Moikka moi ja terveisiä taasen junasta.
Pasilasta ollaan tultu jo viitisen tuntia. Reilu tunti vielä ja sitten oltais Oulussa. Paluumatka on sujunut huomattavasti kivuttomammin kuin meno. Ekat pari tuntia meni nukkuessa ja syödessä aina Seinäjoelle saakka, minkä jälkeen menin puhelinkoppiin tunniksi lärisemmään. Voitta arvata kenen kanssa. Kyllä, sen ukon johon olen tutustunut. Moni varmaan tuumii, että nyt Tuulia kerrot lissää!! Kuka sulla oikeen on kierroksissa? Hyvä on, mennään suoraan asiaan.
MIESRINTAMA
Oon jutellut jo puolisentoista kuukautta muuan ukon kanssa. Hän vain tuli mulle juttelemaan netissä. Ei missään deittipalvelussa (minä koskaan ollutkaan sellaisissa), vaan aivan muualla. Minä vastasin hänen kommenttiinsa ja siitä se sitten lähti.
En ajatellut alkuun mitään. Kunhan tässä jutellaan. Noh, sitten hää kyssyi olenko sinkku. Vastasin: "Sun ei auta ku ottaa selevää." Hän sanoi, että haluaisi tutustua minuun kunnolla ja tavata. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, hän assuu Tampereella mutta on alkujaan Pohjanmaalta. Pohjalaiset miehet tunnetusti on mun heikkous.
Ensin kirjoiteltiin netissä, minkä jälkeen aloimme vaihtaa pikaviestejä. Nykyisin whatsappaamme vähän väliä. En tiedä itsekään miksi lähdin tähän mukaan. Kaikki vain tapahtui kuin itsestään, omalla painollaan. En todellakaan suunnitellut miestä elämääni. Hänen kanssaan on jotenkin heleppo jutella. Hän ei liikoja analysoi ja vuodata, toisin kuin meikäläinen. Hän ossaa kirjoittaa lyhyitä viestejä, joihin on helppo vastata.
Minä, joka vielä pari kuukautta sitten vakuutin, että yhtäkään ukkoa en huoli, jo tekee tuttavuutta toiveikkain odotuksin. Niin se mieli muuttuu. En tiiä, ehkä mulla kaikista vastusteluista huolimatta alkaa kello tikittää. Enkä tarkoita että tahtoisin lapsia ja äkkiä, vaan sitä, että alitajuisesti sitä haluaisi vakiintua. Kyllä mää oon hälle sanonut, että mitään en lupaa, vaan kaikki selevijää ajallaan, kunhan päästään tapaamaan.
Voi että, pohojalainen. Iskikö Tuulialla heikkoon kohtaan? Olen vaativa ja valikoiva, mutta hänessä tekee vaikutuksen se, että hän on rehti suomalainen mies. Luotettava ja kunnollinen. Huumorintajuinen ja realistinen. Jalat maassa -tyyppi, joka seisoo sanojensa takana. Ne ovat vähimmäisvaatimukset. Ei ulkoisestikaan aivan mahdoton. Sittenpä se kokonaiskuva välittyy, kun tavataan elävässä elämässä. Vissiin parin viikon päästä Tampereella.
Ja pyörteissä sen kamalan ihanuuden olla saan... / Kuin viaton uhri sen / hyökkäyksen hormonaaliskemiallisen... juuri tältä musta tuntuu. Mitäs tuli juttelemaan mulle. Ja mitäs lähdin mukaan. Tässä sitä taas ollaan, ehee. :P
Sotilaallinen mies, joten mietinpä vain kuin Neljän ruusun Luotsivene-kappaleessa konsanaan, että jos hän onnistuu murtamaan panssarini ("avaisitko silmäni / jos antautuisin täysin ja olisin sun"), on rintamahyökkäys onnistunut. No, sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot on sallittuja. ;)
Loppu jää nähtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti