Onneks olotilat ei oo pysyvii

Mulla oli eilen todella kehno olo. Heikko, vetelä ja väsynyt. Menin töihin, mutta koko päivä oli melkoista kestämistä. Nenä vuoti, askel painoi, alaselkä kipuili ja palelin vähän väliä. Ennen kaikkea väsytti tolkuttomasti. Olo oli epätodellinen ja koko päivä kotimatkaan asti tuntui pieneltä ikuisuudelta.

Tsemppasin kuitenkin ja jaksoin viedä asiakasta ulos, pestä pyykkiä ja avustaa tavalliseen tapaan. Myönnän, että mun oli otettava päiväunet jotta jaksoin loppuun asti. Asiakas lepäili muualla ja minä hänen sohvallaan. Nukahdin varmaan tunniksi ja näin jopa unia. Kukin saa olla töissä nukkumisesta mitä mieltä haluaa, mutta sen mä sanon, että aivan varmasti oisitta itekkin rötvänneet jos teillä ois ollu yhtä kurja olo ku mulla. Päikkärit on täysin oikeutettuja jos oma olo sitä vaatii.

Istuin viikkopalaverissa ja kuuntelin apaattisena hoitajien puuduttavaa puhetta lääkkeistä. Puolet meni ohi korvien, mutta mitäpä sen väliä kun lääkkeiden jakaminen ei minua koske. Sitten esimies otti puheeksi minkäs muun kuin koronaviruksen. Hän viittasi minuun ja sannoi että "Tuulialla näyttäs olevan nuhaa" ja kysyi "ookko sää työkuntoinen?" "Joo kai", mä vastasin ja jatkoin: "Koko päivän ollu todella heikko ja vetelä olo". Sitten puhuttiin influenssakaudesta, niihin liittyvistä ohjeistuksista yms.

"Heippa", huikkasin klo 14.59 leimattuani itseni ulos. Esimies käveli perääni ja sanoi: "Hei Tuulia, odota hetki." Päästyäni luokseni hän jatkoi: "Jos sulla on huomenna vielä flunssainen olo niin voit jäähä kotiin lepäämään". Vastasin topakasti: "Ei mulla ole flunssa." Selitin, että oireeni voivat johtua jostain aivan muusta. Vannotin, että ilmoitan kyllä mikäli aamulla olo on sellainen, etten pääse sängystä ylös. Menin pukuhuoneeseen ja harmittelin ääneen työkaverille, että olin varta vasten pakannut salikamppeet mukaan mutten päässyt treenaamaan. Eihän minusta hyvän tähen ois siinä kunnossa ollut salille lähtijäksi!

Bussin odottelu ja varsinkin bussimatka tuntuivat loputtoman pitkiltä. Alaselkä juili taukoamatta. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin kipu joka ei anna hetken rauhaa. Lusikoin smoothieta, jota en ollut jaksanut töissä syödä. Hyvä ruoka saa ajatukset muualle. Se auttoi. Loppumatkasta kipu antoi vihdoin periksi.

Jäin pois Merikoskenkadulla ja talsin tuskalla ja vaivalla ensin S-Marketiin, josta ostin inkivääriä ja jääsalaattia, minkä jälkeen vihdoin kotiin. Selkään sattui, joten päätin laittaa piikkimaton alleni ja nukkua sängyssä tunnin päikkärit. Se toi helpotuksen. En enää kauaa valvonut vaan menin nukkumaan 18.30.

Huominen on huomenna

vaik oltais jo sen puolella 

Nukuin hieman katkonaisesti mutta hyvin. Olin hereillä varmaan jo kolmelta. Lopulta nousin noin 3.40. Olo oli hyvä ja totesin itseni työkuntoiseksi. Ei muuta ku suihkussa hiet pois, jokeen uimaan ja aamutoimet tavalliseen tapaan.

Olen ennenkin sanonut, että väsymys lähtee nukkumalla, se ei ole sen tähtitieteellisempää. Moneen muuhunkin auttaa lepo. Vanha lastenlaulu sairaasta karhunpojasta sen jo sanoo: "Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme." Sen sijaan kipu lähtee levon lisäksi venyttelyllä, joogalla, uimalla, syömällä, juomalla tai oksentamalla, tilanteesta riippuen – tämä siis omasta kokemuksestani. :)

Tämä oli osoitus siitä, että itsehoitokeinot toimivat. Heille, jotka kehtaavat väittää tai luulla että mulla minkäänlainen virus tai flunssa olis: haistakaa kukkanen! :D Ensinnäkin, nuha ei ole koronan oire. Toisekseen: Mulla on hyvä vastustuskyky enkä ole kunnolla sairastanut vuosikausiin. Kolmanneksi: Kyllä minä pikku vilustumisen oikeasta flunssasta erotan! Neljäs tosiasia: Tunnen itseni paremmin kuin yksikään lääkäri, enkä sattuneesta syystä lekurilla ole muutenkaan enää moneen vuoteen käynyt.

Lisätäkseni kaikkeen, olen todennut, että yliväsymys saattaa saaha mussa aikaan flunssankaltaisia oireita. Eilinen ei ollut ensimmäinen kerta. Olen ennenkin saanut taltutettua kurjan olon nukkumalla. Yleensä joka rööri vuotaa silloin kun menkat alkaa – näin suomeksi sanottuna.

"Ei liput liehu sotaa julistain", laulaa Juice. Tänään katsoin työpaikalla keittiön ikkunasta salossa hulmuavia Suomenlippuja. Ne eivät tosiaan julista sotaa, vaan sen päättymistä. 105 päivää kestänyt talvisota päättyi tasan 80 vuotta sitten ja minun hädin tuskin yhtä vuorokautta kestänyt lievä olotilakamppailu päättyi tänään. Niinpä, kaikki on suhteellista.

Liehukoon lippu rauhan merkiksi. Itselläni oli jo varhain aamulla se tunne, että elämä voittaa. =) Kehno olo on jälleen selätetty. Olkoon päivä hyvä ja älköömme anna edes perjantai kolmannentoista sitä lannistaa.