Mymmeliä.

Mymmellä on tapana ottaa päikkärit sängyssäni päiväpeiton alla. Joskus se tykkää ryömiä lakanoidenkin väliin.

Mymme on tyytyväinen ja hyväntuulinen ja kehrää vaan onnessaan vaikka sitä silittäisi keskellä yötä. =^.^= Se viihtyy sylissä ja kerran jopa hyppäsi mun selän päälle, kun makasin joogamatolla ja venyttelin vatsalihaksia. Kenties halusi joogata mun kanssa. Nousin ylös selkä kumarassa ja suoristin jalat, mutta Mymme se jäi vieläkin reppuselkään. :'D Vasta kun palasin takaisin vatsamakuulle ja taivutin selkäni kaarelle, päätti se, että nyt saa emäntä venytellä rauhassa.

Kyllä Tuuliaa huvitti kun Mymmeli seljän päälle hypähti. 

Mymme on ihana sylitassuttaja, leipuri ja kehruukone.

Minun rakas kissani. Mymme. 💜

 

Terveesiä Powerparkista!

Kuulumispäivitys

Moikka vain rakkaat lukijat!

Viimeksi kun bloggaasin, se oli heinäkuun alkua ja olin tosissaan Tampereella. Siltä reissulta olen palannut Ouluun jo puolisentoista kuukautta sitten. Mukavaa oli, joten tässä vielä kiitos kaikille aikaa kanssani viettäneille kavereille ja terveisiä sinne manseen!

Piti oikein mielessä laskea että ehdinkö viikon vai kaksi lomailla kotipuolessa ennen kuin työt alkoivat. Viikko se vain oli. Tampere jäi taakse 9.7, mutta vietin vielä siitä vajaan viikon Nivalassa. Olin sulkenut kotioven 8.6. ja avasin seuraavan kerran 14.7. Nääsvillessä aika kului nopiaa kuten aina ja reissu oli mahtava, mutta kiva se oli kotopuoleen palata.

Oon siis ollut jo viisi viikkoa töissä. Siivouskohteeni on Ruskossa ja pitkää päivää painan ma-pe. Nykyisin mun elämä on sitä, että herään arkiaamuina 3.30 jotta ehdin kuudeksi töihin. Tarvitsen aamulla reilusti aikaa ja noin kello 5 tai vähän jälkeen polkaisen kotipihasta. Ajan aina ensiksi Tuiran rantaan, jossa käyn aamu-uinnilla. Olen huomannut että pulahdus joessa antaa valtavasti energiaa ja auttaa olemaan virkeämpi töissä, jolloin hommat sujuu monin verroin tehokkaammin. Uinti, nimenomaan luonnon vesistössä uinti, on mulle paitsi rakas harrastus, myös elämäntapa. Sitä jaksaa niin paljon paremmin kun malttaa uida.

Uinnin jälkeen, kun olen saanut itseni ulos pukukopista, alkaa varsinainen työmatka. Poljen parisenkymmentä minuuttia töihin. Töissä kuljen siivouskärryjen kanssa ja ilman. Jos mulla olis askelmittari, 10000 raja paukkuisi varmaan joka päivä. Rakennus on iso ja käytävät pitkiä, joten hullun hurjana saa kävellä. Vielä kun kotiin polkaisee n. 8 km, tai Tuiran kautta koukattuna kymmenkunta kilometriä, on päivän päivän liikunta-annos melko lailla täynnä. Joskus innostun kotona vielä jotakin omatoimisesti harrastamaan tai töitten jälkeen kaupungille polkemaan, jos asiaa on. Aion liittyä lähisalille, jota tiistaina testasin, mutta silloin treenipäiviä on korkeintaan kaksi viikossa. Muuten töissä olo on seuraavana päivänä yhtä laahustamista ja ankkakävelyä. :'D

Liikunnallisen elämäntyylin vastapainona lepään viikonloppuisin, saunon itsekseni, pidän hauskaa kaverien kanssa tai, kuten tänään, lähden reissuun. Tällä hetkellä ostin viimeisiä minuutteja junassa, joka on niin keskellä Pohjanmaata kuin vain keskellä voi olla. Jään pois Kauhavalla, jossa Tero odottaa vastassa. Ollaan yö hotellissa (tai hostellissa, kummaksi Mäntylinnaa voi kutsua) ja huomenna mennään Powerparkiin. B-) Se jos mikä on kesän ehdottomia kohokohtia ja muuta en enää tähän suveen kaipaakaan. Siitä on 10 vuotta kun ensimmäisen kerran kävin Voimapuistossa joten tarviihan sitä senkin kunniaksi mennä. Lähes aina on ollut elokuu kun olen Powerparkissa ollut. On se vaan niin paras huvipuisto! Just sopivan hurjat laitteet minun makuuni. I love it!

Vielä ei ole kuulutusta tullut, no, tämä juna on muutenki ollut pikkuusen myöhässä. Eiköhän se kohta. :) Kiva päästä Pohjanmaalle! Vaikka siellähän mä olen jo, junasta käsin tosin. Oon aivan poikki töistä ja arkisin on niin hirveästi tekemistä ettei sitä paljoa jouda toimitella. Lähinnä jaksan ihmetellä päivästä toiseen kuinka aika kuluu nopiaa. :'D

Nyt kuulutti. Jeps, mukavaa viikonloppua ja tarvii päivitellä kuvia sun muuta näiltä reissuiltani.

Kesä ja Tampere

Moikka! Onpas taas aikaa kulunut siitä, kun viimeksi postasin. Se taisi olla vapunaatto, joten onhan siitä jo... Kesä on viimein tullut Suomeen ja jopa Ouluun, josta lähdin Tampereelle jo 8.6.

Olen siis ollut Tampereella jo reilut 3 viikkoa ja vielä viikko olisi tarkotus viettää. Aika on mennyt haipakkaa kavereita tavatessa, uidessa ja joogatessa. Pirkan pyöräilytkin on ajettu ja hyvin meni, taas paransin aikaani tunnilla. Eihän mulla tässä kaupungissa oo kun sellaiset 40 kaveria, joista olen tämän reissun aikana tavannut melkein 20. :'D En mä niitä toisia kahtakymmentä nyt tapaa, mutta vielä muutama olisi ensi viikolle. Miksipä minä täällä muuten viettäisin aikaa kuin kesän ja ystävieni vuoksi. Olin mansessa kaksi viikkoa jo aiemmin toukokuussa, jolloin näin toistakymmentä ystävääni. Hyvä että näin, sillä tämän tokan reissun aikana ei olisi ollut minkälaista saumaa ehtiä toistamiseen tavata heitä kaikkia.

Olisin lähtenyt jo juhannuksena, mutta syy, miksi päätin viipyä pitempään, on tässä: En päässyt siihen kouluun, jonne hain. Koulunkäynnin- ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinto ei siis minun osaltani alakaan syksyllä. Sen puolesta mulla ei ole kiire palata Ouluun.

Tulevalla viikolla olisi tarkoitus tavata vanhoja ystäviä, käyttää joogakortti loppuun, mennä veljen kanssa keilaamassa ja käydä Susannan kanssa Ylöjärven savusaunassa. Lauantain aion vallan rauhoittaa Kalkussa olemiselle ja pakkaamiselle, sillä sunnuntaina lähden Onnibussilla puolen päivän jälkeen. Matkustan Pyhäjärven ABC:lle, josta Tero tulee hakemaan mut. Muutama päivä kuluu Teron töiden takia Nivalassa ja Ouluun lähdemme yhdessä vasta pe 14.7. Teron pitäis samalla reissulla viiä Tupokselle joku autonpenkki, niin hoituupahan samalla. Hän vei jussina mennessään pyöräni sekä osan tavaroistani, joten autossa ne sekä me kulkeudumme kaikki yhtä matkaa Ouluseen. :D

Onhan mansessa mukavaa, mutta kyllä mä alan jo pohjoiseen kaivata. Kivahan se on sinne maaseudulle Nivalaankin hetkeksi lähteä, mutta oma koti on aina oma koti. Sinne kun pääsen, en poistu Oulusta kahteen viikkoon yhtään minnekään enkä sovi oma-aloitteisesti kenenkään kanssa mitään menoja. Semmoset kaverimaratonit jo juostu että lepo vaan sitten Oulun päässä. :'D

Kuulostan aivan väsyneeltä tähän kaveri- ja menorumbaan. Onhan tämä kieltämättä kuluttavaa, mutta onneksi tätä tapahtuu suhteellisen harvoin. Oloa helpottaa kun muistaa, että tämä on vain hetkellistä ja Oulussa mulla on koko pitkä vuosi aikaa olla omassa rauhassa ennen kuin uutta etelän matkaa teen.

Tänään kävin uimassa ja tapasin kaupungilla vantaalaista kaveriani, joka oli tullut Tampereelle lomaa viettämään. Kun hän lähti, mun piti nähdä toinen kaverini, mutta hän joutuikin yllättäen perumaan. Kävin sitten Mältinrannassa uudestaan uimassa kun uikkarit oli mukana. Enhän mä niitä turhaan halua matkassa raahata. :'D

Laukontorilla on sen niminen kahvila kuin Ilopilleri, jossa nautin tämän maukkaan lohisalaatin. :P Piti kirjoittaa kuvateksti tähän yläpuolelle jotta mahtuu kaikki informaatio ilman että alkaa puhelin sekoilla. :'D

Jeps, mukavaa kesää, töitä niille joilla sattuu olemaan, lomaa niille joilla se on sekä oikein suvisia terveisiä Tampereelta! B)

Lasillinen hyvinvointia, kiitos

Viinilasi lämmittää puheen sorinaa, laulaa paraikaa Laura Närhi kappaleessaan Se ei mee pois. 

Istun Puistokahvila Makian kahvilapöydässä seuranani 12 cl talon punaviiniä ja pieni konvehti. Tulin pitämään luovan tauon kaupungilla oleilun ja shoppailun lomassa.

Keksin tuon punaviinin ihan vain siitä, että tänään mulla on särkenyt oikean puolen yläselkää ja niskahartiaseutua. Aivan hirveä jumi, oikein sellaista pistävää kipua. Päätä ei kärsi paljoa liikuttaa tai muuten käy todella lujaa kipiää. Olen varmaan nukkunut huonossa asennossa, tai mitkä lie kehon virheasennot tämän ovat saaneet aikaan. Äsken olin kaksi tuntia joogaamassa, ja ainahan se auttaa, mm. kehon kiputiloihin. Mutta, koska olen kaupungilla enkä viitsi tuhlata rahojani kipugeeliin, särkylääkkeisiin saati lääkäriin, päätin kokeilla vanhaa rohtoa, voiteluainetta nimeltä punaviini. Pienenä määränä nautittuna rentouttaa, parantaa verenkiertoa ja lievittää kipua. Äsken kirpparilla vaatteita sovittaessa oli kipu pikkuisen haasteena, ja vielä kun pitäisi kenkäostoksille jatkaa matkaa tuonne Valakeaan ku siellä on Pimiät päivät, niin hyvähän se on pystyä edes johonkin suuntaan taipumaan ja päätä liikuttamaan.

Oulussa kevät jo tekee tuloaan vaikka pikkuisen on vielä lunta maassa, ainakin minun kotikadullani. Etelässä kaikki lumi lienee sulanut jo aikaa sitten, joten mitäpä minä Tampereelle lähtiessä nyt enää Icebugeja jalkaani alan kiskoa.

• Eilen oli taas tällä tietoa viimeinen työpäivä, ja hyvinhän se viikko sujui pienistä alkuvaikeuksista huolimatta. Tiedän ja jopa tiedostan sen, että aina kun olen tarpeeksi väsynyt, näen maailman tosi synkässä valossa, kaikki tuntuu vastenmieliseltä, valitan kaikesta ja asenteeni on varsin kielteinen. Ei se työnteko, ei edes siivoaminen, nyt niin mahotonta ole kuin annoin viime tekstissäni olettaa, ja on elämässä muutakin kuin pelkkiä ikäviä velvollisuuksia. Se on se väsymys, joka liian voimakkaaksi päästessään saa aikaan kurjan olon, kaikki tuntuu ylivoimaiselta ja siten yksi asia johtaa toiseen, tässä tapauksessa vaikkapa siihen, että ajatukset täytyy siirtää blogiin pois päästä pyörimästä. Silloin ihmisellä on sietoikkuna kapeampi, kuten työkaverini asian kerran hienosti ilmaisi. Niin tai näin, olinpa millä tuulella hyvänsä, olen sitä mieltä että kaipaan vaihtelua nykyiseen työhöni, ja muun muassa sen vuoksi olen hakenut opiskelemaan. Kun mulla on normaali hyvä päivä ja olen perusiloisella tuulella, kuten tänään, jaksan myös olla paljon positiivisempi. :)

Hyvinvointinsa eteen on nähtävä vaivaa, niin töissä kuin vapaalla. Työviikolla menen todella aikaisin nukkumaan, ja tänään kun vastaan tekemisistäni vain itselleni, pystyn ottamaan paljon paremmin vastuuta, kun oloni on hyvä.

Luova tauko päättyy nyt, joten kokoan tavarani ja jatkan matkaani. Taisi auttaa, kun kipu melkein unohtui. ;)

Ja kahvihuoneessa mä...

...no, lyhyesti avaudun.

Työkaverit pitivät jo taukonsa enkä mä heille välttämättä halua alkaa avautua jokaisesta elämäni haasteesta. Itellä vähän muutakin mielen päällä ku työjuttuja.

Arki se taas löi haastavana vastaan, eniten ottaa pattiin yhä tuo kämppä. Se on vaan niin kylmä ja vetoinen että nukkuessakin sattuu (vaikka paljon on jo toimenpiteitä tehty ja oon itse alkanut tiivistää ikkunoita). Ensin oli kylmä ja sitten oli kuuma. Univaje ei oo kivaa, varsinkin kun pitäisi oikeasti saaha jotakin aikaiseksi. No, koska tuo kämppä ei oo mun juttu, etsin uuden. Siihen saakka on jotenkin keploteltava.

Ouluun ku saavuin, kaikki tekemättömät ja hoitamattomat asiat ovat vastassa. Kohta taas painelen menemään kahdeksi viikoksi kauas pois enkä jätä tänne itsestäni jälkeäkään. Mulle soitettiin hetki sitten sieltä koulusta jonne olen hakenut. Jes! Vaikka sekin tuntuu tässä vaiheessa melkoiselta vastuulta niin kuin koko tämä elämä, on oikeasti mukavaa että asiat rullaavat ja elämä menee eteenpäin. Pääsee joku kaunis päivä pois tästä nykyisestä duunista. Ei paljoa mieltä ylennä kun roskasäkkejä viedessä saa valuvat lietteet uusille valkoisille sukilleen.

Nyt menen tätä luuria näpyttämästä niin pääsen joskus kotiokki täältä. Liikaa laattiapinta-alaa ja mulla väsyy ranne ku moppaan. Hope so saan yhdistelmäkoneen käyttööni.

Kunhan tässä blogilleni avauduin, kun en muillekaan ehdi.

Dodii, jatketaanpa päivää eikä murehdita. ;)

Oulu kutsuu, mutta vain toviksi

Hyvää päivää - se on jo maanantai. Tai pikemminkin vasta, sillä maanantaista uusi viikko alkaa. Viikko Nivalassa meni hurjan nopiaa. Nyt olen jo Oulussa, istuskelen Matkakeskuksessa tavaroineni ja odotan kotiin vievää bussia. Vielä hetki niin alan käppäillä pysäkille.

Junasta tulin justiin ja niin se vain puolitoista viikkoa kului poissa kotoa. Olisin voinut pitemmäksikin aikaa jäädä, mutta mulla on töitä huomenna ja niin on myös ylihuomenna, torstaina ja perjantaina. Onhan minun muutenkin saatava välissä olla kotona, sillä ensi viikon keskiviikkona juna vie ja taas mennään.

Tiedoksenne kaverit: Vietän 3.-17.5. välisen ajan Tampereella. 

Jep, katoan kotikaupungista taas pariksi viikoksi. Kauhia miten tämäkin aikaväli on mennyt nopiaa, vastahan elokuun 15. päivänä 2016 jätin Nääsvillen taakseni. Ennätys tämäkin olla 8,5 kuukautta poissa Mansesterista. No, eipä ikävä ole ollut iso, kun näinkin harvakseltaan siellä suunnalla liikun.

Nyt bussille, palataan!

Mökkielämää vol. 2

Iltaa! Tuli tänään vasta mieleen, että olen niin onnessani puhunut mökkeilyn autuudesta, että olen tyystin unohtanut toivottaa hyvää pääsiäistä. Toivotan pääsiäisiä itse kullekin, vaikka jo toisen pässiäispäivän iltaa eletään. :) Palasimme mökiltä jo tänään ja tulin Teron luo Nivalaan, jossa mun olisi tarkoitus viettää muutama päivä, ehkä jopa viikko.

Eilinen päivä vierähti mökillä niin nopiaa etten mie mitään ehtinyt kirjoittaa. Mökillä kun on, mielekästä tekemistä riittää aamusta iltaan. Aamulla nukuin melkein 11 kun oli tullut poikkeuksellisen pitkään valvottua. Siinä joogasin, söin puuroa ja lähdin Teron kanssa lenkille. Tero meinasi vitsillä, että kävelläänkö Pervon keskustaan ja tehdään tutkimusmatka napaan. Ehee. xP Oltiin toista tuntia kävelyllä metsässä. Paljon oli puolukkamättäitä ja mäntyjä, aurinko paisteli ja puro solisi. Mökin läheisyydessä oli puu, jossa kasvoi naavaa. Siitä on hyvä päätellä missä on pohjoinen. :) Toisekseen, naava puussa kertoo puhtaasta ilmasta. Sen paikan happea jos mitä oli todella hyvä hengittää.

Kun Tero meni sisälle, jäin vielä hetkeksi lammenjäälle juoksemaan. Merja ja Antero olivat tulleet pilkiltä ja kävelivät vastaan. Jäin siihen Merjaa hetkeksi jututtamaan samalla, kun Antero porasi jäätä. Lainasin hänen kairaansa ja aloin pyörittää. Hetki siinä meni ennen kuin jää antoi periksi. Ekaa kertaa elämässäni edes käytin kairaa. Onnistuin jonkinlaisen reiän tekemään, vaikka melkein pohjamuta nousikin pintaan. Ei ollut kalastukselle mahollinen paikka, mutta opinpahan miten reikä porataan jäähän. Saa nähdä innostunko pilkillä käynnistä. Kun oppisi joskus edes kalastamaan. :´D No, kaikkihan on ihtestä kiinni, mitä vaan voi oppia jos on tarpeeksi kiinnostusta.

Juoksin vielä mökkiäkin ympäri, mutta koska en saanut tarpeekseni siitäkään, menin sisälle treenaamaan oman kehon painolla. Tein ennätyksen: jaksoin olla hoover-asennossa 5 minuuttia. Muut laskivat aikaa, kiitos vain. :) Edellinen on alle 3 minuuttia. Aa että meikä on tikissä. ;D Sen jälkeen pidin pienen tauon ja lankutin uudet 3 minuuttia. Rakastan kovaa treeniä ja mulle liikunnan pitää tuntua. Vastapainona toki hengittelen, venyttelen ja joogaan.      

Ruokapöydässä kuului ehdotus, että lähdetään pelaamaan frisbeegolfia. Tuumin, että nyt jos koskaan, sillä se oli käytännössä ainoa mahdollisuus lähteä. Edellisenä päivänä en ollut jaksanut enkä tänään olisi pakkaamisen lomassa ehtinyt. Meitä oli kaksitoistahenkinen porukka nakkelemassa kiekkoa. Kolmella autolla ajettiin mökitä Möttösistä noin 10 kilometrin päähän Perhon pururadalle, jossa myös frisbeegolfrastit sijaitsevat. En minä kovin taitava ole kiekkoa koriin tähtäämään, kerran tai kahesti aikaisemmin kokeillut, mutta onhan se mielettömän hyvää liikuntaa. :) Jaksoin muiden mukana koko radan loppuun saakka, yhteensä 18 rastia. Kolmisen tuntia siinä meni. Vähän varpaat jäätyi ja sukat kastui mutta no, mökillä join senkin edestä Clipperin Sleep easy -teetä. Olipa liikunnallinen päivä.

Menossa mukana liuta yhdistyksiä sekä tietysti Tuulia! :D 

Lentää lentää!

Tero, kori ja siinä jo nopeimpien kiekot.

Sitten aloin lämmittää saunaa. Tein jo päivällä selväksi kaikille, että minä haluan sen tänään lämmittää. En ollut vuosiin sitäkään hommaa tehnyt, mutta hyvinhän ne puut syttyi palamaan. Jani siinä tuli ystävällisesti avustamaan, mutta lopun osasin itse. Kun lämpöä oli noin 70 astetta, korkkasin löylyt - ja joitakin hetkeä myöhemmin illan ekan ja samalla vikan siiderin. Siinä sihahtivat tölkki ja kiuas, ja Terokin liittyi seurakseni löylyihin. Koko mökkisakki valvoi vielä, ainoastaan kaksi muuta oli mennyt nukkumaan. Minulla ja Terolla meni keskiyöhön, kun pääsimme unten maille, mutta muut jäivät vielä herreille. Lämmittivät paljua ja juttelivat. Hyvänen aika miten he jaksoivat valavoa - kyllä ihmettelen! Edellisenä yönä sama porukka meni vielä 4 aikaan paljuun, puhui ja kukkui keittiössä aamuyhdeksään saakka. :o Hiukan äänet kuuluivat seinän taakse mutta eipä tuo liikaa haitannut.

Siellä oli jo iloinen roihu, yhtä iloinen kuin lämmittäjänsä. :]

Hyvin lämpenee...

Ehee lisää mökkiselfiee...

Halusin vielä viimeisenä iltana kuvata kaunista pihamaisemaa, kun valkea loimusi grillissä ja aurinko teki laskuaan. 

Sunnuntain aikana ensimmäistä kertaa elämässäni:

-käytin kairaa

-lankutin 5 minuuttia

-jaksoin pelata koko frisbeegolfradan loppuun

Viime yönä nukuin todella sikeästi vaikka jo 9 jälkeen nousin, kun oli minun vuoroni tiskata. :´D Otin vielä päikkärit ennen lähtöä ja autossakin nukuin puolet matkasta. Kyllä se kolmen päivän saunaputki ja siiderien sihauttelu vaan pistää väsyttämmään, siksi aloin jo eilen suosilla himmata ja jätin paljuilun sekä turhan tissuttamisen väliin.

Tero ja minä lähdimme mökiltä viimeisinä, muut olivat menneet jo edeltä. Jani lähti tyttöystävänsä ja veljensä kanssa Kokkolaan ja muu porukka ajoi Halsualle pelaamaan frisbeegolfia ja siitä koteihinsa Haapajärvelle. Tuossa ei onneksi ollut niin kellon päälle tarkkaa avainten luovutus. Tero olisi ollut jo valmis lähtemään mutta minä pakkasin ja imuroin kaikessa rauhassa ja noin 14.20 vasta starttasimme pihasta. Olisin mielelläni jäänyt pitemmäksi aikaa, mutta, kaikki kiva loppuu aikanaan. :´( Mulle jotenkin tuo pakkaaminen ja lähteminen on haikeaa ja vaikeaa etenkin, jos paikka on ollut mieluinen ja olen viihtynyt hyvin.

Varmahan paikallista perinneruokaa tuo mutti. Ei tullut muttia maistettua. Jos mutti pääsee loppumaan, todetaanko, että "ei muttia"? Onko silloin tarjottava ettiä? Vai jottia?  

Halusin välttämättä lähtiessä kuvata Perhon kunnantalon. :´D

Kiitos Perho! Eiköhän me joskus törmätä, kohtahan teitä lentelee jo luonnon täydeltä. :)

Ajettiin Vetelin, Halsuan, Lestijärven, Sievin ja Haapajärven kautta Nivalaan ja saavuttiin tänne Karvoskylälle. Tero ajoi koko matkan, minä olisin ollut liian väsynyt rattiin tänään. Poikettiin pihassa muuan mökillä, jonka ostamista Tero on harkinnut. Ihan kiva ja erämiehelle sopiva, sysimetsässä järven rannalla, ei sähköä eikä vesijohtoja, mutta saapahan olla rauhassa. Jos minulla olisi oma mökki, haluaisin sinne vähän enemmän mukavuuksia.

Tero kävi palauttamassa pullot ja poikkesi kaupassa sillä aikaa kun minä jäin tänne pitämään taloa pystyssä. Kävin vähän ulkoilemassa ja soitin samalla pari puhelua. On siellä komia ilma. Paljon keväisemmän näköistä kuin Oulussa. Lakeudella lumi sulaa nopeammin. Tero kertoi netonneensa aika mukavan summan mökiltä kerätyistä pulloista. Eihän sillä ollut niitä kuin kaksi jätesäkillistä. Sillä sai ruokaa muutamaksi päiväksi. Lisäksi mökiltä oli jäänyt maitoa yli aivan kamalasti. Niinpä isäntä päätti keittää makaronivelliä. Tuossa sitä on mennyt jo melkein kattilallinen. :P

Jeps enköhän mie lopeta tältä päivältä. Mukavaa oli näpytellä tekstiä vaihteeksi tietokoneella. :]

Toivottavasti kaikilla oli mukava pääsiäinen. Pässit ja jussit menöö nopiaa, tänään jo mietittiin mitähän sitä keksisi juhannukselle. Pian se kesä jo tulee sieltä. :) Tämä Terolla oleilu on vähän kuin jatkoa mökkielämälle, sillä maallahan tämä talo on ja rauhaa ei häiritse juuri muu kuin tiellä satunnaisesti päristelevät ajoneuvot. Kaunis se on luonto täälläkin.

No niin, moikka ja hyvää yötä.  

Mökkielämää

Iltaa taas. Enpä sitten malttanut olla kirjoittamatta uutta tekstiä heti perään.

Toinen päivä mökillä on sujunut aivan yhtä hyvin kuin eilinen. Tietyllä tapaa rauhallisemmin, mutta eipä sitä liian rankasti tarvitsekaan joka päivä juhulia. Aamulla Tero nousi jo 8 jälkeen mutta minä jäin vielä pariksi tunniksi lepiämään. Saahan sitä hyvänen aika ihiminen nukkua jos väsyttää. Sillä välin Tero oli kokannu pellillisen munakasta. Kyllä oli hyvvää, myö kun olemme tällaisia kulinaristeja.

Tero veljineen sekä veljen emäntä lähti pellaamaan frisbeegolfia ja sillä välin minä kävin nuoren pariskunnan kanssa kaupassa. Vähän piti ostaa lissää saunajuomaa. :P

Sisällä meni muutama tunti, kun vuorostaan meikämandoliini kokkasi ihan ite makaronilaatikkoa. Tein niin jo kaksi vuotta sitten, kun olimme mökillä pääsiäistä viettämässä Kivijärvellä, jonne ei muuten Perhosta ole mahdottoman pitkä matka. Tässä kulkee Keski-Suomen raja aivan vieressä. Jotenkin vain nautin siitä, että saan tehdä mökillä makaronilaatikkoa ja tarjota koko komppanialle. Se on minun käsitykseni hyvästä mökkielämästä. Siinä kukin vuorollaan istahti pirttipöydän ääreen ruokailemmaan. Hyvin tuo tuntui kaikille maistuvan ja vuoka tyhjeni reilussa tunnissa.

Omnomnom. Harva kokki omia tekeleitään haukkuu. :P

Jälkiruoaksi Teron veli paistoi köyhiä ritareita.

Päivä on ollut varsin kulinaarinen ja kyllä elämä maistuu. Aiemmin illalla kysyin väeltä, onko kellään kiinnostusta lähteä katsomaan pääsiäiskokkoa, kun kylällä sellaista mainostettiin, että tänään illalla poltetaan. Sillä hetkellä kaikki paitsi minä oli vähän ottanunna, joten olisin ollut ainoa mahollinen kuski, mutta silloin kyllä koko konkkaronkka ei olisi mahtunut autoon. Eipä kellään kuulunut olevan mielenkiintoa lähtä, eikä se minullekaan mikään välttämättömyys ollut, joten sain puoli kuudelta rauhassa sihauttaa illan ensimmäisen siideritölkin auki. Jotenkin vain nautin siitä äänestä. Ja, kuten sanottu, hissun kissun ja maltillisesti. 

Myö oomma vähän ottanunna ja niinhän myö olemma, joten auton rattiin ei ole kellään asiaa mittään, ei länteen eikä ittään. Täällä ilta kuluu jälleen rattoisasti televisiota katsellen, musiikkia kuunnellen sekä mökissä ja ulkona hengaillen. Pöydän ääressä pelataan korttia ja tällä hetkellä kuunnellaan Boten Annaa. xD Itse tässä sohvannurkassa tykitän tekstiä minkä ehdin. Minulla kun asiaa on kuin pienellä kylällä, vaikka sellaisella Perhon kokoisella, niin minun on saatava asiani myös kertoa. Sauna ja palju on jo lämpiminä joten minäkin taidan tästä kohta väistyä tuonne etuoikealle.

Sen verran täytyy vielä kehua, että täällä on todella hyvä hanavesi. Kaupoissa myydään lähdevesipulloja, joiden etiketissä lukee, että vesi on peräisin Syrinharjun lähteestä Keski-Pohjanmaalta. Olisko ollut Multialta. Tänne tullessa katsoin karttaa, bongasin alueen nimeltä Syri ja siitä päättelin. Tämä lienee siis pohjavesialuetta. Ei ihme että vesi on niin taivaallisen hyvän makuista. Toinen paikka, jossa vettä joisi vaikka loputtomiin, on Pyhäsalmi. Alkuvuodesta olin Teron isäpuolen 50-vuotisjuhlissa Pyhiksessä eikä mulle edes menojuoma maistunut, kun vesi vei kielen mennessään. Otin sitä jopa omaan vesipullooni mukaan. Eipähän pääse nestehukka eikä rapula iskemähän ku vettä niin teköö mieli. :)

Saunassa kuuluu olevan +80°C, joten eiköhän se olisi meikämandoliinille mahollinen paikka. Sauna. Palju. Luonnonrauha. Mökkielämä jota rakastan.

Aa että. <3

Terveisiä Perhosta!

Hei ihmiset. Eilen oli pitkäperjantai. Toisin kuin monina aiempina vuosina, eilettäin minun ei tarvinnut yhtyä Eppujen Näin kulutan aikaa -kappaleen riimiin "vietän yksin tämän perjantain, tämän pitkän perjantain". Yleensä tykkään vääntää sen niin että "olen yksin tämän perjantain, tämän pitkäperjantain". Olen nimittäin mökkeilemässä Keski-Pohjanmaalla, Perhossa, jossa meitä on noin kymmenhenkinen porukka. Tero tämän vuokrasi ja täällä olemme me, hänen veljensä, veljen emäntä sekä muutama kaverinsa.

Olin todellakin odottanut tätä reissua! Tämä on mulle irtiotto Oulun arjen ympyröistä. Ei sillä, etteikö siellä olisi mielekästä tekemistä, mutta onhan tämä aivan eri mukavaa viettää ihka aitoa ja oikiaa mökkielämää! Reissu alkoi eilen niin, että menin ihan normaalisti pysäkille odottaan bussia ja siinä hetken istuttuani ihmettelin miksei bussia näy. Sitten kahtoin Googlemapsia ja tajusin, että tänäänhän on pitkäperjantai ja ajetaan pyhäaikataulujen mukaan. En minä tuollaista muistanut. :-d Mietin tilaanko taksin vai yritänkö ehtiä reppu selässä matkalaukkua raahaten toiselle pysäkille. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Onneksi, sillä ehdin aivan hyvin bussiin ja sain siinä Toppilan lämpövoimalan pysäkillä vielä tovin odottaa. Hiukan tympäsi kun joutui niin paljon käppäilemään mutta no, hyvää liikuntaa.

Junassa aloin heti jutella vieruskaverilleni, lukioikäiselle tytölle, joka oli hänkin pohjoisesta tullut ja menossa Tampereelle. Yllättäen meillä riitti paljon puheenaiheita. Vaihettiin numeroita ja sovittiin että nähdään kesällä Tampereella. :) Oon tämän viikon aikana tutustunut aivan hurjan moneen uuteen ihmiseen joten tämä alkaa olla jo pikemmin sääntö kuin poikkeus että juttelen tuntemattomalle ja vaihdamme tunnin tuntemisen jälkeen yhteystietoja.

Sievissä poikkesimme nopsaa Urjanlinnassa, jonka Tero tietää hyvin mutta jossa itse en ollut aiemmin käynyt.

Itse jäin junan kyydistä jo Ylivieskassa, josta Tero tuli hakemaan. Ajoimme Sievin, Lestijärven ja Halsuan kautta Perhoon, pieneen mutta palvelevaan pohjalaiskylään, josta jatkoimme ajomatkaa vielä muutaman kilometrin itse mökille. Kauppareissulla kun saavuimme taas Perhon keskustaan, Tero vähän muunteli että "Pervon keskustaan". Niinpä niin. Tero olisi ollut valmis jopa luennoimaan mulle aiheesta. Minä paukautin että "minä sulle pervon keskustat näytän". Kukin kuvitelkoon pienessä pervossa mielessään mitä​ tuo tarkoittaa ja mikä tai kuka tässä pervo on. xD

Saavuimme Perv... siis Perhon keskustaan. :D

Maakuntaamatkailu avartaa. Sain napauttua kuvan, kun ylitimme Keski-Pohjanmaan maakuntarajan.

Vaikka mökkitie on melekoista perunapeltoa ja vastaantulevan auton väistäminen todella haastavaa, melkeinpä mahdotonta, on tämä hirsihuvila hienolla paikalla mäenrinteessä, jonka alapuolella on näkymä lammelle. Se on vielä umpijäässä, mutta siinä on aivan ihana juosta, vieläpä kun on Icebugit antamassa pitoa. :P

Täällä vallitsee täydellinen luonnonrauha. Mahtavin hetki eilen oli se, kun pysähdyin järvenjäälle ja kuulin oman sydämeni lyönnin. Olin niin onnellinen tänne pääsystä, että vain fiilistelin hyvän musiikin tahdissa, nautin joka hetkestä, istahdin terassituoliin ja tuumasin vain kuten Ratiomies, että "Aa että. Tässä on mahollinen paikka". Tämä on sitä elämänmakua.

Mökillä sitä elää kaikilla aisteillaan. Ah, se tunne kun savu tuoksuu nenään, paljua lämmitetään, raikas ilma puhaltaa kasvoihin, se ääni joka kuuluu kun ensimmäinen siideri sihahtaa auki, se näkymä kun männyt piirtyvät illan sinertävää taivasta vasten kuin makuuhuoneeni Vallila Kelohonka -matossa. Tunnelma on rento ja vapautunut. Täällä sielu lepää.

Paljoa paljua.

Ilta kului rattoisasti musiikkia kuunnellen, saunan lauteilla istuen, paljussa lilluen ja mukavia muiden kanssa jutellen. Ensimmäisenä toivoin kappaleeksi Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin Autiosaarta. No, minen tykkää lähteä baariin, vaan tissutella hissun kissun siideriä mökillä. Mutta, tämä kylä on kun autiosaari, ja sellainen se saakin olla. En kaipaa ristin sielua liikenteeseen. "Oon sun perjantai ja maanantai". Ja perjantaina me tultihin ja maanantaina lähdemmä. Itse viihtyisin täällä vaikka viikon, mutta ehkä parempi nauttia pienempinä annoksina, ettei vallan mökkihöperöksi muutu. ;) Niin tai näin, olen lomalla, toisella puolella Suomea, ja aivan eri roolissa kuin kotiympyröissä. Tänä yönä meil on ankkurit irti, mutta muutaman päivän ajan: mökki olkoon linnani.

Aa että.

On motivaationi jälleen huipussaan

Taas aamuvuoro, lattioita minä moppaan /
väsyttää ja musta tuntuu et mie floppaan

Hei. Mä alan olla niin kypsä tuohon siivoustyöhön että sama vaikken menis duuniin enää ollenkaan. En malta olla kertomatta, että juuri sen vuoksi aion hakea opiskelemaan koulunkäyntiavustajaksi. Juuri siksi, että pääsen pois työstä, josta en saa mitään iloa enkä nautintoa - työstä, joka ei tee mua onnelliseksi. Yöllä mun kroppa kävi ylikierroksilla ja nukuin todella huonosti, sillä läpivuotava kylmyys puskee vasempaan jalkaan jolloin vilttejä saa taitella ja taiteilla, ja jostain syystä sähköinen lämpöpatterikin puhalsi liian kuumaa ilmaa. Mitenkään päin ei ollut hyvin eikä tarjennut. Lisäksi mua aina stressaa sunnuntain ja maanantain välinen yö jos on aamuvuoro enkä oikein osaa nukkua hyvin.

Stressini ajautui siihen pisteeseen, että olin niin väsynyt, että tasan kaksi tuntia pystyin tekemään työtä mutta sitten mun oli luovutettava ja lähdettävä kotiin. Aamusta ekat 45 minuuttia nukuin taukohuoneen sohvalla sekä parin tunnin työnteon jälkeen kokonaisen tunnin. Piti levätä vain hetki mutten millään saanut itseäni ylös. Lopulta soitin pomolle, kerroin että tästä ei tule yhtään mitään ja että tänään en ole työkuntoinen. Hän antoi luvan mennä kotiin lepäämään. Täällä mä sitten nukuin ja tässä tuumin, josko kävisi pian yöunille. En osaa tässä vaiheessa yhtään sanoa, jaksanko huomennakaan mennä. Sen näkee aamulla mikä on fiilis. Kipeäksi en ole tulossa, vaan fyysinen väsymys se on joka painaa. Mulla on väsymysherkkyys minkä vuoksi myös stressaannun herkästi, joten mun on nukuttava yöllä paljon jotta jaksan tehdä asioita seuraavana päivänä. Oon taas sijaistamassa vuosilomaa vaikkei mulla olisi lähtökohtaisesti ollut pienintäkään innostusta moiseen.

Mua ei vaan kiinnosta /
ei pomo niskaan hiillosta /
totaalisesti mä hajoan

Mitä ihmettä mä tuolla työmaalla teen? Oon siellä vaan tuhulaamassa elämäni parhaita vuosia, vaikka olis paljon parempaakin tekemistä. Rahaakaan en välttämättä tarvitse, sillä velkaa ei ole eikä myöskään isoja sijoituskohteita. Oon vaan vuokratyöläinen ja työpätkäni ovat lyhyitä, joten irtisanoutuminenkaan ei ole hyvä vaihtoehto.    

Sori että suhtaudun näin nihkeästi työntekoon vaikka pitäisi arvostaa että ylipäätään on duunia näinä haastavina aikoina, mutta kuten otsikossa asian toin esille, mua ei vaan kiinnosta. Jos joku haluaa mun tilalle siivoamaan niin hihkaiskoon, niin teen vaihtokaupat mielelläni. Mieluumminelän liiton päivärahoilla ku kiusaan ihteäni tympeällä työllä.



Halusin päästä purkamaan fiilikseni. Jospa tämä kielteisten tunteiden ulos tuominen kuitenkin saisi mut vielä tämän viikon, vielä neljän päivän ajan, nousemaan ylös sängystä ja raahautumaan ...ei ei ei, ei sanaa työ, sillä minoon niinku Uuno Turhapuro, "mä en haluu raataa". Yritän keksiä edes yhden hyvän syyn. Työnkuva ei motivoi, ei edes palkka tai raha ylipäätään... No, no, no... jospa vaikka työkaverit. Äh, emmä tiiä. Laittakee viestiä ja keksikää mun puolesta jotain jos haluatta auttaa työinnotonta ystäväänne mäessä. Kitos! Mie floppaan.



Otsikko ja lainaukset Arttu Wiskarin kappaleesta Rautakauppias sekä "mie floppaan" -fraasi Putos-hahmo Abdul Tuiskua siteeraten

Tuulia tuli taloon

Moikka kaikille! Kyllähän Tuulia tuli tähän taloon jo aikaa sitten, kaksi ja puoli kuukautta täällä on vierähtänyt. Muutin loppiaisena Maikkulasta Koskelaan, Oulun pohjoispuolelle kuten olin halunnutkin. Tero auttoi jälleen muutossa, joka todellakin sujui paljon kivuttomammin kuin edellinen.

Itse asunto on ihan kätevän kokoinen ja vasta remontoitu, vielä sijaintikin on ihan hyvä ja takapihan metsämaisema oikein mukava, mutta on asioita, joiden osalta muutto ei mennyt aivan ”avaimet käteen”. Heti ensimmäisenä yönä tässä kaksikerroksisessa luhtitaloyksiössä oli aivan jäätävän kylmä. Tero tunsi, että ikkunat vuotavat. Kyllähän niistä veto kävi.

Se tulee nurkista sisään ja jäädyttää /

mä kuinka tänne päädyinkään /

asuttamaan kylmää taloo

Sain pari ensimmäistä viikkoa nukkua ihan valehtelematta pipo päässä ja varmaan viisi peittoa päällä, sillä oli niin järkyttävän kylmä. Lisäksi jouduin vuoraamaan olohuoneen, makuuhuoneen ja keittiön ikkunanpuitteet ilmastointiteipillä. Sitten kutsuin huoltomiehen, joka kävi tiivistämässä ikkunat sekä parvekkeen oven sillä aikaa kun olin töissä. Hän oli irrottanut teippiviritelmäni myös korvausilmaventtiileistä, jotka sijaitsevat ikkunoiden yläpuolella ja liikkuvat vaakasuunnassa. Hän kirjoitti myös lapun, jossa kehotti pitämään vähintään yhtä venttiiliä jatkuvasti auki, sillä korvausilma on tärkeää. Huoltomies mainitsi myös, että ikkunoita ei saa tiivistää ulkoa päin, sillä muuten ne menevät huuruun.

Minä panin ikkunaan teippisuojan /

että edes jossakin lämmin ois

No, alkoihan asunnossa vähän siedettävämpää olla huoltotöiden jälkeen. Silti tuskin viikkoa kului, kun aloin taas palella ja epäillä, että tiivisteet ovat pettäneet. Pyysin helmikuun alkupuolella Teron tänne ja käskin tuoda tiivistettä mukanaan. Tero huomasi heti,että huoltomies oli oikaissut tiivistyksessä ja pyöräyttänyt nauhan vain ikkunaruudun ympäri, vaikka se kaiken järjen mukaan kuuluisi katkaista jokaisen sivun jälkeen ja vasta sitten aloittaa uudestaan. Tero on sentään ollut Tiivillä töissä ja tietää ikkunoista ”hiukan” paremmin kuin yksikään huoltomies. Hän äkkäsi heti, että osa tiivisteistä on iankaiken vanhoja ja niitä oli jopa niittailtu sieltä täältä, siispä revimme ne alas ja laitoimme uudet. Vastauksena kysymykseen, miten on uudessa kämpässä alkuvuosi sujunut: Ikkunoita tämän tästä tiivistäessä, yhdessä ja erikseen.

Tän piti olla avaimet käteen ja Ouluksi taloon /

meni kunnolla käteen / syntyi hirveä haloo

Mikä tämän asunnon lasiruuduissa sitten on vikana jos ne niin paljon ovat harmia aiheuttaneet? Näin yhdessä ikkunassa vuosiluvun 1994. Päättelin, että jos ne todella ovat yhtä vanhat kuin tämä talo, ei ihme että tiivisteet vuotavat eikä kylmänilman torjuntakaan ole paras mahdollinen. Merkki on Fenestra ja mitä muuttoni jälkeen Suomi24 -keskusteluista luin, kyseisiä ikkunoita on haukuttu sekundalaatuisiksi ja niistä on varoitettu. Äsken googlailtuani hoksasin, että kyseinen firma on vuonna 2014 mennyt konkurssiin. Toisaalta, ihan oikein sille, jos kerran niin fiaskoja tuotteita valmistivat.

Soitin noin kuukausi sitten isännöitsijälle (se oli vielä joku vaki-isännöitsijän sijainen), joka kertoi, että korvausilmaventtiilien asentoa säätämällä voi vaikuttaa muun muassa lämpötilaan sekä ilman kiertoon ja raikkauteen. Olin pitänyt kaikkia kiinni koska niistähän se ankara talvi puskee eniten sisälle, mistäs muualta (no tietty vuotavista ikkunanrakosista mutta niille on tehty jo lähes kaikki voitava). Isännöitsijä neuvoi pitämään venttiilejä koko ajan auki jotta ilma pääsee vaihtumaan ja täten lämmintä korvausilmaa tulemaan sisälle. Ainoastaan esim. makuuhuoneen venttiilin voi yöksi sulkea ettei nukkuessa vallan jäädy. No, otin neuvosta vaarin ja totesin, että naapurien tupakansavu ynnä muut pahat hajut eivät enää haise asunnossani. Myöskään päähän ei niin voimakkaasti puhalla yöllä, mutta valitettavasti veto kääntyy jalkopäähän. Villasukkiakaan en viitsi laittaa koska jossain vaiheessa yötä kumminikin heräisin riisumaan ne pois. Aina edes viltit eivät auta sillä viima pääsee aluslakanankin väliin. :/ Summa summarum: Siperia vaikenee, mutta vain hetkeksi.

Nyt tiedättä, millainen murheenkryyni ja ärsytyksenaihe nämä kaskytäkolome vuotta vanahat akkunat ovat olleet – sekä varsinkin korvausilmaventtiillit, jotka ovat suoraan sanottuna vuosisadan huonoin keksintö! Edellisessä kämpässä tuuletus toimi hyvin pelkän liesituulettimen sekä wc:n ilmanvaihtokanavan kautta. Kyllähän sielläkin makuuhuoneen ikkuna vuoti, mutta Teron tultua tiivistämään sekin vaiva helpotti. Eräs tamperelainen kaveri, jolle tämän kämpän ongelmista avauduin, totesi: ”Voihan Oulun vetoisat kämpät!” No sanokaas muuta. :’D Olen asunut pelkissä Sivakan asunnoissa ja kuullut, että muutkin ovat valittaneet että juuri kyseisissä kämpissä on kylymä. Liekö haluaa kaupunki säästää kaukolämmössä. Pah! Pitäisi ajatella ensisijaisesti asukkaita, maksavia asiakkaita, sillä heidän (lue: meidän) asuinviihtyvyys on se joka välittömästi kärsii! Pian kukaan ei enää halua asua sellaisessa luukussa jossa on näin selviä vikoja.

Ajattelin ensin, että vihdoin olen löytänyt mieluiseni asunnon jossa voisin viihtyä vuosia. Ja mitä vielä! Sanotaan suoraan, että minä olen näistä ikkunoista ja typeristä korvausilmaluukuista niin mieleni pahoittanut, että olen vakavissani harkinnut poismuuttoa. Onneksi kevät ja kesä on tulossa. Ainakin tuuletuksen pitäisi toimia kun se jo nyt on turhankin tehokas. Ainoa mikä huolettaa, on ötökät. Tuossa on aivan lähellä mehtä, joten niitä voi sieltä lennellä tänne montaakin reittiä: auki olevista ikkunoista, parvekkeen ovesta sekä pienimmät yksilöt suoraan ilmaventtiileistä. Jotenkin vaan olen näiden kuukausien aikana tullut siihen tulokseen, että tämä kämppä ei ole mua varten. Mä en vain asetu, ja siihen on todella konkreettinen syy: kylmä ilma, joka saa olon varautuneeksi ja kangistaa lihakset koska niiden on tuotettava lämpöä. Jollei tähän kylmyysongelmaan saada minkäänlaista ratkaisua, minä äänestän jaloillani ja otan ja lähden! Syksyn tullen minä en täällä enää asu, sillä toista talvea näin kylmässä kämpässä en kestä. Siperia opettaa, mutta rajansa kaikella.

Juuri nyt ei vain ole paras sauma muuttaa, sillä omassa elämässä olisi kaikkea muutakin tekemistä: Hakemuksen lähetystä kouluun (ja miksei töihinkin), reissua Tampereelle touko- ja kesäkuussa, raha-asioiden hoitoa sekä tavaroiden myyntiä Tori.fi:ssä (haluan joistakin tavaroista eroon ennen kuin vien seuraavaan kotiin). Juuri nyt akuutein on tuo hakemus kouluun, sillä aion hakea opiskelemaan. Sitten voin alkaa laitella asuntohakemuksia ja katsella vaikka Tori.fi:stä jahka yksityisillä markkinoilla olisi tarjolla minulle sopiva vuokra-asunto. Muuttaminen on muutenkin raskasta ja kun viimeiset puolitoista vuotta on ollut melkoista muuttorumbaa, haluaisin viimein alkaa asettua, löytää kodin ja todeta: ”Tää on mun koti. Tänne mä haluan jäädä. Täältä mun ei ole mikään kiire pois.” No, ehkä mä vielä yhden muuton kestän ja vakuutan, että se on toistaiseksi viimeinen. Seuraava sitten jonkun ison elämämuutoksen seurauksena, eikä siksi, että asunto ei miellytä. 

Kuinka ihmeessä mä olen sitten kestänyt tätä hyytävää kotia kaikki nämä kuukaudet? No näin konkreettisesti vastaten: viltteihin verhoutuen, lämmintä teetä juoden, kerrospukeutuen sekä kotona jumpaten. Lisäksi viikonloppuisin taloyhtiön saunassa löylytellen sekä kahdesti viikossa Oulujoessa kylmäuiden. Juurikin kylmäuinti on se, joka pitää minut vuoden ympäri terveenä ja nostaa kylmänsietokykyä. Sitä nukkuu yötkin paljon paremmin eikä vetoa aisti niin herkästi kun veri kiertää kropassa. Jotenkin tähän ikään mennessä sitä vain tietää, että kaikki on tilapäistä ja vaikeistakin asioista pääsee yli, niin myös läpitunkevasta viimasta. Sitäpaitsi, eihän tämä minun syytäni ole vaan taloyhtiön! Enhän mä voinut tätä aavistaa siinä vaiheessa kun kävin joulun alla asuntoa katsomassa. Täällä oli täysi remontti silloin käynnissä ja varmaan mulla tuleekin ensimmäisenä mieleen alkaa tunnustella ikkunoita saati kysellä niistä. :o Jos olisin tiennyt, en olisi kuuna päivänä tähän taloon muuttanut. Mutta, olen vain vuokralainen joten vastuu ei ole minulla. Pienen lämmittävä sähköpatterin ostoa tosin olen harkinnut näin loppukeväälle. Kävinkin tänään keskustan Tokmannilta kysymässä, mutta siellä ei ollut. Toppilan myymälässä on, ainakin netin mukaan, sinne saatan suunnata siis. Ajattelin kuitenkin huomenna soittaa isännöitsijälle, tälle vakkarille joka on jo palannut lomalta, ja kysyä voisiko joku tulla tänne selvittämään mistä oikeasti kiikastaa.

Eihän se missään nimessä oikein ole, että ihminen kärsii kuukausitolkulla kylmyydestä joka ei ole vain ohimenevää, vaan jatkuva riesa, joka ei poistu, jollei asialle tehdä mitään. Miten sitten mun mieleni on kestänyt tämän? No, moneen asiaan voi itse vaikuttaa edes joltain osin. Tässä tapauksessa se tarkoittaa kylmyyden minimoimista kaikin tavoin, esim. lämpöpatteri, ikkunaverhot, lisää lattiamattoja ja lisää tiivistettä ikkunoihin (Tero jätti sitä mulle jonkun verran). Kuten sanottu, mulla on päivisin muutakin tekemistä kuin asunnon vikojen korjaaminen (joka lähtökohtaisesti kuuluisi huoltomiehelle). Niin kauan kuin ei ole itse valmis tekemään asioiden eteen, ei auta valittaa. Se on vain kärsittävä ja kestettävä. Olosuhteet ovat todella arktiset mutta ei auta kuin ajatella, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Kaikesta huolimatta mulla on perusasiat kunnossa. Tällä hetkellä ei ole edes rahahuolia, joten tässä ei olla köyhiä eikä kipeitä. :) Lisäksi mulla on paljon henkireikiä, jotka auttavat mua pysymään koossa, erityisesti rakkaat liikuntaharrastukseni. En keskity suremaan kylmyyttä 24/7, vaan vedän viltin päälle, istahdan teekupposen kanssa koneen ääreen ja mietin miten haluan päästä elämässä eteenpäin. Se lienee mulle se kantava voima, se jokin, joka auttaa mua jaksamaan. 

En tiedä etelästä mutta täällä Oulun korkeudella ainakin on ollut kunnon kylymä talavi ja paljon lunta. Onhan tämä ollut oikea koettelemusten talvi sillä jopa kotioloissa kylmyys on kaiken aikaa läsnä. Olen aika sankari ollut kun olen näinkin kauan jaksanut, mutta paljon oon saanut kyllä itseäni psyykata, varsinkin asumisen alkuaikoina. Niin kiusallista kuin veto onkin, se ei ole tappavaa. Eikä se kyllä terveyttänikään ole onnistunut vahingoittamaan. Kyllä tämä vielä voitoksi kääntyy, ja uskon, että opin entistä enemmän arvostamaan sitä, että tuvassa on lämpöä – valitettavasti se ei ole edes suurten asuntofirmojen taloissa itsestäänselvyys.

No, huomenna otetaan puhelu alueisännöitsijälle ja katsotaan jahka sen jälkeen ollaan viisaampia...

Lyriikat:

Jukka Poika: Kylmästä lämpimään

Hector: Lumi teki enkeli eteiseen

Arttu Wiskari: Avaimet käteen