Helluntai ja hengissä

Moikka. Se olis helluntai. Eipä oo heiloja tyrkyllä, Peksi täyttäköön sen viran, juuri nyt ei kykene muita miettimään. 

Laitoin perjantaina meiliä opiskelijaterveydenhuoltoon. Kerroin, että tarviin todella kipeästi apua, olo alkaa käydä sietämättömäksi. Yritän saada sitä kautta apua, kun maksutonta opiskelijalle. Yksityiseen ei oo varaa. Pakko tämä on kuitenkin selvittää.

Vointi heikkenee koko ajan ja omat voimat käyvät todella vähiin. Tuntuu, etten ole enää tässä maailmassa. Tuntoa ei ole, ei päätöksentekokykyä, ei logiikkaa. Väsymys on porautunut todella syvälle. Tahtomatta, ei voi tälle yhtään mitään. Olo ei helpota millään. En voi vaikuttaa mihinkään. Mun on siedettävä kaikki, otettava vastaan se mitä tulee. Muistan lähinnä vain sen, mitä olen ihmisten kanssa sopinut. Jokainen hetki on taistelua. Mulla ei ole vaihtoehtoja. Tekisin mitä vain, että tämä olisi ohi. Tiedän kuulostavani oudolta, mutta tämä olo on täyttä totta.

Eilen oli lauantai. Grillailtiin taas Peksin kanssa. Tällä kertaa paistettiin kalkkunanakkeja laavulla. Samaisella laavulla kävimme viime viikon keskiviikkona. Peksi lähinnä hoitaa ton grillauspuolen, mulla ei sujuisi omin avuin tulenteko ym, keskittyminen on jo niin heikkoa, voimat, aloite- ja päätöksentekokyky vähissä. Mutta ainakin oon hengissä ja jaksan kävellä, liikkua ja syödä. Haluan pitää toimintakykyä yllä. Onneks on ihania ihmisiä jotka jaksaa ja tsemppaa ja ymmärtää.

Eilen kokattiin myös makaronilaatikkoa ja saunottiin. Äsken kävästiin kiinalaisessa ja nyt ollaan menossa käymään mun serkulla. Illalla sitten porukoille.

On erikoista, miten elämä on muuttunut. En mä todellakaan tällalailla postaisi, jos asiat olisi samoin kuin vielä vuosi sitten. Mä tiedän nää tekstit ei oo mitään hääviä ja meiltä ylentävää luettavaa, mutta näillä mää kerron, että hengissä ollaan.

Elämä on lähinnä nukkumista ja syömistä. No ei sentään, vastapainoksi kävelen paljon, etenkin metsissä. Lisäksi oon käynyt joka päivä uimassa Saarenkärjessä tai Tesomajärvessä. Näen ystäviä sen verran mitä jaksan.

Vähän poistellu vanhoja tekstejä mitä oon pystyny. Aloitekyky niin huono. 

Ei lupaukset paljoo auta / kun on tämä taakka.

Koitan opetella siihen, etten pyytele anteeksi. Lähinnä sanon vain: Kiitos. Että välitätte, että kuuntelette, että kannattelette. Tää on oikeesti vaikeeta aikaa ja pitkä piina. Mut mä selviän.

Tuulia, sä oot taistelija.