Helmikuulumiset

Heipä hei. Mä nopee postaan ennenkö jatkan hommia. Haluun kertua taasen että mitä mulle kuuluu.

Kello on 13.40. Mulla o hirveä smoothie-nälkä. Haaveissa jo rahka, loraus kermaa, marjoja, joukkoon pilkottu avocado sekä päälle chiasiemeniä, macajauhetta, viherjauheen jämät ja vähän sitä himalajansuolaa.

Mun kaveri Pekka (eri kuin Peksi-Pekka, assuu täällä Oulussa) tulee kolmelta kylään. Oon tilannu jo melekeen kuukausi sitten Mymmelille Zoo+:sta raapimispuun, joka meijän ois aikomus koota yhdessä. Mie oon teknisesti niin tumpelo ettei siit tuu mittää jos mie yksin alan sitä koota, vaikka ohjeet suht selkeiltä vaikutti. Lisäks kahotaan, onko mun blenderiä mahdollista ennää koota vaiko joko se joutaa hävitykseen ja tilalle uus.

Hävityksestä alkoi naurattaa: keittiössäni vallitsee hävityksen kauhistus. Hassu sanarykelmä. :'D Oon tänään tyhjenelly astiakaappeja ja pessy jääkaapin. Pöydällä on kaikki kupit ja kapot. Altaassa on muutama kuivaus- ja astiakaapin taso, jotka pitäis pestä. Välillä tarvii tehdä invetaariota, koska krääsää kertyy. Oon välissä opiskellutki, katsellu torstain Teams-tunnin dioja ja tehny oppimispäiväkirjaa.

Tänään on tekemisenpaljouspäivä. Monta rautaa tulessa. Koitan saaha tuon keittiön siedettävään kondikseen, ettei Pekka oo todistamassa hävityksen kauhistusta. Voe jestas, hävityksen kauhistuksesta tuli päivän sana. Kuhan ei pakkoajatukseksi mee niin hyvä niin. Anteeksi tämä sanarykelmän toisto. 

Menkkapirulaiset on selätetty, vihdoin. Väsymys alkaa kaikota. Toki sitä on, minkä vuoksi oman toiminnan ohjaus on haasteellista, mutta ei auta ku mennä sen yli. Nyt on viisaita, ettei jumitu minkään tunteen valtaan. 

Hyvien päätösten vuosi 2021. Oon tehnyt päätöksen olla tapailematta kettään. Oon varmasti Suomen noloin bloggaaja, kun kehtaan kertoa aiheesta ku aiheesta, mutta mitä sitten. Kolmenkympin hyvä puoli on se, että elettyyn elämään suhtautuu vähemmän vakavasti ja omat överöinnit pystyy myöntämään.

Siispä: tää herra J on Joni. Ei tapailla ennää. Hyvissä väleissä kuiten ollaan. Kaikki, joiden kaa mulla on viime vuosina/kuukausina ollu minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä, on ohi. Oon puhunu ja teheny kaikille sen seleväks. Ihmeen hyvin he ottivat tämän. Mikä pakko se on säätää ja sekstailla? Oma elämä o ihan tarpeeks sekavaa iliman ukkoja. Vihdoin mä tajuan tän, vaikka liki 15 vuotta siihen meni, jos aloitetaan ihan ekasta poikaystävästäni, johon tutustuin ollessani 15. Päin mäntyä menty ihmissuhteissa, joten jos jotakin ilman voi olla, niin miehiä. Nyt tulee tunnustus: en tarvii ukkoja. Mä piän kivaa mun satisfyerin kanssa.

Joo... ettei tää menis tässä iltapäivän hedari-väsykooma-smoothienkaipuu-sekobooltsi-avautumis-mielentilassa yhtään härömmäks, mää päätän tämän postauksen ja toivotan mukavata viikonloppua.

 

P.S. Toivottavasti saahaan raapimispuu koottua. Mää lupasin Pekalle, että tarjoon hälle Coffee Housessa kaakaot. Sinne meän ois tarkotus illemmalla käppäillä. S-mobiilissa on tarjous 2 kaakaota yhen hinnalla, niin tietty kaverille kans.