Helmikuun loppu ja parhaat joskus

Moi ja iltaa!

Hyvänen aika että on taas kuukausi vierähtänyt nopeasti. Melekosta haipakkaa on ollut, ei voi muuta näin oululaisittain sanoa. Raivostuttavin tunne on se, kun vuorokaudesta meinaa loppua tunnit kesken. Kakskytneljä ei taho ikinä riittää! Todella mukava ja rento kuukausi muuten kaikin puolin enkä ole eroa juuri enää murehtinut. Päinvastoin, alan jo tottua sinkkuuteen ja tunnustan jopa nauttivani siitä. Vaan nyt on aika mennä nukkumaan sillä olen poikki salireenistä ja muutenkin ladattava unta palloon. Mulla on ensi viikko koulusta hiihtolomaa mutta menen hommiin vanhalle työmaalle. Oisin toisaalta halunnut vaan rötvätä kotona ja lomailla mutta jos tuon työn pystyy jotenkin loman kannalta ottamaan niin aina paree. Määhän oon vain sijainen, 'mää oon vaan töissä täällä' vai miten se menee? :P

Kahtellaan paremmalla aikaa. Hyvää Kalevalanpäivän iltaa ja öitä.

...ja sitten joi torttukahavit

Hyvää iltaa ja sitäkin parempaa Ruuneperi-peri-perinpohjaista päivää!

Tänään koulussa oppilaat kuuntelivat Soivan siilin Ruuneperi-nimisen kappaleen, johon on olemassa myös leikki. Itse kuulin kyseisen laulun ensimmäistä kertaa ja totesin, että siinäpä hulvattoman hauska ja tarttuva rallatus. Mitä ikinä tämä Suomenmaan lyyrinen taitaja teki, kaiken sen jälkeen hän nautti torttukahvit. "Ja sitten joi torttukahavit."

Arvatkaa olinko pettynyt, kun koulun ruokalassa ei tarjottu jälkiruuaksi lainkaan Runebergin torttuja! Ei sillä että kävisin edes siellä syömässä, mutta kun opehuoneessa omia eväitä popsiessani kysyin ruokalasta tulleelta opettajalta, oliko Runebergin torttuja, sain vastauksen joka yllätti surullisesti. Siis hyvänen aika! Silloin kun minä kävin peruskoulua, Runebergin päivänä oli aina torttua jälkkäriksi. Taisi vielä lukiossakin olla. On ne ajat muuttuneet... Yrittääkö kaupunki säästää vai mitä lie varten eivät leivonnaisia tarjoa, mutta itse olen sen verran perinteitä kunnioittava, jotta odottaisin tällaisena päivänä saavani suuni makiaksi. Viime perjantaina osa vastusti aktiivimallia, minä mietin että pitäisikö minun tehdä torttujen puuttumisesta oma mielenilmaukseni.

Olin vesi kielellä koko päivän odottanut leivosta ja viimeistään laulun kuultuani mulle iski voimakas mieliteko torttukahaveisiin. Sanoin ajatukseni työkaverilleni ääneen, ja siitä keksimme: tapaamme illalla keskustan kahvilan edessä ja menemme nauttimaan Runebergin tortut. Tultuani joogasta kävelin parisataa metriä kahvilan eteen, johon kaverini saapui hetkeä myöhemmin. Astuimme sisään ja nautimme tortut, hän kaakaon ja minä cafe latten. Vihdoin päivän odotus palkittiin!

Tuulia teki mitä teki ...ja sitten joi torttukahavit. 

Kyllä se meikäläiselläkin toisinaan suu käy kuin Ruuneperillä, kun on näitä verbaalisia lahjoja jonkin verran siunaantunut vaikka itse sanon. Voi sitä kerran vuodessa ainakin suunsa makiaksi laittaa, mutta jos ottaisin oppia Johan Ludvig Runebergistä ja jokaisen suuren ja pienen tekstintuoton jälkeen leivosta sumpilla nauttisin, niin voi Johan, johan se minussa näkyisi! Olisin taatusti aikamoinen pullukka. Lisäksi saisin vaalean viljan, sokerin ja kofeiinin yliannostuksen. Ei kiitos minulle.

Retorisesti voin ottaa oppia tästä suomalaisen runouden isästä, mutta jätetään ne elämäntavat väliin. Keksin kyllä muitakin tapoja palkita itseni kirjoittamisesta kuin ainaiset torttukahavit. Mutta, tämän yhyren kerran sitä saa teherä kuin Ruuneperiperiperi ja kunnioittaa Ruuneperiperiperinperinteitä ilman että siitä sen suurempia seuraamuksia tulisi.

Uskokaa tai älkää, jos Runeberg eläisi, hän olisi todella otettu omaperäisestä tavastani muistaa häntä.

Ja, kenties, sitten joisi torttukahavit.