Iltaa. Nyt vasta luin, että mitä sitä tuli eilen kirjooteltua. Montakohan kertaa toistin sanan "märiseminen" jossain muodossa. Eilinen oikeasti harmitti ja koin, että on jonnekin saatava purkaa kurjia tunteita.
Jälkeenpäin ajateltuna en tiedä, olisinko voinut mitään tehdä toisin. Viisastuinko yhtään? Oisinko ollu ikävä kaveri jos olisin sanonut, etten menkää te vaan, mä en jaksa syömisen jälkeen tulla keilaamaan ja bilistä pelaamaan? Vai olisiko mun pitänyt lähteä kotiin muutaman biljardimailalyönnin jälkeen, tai peräti jo kesken keilauksen? Halu keilata ja opetella biliksen peluuta vei voiton ja meni hetkellisesti väsymyksen edelle. Tilanne ratkaisi: halusin nauttia koko rahan edestä.
Oli miten oli, mä tein oikein kun kuuntelin itseäni ja lähdin kesken illan. Kun se iltaväsy iskee, siihen ei auta mikään, Ei kofeiini, ei välikuolema (=nopeat unet ja taas mennään), ei edes liikunta. Se on silloin nukkumaan ja piste. Se siitä niin rankkaa tekikin, kun piti taistella itsensä kotiin kylmässä säässä, busseja varroten ja turhautuneena kotiin kävellen. (Varmana ala maksaa taksista.)
Tottahan se laskee mielialaa, kun kesken mukavan illanvieton joutuu poistumaan siksi, että uuvuttaa. Vaihtoehto olisi jäädä, mutta silloin käyn puoliteholla. Juuri siinä tilassa teen niitä virhearviointeja. En pysty nauttimaan täysillä. Siispä, vastedes aina, kun väsy iskee, lähden kotiin. Toki riippuu paikasta ja tilanteesta, kesken työpäivän en lähde kotiin siksi, että 'mua vähän väsyttää' (tästä syystä en teekään ilta- tai yötyötä), mutta aivan hyvin jos olen monta tuntia viettänyt aikaa kaverin luona, voin sanoa, että oli kivaa, mutta nyt luovutan.
Nämäkin on näitä valintoja. Oon oppinut kantapään kautta, että hyvinvointiin liittyvät päätökset ovat parhaita päätöksiä. Sillä kiusaa vaan itseään, jos jää väsyneenä roikkumaan, vaikka vaihtoehto olisi lähteä nukkumaan. Tein oikein, kun menin heti maate. Ja nukuin muuten ihmeen hyvin. :)
Jees... eipä se auta puida tätä enempää. Tänään on ollut ihan hyvä päivä. Oon käynyt Oulujoessa (hrrrr!), tehnyt pilateksen, meditoinut, siivonnut urakalla ja pitänyt seuraa herra J:lle, joka kävi tänään. Hän toi pyöräni, jonka oli laittanut kuntoon. Katottiin samalla mun Chromecast-asetuksia (sain häneltä Chromecast-laitteen joululahjaksi), blenderiä, korvausilmalaitetta ja kirkasvalolamppua. Hän on tekninen nero. Siitä ominaisuuesta tykkään hänessä. Sitä en tiiä tulleeko tästä parisuhetta enkä ees että mitä ollaan ja mitä meistä tullee ja kauanko juttu kestää, mutta päivä kerrallaan. Ois kiva enemmän saaha jakaa ajatuksia, saaha se tunne, että mua kuunnellaan. Välillä on sellainen jyrätty olo. Kuinka vahva on oltava, että saa äänensä kuuluviin, muuallakin kuin täällä blogissa? Haluan, että mun asioista ollaan aidosti kiinnostuneita. Sekö mut on latistanut, kun on tunne, ettei olla? Ja syytän itseäni: enkö osaa ilmaista? Olenko liian väsynyt vaatimaan puheenvuoroa?
En mä jaksa syyttää itseäni. Tiedän, ettei se mitään auta. Ne kuunteleejotka kuuntelee. Ne lukee jotka lukee. Paraos olla ottamatta ihmissuhteista pulttia. Antaa niiden mennä omalla painollaan. Just nyt en tavoittele mitään juttua, kenenkään kaa. Mulla on päämääriä ihan muilla saroilla: koulussa, raha-asioissa, kodinhoidossa, jaksamisen vahvistamisessa jne.
Jees, mää hetken vielä katon koulujuttuja huomista TEAMS-kokousta varten (ihanaa pitkästä aikaa) ja menen nukkumaan.
Kiitti että jaksatte lukia! ♥ Nyt kun en oo siellä IRC-Galleriassa (mikä on suuri helpotus), kirjoittelen tänne. Kummasti helpottaa oloa kun saa johonkin puhua. Eikä mulla oo mitään todellista hätää, kyllä mää piän ittestäni huolen. Vaikka on välillä vaikeaa, hyvä päivä koittaa taas. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti