Elän elämäni suurinta tragediaa. Sanat eivät riitä kertomaan, miten hirveältä tuntuu. Jos se olisikin pelkkä väsymys, olisin taatusti keksinyt keinot selättää sen: pitemmät yöunet, säännöllinen ja monipuolinen ruokailu ja liikunta, avantouinti, kirkasvalolamppu, meditaatio, lisäravinteet, hieronta, reilu palautuminen ja mitä näitä nyt on. Pitkään hoidinkin väsymystä kyseisillä keinoilla. Tunnottomuutta kestin jotenkin, joskin ihmettelin, mistä se tuli silloin aikanaan.
Väsymys ja tunnottomuus ovat menneet niin pahoiksi, etten ole toimintakunnossa. Se ei johdu mistään ulkoisesta tekijästä. Se sama, joka mulla alkoi vuoden 2013 lopulla, on edennyt siihen pisteeseen, että elämäni on todella rajoittunutta. En haluaisi käyttää tätä sanaa, mutta sanonpa vain, että olen todella pahasti invalidisoitunut. Toimintakyky ja kognitiiviset toiminnot ovat heikentyneet. Kaikki se, mikä alkoi aikanaan ja minkä kanssa opin elämään, on moninkertaistunut.
Nykyisin olen niin väsynyt, että sängystä ylös nouseminen on oikea tahtojen taisto. Kaikki toimintani on hyvin hidasta ja aikaavievää. Mitään ei pysty hallitsemaan. En pysty tekemään pienimpiäkään päätöksiä, esim. missä järjestyksessä teen aamutoimet, mitä ostan kaupasta ja mitä puen päälle. Pelkkä ajatteleminen uuvuttaa. Viesteihin vastaamiseen saattaa mennä todella kauan. Tunteet eivät tunnu samoin kuin ennen, toiminta ei ole loogista ja mielipiteitä ei pysty muodostaa. Lähimuisti on aivan onnettoman huono. Jos hetken muistankin jonkun asian, unohtuu se samantien. Jos lasken vaikka puhelimen kädestäni, hetken päästä en enää muista, minne sen jätin.
Keho ei anna käskyjä mistään. En jaksa edes liikahtaa korjaamaan asentoani. Saatan jumittua minuuttikausiksi paikoilleni, unohtaen, mitä olin tekemässä. Jos saankin jonkun tehtävän aloitettua, hetken kuluttua keskeytän sen. Väsymys on kuin kuilu, joka imaisee sisälleen. Pahinta on, että jos vain yrittää nukkua, uni ei tule, vaan mielessä pyörii ajatuksia.
Huomaan, että jopa puhumiseni on hyvin vähäistä ja rajoittunutta. Ääni narisee ja tuntuu, että puhe ei tule kehostani vaan jostain ulkopuolelta. Hengityskään ei jaksa kulkea syvään. Koko se tapa, jolla tunnen kehoni, on muuttunut.
Tunnottomuus on erikoista. Olo on passiivinen, tarkkaavaisuus- ja keskittymiskyky olematon. En tunne ajan kulua. Saatan olla koko päivän hiljaa omissa oloissani ilman, että vaivaannun aistityhjiöstä. Elokuvia tai televisiosarjojen katsominen ei ole kannattavaa, koska keskittymiskykyä ei ole.
Tuntuu, etten ole enää tässä maailmassa. Mikään ei tunnu mukavalta. On hirveää, kun ei pysty keskittymään mihinkään. Asiat eivät jää mieleen kuten ennen. Eläminen on pelkkää olemista. Vaikka tietotasolla tiedän, että nyt on toukokuu 2021 ja muistan kyllä, mitä olen sopinut ja kenen kanssa, kehoon ei jää muistijälkeä mistään.
Itseä ihmetyttää
tämä olo kaiken aikaa. Tunnottomassa kehossa mikään ei elä,
ainoastaan nälästä, janosta, vessahädästä, kylmästä ja
kuumasta tulee viesti. Mistään ei voi nauttia, koska passiivinen
keho ei tunne. On kuin olisi elävänä koomassa. Elävältä
kuollut. Pelottavaa, mutta totta.
Ulospäin tämä olo ei
näy mitenkään, mikä on tavallaan ristiriitaista. Jos olisin esim.
sokea, se olisi helppo huomioida. Valkoisen kepin (ja ehkä
opaskoiran) erottaisi kaukaa ja heti ymmärrettäisiin mistä on
kyse. Eihän kaikki ulospäin näykään, mutta pahinta on, että
pelkkä asiasta kertominen ottaa voimille.
Verikokeet tai mitkään tutkimukset eivät selitä mitään. Olen mielessäni valmistautunut jo siihen vaihtoehtoon, että tämä olotila on pysyvä, toisin sanoen jään tällaiseksi. En tiedä yhtään tulevasta. Koulu, työkyky, loppuelämä, kaikki auki. Aika näyttää, kuinka käy.
Tulen taatusti vielä monet itkut itkemään tämän takia. Juuri nyt en osaa puhua mistään muusta kuin tästä muuttuneesta olotilasta. Elän kriisivaihetta, taitoskohtaa. Tämä on tavallaan suruaikaa. Kukaan ei ole kuollut, mutta mietin vain, kuinka monta haavetta joudun hautaamaan muuttuneen olon takia. Toiveikkuudesta pidän kuitenkin kiinni, loppuun asti.
Yhä edelleen, toivon ja rukoilen, että löydetään ratkaisu, että muutos parempaan tulee ja että paluu normaaliin hyvään on edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti