Rakkaudesta lajiin

Sen lisäksi, että olen tuonut esille mielipiteitäni koronasta, olen maininnut uimarannan lukollisten pukukoppien olevan suljettu. Se ei kuitenkaan ole estänyt minua uimasta.

Polkiessani 18.3. Tuiranrantaan ja todettuani koppien olevan kiinni, käännyin pettyneenä kotiin. Sinnittelin huimat neljä päivää kylmän suihkun voimalla, kunnes sain tarpeekseni. Päätin, että minähän menen uimaan vaikka väkisin!

Niin vain aloin käydä uimassa kylmästä kopista käsin (niistä vaaliansinisistä, joita itse kutsun koirankopeiksi). Sole temppu eikä mikhän! Vaikka vinkka käy lattianraosta jalakoohin ja taskulamppuakin tarvitsee, saa sentään näkö- ja tuulensuojaa. Eikä sinne tarvitse asumahan jäädä!

Olen harrastanut avantouintia yli viisi vuotta. Kokeilin lajia ensimmäisen kerran yläasteikäisenä. Sittemmin olen uinut kylmässä vedessä hyvin satunnaisesti, kunnes syksyllä 2014 päätin aloittaa avantouinnin kokonaan. Siinä kävi kuten arvasin: Jään koukkuun ja lajista tulee elämäntapa.

Yli viisi vuotta on hyisissä vesissä kahlattu, enkä ole katunut päivääkään. Viileä vesi virkistää ja rauhoittaa samanaikaisesti. Terveydentilani on parempi kuin koskaan, nukun yöt enkä pahemmin sairastele. Onko sinulla harrastus, josta et luopuisi mistään hinnasta?

Kuten Klamydia kappaleessaan Suomalainen tarina laulaa, ”elämää on aamukaste ja pelto hiljainen”. Eikä mikä tahansa aamukaste, vaan kauttaaltaan (tai vähintään kaulaa myöten) koettu. Avantouinti on minulle henkireikä. Huumeeseen verrattava asia. Tarvitsen aamukasteen, jotta minulla lähtee päivä käyntiin. Minulle tulee parissa päivässä kamalat, suorastaan sietämättömät vieroitusoireet. Olen levoton, ärtynyt ja pahalla päällä. Uinnin jälkeen olen aivan eri ihminen. Tarvitsen sopivassa määrin extremeä. Mistään en ole saanut yhtä huikeaa fiilistä kuin kylmäkylvystä!

Toki on niitä aamuja, jolloin mietin: onko mun ihan pakko mennä tuonne palelemmaan? Kunnes muistan, miten mahtava olo siitä tulee. Eipä siinä malta olla käymättä. Tässä lienee syy, miksen käytä päihteitä – harrastus tuottaa riittävän määrän endorfinia, enkä muuta kaipaa.

Uinti on puoli-ilmaista: välineet ovat edulliset eikä Raatin uimahallista haettu kulukulätkä maksa aikuiselta kuin 30€/vuosi. Jos haluaa säästää, voi käydä kesät talavet ulukoa käsin (kuten itse teen olosuhteiden pakosta) ja uida vaikka alasti – sitäkin näkee joskus. Itse en moista harrasta, ainakaan tunnusta. ;)

En välttämättä pystyisi asumaan sisämaassa. Tarvitsen virtaavaa vettä lähelleni. Uimahallin kylmäallas tai kotitekoinen jäillä täytetty vesisaavi ovat vain väliaikaisia ratkaisuja. Jonna Tervomaan Yhtä en saa -kappaletta lainatakseni: ”Kaikki muu on korviketta ja turhaa ellen mä saa / ainoaa / puuttuvaa.” Luonnonvesistöä ei voita mikään! Olen asunut eri puolilla Oulua, mutta Tuira on aina ollut tukikohtani. Muutto rannasta kivenheiton päähän oli siis tietoinen valinta.

Joessa kun käy joka aamu ennen töitä pulahtamassa, ei parempaa herätystä saa. Jokainen aamu on omanlaisensa arktinen seikkailu. Rakastan avantouintia niin paljon, että varmasti kuolivuoteellakin viimeinen toiveeni olisi päästä pulahtamaan, vaikka minut joutuisi nosturilla nostamaan ja paareilla kantamaan.

Kuukauden päivät käytin sitkeästi ulkokoppia, kunnes vihdoin 14.4. pukuhuone avattiin. Voi sitä riemua ja autuutta – jota kesti ruhtinaalliset kaksi päivää. Sitten oveen tuli ilmoitus, että koppi on koronaviruksen takia toistaiseksi suljettu. Ei muuta kuin takaisin koirankoppiin. Tulihan tuohon totuttua. :’D Onneksi kesään ei ole pitkä aika.

Joku varmasti pitää minua hulluna, mutta mitä sitten? Voisi sitä huonompiakin harrastuksia olla. Olen sanonut, että niin kauan kun käyn Oulujoessa uimassa, sielussani paistaa aina aurinko. =)

...mutta beibe kyllä täällä tarkenee! B)