Heips. Kerrotaan viekä lyhyesti muut kuulumiset.
Olin Tampereella vajaan kuukauden, joulukuun 12. päivästä tammikuun 10. päivään saakka. Vajaat kolme viikkoa Oulussa on mennyt yllättävän nopeasti. Mymmeli on Tampereella. Jätin sen tarkoituksella vanhemmille hoitoon, sillä ajattelin, ettei mun kannata sitä reilun kolmen viikon takia kuljettaa edes takaisin. Olisin joka tapauksessa joutunut ottamaan sen uudelleen mukaani ennen lähtöä - sillä lennänkin Pirkkalasta enkä Oulunsalosta. Ikävöin jo rakasta kissaani, vaikkakin luotan siihen, että se on hyvässä hoidossa. Tuntuu, että kotoa puuttuu jotakin, kun yhdeksän henkeä puhaltaa toisella puolella Suomea. Ja pian emäntä viilettää toisella puolella maailmaa. Näen minä Mymmeä onneksi muutamana päivänä ennen lähtöä. Matkani jälkeen olemme jälleen erottamattomat. <3
Niin paljon kuin lemmikkiäni rakastan, tunnustan, että mulla taitaa kiikarissa olla muutakin kuin Teneriffan upeat hiekkarannat. ;) En olisi uskonut tätä sanovani mutta sanon kuitenkin: Olen tavannut miehen. Tutustuimme kaverini kautta ja näimme jo silloin, kun olin Tampereella. Ajattelin, että kuhan käyn vähän treffeillä, mitäpä tässä mihinkään alkaa. Mutta, meillä synkkasikin ihmeen hyvin. Olemme tavanneet Oulussa sen jälkeen. Hän asuu sadan kilometrin päässä Tampereesta. En tiedä vielä mistään mitään, mutta eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tulee. Olemme tapailuvaiheessa. Rauhassa kun malttaa tutustua niin sittenpä sen tietää mitä tullee jos on tullakseen. Ei minulla oo mitään tarvetta hötkyillä. Lähtökohtaisesti en edes kaipaa parisuhdetta, sillä edellisen päättymisestä on aikaa vasta vuosi. En muutenkaan ole valmis uusiin sydänsuruihin, sillä vanhoista on päästy vasta puolisen vuotta sitten.
Välillä mietin: Miksi teen taas itselleni tämän? Miksi raivaan tietä kaukosuhteeseen ja ylipäätään uuteen suhteeseen? Vai raivaanko, itseäni vaivaanko? Mitä jos käy kuten ennenkin? Mitä jos tuhlaan vain omaa aikaani, energiaani ja keskeneräistä elämääni? Mitä jos ja mitä jos... Silti haluan antaa mahdollisuuden. Voi näitä rakkauselämän ristiriitoja... Pääsisikö helpommalla jos antaisi vain periksi, vai katsonko tämän loppuun asti? Elämä on mysteeri. Ja mitä tulee uusiin ihmisiin, Tuulia on aivan liian utelias. Ei auta kuin jatkaa matkaa.
Jaahas, kello alkaa olla kahdeksan ja mua aivan oikeasti jo väsyttää. Viikon päästä olisi pyrkimys päästä lomasaarille. Mutta, nyt taidan jatkaa matkaani höyhensaarille.
En ehtinyt kertoa työ- ja harrastuselämästäni, mutta lupaavasti menee niillä saroilla. :)
Sillä lailla. Hyvvää yötä ja palataan kun palataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti