Iltaa. Väsyväsyväsy. Voisin vuodattaa tähän kaikki angstiraget mutten tee sitä, sillä tiedän että fyysinen väsymys saa aikaan kielteisiä tunteita, jotka menevät levolla ohi. Ja maailma näyttää taas paremmalta.
Joskus elämää on liikaa. Ja mä en jaksa elämää. Silloin kun sitä on liikaa, siihen väsyy. Silloin elämä ei ole hauskaa kun tekemistä ja aktiviteettia on koko ajan, etenkin, jos on valmiiksi väsynyt. Silloin lähtökohtaisesti mukavatkin asiat tuntuvat äklöttävältä pakkopullalta.
Mulla on tunne, että oon lukijoilleni kamalasti velkaa. Oon velvollinen reissustani josta niin lupailin laittaa kuvia, mutten ole jaksanut. Tintuu, että mun tarvii suorastaan oksentaa joku f***ing raportti jotta kaikki on tyytyväisiä. Mutta se on tätä väsyneen Tuulian puhetta.
En aina osaa rakastaa itseäni. Vaadin itseltäni paljon ja tunnen riittämättömyyttä, jos en ole skarpeimmillani. Mietin, mitä mä oon velkaa jotta mua rakastetaan, pitääkö mun väenvängällä vääntää raportti elämästäni ja kulumisistani. Totuus on, että ihminen on itse itsensä pahin ruoskija. Minussa asuu kunnon käskyttäjä. Ehkä se on keino selvitä elämästä. Kunhan se ei menis yli.......
Koittakee ymmärtää että olen aivan oikeasti yliväsynyt ja siksi en vain pysty antamaan parastani. Niinpä, mitä kummaa minä tässä enää märisen kun voin mennä nukkumaan ja jatkaa sitten pirteämpänä. Kyllä mää niin teenkin, tässä kotiin kävellessä vain puran samalla kaikkia tuskan tunteita. Onneksi kotona odottaa Mymme.
Pohjalla kun on, tie on vain ylös. Sitä kohti.
Näillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti