Moikka. Kello on melkein viisi - tai nyt jo yli viisi - ja mä oon ollu kotona n. 13.30 asti. Ulkona kävin välissä kyllä.
Olotilan osalta ei mene yhtään sen paremmin kuin viimeksikään- päinvastoin. Koko ajan menee hullummaksi ja oudommaksi. Elämä on epätodellista. Sanokaa, että tämä on vain jokin painajainen.
Kävin aamulla akuuttivastaanotossa kysymässä sairaslomasta. Oltiin sitä mieltä, että odota ne verikoetulokset ja ole sitten yhteydessä.
Mulla piti olla huomenna ja ylihuomenna draamailmaisua (valinnaisaine), mutta opettaja oli sitä mieltä, että siinä vaaditaan niin paljon heittäytymistä, että olis kiusallista, jos vain seuraisin enkä osallistuis. Harmittaa todella paljon, että ainutkertainen tilaisuus menee ohi. :( Mutta, en mä siitä täysillä nauttisi, vaikka menisinkin. Juuri nyt mukavatkaan asiat ei tunnu mukavilta. Kesällä tai syksyllä voin sitten ottaa jonkin muun valinnaisaineen/-aineet, jos nyt vielä tuota koulua pystyn jatkamaan.
En ole masentunut eikä mulla ole burnoutia. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että olo on mennyt niin kummalliseksi (väsymys ja tunnottomuus), että tavallisetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Paljon oon tehnyt ja tsempannut, mutta seuraava päivä ei tee vointia helpommaksi. Tästä ei kukaan toinen ihminen voi mua pelastaa. Se on vain itse tiedostettava missä mennään ja elettävä sen mukaan.
En halua huolestuttaa ketään näillä teksteilläni. Kaikki on muuten jees, täällä Tuirassa me Mymmelin kanssa asustellaan, kevät tulee, linnut laulaa ja jopa rajoituksia puretaan. Aamu alkaa Oulujoella, aina vain, niin kauan kuin jalat kantavat. Ruokaa laitan, hoidan talouteni, joogaan ja syön kuten ennenkin. :) Terveellisten valintojen vaste ei vain ole sama kuin ennen: joo, hyvä olo tulee, mutta tunnottomuus vie tunnon. Kyllä mä silti euforiaa koen, erityisesti iltaisin, kun pääsee nukkumaan. Olo on rento, sillä keho ei jaksa jännittää.
Mieli taistelee itsesyytöksiä vastaan: Miksi mun piti jättää työt Oulunsalossa ja lähtä opiskelemaan? Mikä kauhea vimma mulla oli? Oishan mun pitänyt tajuta, että tässä käy näin. Että musta ei ole tähän. Ei tällä ololla. Olenko tyhmä, kun varasin ajan verikokeeseen vasta perjantaille enkä yhtään aiemmin? Nyt olo vain heikkenee, työkyky katoaa ja ajatukset putoilevat päästä.
Armollinen mieli tulee vastaan: olotiloja ei voi ennustaa. Tätä en valinnut. Kyse ei ole laiskuudesta tai motivaation puutteesta, vaan todellisesta väsymyksestä, jolle ei löydy syytä. Kyllä kaikki vielä järjestyy.
Loppuviikosta mulla ei ole mitään. Verikokeessa käyminen perjantaiaamuna. Lauantaina saatetaan lähtä Mymmelin kanssa Kaukovainiolle ystävän luo. Niin tai näin, verikoe on viimeinen oljenkorteni. En rupea tutkituttamaan enempää. Siin kahotaa rauta, ferritiini, perusverenkuva, kilpirauhanen ja mitä kaikkea, muistaski vielä. Tulokset tulee ens viikolla. Nyt on oltava vain kärsivällinen, aivan kuten silloin. Asioita ei voi nopeuttaa.
Enpä olisi arvannut, että joudun oloni takia näin lujille, vaikeiden valintojen eteen. Kai mä jotakin tästä bloggaamisesta saan, kun jaksan kuitenkin tänne aina kertoa missä mennään. :'D
Jees. Mie rupian etäjoogaamaan. Sitä jaksan uupuneenakin. Ihmisten ilmoille en halua. Paras lääke on olla täydellisessä rauhassa, omissa oloissa. Levätä vain. Vaikka mitä tapahtuisi ja joutuisin luovuttamaan koulun osalta, elämä kantaa, tiedän sen. :)
tutkituttamaan enempää. tutkituttamaan enempää. Ei välttämättä löydy mitää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti