Loppu kotona olemiselle

 Moikka! Ajattelin vaihteeksi kertoa kuulumisiani.

VÄSYMYKSEN KOURISSA

Oon ollu melkein viikon verran taas ihan kuolemanväsynyt. Opiskelu ei suju halutulla tavalla eikä juuri mikään. Tänään en oo muuten ulkona ollut kuin aamulla avannossa ja ihan pikku kävelyllä ulkona. Kävin eilen hierojalla. Ehkä sekin ramasee. Tänään piti opiskella aamusta iltapäivään mutta torkuin vaan keskipäivän (jotenkin jaksoin luokanvalvojan TEAMS-etätunnin) ja menin kahdeksi tunniksi sänkyyn nukkumaan. En nukahtanut, mutta kyllähän se silmät kiinni makaaminen rentoutti. Olo on ihan tööt. Väsyttää niin että päähän sattuu. Oon koittanu kerätä voimia tulevia päiviä varten. Haluaisin pystyä vielä hetken opiskella. Kuudelta kaveri pitää etänä Tupperware-kutsut, jotka kestää puoli tuntia. Sitten menen nukkumaan.

TÖITÄ, VIHDOIN!

Kerroin viimeksi, että haluan töitä. Nyt niitä sain! Kirjauduin pitkästä aikaa Sijaiset.fi -sivustolle, jossa on tarjolla avustuskeikkoja. Johan alkoi työvuoroehdotuksia ropista! Oisin jo lauantaina mennyt Oulunsaloon, samaan paikkaan jossa olin töissä, mutta koska Pekka oli täällä, ajattelin, että on mukavampi pitää seuraa. Huomiselle sain seitsemän tunnin työvuoron. Myös perjantaille on aamuvuoro. Samoin ensi maanantaille ja perjantaille. Jes! Juuri tätä halusin: satunnaisia keikkatöitä oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Näillä näkymin työssäoppiminen jatkuu 1.2., joten nyt niitä töitä kannattaa tehdä. Onhan se tietty opiskeluajasta pois, mutta hyviä puolia on paljon: pääsee pois kotoa, saa olla ihmisten parissa, tehdä merkityksellistä työtä, luoda järkevää rytmiä päivälle – ja saa palkkaa. Hyvä olla muitakin tulonlähteitä kuin valtion tuet. Liikaa ei kannate ahnehtia, ettei opintuki putoa. Tuloraja siinäkin. Mut jee! Ai että oon kaivannut oikeita töitä!

ELÄMÄ YLEISESTI

Juuri nyt ei oo paras kausi elämässä. Paremminkin voisi mennä. Epävarmuutta on ollut jo pitkän aikaa. Väsymys kaappaa toisinaan vallan niin, että lamaannun täysin enkä saa mitään järkevää aikaiseksi. Siitä seuraa paljon ikäviä tunteita. Ennen kaikkea pettymistä itseen. Väsyneenä näen asiat synkässä valossa. Käyn puoliteholla ja hoidan vain sen, mitä on aivan pakko: ruokin kissan, hoidan sovitut jutut, vastaan viesteihin, syön jne. Kaikki viime kuukausina koetut muutokset ovat saaneet aikaan tämän pohjalle valumisen.

Toisinaan käyn läpi samaa kuin seitsemän vuotta sitten. Olin sairaslomalla, paljon kotona enkä oikein tiennyt miten ajan voisi kuluttaa. Oli vaikea keskittyä ja tehdä päätöksiä. Oon tajunnut saman nyt. Liikaa aikaa ajatella asioita. Ihan sumussa menny tyyliin viimeiset pari kuukautta. Joskin hyvääkin on tapahtunut. Toiset väittää, että elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä. Nii-in, kuka tietää. Pahinta on tajuta, että elää tismalleen samat tunteet kuin vuosia sitten.

Kaikilla on omat koettelemuksensa. Mulla se on tämä väsymys. Helppoa ei ole elämä koskaan ollut, mutta on niitä seesteisempiäkin kausia ollut. Säännöllinen päivätyö on mun juttu. Se tuo turvaa, pitää jalat maassa ja hyvä rytmi pysyy. Silloin myös nauttii viikonlopuista enemmän. Ei joua ajatella joutavia neljän seinän sisällä. Irinan Kaaoksen keskellä -kappaletta lainatakseni: ”Ennen kaikki oli selkeetä ja helppoo / asioilla oli paikat ja järjestys / nyt kaaoksen keskellä seison”.

MITÄ NYT TEEN NUITTEN OPINTOJEN KANSSA?

Tämä korona-kotona -aika on ollut pirun haasteellista. En oo tottunut olemaan näin paljon kotona ja koneella. Oon luonnostani menevä ja fyysisesti aikaansaava. Mulla on oltava päivärytmi, ihan jo jaksamisen takia. Oon kyllä aina tehny annetut tehtävät ja saanut kaikki palautettua määräpäivään mennessä. Nyt on vain todella epäselvä kausi. Koronarajoitukset jatkuvat. Ilman näitä olisi varmasti jo näytöt hyvässä vauhdissa ja paljon uutta opittu siellä työssäoppimispaikalla.

Kävin eilen juttelemassa koulussa kasvokkain luokanvalvojan kanssa. (Halusin ehdottomasti lähitapaamisen, digidigiä on elämässä ihan tarpeeksi.) Kerroin hälle väsymyksestäni ja miten se vaikuttaa opintoihin. Väsymys invalidisoi siten, että olo on todella epätodellinen. Puolet tiedosta menee ohi, en heti sisäistä kerralla kaikkea tai sitten vain ”käyn hitaalla”. Pahinta on, kun väsymykseen liittyy kiirettä ja stressiä. Silloin on vaikea prorisoida ja saada mistään kiinni. Joudun antamaan itselleni periksi, jos olen totaalisen uupunut.

Luokanvalvoja kertoi, mistä ja miten omia opintoja kannattaa seurata. Hän antoi vinkkejä siitä, mitä voin konkreettisesti tehdä: työstää näyttösuunnitelmaa ja tehdä annetut etätehtävät. Meillä on ollu paljon videoitten kattomista ja podcastien kuunteluja, kommenttien kirjoittamista jne. Lisäksi hän neuvoi pitämään oppimispäiväkirjaa, sillä on se on hyvä konkreettinen apukeino. Kerroin olevani suorittaja ja tarvitsevani selkeät ohjeistukset. Opiskelu on todella itsenäistä ja itseohjautuvaa. Se on haastavaa, kun joutuu ottamaan itse asioista selvää ja kun yhtä ja oikeaa tapaa ei ole. Ope kannusti myös miettimään, mitkä on mun henkilökohtaiset tavoitteet: mitä minä haluan oppia?

ELÄMÄ VOITTAA

Olen kaikesta huolimatta kiitollinen, että minut valittiin Luoville opiskelemaan. Kolmas kerta toden sanoi, joten kannatti yrittää. Väsymyksen alkuvaiheessa luulin, ettei minusta ole enää koskaan opiskelemaan. Pari vuotta sitten käyty Lähiavustaja-koulutus kuitenkin osoitti muuta. Menestyin ja sain parhaat mahdolliset arvosanat. Se kannusti tavoittelemaan unelmaa ja pyrkimään haaveammattiin. Ja onhan tässä ollut paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Siksi en aio luovuttaa.

Vaikka välillä olen itse se heikko ja apua tarvitseva, niin heikko en ole, ettenkö haluaisi auttaa muita. Saan hyvää mieltä lähimmäisen auttamisesta, etenkin pienten koululaisten ohjaamisesta. Toivon vain, etten uuvuta itseäni. Huoli ja pelko omasta jaksamisesta ovat koko ajan läsnä. Kaiken lisäksi olen huolellinen ja vaadin itseltäni paljon. Saan tosissani ponnistella jaksamiseni eteen. Siksi oli saatava keventää taakkaa ja puhuttava opelle – ja myös tämän blogin lukijoille.

Vaikka elämä on välillä yhtä väsymyksen suossa räpiköimistä, en anna sen lannistaa. Tiedän, että kaikella on tarkoitus. Positive.fi -sivulla on vahvuuskortit. Omat vahvuuteni ovat kiitollisuus, sinnikkyys, rehellisyys ja oppimisen ilo. Viimeksi mainittu ei valitettavasti aina toteudu. Väsyneenä ei huvita mikään, ei edes uuden oppiminen. Mutta, sen kun tajuaa, mistä kurja olo johtuu, tajuaa myös mitä voi tehdä olon nujertamiseksi. Hyvinvoivana kaikki sujuu ja uutta on mukava oppia.

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN?

Kello on viisi. Katson viestit, menen tiskaamaan ja teen huomiset evväät. Sitten osallistun Tuppereille. Se on illan viimeinen ponnistus. Vaikka päähän koskee, yritän elää kuin mulla olisi ollut tänään normaali työpäivä. Yleensä olen ollut tähän aikaan väsäämässä seuraavan päivän eväitä ja iltasella joogannut tai venytellyt. Ja mennyt seitsemältä nukkumaan. Aamulla on viideltä herätys ja mun on saatava nukkua pää selväksi.

Käydessäni pohjalla haluan joka kerta uskotella itselleni, että tämä kerta on viimeinen. Ei enää ikinä. En lupaa onnistua, mutta yritän. Väsymys ei ole este vaan hidaste. Oon ennenkin voittanut sen. Se ei mene sen ilon edelle, joka mulla on siitä, että saan opiskella koulunkäynninohjaajaksi – ja tehdä töitä.

Tänään en missään nimessä olis ollut työkykyinen. Sen mä sanon, että jos ja kun tästä olosta pois pääsen normaaliin työelämään, olen aika pro.

Tsemppiä myös teille muille! Kiitos, että luitte. Kiitos, että sain jakaa ajatuksiani täällä. Eiköhän se olo ala helpottaa ja elämä voittaa. :)