keskiviikko 5. toukokuuta 2021

My last day at Kempele

Moikka. Enpä olisi vielä puolisentoista kuukautta sitten aavistanut, että tämä on viimeinen päivä työssäoppimispaikalla. 


Olen ollut reilun viikon sairaslomalla, mistä mainitsinkin viime postauksessani.

Väsymys ja tunnottomuus ovat menneet niin pahoiksi, etten kerta kaikkiaan ole työkunnossa. En lähde tässä avaamaan asiaa tarkemmin, jotta pysyy fokus siinä, että tänään olin viimeistä päivää työssäoppimispaikalla Kempeleessä.

Olen siitä huolimatta käynyt koululla joka päivä tällä viikolla. Myös perjantaina kävin. Olen suunnitellut ja harjoitellut viimeisiä koitoksiani: ohjaustuokioita. Tuokiot olisivat olleet osa näyttötutkintoa, mutta pidin ne vapaasta tahdostani. 

Toki olisin voinut palauttaa avaimen aiemmin, mutten osaa lähteä hyvästelemättä.

Jos jostakin itselleni tärkeästä luovun, teen sen hartaasti ja tietoisesti, pitkän kaavan kautta.

Vaikken koskaan pystyisi tuohon työhön, sain paljon hyviä muistoja. Halusin jättää tutuiksi tulleille ihmisille hyvän fiiliksen ennen kuin lopullisesti päätän harjoittelun.

Ohjasin eilen oppilaille koulun liikuntasalissa hyvinvointituokion (lyhyt jumppa, pallohieronta ja mielikuvarentoutus) ja tänään vielä henkilökunnalle taukotiloissa mindfulness-rentotutuksen. Käytin molempiin tosi paljon paukkuja. Viimeisillä voimillani.

Olen luonnostani sellainen, etten päästä itseäni helpolla. Haluan todistella itselleni, että jaksan ja pystyn (vaikka se tsemppiä ja tahdonvoimaa vaatii). Tässä olotilassa kontaktin ottaminen tai pelkkä ihmisille puhuminen on iso juttu.

Mutta, mä selvisin. Nyt on työssäoppiminen taputeltu.


Huomenna ystäväni tulee mun luo muutamaksi yöksi. Saatoin puhua aiemmin, että lähden Mymmelin kanssa vähäksi aikaa muualle. Tarvitsen mahdollisimman rauhallisen, turvallisen ja virikkeettömän ympäristön. Meillä on kaikki hyvin, ei huolta.


Lähdin hyvillä mielin, kuten halusin. Olen selviytyjätyyppi. Kauan sinnittelin ennen kuin nostin kytkintä. Ironista, että sairaslomalla kävin koululla ja laitoin itseni kunnolla likoon. Mutta, olen sellainen. Voimakastahtoinen. Kun jaksaminen on heikkoa, vaistoihin luottamien korostuu. Teen sen, minkä tiedän väistämättä olevan oikein. 


Kiitos Kempele, että olit hetken osa elämääni, osa unelmaani. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti